Mikä DDR oli?
DDR eli Deutsche Demokratische Republik – suomeksi Saksan demokraattinen tasavalta – tunnetaan myös Itä-Saksana.
DDR syntyi toisen maailmansodan jälkeiseen Saksaan itsenäiseksi valtioksi, jota hallittiin Neuvostoliiton kommunistisen mallin mukaisesti. Siihen kuului muun muassa suunnitelmatalous, jossa kaikki tuotanto oli valtion sanelemaa.
Saksan läntinen osa, Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten tukema BRD eli Bundesrepublik Deutschland, suomeksi Saksan liittotasavalta, tunnettiin puolestaan Länsi-Saksana.
Vuonna 1949 Saksa jaettiin Itä-Saksaan eli DDR:ään (Deutsche Demokratische Republik) ja Länsi-Saksaan eli BRD:hen (Bundesrepublik Deutschland). Myös Berliini jaettiin itä- ja länsiosaan. Länsi-Berliini kuului Länsi-Saksaan, vaikka se sijaitsi Itä-Saksan puolella. Kaupunki jaettiin myöhemmin Berliinin muurilla, joka ympäröi koko Länsi-Berliiniä.
DDR oli muodollisesti demokraattinen valtio, jonka muistutti perustuslailtaan ensimmäisen maailmansodan jälkeistä Weimarin tasavaltaa.
Tosiasiassa DDR oli kuitenkin diktatuuri, joka oli tiukasti neuvostomiehittäjän talutusnuorassa.
Sosialistinen ja neuvostouskollinen Sozialistische Einheitspartei Deutschlands -puolue, SED, päätti kaikesta koko DDR:n olemassaolon ajan. Lisäksi puolueen salainen poliisi, kansankielellä Stasi, piti kulisseissa kansalaisia tarkasti silmällä, eikä valtaapitäviä uskallettu kritisoida.
Stasi kehittyi 1950-luvun lopulta alkaen valtavaksi turvallisuuskoneistoksi, jonka tarkoituksena oli turvata SED-puolueen valta-asema valvomalla valtion omia kansalaisia sekä vakoilemalla Länsi-Saksaa ja muita länsimaita.
Stasilla oli 100 000 kokoaikaista työntekijää sekä vähintään 200 000 ilmiantajaa 1970-luvulta alkaen, ja sen on arvioitu keränneen tietoja vähintään joka kolmannesta valtion asukkaasta.
Miten DDR syntyi?
Maailmansota jakoi Saksan
Toisen maailmansodan jälkeen Saksa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen Yhdysvaltojen, Britannian, Ranskan ja Neuvostoliiton kesken.
Läntiset voittajamaat eivät päässeet Neuvostoliiton kanssa yksimielisyyteen siitä, millaiseksi maaksi Saksa muodostuisi sodan jälkeen. Tämän seurauksena Saksa jaettiin vuonna 1949 kahdeksi valtioksi, DDR:ksi ja BRD:ksi eli Itä- ja Länsi-Saksaksi.
Länsi-Saksa nousi nopeasti jaloilleen Yhdysvaltojen vuodesta 1948 alkaen tarjoaman Marshall-avun myötä. Marshall-ohjelmalla tuettiin sodasta toipuvien maiden talouden kasvua, ja sen kautta jaettiin miljardeja dollareita.
DDR:ssä tilanne lähti kehittymään aivan toiseen suuntaan.
DDR ei ainoastaan jäänyt vaille taloudellista tukea maan jälleenrakennukseen vaan ne vähäisetkin arvokkaat resurssit, joiden avulla taloutta olisi voitu kohentaa, vietiin Neuvostoliittoon.
VIDEO: Kesäkuun kansannousu vuonna 1953
Kesäkuun 17. päivä vuonna 1953 itäsaksalaiset nousivat kapinaan neuvostomiehittäjiä vastaan. Itä-Saksan kansannousuna tunnettu kapina syntyi vastareaktiona hallituksen uusiin tuotantovaatimuksiin rakennustöissä – työläisten olisi pitänyt tehdä 10 prosenttia enemmän töitä samalla palkalla. Neuvostoliitto vastasi lähettämällä panssarivaunut kaduille. Kuolonuhrien määrää ei tiedetä varmasti, mutta kapinassa arvioidaan kuolleen jopa 507 ihmistä. Kansannousun jälkeen hallinto perusti Stasin välttääkseen uudet kansannousut.
