Roman Harak/Wikimedia Commons/Shutterstock & Wikimedia Commons
Kim Il-sung, Volvoja, Pohjois-Korea, Ruotsi.

Kim Il-sung varasti 1 000 Volvoa

Viisikymmentä vuotta sitten Pohjois-Korean diktaattori Kim Il-sung tilasi Ruotsista tuhat Volvoa. Hän ei kuitenkaan maksanut autoja, ja velkasumma on sittemmin kasvanut huimaksi.

1970-luvun alussa Pohjois-Korean yksinvaltias Kim Il-sung tilasi maahansa länsiautoja: tuhat muodikkaan vihreää ja nahkaistuimista Volvon 144 GL -mallia.

Etelä-Korea ja suurin osa länsivalloista suhtautuivat Pohjois-Koreaan jäätävästi, mutta puolueeton Ruotsi yritti käydä kauppaa Kim Il-sungin diktatuurin kanssa.

Volvot olivat osa 600 miljoonan kruunun arvoista kaupanedistämishanketta. Maksua vuonna 1974 toimitetuista autoista ei kuitenkaan ole vielä kuulunut.

Volvo uskoi suuria lukuja

Virallisten tilastojen mukaan Pohjois-Korea oli rauta- ja hiilivarantojensa ansiosta menestyvä maa, jonka kasvuluvut olivat vaikuttavia. Maan hiilentuotanto oli noussut alle kymmenessä vuodessa 6 800 tonnista 21 800 tonniin vuonna 1970. Suurin ostaja oli naapurimaa Kiina.

Tilastojen takana todellisuus oli toisenlainen: Pohjois-Korea kärsi nälänhädästä ja teollisuutta pyörittivät köyhyydessä riutuvat pakkotyöläiset. Kim Il-sung pyrki kuitenkin kaikin tavoin salaamaan maansa todellisen tilanteen.

Kulissit ja suuret luvut riittivät vakuuttamaan autonvalmistaja Volvon siitä, että Pohjois-Korea olisi luotettava kauppakumppani. Yritys joutui kuitenkin pettymään karvaasti – Kim sai autonsa, mutta Volvo sai vain pitkän nenän.

Volvoja, Pohjois-Korea, Ruotsi.

Pohjoiskorealaiset ovat pitäneet hyvää huolta vihreistä Volvoistaan.

© Roman Bansen/Wikimedia Commons

Luksusautoista kansan omia

Ruotsin vientitakuulaitos lähettää vuosittain karhukirjeitä Volvoista Pohjois-Koreaan. Korkoineen ja koron korkoineen velka on kasvanut yli kolmeen miljardiin kruunuun. Rahoja tuskin nähdään koskaan, sillä Pohjois-Korea ei reagoi karhukirjeisiin.

Suljetusta maasta vuosien mittaan saatujen kuvien perusteella tiedetään, että Volvoja käytetään yhä muun muassa takseina pääkaupungissa Pjongjangissa.

Autot näyttävät hyväkuntoisilta, joskin monesta puuttuvat tuulilasinpyyhkijät – ne ovat ilmeisesti Pohjois-Koreassa hankalasti saatavia varaosia.