Public Domain
Liput

Miksi Turkki on Natossa?

Turkki pelkäsi 1950-luvulla Neuvostoliiton hyökkäystä. Niinpä se etsi tukea länneltä ja Natolta mutta sai aluksi viileän vastaanoton. Yhdysvallat näki Turkin jäsenyydessä monia etuja – mutta ensin Turkin oli todistettava kelpoisuutensa.

Kesäkuussa 1945 Turkki oli tiukassa paikassa.

Neuvostoliitto oli juuri irtisanonut maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen ja vaati turkkilaisia sallimaan sen tukikohtien rakentamisen Välimerta ja Mustaamerta yhdistävän Dardanellien salmen varrelle.

Turkkilaiset pelkäsivät hyökkäystä ja etsivät tukea läntiseltä puolustusliitto Natolta. Maa sai kuitenkin nihkeän vastaanoton, ja sen Nato-jäsenanomus torjuttiin vuonna 1950.

Monet Nato-maat epäilivät Turkin sitoutuneisuutta ja suhtautuivat karsaasti Euroopan reunalla sijaitsevan suuren muslimivaltion jäsenyyteen.

Korean sota avasi Turkille oven Natoon

Tilanne kuitenkin muuttui vielä samana vuonna, kun Turkki lähetti Yhdysvaltojen pyynnöstä joukkojaan Korean sotaan tukemaan länttä taistelussa Pohjois-Koreaa, Neuvostoliittoa ja Kiinaa vastaan.

Incirlikin lentotukikohta Turkki

Incirlikin Nato-lentotukikohta rakennettiin Etelä-Turkkiin Yhdysvaltojen tuella vuosina 1951–52. Nykyään sitä käyttää lähinnä Yhdysvallat hyökkäyksiin Isis-järjestöä vastaan.

© MSGT PATRICK NUGENT

Turkki osoitti kelpoisuutensa taistelemalla ansiokkaasti Yhdysvaltojen alaisuudessa Koreassa. Yhdysvaltojen painostuksesta Nato-valtiot päättivät avata oven Turkille, josta tuli vuonna 1952 liittouman jäsen ja strateginen puskuri estämään Neuvostoliiton laajentumista Lähi-itään.

Nykyään Turkki on yksi Naton tärkeimmistä jäsenmaista, ja siellä on muun muassa Naton Incirlikin lentotukikohta, jossa on noin 50 ydinasetta, sekä Naton maajoukkojen päämaja.