Oli elokuun 10. ja 11. päivän välinen yö vuonna 1945, kun nuoret everstit Dean Rusk ja Charles H. Bonesteel saivat Yhdysvaltojen sotaministeriöltä poikkeuksellisen tehtävän: heidän piti määrittää kartalta sopiva paikka jakaa Korea Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken. Heille annettiin puoli tuntia aikaa.
Miehet silmäilivät edessään olevaa karttaa ja totesivat pian 38. leveyspiirin sopivaksi jakolinjaksi.
Sen myötä Yhdysvaltojen alueelle jäisi Korean pääkaupunki Soul, vaikkakin linjan pohjoispuolelle Neuvostoliiton valtapiiriin jäisi suurempi maa-alue. Yllättäen Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin hyväksyi jakolinjan.
Niin Korea jaettiin kahtia yhdellä kynänvedolla kysymättä asiasta sen enempää muilta sodan voittajavaltioilta kuin korealaisiltakaan.
Suurvaltojen pelinappula
Korea oli ollut Japanin siirtomaa vuodesta 1910, mutta nyt Japani oli hävinnyt toisessa maailmansodassa.
Pian Japanin antautumisen jälkeen korealaiset olivat ryhtyneet valmistelemaan itsenäistä kansankomiteoiden hallintoa.
Toisen maailmansodan voittajavaltiot, ja varsinkaan Yhdysvallat, eivät kuitenkaan uskoneet, että korealaiset olisivat valmiita itsehallintoon 35 vuoden siirtomaa-ajan jälkeen – huolimatta siitä, että vuoteen 1910 Korea oli ollut yhtenäinen itsenäinen valtio.
Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ottivat vallan kumpikin omalla puolellaan jakolinjaa. Koreasta tuli nappula suurvaltojen pelissä, joka viileni pian kylmäksi sodaksi.
Pohjoisessa Neuvostoliitto tuki sissisodasta palannutta kommunistijohtajaa Kim Il-sungia ja kansankomiteoita.
Etelässä yhdysvaltalaiset kielsivät kommunismilta haiskahtavat kansankomiteat ja liittoutuivat pienen tilanomistajien vähemmistön kanssa. Sen kärkihahmo oli konservatiivinen ja kansallismielinen Syngman Rhee.
Kolmessa vuodessa suurvallat vakiinnuttivat pohjoisen ja etelän välisen ideologisen vastakkainasettelun.
Suunniteltu Koreoiden yhdistäminen demokraattisilla vaaleilla vuonna 1948 epäonnistui, kun Neuvostoliitto ja Yhdysvallat eivät pystyneet sopimaan ehdoista.
Vaalit pidettiin vain etelässä, mikä johti Korean jakaantumiseen lopullisesti. Sekä Pohjois-Korean Kim Il-sung että Etelä-Korean Syngman Rhee esittivät kuitenkin vaatimuksia koko Korean niemimaan hallinnasta.
Vuonna 1991 Pohjois- ja Etelä-Korea saivat yhteisen lipun, joka tunnettiin nimellä "Korean Unification Flag". Lippua on sittemmin käytetty tietyissä urheilutapahtumissa, kuten olympialaisissa, joissa maiden edustajat ovat osallistuneet yhtenä joukkueena.
Kiina tuki Pohjois-Koreaa
Toistuvien rajakahakoiden jälkeen Pohjois-Korean armeija tunkeutui Etelä-Korean puolelle 25. kesäkuuta 1950. Se oli kylmän sodan ensimmäinen aseellinen konflikti.
YK ja Yhdysvallat kiiruhtivat auttamaan Etelä-Koreaa ja saivat pian hallintaansa suurimman osan niemimaata.
Viime hetkellä Kiinan johtaja Mao Zedong kuitenkin toi Kiinan armeijan sotaan kommunistisen liittolaisensa Kim Il-sungin avuksi.
