CIA-agentista tuli KGB:n vakooja

KGB halusi saada vakoojan CIA:sta. Keväällä 1985 se viimein onnistui, kun CIA:n agentti Aldrich Ames alkoi toimittaa KGB:lle tietoa itäblokin maissa toimivista CIA:n vakoojista.

Velat ajoivat CIA-agentin petturiksi

Aldrich Amesin velat kasvoivat kovaa vauhtia syyskuussa 1984. Hän ­kävi ­läpi riitaisaa avioeroa, ja hänen uudella kolumbialaisella naisystävällään Rosariolla oli kallis maku mutta ei tuloja.

Pari tuhlasi reilusti enemmän kuin 43-vuotias Ames ansaitsi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n palveluksessa.

Ames oli tavannut avioerojuristinsa New Yorkissa, ja nyt hän istui junassa matkalla kotiin Washingtoniin ja puntaroi vaih­toehtojaan.

Hän hylkäsi pian ajatuksen iltatyöstä paikallisessa kioskissa; ajatus siitä, että joku CIA:n kollegoista sattuisi näkemään hänet siellä, oli aivan liian piinallinen.

Seuraavaksi Ames leikitteli ajatuksella pankkiryöstöstä. Yksi ryöstö ei kuitenkaan riittäisi hänen jo noin 50 000 dollariin kasvaneiden velkojensa takaisinmaksuun.

Sitten Amesin mieleen tuli kolmas vaihtoehto. Hänen vastuualueensa CIA:ssa oli Yhdysvaltojen kylmän sodan ajan perivihollinen Neuvostoliitto, ja hän pääsi työnsä puolesta käsiksi Yhdysvaltojen värväämiä itäblokin maissa toimivia vakoojia koskeviin tietoihin.

Jos hän paljastaisi Neuvostoliiton tiedustelupalvelulle KGB:lle vaikka vain osankin tiedoistaan, hän pystyisi maksamaan palkkiolla velkansa pois.

Juna saapui Washingtoniin, ja Ames sysäsi vaarallisen ajatuksen mielestään. Puoli vuotta myöhemmin houkutus kasvoi kuitenkin liian suureksi, ja hän tarjosi palveluksiaan KGB:lle.

Neuvostoliittolaisille Amesin yhteydenotto oli kuin taivaan lahja, ja hänestä tuli yksi KGB:n histo­rian ­arvokkaimmista vakoojista.

Ames eli ylellistä elämää KGB:ltä saamillaan rahoilla KGB:n eliminoidessa hänen paljastamiaan vakoojia itäblokissa ja harhauttaessaan kaikin tavoin CIA:ta suojellakseen arvokasta tietolähdettään.

© Corbis/Polfoto/Shutterstock

Tunnetut KGB:n vakoojat

JOHN ANTHONY WALKER: Ex-vaimo ilmiantoi

Laivastoupseeri John Walker tarvitsi kipeästi rahaa vuonna 1967 ja myi salaisen sotilas­asiakirjan neuvostoliittolaisille.

Myöhemmin hän veti vaimonsa, veljensä, poikansa ja ystävänsäkin mukaan vakoilurinkiinsä. Avioeron ja huoltajuus­riidan seurauksena Walkerin ex-vaimo ilmiantoi hänet FBI:lle vuonna 1985.

Rangaistus: Walker sai elinkauti­sen vankeustuomion. Hänet aiotaan vapauttaa toukokuussa 2015.

Kaksoisagentin ura käynnistyi

1980-luvun puolivälissä Ames tunsi uransa polkevan paikoillaan. Hänestä tuntui, että esimiehet eivät ­arvostaneet hänen työtään, ja hän oli alkanut epäillä myös ­sitä, oliko Yhdysvallat todella aina ”hy­vien puolella”, kuten virallinen propaganda kuului.