Miten moni pakeni DDR:stä?
Miljoonat pakenivat DDR:stä
Vuosina 1945–1988 noin neljä miljoonaa itäsaksalaista pakeni Länsi-Saksaan.
Lähes 3,5 miljoonaa loikkausta tapahtui vuodesta 1945 Berliinin muurin valmistumiseen vuonna 1961.
Itä-Saksasta paenneet olivat tyypillisesti hyvin koulutettuja, ja lähes puolet loikkareista oli alle 25-vuotiaita.
Valtaosa pakeni Berliinin kautta. Toisin kuin muualla maassa, Berliinissä ihmiset saattoivat liikkua suhteellisen vaivatta läntisen ja itäisen osan välillä.
Berliinin muuria alettiin rakentaa vuonna 1961, ja se erotti idän ja lännen vuoteen 1989 asti. Muuria vahvistettiin vuosien myötä, jolloin länteen loikkaaminen vaikeutui entisestään.
Vuonna 1961 DDR halusi tehdä lopun kansalaistensa joukkopaosta ja sulki rajan Berliinissä. Elokuun 13. päivän yönä vuonna 1961 läntisen ja itäisen osan välille alettiin pystyttää piikkilanka-aitaa, ja ajan kuluessa rajalle nousi 3,5 metrin korkuinen muuri.
Historioitsijoiden mukaan jopa 1 100 ihmistä kuoli yrittäessään paeta DDR:stä.
Ketkä johtivat DDR:ää?
DDR:ää ehti johtaa sen perustamisen ja Berliinin muurin kaatumisen välillä viisi valtionpäämiestä. Maan ensimmäinen presidentti oli Wilhelm Pieck.
Vuonna 1960 valtion johtoon nousi Walter Ulbricht, joka oli vallassa aina vuoteen 1975 asti. Ulbrichtia seurasi Willi Stoph, jonka tilalle nousi jo kolmen vuoden päästä Erich Honecker.
”Tulevaisuus on sosialismin… muuri tulee seisomaan sata vuotta.” Erich Honecker, DDR:n johtaja 1976–1989
Honecker oli ollut käytännön vastuussa Berliinin muurin pystyttämisestä vuonna 1961, ja hän oli julistautunut kommunistiksi ja stalinistiksi. Valtaosa DDR:stä loikanneista tapettiin juuri hänen valtakaudellaan.
”Tulevaisuus on sosialismin... muuri tulee seisomaan sata vuotta”, Honecker totesi kotimaastaan.
DDR:n hajoamisen jälkeen SED:n puoluejohtaja Erich Honecker pakeni Neuvostoliittoon. Hän palasi Saksaan vuonna 1992, missä häntä syytettiin oikeudessa 13:n länteen pakoa yrittäneen ihmisen murhasta. Honeckerin heikon terveyden vuoksi syytteistä kuitenkin luovuttiin. Hän vietti viimeiset vuotensa Chilessä, missä hän kuoli vuonna 1994 maksasyöpään 81-vuotiaana.
Näin ei silti lopulta käynyt. Hieman ennen Berliinin muurin murtumista Honeckerin oma väki syrjäytti hänet 17. lokakuuta 1989, ja hänet ajettiin pois Wandlitzistä puolue-eliitin asuinalueelta, missä DDR:n johto majaili korkeiden muurien suojissa.
DDR:n viimeinen johtaja oli Egon Krenz. Hän ehti olla vallassa vain 49 päivää ennen kuin Berliinin muuri kaatui ja vei mukanaan koko DDR:n ja sen johtohahmot.
Millaista elämä oli DDR:ssä?
Jako näkyy tänäkin päivänä
Itäsaksalaisten elämä oli turvattua monin tavoin: työpaikka oli taattu, samoin kiinteä kuukausipalkka, edulliset vuokrat ja lapsille päiväkotipaikat.
Sosialistisessa järjestelmässä oli kuitenkin kääntöpuolensa. Kansalaiset eivät voineet liikkua vapaasti, ja Stasin agentit valvoivat ja jopa salakuuntelivat monia itäsaksalaisia.
Elintarvikkeista oli usein pulaa, ja myös asuntopula on keskeinen ongelma koko DDR:n olemassaolon ajan.
Itsemurhia tehtiin kaksi kertaa enemmän kuin länsinaapurissa – DDR:n lähes 40-vuotisen historian aikana 31 itäsaksalaista sataatuhatta kohden tappoi itsensä.
