Kennedy, Berliini, berliner, 1963

John F. Kennedy: ”Olen hillomunkki!”

Kesällä 1963 Yhdysvaltojen presidentti vieraili Länsi-Berliinissä. Rohkaistakseen eristyksissä olevan kaupungin asukkaita hän lausui ”Ich bin ein Berliner” – mutta tuliko hän oikeasti todenneeksi olevansa hillomunkki?

Kesällä 1963 Yhdysvaltojen presidentti vieraili Länsi-Berliinissä. Rohkaistakseen eristyksissä olevan kaupungin asukkaita hän lausui ”Ich bin ein Berliner” – mutta tuliko hän oikeasti todenneeksi olevansa hillomunkki?

American Photo Archive/Imageselect & Ullstein Bild/Getty Images & Shutterstock

Schönebergin raatihuoneen aukio oli 26. kesäkuuta vuonna 1963 täynnä ihmisiä – Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy oli saapunut vierailulle Berliiniin, joka oli vain kaksi vuotta aiemmin suljettu muurilla keskelle DDR:ää.

Kun Berliinin muuria oli alettu rakentaa 13. elokuuta 1961, länsiliittoutuneiden protestointi oli ollut silmiinpistävän vaisua, eikä Länsi-Saksan liittokansleri Konrad Adenauerkaan tehnyt mitään – kävi vain tapansa mukaan kirkossa sunnuntaisin. Länsi-Berliinin asukkaat olivat tunteneet itsensä petetyiksi, mutta nyt itse Kennedy oli saapunut kaupunkiin.

”Muuri on selkein ja vahvoin osoitus siitä, että kommunistinen yhteiskuntajärjestelmä on epäonnistunut, ja koko maailma näkee sen”, hän jyrisi.

”Ish bin ein Baerliener!” Presidentti John F. Kennedy Länsi-Berliinissä 26. kesäkuuta 1963

Kennedy vakuutti solidaarisuuttaan kaupungin asukkaille, ja puheensa päätteeksi hän vaihtoi saksaksi:

”Kaikki vapaat ihmiset, missä he asuvatkaan, ovat Berliinin asukkaita, ja vapaana miehenä voinkin ylpeänä sanoa: Ish bin ein Baerliener!”

Kuulijat puhkesivat suosionosoituksiin, mutta oliko Kennedy tullut sanoneeksi, että hän oli hillomunkki?

©

Kyseinen leivonnainen on tunnettu Euroopan saksankielisissä maissa 1500-luvulta asti. Se valmistetaan hiivataikinasta, josta pyöritellyt pallot uppopaistetaan rasvassa. Munkin sisälle laitetaan hilloa.

Eri alueilla oli leivonnaiselle oma nimityksensä, esimerkiksi Hessenissä Kreppel ja Itävallassa Krapfen. Nimitystä Berliner tai Berliner Pfannkuchen on käytetty Luoteis-Saksassa 1800-luvun lopulta alkaen.

Resepti matkasi saksalaisten siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin, missä leivonnaista alettiin kutsua donitsiksi. Se muutti muotoaan ajan mittaan, mutta kaikki tiesivät leivonnaisen alkuperän. Näin Kennedy tuli sekoittaneeksi Berliinin ja donitsin yrittäessään valaa rohkeutta kaupungin asukkaisiin.

©

Kennedy sai apua pätevältä tulkilta puheensa harjoitteluun. Lappua, johon on kirjoitettu lauseen ääntämysasu, säilytetään Yhdysvaltojen kansallisarkistossa.

Sanaa ”Berliner” käytetään sekä Berliinin asukkaasta että hillomunkista useilla Saksan alueilla – ei tosin Berliinissä. Siellä kyseinen leivonnainen on Pfannkuchen. Jos Berliinissä yrittää tilata ein Berlinerin, leipuri ei ole ymmärtävinään, mitä kysyjä haluaa.

Myytin alkujuuri tiedetään. Kennedyn ”virhe” mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1988 New York Times -lehdessä, kun toimittaja William J. Miller kirjoitti artikkelin otsikolla: ”Olen marmeladitäytteinen donitsi.”

Myytti saksan kielen taidottomille

Tämä on ehkä Myytinmurskaajien tähän asti perkaamista väitteistä typerin. Ei ole mitään syytä olettaa, että Yhdysvaltojen presidentti olisi hapuilevalla saksallaan tullut sanoneeksi, että hän on hillomunkki.

Myytti perustuu yksinomaan siihen, että sanalla ”berliner” on kaksi merkitystä. Kuulijan ei tarvitse osata saksaa eikä tuntea kylmän sodan historiaa saadakseen siitä naurut.

Tosiasiassa vierailu Länsi-Berliinissä liikutti Kennedyä syvästi, minkä vuoksi hän pyysi tulkkia kääntämään puheensa väkevät päätössanat saksaksi.

On myös merkillepantavaa, että väite nousi esiin vasta 25 vuotta Kennedyn puheen jälkeen. Presidentin vierailun aikana vuonna 1963 ei ollut mitään syytä tehdä pilaa hänen vakuutteluistaan, että Yhdysvallat oli länsiberliiniläisten tukena. Puna-armeijan saartamassa kaupungissa ystävät olivat tarpeen – etenkin niinä synkkinä vuosina, jolloin pakoon yrittäneitä ammuttiin muurilla.

Myytinmurskaajien tuomio: Hölynpölyä!

© Kirstine Viktoria Rattleff