Huippujohtajat Nixon ja Mao kohtasivat toisensa lyhyesti vain tunnin tapaamisessa.

Historian vuosikirja 2018: Nixonin ja Maon historiallinen kohtaaminen

1972: Yhdysvaltain ja Kiinan neuvottelijoilla oli vaikeuksia saavuttaa yksimielisyyttä viikon kestäneessä tapaamisessa, sillä maiden linjat olivat liian kaukana toisistaan. Silti huippukokous oli läpimurto kapitalistisen USA:n ja kommunistisen Kiinan välisissä suhteissa.

keskiviikko 28. marraskuuta 2018 teksti Historie Årbog

Presidentti Richard Nixonin lentokone saapui Kiinan pääkaupungin ylle 21. helmikuuta 1972 ja laskeutui pian Pekingin lento­asemalle. Kohta kone rullasi kohti pientä vastaanottajaryhmää, jonka johdossa seisoi pääministeri Zhou Enlai.

”Ei näy väkijoukkoja!” huudahti joku Nixonin seurueesta, ennen kuin koneen ovi avattiin ja portaat tuotiin paikalle.

Yhdysvaltain presidentti veti harmaan takin pukunsa päälle ja alkoi laskeutua portaita. Perässä asteli Nixonin vaimo Pat kirkkaanpunaisessa takissaan.

Yksikään USA:n presidentti ei ollut astunut kommunistiseen Kiinaan, ja harva oli aavistanut, että juuri Nixon, kiihkeä kommunismin vastustaja, olisi ensim­mäinen. Maailmantilanne oli kuitenkin alkanut muuttua 1960-luvun lopulla, ja Yhdysvallat ja Kiina pitivät nyt etunaan tavata yli 20 vuoden vihoittelun jälkeen.

”Kädenpuristuksenne tulee maailman suurimman meren takaa – 25 vuotta vailla yhteyttä”, sanoi Zhou Enlai pisteliäästi istuessaan Nixonin kanssa limusiinissa matkalla hallituksen vieras­asuntoon. Lähistöllä asui Kiinan johtaja Mao Zedong, ja hänet Nixon todella halusi tavata.

Majoituttuaan tiukasti vartioituun vierasasuntoon Nixon oli juuri aikeissa heittää paidan päältään mennäkseen kauan kaivattuun suihkuun, kun Henry Kissinger, Nixonin turvallisuus­poliittinen neuvonantaja, kapusi portaita presidentin sviittiin. 

Zhou Enlai oli juuri ilmoittanut tärkeän tiedon: puhemies Mao halusi tavata presidentin saman tien.

>>DNA johti pelätyn murhaajan jäljille – lue lisää Historian vuosikirjasta 2018

Huippukokouksen aikana nähtiin Yhdysvalloissa ensi kertaa artikkeleita kommunistisesta Kiinasta.

Pingispelaajat avasivat tien

Kiinan kansantasavalta oli perustamisestaan vuodesta 1949 lähtien ollut vastapooli Yhdysvalloille. 

Mao oli aina tuominnut ”amerikkalaiset imperialistit” ja ”heidän kapitalisminsa”, eivätkä yhdysvaltalaiset puolestaan kaihtaneet sotajoukkojen lähettämistä Aasian alueille, kuten Etelä-Koreaan, Etelä-Vietnamiin ja Taiwaniin, kun kiinalaiset Neuvostoliiton kanssa yrittivät pakottaa naapureitaan Aasiassa kommunismin suuntaan.

Presidentti Nixon kuitenkin muutti linjaansa 1960-luvun lopulla. Siitä lähtien, kun hän oli vuonna 1946 lähtenyt mukaan politiikkaan, hän oli esiintynyt kiihkeänä kommunismin vastustajana, joka kritisoi poliittisia vastustajiaan hempeilystä kommunistien suhteen. 

Hänen noustessaan presidentiksi vuonna 1969 Kiinan rooli kommunistisena suurvaltana oli kuitenkin heikkenemässä. Nixon pelkäsi Neuvosto­liittoa ja uskoi, että lähentyminen Kiinan kanssa olisi hyvä veto. 