Taistelut laantuivat vähitellen kesällä 1951 asemasotavaiheeseen. 27. heinäkuuta 1953 osapuolet sopivat aselevosta, ja 38. leveyspiirin jakolinja säilyi. Virallista rauhansopimusta ei kuitenkaan tuolloin tehty – eikä ole tehty vieläkään.
Kehitys vei eri suuntiin
Korean sota oli vaatinut 1,5–3 miljoonaa uhria ja jättänyt niemimaan raunioiksi.
Kommunistinen Pohjois-Korea nousi kuitenkin pian jaloilleen muun muassa Neuvostoliiton ja Kiinan tuella.
Etelä-Koreassa kasvu vauhdittui 1960-luvulla, ja maan talous alkoi kukoistaa. Etelä-Koreakin oli silti diktatuuri aina 1990-luvun taitteeseen asti, jolloin maasta vähitellen kehittyi demokratia.
Miljoonia nälkäkuolemia
Etelä-Korea on jatkanut vaurastumistaan demokratiana, mutta Pohjois-Korean talous romahti Neuvostoliiton kaatuessa.
1990-luvulla liki kolme miljoonaa ihmistä nääntyi nälkään, ja Pohjois-Korean siihen asti hyvin toiminut infrastruktuuri lakkasi toimimasta Neuvostoliiton tuen kadotessa.
Vuosien mittaan lukemattomat rajaselkkaukset ovat uhanneet aselepoa, ja yritykset solmia rauhaa ovat valuneet hukkaan.
Vuonna 2000 Etelä-Korean presidentille Kim Dae-jungille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto yrityksistään lähentää Koreoiden välisiä suhteita, mutta tänä päivänäkin rauha tuntuu yhä kovin kaukaiselta.
Kun Etelä-Korean talous kukoistaa edelleen, Pohjois-Koreasta on tullut maailman eristäytynein maa, jota tällä hetkellä johtaa Kim Il-sungin pojanpoika Kim Jong-un.
Lisäksi Pohjois-Korea on arvaamaton ydinasevaltio, jossa ohjuskokeet, vankileirit ja propaganda ovat arkipäivää. Kylmä sota jatkuu edelleen Koreassa.
Yhdysvaltalaislentäjä antamassa raporttia ilmaiskusta eteläkorealaiselle upseerille vuonna 1953.
Nykytilanne
Koreoissa eletään edelleen kylmän sodan aikaa. Korean sodan vuonna 1953 päättänyt aselepo ei ole johtanut rauhansopimukseen, ja Pohjois-Korea on nykyään arvaamaton ydinasevaltio.
Pohjois-Korea
Pohjois-Koreaa johtaa Kim Il-sungin pojanpoika Kim Jong-un. Vuonna 2017 pohjoiskorealaiset mediat julistivat maan testanneen ohjusta, jonka kantama ulottui suureen osaan maailmaa, kuten Yhdysvaltoihin. Kesällä 2018 Kim Jong-un tapasi Yhdysvaltojen presidentin Donald Trump historiallisessa tapaamisessa Singaporessa. Monen analyytikon mukaan tapaamisessa puhuttiin paljon muun muassa Korean niemimaan ydinasettomuuteen pyrkimisestä, mutta mitään konkreettisia lupauksia se ei tuottanut.
Etelä-Korea Etelä-Korea on hyvinvoiva demokratia, jota kuitenkin varjostaa Pohjois-Korean ydinaseuhka. Keväällä 2018 Etelä-Korean johtaja Moon Jae-in tapasi Kim Jung-unin. Historiallinen tapaaminen oli ensimmäinen noiden kahden valtion johtajan välillä 11 vuoteen. Moon ja Kim ilmoittivat molemmat sitoutuvansa Korean niemimaan riisumiseen ydinaseista.
Yhdysvallat on kiristänyt taloudellisia pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan vuodesta 2010 lähtien ja luvannut Etelä-Korealle täyden sotilaallisen tukensa, ja alueen pitkä ja mutkikas historia vaikuttaa yhä niemimaan elämään.
