Oli elokuun 10. ja 11. päivän välinen yö vuonna 1945, kun nuoret everstit Dean Rusk ja Charles H. Bonesteel saivat Yhdysvaltojen sotaministeriöltä poikkeuksellisen tehtävän: heidän piti määrittää kartalta sopiva paikka jakaa Korea Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken. Heille annettiin puoli tuntia aikaa.
Miehet silmäilivät edessään olevaa karttaa ja totesivat pian 38. leveyspiirin sopivaksi jakolinjaksi.
Sen myötä Yhdysvaltojen alueelle jäisi Korean pääkaupunki Soul, vaikkakin linjan pohjoispuolelle Neuvostoliiton valtapiiriin jäisi suurempi maa-alue. Yllättäen Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin hyväksyi jakolinjan.
Niin Korea jaettiin kahtia yhdellä kynänvedolla kysymättä asiasta sen enempää muilta sodan voittajavaltioilta kuin korealaisiltakaan.
Suurvaltojen pelinappula
Korea oli ollut Japanin siirtomaa vuodesta 1910, mutta nyt Japani oli hävinnyt toisessa maailmansodassa.
Pian Japanin antautumisen jälkeen korealaiset olivat ryhtyneet valmistelemaan itsenäistä kansankomiteoiden hallintoa.
Toisen maailmansodan voittajavaltiot, ja varsinkaan Yhdysvallat, eivät kuitenkaan uskoneet, että korealaiset olisivat valmiita itsehallintoon 35 vuoden siirtomaa-ajan jälkeen – huolimatta siitä, että vuoteen 1910 Korea oli ollut yhtenäinen itsenäinen valtio.
Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ottivat vallan kumpikin omalla puolellaan jakolinjaa. Koreasta tuli nappula suurvaltojen pelissä, joka viileni pian kylmäksi sodaksi.
Pohjoisessa Neuvostoliitto tuki sissisodasta palannutta kommunistijohtajaa Kim Il-sungia ja kansankomiteoita.
Etelässä yhdysvaltalaiset kielsivät kommunismilta haiskahtavat kansankomiteat ja liittoutuivat pienen tilanomistajien vähemmistön kanssa. Sen kärkihahmo oli konservatiivinen ja kansallismielinen Syngman Rhee.
Kolmessa vuodessa suurvallat vakiinnuttivat pohjoisen ja etelän välisen ideologisen vastakkainasettelun.
Suunniteltu Koreoiden yhdistäminen demokraattisilla vaaleilla vuonna 1948 epäonnistui, kun Neuvostoliitto ja Yhdysvallat eivät pystyneet sopimaan ehdoista.
Vaalit pidettiin vain etelässä, mikä johti Korean jakaantumiseen lopullisesti. Sekä Pohjois-Korean Kim Il-sung että Etelä-Korean Syngman Rhee esittivät kuitenkin vaatimuksia koko Korean niemimaan hallinnasta.