Jaon jäljet näkyvät edelleenkin; esimerkiksi entisen Itä-Saksan puolella bruttokansantuote on noin kaksi kolmasosaa länsipuolen BKT:sta.
Kolmessakymmenessä vuodessa ei ole näin vieläkään saatu kurottua umpeen vuodesta 1949 vuoteen 1989 vallinnutta erkaannusta.
Saksalainen historioitsija Klaus Schröder on todennut: ”Se on kuin kaksosilla, jotka on erotettu toisistaan ja joiden on totuttava jälleen toisiinsa. Se on yhtenäisyyden hinta: 1,6 miljardia euroa ja 40 vuoden sopeutuminen”.
4 rohkeaa pakotapaa
Epätoivo sai ihmiset keksimään mitä huimimpia tapoja paeta DDR:stä. Tässä neljä esimerkkiä, jotka kaikki päättyivät onnellisesti.
1. Perheet pakenivat itse tehdyllä kuumailmapallolla
Syyskuun 16. päivän yönä vuonna 1979 itäsaksalaisen Oberlemnitzin kaupungin lähellä taivaalle kohosi 28 metriä korkea, värikäs kuumailmapallo.
Palloon oli käytetty 1 250 neliömetriä kangasta, jota oli ostettu paloissa useista eri liikkeistä eri puolilta DDR:ää, ja sen kyydissä olivat ystävykset Peter Strelzyk ja Günter Wetzel vaimoineen ja lapsineen.
Puolen tunnin lennon jälkeen kuumailmapallo laskeutui Länsi-Saksaan.
2. Perhe pakeni Itämeren yli kumiveneellä
Vuonna 1977 dresdeniläinen kuorma-autonkuljettaja pakeni vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa pienellä, perämoottorilla varustetulla kumiveneellä Itämerelle. Oltuaan merellä 15 tuntia perhe noukittiin kalastajalaivan kyytiin ja vietiin Lyypekkiin Länsi-Saksaan.
Arvioiden mukaan jopa 6 000 itäsaksalaista yritti päästä Itämeren kautta länteen Berliinin muurin valmistuttua vuonna 1961.
Itä-Saksan viranomaiset kuitenkin saivat monet kiinni, ja pahimmassa tapauksessa pakoyritys päättyi hukkumiseen.
3. Matkustajat ajoivat junan päin tiesulkua
Joulukuun 5. päivänä vuonna 1961 juna ajoi läpi rajasulun Albrechtshofista Itä-Berliinistä Spandaun kaupunginosaan Länsi-Berliiniin. Kyydissä oli 32 matkustajaa.
Paon olivat suunnitelleet 27-vuotias veturinkuljettaja Harry Deterling ja hänen konemestarinsa, jotka olivat pyytänyt perheitään ostamaan liput kyseiselle vuorolle. Muut matkustajat eivät tienneet pakoyrityksestä.
Miesten onnistui ajaa juna rajasulun läpi Länsi-Saksan puolelle. Seitsemän matkustajaa palasi takaisin Itä-Berliiniin, mutta 25 muuta päättivät lunastaa lippunsa vapauteen.
Seuraavana päivänä DDR poisti raiteet.
4. Vaijerin varasssa vapauteen
Maaliskuun 31. päivänä vuonna 1983 ystävykset Holger Bethke ja Michael Becker pakenivat Länsi-Saksaan kuin toimintaelokuvassa.
Berliinin Bouchéstrasse-kadulla, missä tarkoin vartioitu Berliinin muuri kulki kahden asuinkorttelin välissä, miehet ampuivat erään rakennuksen katolta jousipyssyn ja nuolen avulla siiman vastakkaiseen, Länsi-Berliinin puolella sijainneeseen kortteliin.
Holgerin veli Ingo, joka oli paennut Länsi-Saksaan muutama vuosi aiemmin, oli toisella puolella vastassa ja kiinnitti siimaan teräsvaijerin, jonka itäsaksalaiset vetivät luokseen.
Ingo kiinnitti teräsvaijerin autoonsa ja jännitti sen tiukaksi, ja pian Holger ja Michael rullasivat kotitekoisilla väkipyörillä itsensä vaijerin varassa 20 metrin korkeudessa muurin yli.
Pian he olivat jo Länsi-Berliinin puolella turvassa.