Keväällä 1985 Ames vieraili työnsä puolesta useita kertoja Neuvostoliiton suurlähetystössä Washing­tonissa.

Hän esiintyi tapaamisissa peitenimellä ja kertoi työskentelevänsä Neuvostoliittoa koskevassa työryhmässä, mutta hänen todellinen tehtävänsä oli värvätä neuvostoliittolaisia CIA:n kaksoisagenteiksi.

Kun Ames 16. huhtikuuta 1985 astui ­lähetystön ovesta sisään, hän oli valmistautunut tapaamiseen parilla rohkaisuryypyllä.

Hän antoi rakennuksen aulassa seisovalle vartijalle vaivihkaa kirjekuo­ren, joka oli osoitettu lähetystön KGB-johtajalle.

Kuoressa oli kirje, johon Ames oli kirjoittanut CIA:lle vakoilevien neuvostoliittolaisten nimiä sekä 50 000 dollarin palkkiopyyntönsä.

Kuukautta myöhemmin Ames oli jälleen menossa lähetystöön kokoukseen, mutta hänet ohjattiinkin huoneeseen, jossa odottava neuvostoliittolainen ojensi hänelle mitään sanomatta kirjekuo­ren.

Tämä selvästikin uskoi, että lähetystöä salakuunneltiin. Kirjeen sisältö oli selkeä: ”Kiitämme tarjouksestanne ja suostumme siihen ilomielin.”

Myöhemmin Ames sai salaisessa ­aamiaistapaamisessa KGB:n edustajalta pyytämänsä 50 000 dollaria käärittynä ruskeaan ­paperiin ja pakattuna ostoskassin pohjalle. Hänen velkaongelmansa oli ratkennut.

Ames vieraili usein Neuvostoliiton suurlähetystössä Washing­tonissa ja solmi siellä yhteyden KGB:hen.

© AOP/Getty

KGB ei ollut uskoa onneaan

Moskovassa KGB:n vakoilupomot saattoivat tuskin uskoa onneaan. Ames sai heti yhteyshenkilökseen korkea-arvoisen KGB:n upseerin, ja hänen henkilöllisyyttään suojeltiin kaikin keinoin.

Vain seitsemän ihmistä KGB:ssä tiesi Amesin oikean nimen, jotta paljastumisen riski olisi mahdollisimman pieni.

KGB oli alusta asti varma, että Ames toimi omaan laskuunsa eikä yrittänyt ­levittää heille vääriä tietoja CIA:n puolesta.

Ensimmäiset Amesin toimittamat tiedot olivat osoittautuneet paik­kansa­pitäviksi, ja jo kesäkuussa 1985 hän luovutti KGB:lle luettelon CIA:n värväämistä neuvostoliittolaisista diplomaateista, tutkijoista ja tiedusteluihmisistä.

Hän ­aiheutti paljastuksillaan korvaamatonta ­vahinkoa CIA:lle, joka menetti suurella vaivalla kokoamansa vakoojaverkoston lähes kertaheitolla.

Amesin listalla mainitut henkilöt kutsuttiin kaikessa hiljaisuudessa yksi toisensa jälkeen Neuvosto­liittoon kuulusteltaviksi, minkä jälkeen he katosivat jäljettömiin.

Ames oli toimittanut nimiluettelon suojellakseen itseään. FBI oli hieman ­aiemmin pidättänyt John Walkerin, joka oli ­vakoillut Neuvostoliitolle vuosikausia. Ames pelkäsi, että KGB:hen soluttautunut agentti oli paljastanut Wal­kerin ja että hän itse olisi seuraava.

Ames laskelmoi kylmästi, että mitä enemmän tietoja hän KGB:lle toimittaisi, sitä innokkaammin KGB häntä suojelisi.

Hän halusi päästä CIA:n vakoojista eroon, ennen kuin nämä paljastaisivat hänet. Ames aiheutti siten monen CIA:n vakoojan kuoleman vain pelastaakseen oman nahkansa.