Välttääkseen Kiinan ja Yhdysvaltain liian tiiviin liittoutuman Neuvostoliitto saattaisi olla suostuvaisempi solmimaan Yhdysvaltain kanssa sopimuksia asevarustelun purkamisesta. 

Niin Nixon ainakin toivoi. Hän toivoi myös, että Maon tapaaminen edistäisi ratkaisun löytymistä kuluttavaan Vietnamin sotaan.

”Jos kysytään, mitä haluaisin tehdä ennen kuin kuolen, niin haluaisin matkustaa Kiinaan”, kommentoi Nixon Time-lehdelle vuoden 1970 alussa.

Kiinassa Mao huomasi Yhdys­valtain asenteen pehmentyneen, ja puhemiehellä itsellään oli tarve lähentyä suurvaltaa. Kiina oli ajautunut epäsopuun neuvostoliittolaisten tovereidensa kanssa, ja nämä olivat 1960-luvulla asteittain vähentäneet yhteistyötä Maon kanssa ja sitten lopettaneet sen. 

Kiinaan muun muassa teollisuuden ja ydinvoimahankkeiden osaamista tuoneet neuvostoliittolaiset asiantuntijat oli kutsuttu takaisin kotiin, ja Maolla oli tieto­aukko, jonka USA ehkä voisi paikata.

Ratkaiseva läpimurto koitti keväällä 1971, kun Yhdysvaltain pöytätennisjoukkue sai maailmankisoissa Japanissa yllättäen kutsun vierailulle suljettuun Kiinaan. 

Yhtäkkiä Mao oli luonut ilmapiirin, jossa Nixonin vierailu oli mahdollinen. Yhdysvaltain ja Kiinan suhteiden lientymistä kutsuttiin ”ping pong -diplomatiaksi”, ja sen johdosta Yhdysvallat pyysi lupaa valtiovierailuun Maon valtakunnassa.

Kiina hyväksyi pyynnön, ja heinä­kuussa 1971 Nixon ilmoitti Yhdysvaltain
televisiossa: ”Hyvät maanmieheni, minä matkustan Kiinan kansantasavaltaan!”

>>Maailman vanhin pulloposti löytyi Australian rannalta – lue koko juttu Historian vuosikirjasta 2018

Mao ei halunut puhua politiikkaa

Kun Nixon iltapäivällä 21. helmikuuta 1972 astui puhemies Maon huoneeseen kommunistien päämajassa, Kiinan johtaja oli heiveröinen. 

Yhdeksän päivää aiemmin 78-vuotias Mao oli pyörtynyt ja ollut vähällä kuolla. Hänen kädenpuristuksensa ja historiallinen tilanne tekivät kuitenkin suuren vaikutuksen Nixoniin.

”Se oli liikuttava hetki”, presidentti kirjoitti päiväkirjaansa lähes minuutin kestäneestä tervehdyksestä.

Nixon, jolla oli muun muassa Kissinger seurassaan, pani merkille vanhat kirjat, joita huoneessa oli hyllykaupalla, ja hän hyödynsi tilaisuuden kehuakseen Maoa.

”Olen lukenut puhemiehen runoja ja puheita ja saanut todeta, että hän on aito filosofi”, valtiojohtaja imarteli isäntäänsä ja jatkoi, että Mao oli ”liikuttanut koko kansakuntaa ja muuttanut maailmaa”.

Kun tulkki välitti viestin, Mao otti kehut tyynesti vastaan mutta ei ylistänyt Nixonin kirjoituksia yhtä vuolaasti.

”Teidän kirjanne Six Crises ei ole ollen­kaan huono”, Mao totesi kuivasti.

Minuutit riensivät jutustelun ja tulkin täsmällisten käännösten parissa, kunnes kärsimätön Nixon yritti saada käyntiin vakavaa keskustelua ”ajankohtaisista aiheista kuten Taiwan, Vietnam ja Korea”. Yhdysvaltalaisten pettymykseksi Mao, jonka rinnalla seisoi Zhou Enlai, vaikutti täysin epäkiinnostuneelta aiheesta.

