Kuuban ohjuskriisin aikana vuonna 1962 maailma oli lähempänä totaalista ydinsotaa kuin koskaan aiemmin. Supervallat Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat tuolloin aivan kolmannen maailmansodan partaalla.
Yksi syy konfliktin kärjistymiseen oli se, että maiden väliset viralliset diplomaattiset viestit saapuivat perille kovin hitaasti. Joissakin tapauksissa viestin saapuminen kesti jopa kuusi tuntia, vaikka jännittyneessä tilanteessa jokainen minuutti oli oleellinen.
Välttääkseen vastaavanlaisen konfliktin suurvallat asensivat 16 000 kilometrin pituisen kaapelin Yhdysvalloista Neuvostoliittoon ja avasivat suoran viestintäyhteyden Pentagonin ja Kremlin välille 30. elokuuta 1963.
Linjan tarkoituksena oli suoda valtionpäämiehille mahdollisuus kommunikoida nopeasti ja tehokkaasti keskenään kansainvälisten kriisien aikana.
Toisin kuin monissa elokuvissa ja kirjoissa, joissa valtionpäämiehet soittavat toisilleen kuuman linjan välityksellä, tällaista puhelinyhteyttä ei kuitenkaan koskaan ollut todellisuudessa olemassa.
Puhelinyhteys olikin faksi
Sen sijaan yhteydenpito tapahtui sähkeyhteyden kautta, joka korvattiin faksilla vuonna 1986.
Sen paremmin lennätin kuin faksikaan ei pysynyt vaiti.
VIDEO: Viestintä esti ydinsodan kolme kertaa
[Kylmän sodan] kuluessa (https://historianet.fi/sota/kylma-sota/kylma-sota-vaiheet) Yhdysvallat ja Neuvostoliitto viestivät toisilleen kahdeksan kansainvälisen kriisin aikana, mukaan lukien kuuden päivän sota (1967), Afganistanin ja Neuvostoliiton sota (1979–89) ja Persianlahden sota (1991).
Lisäksi maat olivat yhteydessä toisiinsa ainakin kolme kertaa – muun muassa John F. Kennedyn kuoleman ja Apollo-avaruusohjelman takia.
Kuuma linja on edelleen käytössä, vaikka Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Nyt se toimii tietokoneverkossa, jossa voidaan käydä suojattuja keskusteluja ja lähettää sähköposteja Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä.
Linjaa käytettiin vuonna 2003, kun presidentit George W. Bush ja Vladimir Putin keskustelivat Irakin jälleenrakentamisesta sodan jälkeen.