HOUSE OF A. AMES, AMERICAN SPY FOR RUSSIA

Ames piirsi liidulla vaakasuoran merkin kotinsa lähellä olevan postilaatikon kylkeen merkiksi siitä, että hän halusi tavata KGB:n yhteyshenkilönsä.

© Corbis/Polfoto

Salainen tapaaminen Bogotássa

KGB kertoi kommunistisen puolueen pääsihteerille Mihail Gorbatšoville, että sillä oli CIA:ssa arvokas ilmiantaja, joka oli paljastanut useita neuvostoliittolaisia pettureita. Gorbatšovillekaan ei kuitenkaan paljastettu Amesin henkilöllisyyttä.

KGB jatkoi Amesin paljastamien petturien likvi­doi­mista. Ames tapasi samoihin aikoihin ensimmäistä kertaa kasvokkain KGB:n yhteyshenkilönsä, jonka peite­nimi oli ”Vlad”.

Yleensä miehet pitivät yhteyttä Was­h­ingtonissa toimivan välikäden avulla, mutta marraskuussa 1985 vasta avioituneet Ames ja Rosario vierailivat Rosarion perheen luona Kolumbiassa ja Ames tapasi samalla Vladin bogotálaisessa ostoskeskuksessa.

Ames odotteli sovitussa tapaamispaikassa Time-lehti kainalossaan, ja pian hän kuuli takaansa äänen:
”Anteeksi, mutta tapasimmekohan me jokin aika sitten Pariisissa?”
”Emme, mutta voi olla, että olemme tavanneet joskus Wienissä”, Ames vastasi sovitusti.

Lihaksikas ja harmaapäinen Vlad oli kokenut KGB:n kenraaliluutnantti. Hän vei Amesin autolleen, antoi tälle lippa­lakin ja huivin naamioitumista varten ja vei hänet Neuvostoliiton suurlähetystöön.

Pienessä kokoushuoneessa Vlad halasi Amesia ja muiskautti suukon ­tämän molemmille poskille. Sen jälkeen miehet skoolasivat votkalla maailmanrauhalle ja alkoivat ­jutella työasioista.

KGB houkutteli rahalla ja naisilla

Kylmän sodan aikana tiedustelupalvelut yrittivät kilvan värvätä agentteja vastapuolen riveistä. Läntisten tiedustelupalvelujen tapaan KGB:lläkin oli omat keinonsa houkutella vakoojia leipiinsä.

RAHA

KGB maksoi läntisille vakoojilleen avokätisesti sotilassalaisuuksista. Maksu tapahtui dollareissa, ja yleensä rahat piilotettiin ennalta sovittuihin kätköpaikkoihin, joista ­vakoojat saattoivat käydä hakemassa rahat ilman, että heidän täytyi näyttäytyä julkisesti KGB:n edustajan seurassa.

Arvokkaimmat vakoojat saattoivat ansaita miljoonia, ja KGB lupasi heille ylellisen elämän ja korkean aseman Neuvostoliitossa, mikäli he joutuisivat pakenemaan lännestä. Va­koojat huomasivat yleensä nopeasti, että KGB piti ”ystävistään” hyvää huolta.

KIRISTYS

KGB pakotti ihmisiä vakoojikseen kiris­tämällä heitä häikäilemättömästi muun muassa uskottomuuden, päihteiden ­väärinkäytön tai talous­sotkujen avulla.

Naiset olivat erinomainen kiristyskeino, ja KGB kuvasikin salaa muun muassa Indonesian presidenttiä Ahmed Sukarnoa seksiorgioissa tämän ollessa valtiovierai­lulla Moskovassa 1960-luvulla.

KGB halusi kasvattaa vaikutusvaltaansa Kaukoidässä kiristämällä Sukarnoa. Yritys kuitenkin epäonnistui, sillä Sukarno halusikin esittää seksifilmin kansalleen ­osoituksena mieskunnostaan ja suosiostaan neuvostonaisten keskuudessa.