”Tuollaisista kysymyksistä ei tule keskustella minun kanssani. Ne kuuluvat pääministerille... Minua ei huvita käsitellä lähemmin kaikkia mainittuja hankalia ongelmia”, Kiinan johtaja tokaisi. 

Mao lienee halunnut välttää selostukset, joista muu maailma voisi nähdä hänen solmivan sopimuksia Yhdysvaltain kanssa.

65 minuutin kuluttua puhemies katsoi Zhou Enlaita, joka piti kelloa silmällä:

”Emmekö ole puhuneet nyt tarpeeksi?” puhemies kysyi.

Pian sen jälkeen osapuolet erosivat. Tapaaminen oli ollut luonteeltaan erikoinen, koska Mao oli torjunut Nixonin yritykset käydä syvempiä keskusteluja. Oli selvää, että lopulliset tulokset tulisi saada läpi keskusteluissa Zhou Enlain kanssa suunnitellun tapaamisviikon aikana. 

>>Lue Historian vuosikirjan 2018 kaikki kiinnostavat tarinat – tilaa nyt

Kolme tavoitetta

Vietnam, Taiwan ja Neuvostoliitto olivat tärkeimmät aiheet Kiinan ja Yhdysvaltain huippukokouksessa.

  1. Yhdysvaltalaiset halusivat rauhan Vietnamiin.
    ”Nixon ja Kissinger halusivat apua Vietnamin sodan lopettamiseksi. Neuvottelemalla Neuvostoliiton ja Kiinan kanssa toivoimme painostavamme Hanoita, jotta vakavat neuvottelut voisivat alkaa.” Näin analysoi myöhemmin yksi Richard Nixonin alaisista. Jos Kiina vetäisi pois tukensa Pohjois-Vietnamille, Hanoin hallitus heikentyisi ja olisi halukkaampi löytämään rauhanomaisen ratkaisun Vietnamin konfliktiin. Ellei Maoa saataisi taivuteltua niin pitkälle, Nixon toivoi, että Kiina edes kannustaisi Hanoin hallitusta sopimukseen Yhdysvaltain ja Etelä-Vietnamin kanssa.

  2. Kiina halusi Taiwanin hallintaansa.
    Kiinan sisällissodan häviäjä, nationalistijohtaja Tšiang Kai-šek pakeni KMT-puolueensa kanssa vuonna 1949 Taiwaniin, missä nationalistit saivat yhä rahallista ja sotilaallista tukea Yhdysvalloilta. Mao piti Taiwania irtautuneena alueena, joka tuli palauttaa Kiinan yhteyteen. Saari oli hänen mukaansa puhtaasti Kiinan sisäinen asia, ja sen takia Yhdysvaltain tulisi katkaista suhteensa Taiwaniin.

  3. Molemmat halusivat heikentää Neuvostoliittoa.
    Kiina oli katkaissut tiiviit yhteytensä Neuvostoliittoon 1960-luvun alussa, ja monien pienten Kiinan ja Neuvostoliiton rajalla sattuneiden välikohtausten jälkeen Mao pelkäsi, että tilanne saattaisi kehittyä sotilaalliseksi konfliktiksi. Yhdysvalloissa pelättiin neuvostokommunismin laajentumista ja pidettiin Neuvostoliittoa päävihollisena. Siksi sekä Yhdysvallat että Kiina halusivat heikentää Neuvostoliittoa, mikä onnistuisi, jos Yhdysvallat ja Kiina liittoutuisivat.

Välit Neuvostoliiton kanssa olivat lämpimät vain kommunistisen Kiinan alkuvuosina.

Viikko, joka muutti maailmaa

Seuraavana aamuna Nixon, Kissinger ja Zhou Enlai aloittivat kokousten sarjan, mutta maiden tavoitteita oli vaikea saada yhdistettyä. 

Yhdysvaltalaiset toivoivat ”kunniallista rauhaa” Vietnamin sodassa, jotta taistelut loppuisivat, mutta Kiina piti kiinni ”tuesta Vietnamin, Kambodžan ja Laosin kansoille”. 