SEKSI

Vakoilumaailman klassikko on ”hunaja-ansa” eli hemaiseva naisagentti, joka ­viettelee vastapuolen miehiä urkkiakseen heiltä salaisia tietoja.

Yhdysvaltojen suurlähetystön vartijana Moskovassa työskennellyt merijalkaväen­sotilas Clayton J. Lonetree lankesi hunaja-ansaan vuonna 1985.

Lonetree oli yksi­näinen, ja nuori ”Violetta Seina” tarjosi ­hänelle huomiota ja seksiä. Seina sai ­Lonetreen paljastamaan muun muassa yksityiskohtia lähetystörakennuksesta sekä Neuvostoliitossa toimivien CIA:n agenttien nimiä. Lopulta Lonetree ­paljas­tui ja sai pitkän vankeustuomion.

Valheenpaljastustesti meni läpi

Kun miehet hyvästelivät toisensa Bogotássa, Ames sai Vladilta 50 000 dollaria käteisenä. Hän ja Rosario ostivat osalla rahoista loma-asunnon kolumbialaisesta lomakohteesta. Pariskunta ­alkoi vähitellen tottua ylimääräiseen ­rahaan ja makeaan elämään.

Aldrich Ames and Rosario Casis in Acapulco

Ames ja vietti vaimonsa Rosarion kanssa ylellistä elämää KGB:ltä saaduilla vakoilurahoilla.

© Polfoto/Corbis

Kotona Washingtonissa Amesia odotti pakollinen valheenpaljastustesti, jonka CIA:n työntekijät joutuivat tekemään viiden vuoden välein. Tuleva testi hermostutti Amesia, ja hän kysyi yhteyshenkilöltään neuvoa.

Huhujen mukaan KGB oli kehittänyt keinoja huijata valheenpaljastuslaitteistoa, ja Ames arveli, että kyseessä oli jonkinlainen lääke. ­Totuus oli hänelle karvas pettymys.

”Pysy rauhallisena, nuku edellisenä yönä kunnon unet, syö tukeva aamiainen ja vastaa empimättä kaikkiin kysymyksiin”, KGB:n edustaja neuvoi.

Ames selvitti testin puhtaasti lukuun ottamatta yhtä kysymystä. Kun häneltä kysyttiin, oliko vieraan valtion tiedustelupalvelu koskaan yrittänyt värvätä häntä palvelukseensa, valheenpaljastin villiintyi täysin.

Testaaja antoi Amesille hetken aikaa rauhoittua, ennen kuin hän toisti kysymyksen. Tauon aikana Amesilla oli aikaa koota ajatuksiaan ja hän muisti, ettei KGB koskaan ollut yrittänyt värvätä häntä, vaan hän oli itse ottanut yhteyttä KGB:hen.

Kun hän vastasi kysymykseen uudelleen, valheenpaljastimen osoitin ei värähtänytkään.

En gammel CIA-kollega, Diana Worthen, blev svært mistænksom, da Aldrich Ames i 1989 betalte en villa til 540.000 dollars og en ny luksusbil kontant.

© AOP/Getty

KGB hämäsi CIA:ta

Kun Yhdysvaltojen vakoojia alkoi kadota itäblokissa yksi toisensa jälkeen, CIA ryhtyi selvittämään katoamisten syytä. Epäilykset kohdistuivat ­pian CIA:n entiseen agenttiin Edward Lee Howardiin, joka oli loikannut Neuvostoliittoon syksyllä 1985.

CIA ei kuitenkaan sulkenut täysin pois sitäkään vaihtoehtoa, että sen omissa riveissä Washingtonissa saattoi olla petturi. KGB pani liikkeelle virheellistä tietoa suunnatakseen mahdolliset epäilykset pois Amesista.

Nimetön henkilö otti ­yhteyttä CIA:n Bonnin toimistoon Saksassa ja kertoi KGB:n keksineen keinon siepata CIA:n päämajassa Virginiassa sijaitsevan viestikeskuksen kautta ­välitettäviä CIA:n sisäisiä viestejä.

KGB levitti myös tietoa, jonka mukaan loikkari Howard olisi ­kavaltanut CIA:n vakoojia. Ames toimitti edelleen KGB:lle salaisia asiakirjoja ja sai siitä hyvästä palkkioksi kymmeniätuhansia dollareita.

Kesällä 1986 hän sai siirron Yhdysvaltojen suurlähetystöön Roomaan, missä ­pariskunta alkoi toden teolla nauttia rahoistaan. Ames selitti äkillistä rikastumistaan vaimolleen vanhan ystävänsä antamilla hyvillä sijoitusvihjeillä.

Ames pukeutui mittatilauspukuihin ja nimikoituihin paitoihin ja osti aidon Rolex-rannekellon ja urheiluauton. Hän myös hankki tupakoinnin kellastuttamiin hampaisiinsa vitivalkoiset posliinikuoret.

Amesit illastivat Rooman hienoimmissa ravintoloissa, ja Rosario ­sisusti heidän tyylikkään asuntonsa kalliilla designhuonekaluilla.

Rosario oli lähtöisin keskiluokkaisesta ja keskituloisesta perheestä, ja hänen edesmennyt isänsä oli ollut valtion aluehallinnon virkamies.

Tuttavilleen Ames kuitenkin kertoi parin rahojen tulevan Rosarion äidiltä. Hän avasi jopa pankkitilin anoppinsa nimellä ja ohjasi KGB:ltä saamansa rahat sinne.

KGB:n taru alkoi bolsevikkien Tšekasta

Venäjän tiedustelupalvelulla on ollut aikojen kuluessa monia nimiä.

1917

Vallankumouksen puolesta

Lokakuun vallankumouksen ja ­tsaariperheen murhan jälkeen bolsevikit perustivat Tšekan, jonka tehtävänä oli tuhota vallankumouksen vastustajia.

1918

Päämaja Moskovassa

Moskovassa sijaitsevasta Lubjanka-rakennuksesta tuli Tšekan päämaja. Siellä oli myös vankila, jossa kuulusteltiin ja ­kidutettiin poliittisia vankeja.

1934

Taistelu Saksaa vastaan

NKVD eli ­Neuvostoliiton sisä­asiainkansankomis­sariaatti perustettiin. Toisen maailmansodan aikana NKVD ­toimeenpani sabotaasi- ja sissi-iskuja.

1940

Stalinin vihollisten piti kuolla

Neuvostoagentti murhasi Stalinin poliittisen vihollisen Leo Trotskin Meksikossa, jonne Trotski oli paennut Stalinia.

1942

NL sai vihiä atomipommista

NKVD värväsi vakoojakseen ­yhdysvaltalaisen Julius Rosenbergin, jonka lanko työskenteli Yhdysvaltojen atomipommihankkeessa Manhattan-projektissa.

Lanko paljasti ­Rosenbergille salaisia tietoja, jotka tämä välitti edelleen neuvostoliittolaisille. Rosenberg ja ­hänen vaimonsa Ethel tuomit­tiin vuonna 1953 kuolemaan, mutta lanko selvisi pitkällä vankeusran­gaistuk­sella.

1954

NKVD:stä tuli KGB: NKVD:stä tuli KGB eli Valtion ­turvallisuuskomitea, ja se jaettiin osiin. 1. direktoraatti vastasi ulkomaantiedus­telusta ja 2. direktoraatti vastavakoilusta.

1970-luku

Pankin osto epäonnistui

KGB yritti välikäden avustuksella ostaa kolme kalifornialaista pankkia. Niillä oli asiakkainaan monia teknologia­yrityksiä, joiden keksinnöistä KGB oli kiinnostunut. CIA onnistui estämään kaupat.