Myöskään Kiinan takaisin havitteleman Taiwanin kysymykseen ei löydetty ratkaisua. Nixonin olisi vaikeaa tulla valituksi uudelleen presidentiksi, ellei hän voisi lunastaa Yhdysvaltain lupausta suojella Taiwania. 

Neuvottelut keskeytettiin välillä virallisiin vierailuihin Kiinan muurilla ja teatterissa, missä Pat Nixon oli miehensä seuralaisena. Maon puoliso Jiang Qing edusti yksin Kiinan johtaja­paria, koska sairaus esti Maon osallistumisen.

Yhdysvaltalaiset kävivät myös Shanghaissa, missä Nixon ja Zhou Enlai alle­kirjoittivat 28. helmikuuta virallisen julistuksen. Asia­kirja oli tärkeä avaus Kiinan ja Yhdysvaltain suh­teille. Sen mukaan molemmat maat pyrkivät vastedes ”normalisoimaan suhteensa”. 

Ne sopivat myös, että ”kansainvälisen sotilaallisen konfliktin riskiä” tuli vähentää ja että kumpikaan osapuoli ei tavoitellut ”määräävää asemaa Aasian Tyynenmeren-alueella”.

Muita yhteisiä ilmoituksia asiakirjassa oli niukasti. Sen sijaan osapuolet muotoilivat vielä monia eri näkökohtiaan eikä suhdetta Neuvostoliittoon edes mainittu.

Richard Nixonille oli selvää, ettei Shanghain julistus ollut mikään loistava saavutus, ja sen takia presidentti painotti muita seikkoja huippu­kokouksen päättäneen gaalaillallisen edellä ennen kotimatkaansa 28. helmikuuta:

”Tämä viikko on muuttanut maailmaa. Julistuksen sisältö ei ole läheskään yhtä tärkeää kuin se, mitä teemme tulevina vuosina rakentaaksemme sillan yli 16 000 mailin (n. 25 750 km, toim.) ja 22 vuoden vihollisuuksien, jotka ovat meitä erottaneet. Lupaamme tänään rakentaa sillan.”

Yhdysvaltain kansa oli samalla linjalla presidentin kanssa. Lähes 70 prosenttia arvioi mielipidemittauksen mukaan, että vierailu oli ollut hyödyllinen, ja 15 000 ihmistä oli vastaanottamassa presidenttiä, kun hän laskeutui Washingtoniin.

Kissinger kävi uudelleen Kiinassa helmikuussa 1973. Silloin sovittiin muun muassa, että Pekingiin ja Washingtoniin perustettaisiin niin sanottuja yhteystoimistoja, ja Mao jopa totesi, että ”nyt voimme kutsua suhdettamme ystävyydeksi". 

Näin ovi oli raollaan kehitykselle, joka sittem­min teki maista kauppakumppanit.

Arkkiviholliset paiskasivat taas kättä

Istuva Yhdysvaltain presidentti ja Pohjois-Korean johtaja tapasivat ensimmäisen kerran historiassa 18. kesäkuuta 2018.

”Meillä on erinomainen suhde”, julisti Yhdysvaltain presidentti Donald Trump 12. kesäkuuta 2018 lehdistötilaisuudessa tavattuaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-Unin Singaporessa.

Huipputapaamisessa osapuolet sopivat, että ”Yhdysvallat ja Pohjois-Korea luovat
yhteistyössä vakaan ja kestävän rauhan Korean niemimaalle”. Pohjois-Korean tulee myös aloittaa ”täydellinen ydinaseriisunta”. 

Yhdysvallat lupasi puolestaan lopettaa sota­harjoitukset Etelä-Koreassa. Valtiot haluavat lisäksi ”sitoutua solmimaan uusia suhteita maiden välille noudattaen molempien kansojen toiveita rauhasta ja edistyksestä”.

Donald Trump ja Kim Jong-Un tapasivat toisensa Sentosan saarella Singaporessa.

Kaikki menneen vuoden kiinnostavat tarinat

Historian vuosikirja 2018 kertoo kuukausi kuukaudelta vuoden tapahtumista sekä niiden taustoista ja historiasta. Tilaa OMA Historian vuosikirja nyt

Ehkä sinua kiinnostaa...