1985

KGB-pomo olikin kaksoisagentti

KGB:n Lontoon yksikön johtaja Oleg Gordievski paljastui brittien kaksois­agentiksi. Hän onnistui pakenemaan ­Suomen ja Norjan kautta Britanniaan.

1991

SVR jatkoi KGB:n toimintaa

KGB lopetettiin Neuvostoliiton hajottua, ja sen seuraajaksi perustettiin Venäjän ulkomaantiedustelupalvelu SVR.

Kavalsi ystävänsä KGB:lle

Kesällä 1987 Ames tapasi KGB-yhteyshenkilönsä Roomassa. Hänet vietiin ­salaa neuvostoliittolaisten omistamaan asuinrakennukseen ja huoneeseen, jonka neuvostoliittolaiset kertoivat olevan varta vasten Amesia varten rakennettu.

Huoneessa oli kaksinkertaiset seinät, joiden välisessä tyhjässä tilassa soi musiikki niin, että huonetta oli mahdotonta salakuunnella ulkoapäin.

”Minun pitää kysyä sinulta yhtä asiaa, ikään kuin viran puolesta. Toivon, ettet pahastu”, yhteyshenkilö aloitti.

Ames lupasi olla suuttumatta.

”Olemme huomanneet, että ihmiset eivät aina kerro kaikkea tietämäänsä etenkään heille läheisistä ihmisistä”, neuvostoliittolainen jatkoi.

Sitten vihjasi tietävänsä, että Ames tunsi kaksi CIA:n vakoojaa, joita hän ei ollut paljastanut KGB:lle. Toinen heistä oli aikoinaan New Yorkissa työskennellyt entinen diplomaatti Sergei Fedorenko, jonka kanssa Ames oli ystävys­tynyt 1970-luvulla ja joka ei hyväksynyt KGB:n mahtia ja raakoja menetelmiä.

Toinen oli venäläinen tiedemies, josta CIA käytti peitenimeä ”Byplay” ja jonka yhteyshenkilönä Ames oli toiminut jonkin aikaa 1970-luvun lopulla. Myös ­hänestä oli tullut Amesin ystävä.

”Sanopa, ystäväni, tuleeko mieleesi nimiä, jotka haluaisit kertoa minulle”, neuvostoliittolainen tivasi.

Ames mietti hetken hiljaa. Hän tiesi, että KGB oli tappanut useimmat hänen ilmiantamansa henkilöt.

”On vielä kaksi henkilöä”, hän sanoi lopulta ja kertoi ­ystäviensä nimet.

© Polfoto/Corbis/Shutterstock

Tunnetut KGB:n vakoojat

KIM PHILBY: Mestarivakooja karkasi

Kim Philby välitti jo tietoja Neuvosto­­-lii­tolle, kun hän vuonna 1934 liittyi Britannian tiedustelupalvelun riveihin. P

hilby oli kuuluisan ”Cambridge Five”-vakoilu­­renkaan jäsen, ja hänen uskotaan paljastaneen useita ­itäblokissa toimineita brittivakoojia ja antaneen tietoja Yhdys­valtojen ydinaseesta.

Ei rangaistusta: Philby pakeni vuonna 1963 Neuvostoliittoon, missä hän kuoli vuonna 1988.

Ames sai palkkioksi paksun seteli­tukun. Kotiin päästyään hän joi itsensä sammuksiin. Seuraavana päivänä hän jatkoi juomista ja harhaili humalassa pitkin Rooman katuja, kunnes poliisit korjasivat hänet talteen.

Italiassa ollessaan Ames sai KGB:ltä palkkioina noin miljoona dollaria, ja Moskovassa häntä odotti pankkitilillä ­samansuuruinen summa. KGB antoi ­hänelle myös joenrantaa esittävän valokuvan.

Kuvan taakse oli kirjoitettu, että joenrantatontti oli Amesin ja että hän voisi rakentaa sinne huvilan, jos hän joskus joutuisi pakenemaan ­Yhdysvalloista Neuvostoliittoon.

Yhdysvallat oli menettänyt jo 13 vakoojaansa itäblokissa, ja CIA ja FBI yrittivät kuumeisesti selvittää, kuka heidät oli kavaltanut. Epätoivoissaan ne lupasivat tiedoista miljoonan dollarin palkkion siinä toivossa, että joku KGB:n työntekijä tarttuisi syöttiin.

Kun tieto miljoonapalkkiosta kantautui Moskovaan KGB:n johdon korviin vuonna 1988, KGB päätti antaa amerikkalaisille sen, mitä nämä halusivat.

Eräs korkea-arvoinen KGB-upseeri sai käskyn ryhtyä Yhdysvaltojen ”vakoojaksi”, ja hän toimitti CIA:lle vinon pinon väärennettyjä asiakirjoja, joiden mukaan KGB oli päässyt CIA:n vakoojien jäljille oman tiedustelutoimintansa ja vakoojien tekemien virheiden avulla.

Ames ei kuitenkaan ollut vieläkään turvassa, sillä CIA:ssa liikkui yhä sitkeitä huhuja tiedustelupalvelun palkkalistoilla olevasta petturista.

Kun Amesit palasivat Roomasta Yhdysvaltoihin vuonna 1989, he ostivat 540 000 dollarin hintaisen talon käteisellä. Ames väitti talon olevan lahja Rosarion äidiltä, mutta parin läheinen ystävä, CIA:n agentti Diana Worthen, ei uskonut selitystä.

Hän oli tuntenut Amesit pitkään ja muisti, miten nämä olivat aikoinaan valittaneet rahapulaansa. Nyt Rosariolla oli yhtäkkiä yli 500 paria kenkiä, ja Ames itse oli hankkinut tuliterän Jaguarin. Lisäksi he suunnittelivat laajaa remonttia uuteen taloonsa.

Worthen otti yhteyttä CIA:n sisäisen tutkinnan yksikköön, joka ryhtyi penkomaan Amesien taloutta. Yksikkö lähetti kaikessa hiljaisuudessa tutkijan Kolumbiaan selvittämään, oliko Rosarion äiti todella niin varakas kuin Ames antoi ymmärtää.

Tutkija hoiti kuitenkin työnsä huolimattomasti eikä tarkistanut kaik­kia faktoja. Ames sai jatkaa hämäriä puuhiaan ja selvitti määräaikaisen valheenpaljastustestinsäkin vaikeuksitta.

© Scanpix

Tunnetut KGB:n vakoojat

ARNE TREHOLT: Norjalainen huippuvakooja

Usean ministeriön sekä Norjan YK-edustuston palve­luksessa työsken­nellyt Arne Treholt myi salaisia asiakirjoja ­Neuvostoliitolle.

Hänet pidätettiin vuonna 1984 matkalla Wieniin tapaa­maan KGB:n edus­tajaa. Hän väitti KGB:n kiristäneen häntä seksi­valo­kuvilla mutta perui myöhemmin lausuntonsa.

Rangaistus: 20 vuotta vankeutta, vapautettiin 8 vuoden jälkeen. Treholt muutti vapauduttuaan Venäjälle.

Epäilykset vahvistuivat

Vuonna 1991 CIA ja FBI perustivat ­yhteisen, kokeneista tutkijoista kootun työryhmän jäljittämään mahdollista kaksoisagenttia.

Ryhmä aloitti tutkimuksensa puhtaalta pöydältä, eikä aluksi keskittynyt keneenkään tiettyyn henkilöön.

Amesin haastattelu sai kuitenkin tutkijoiden epäilykset ­heräämään, sillä tämä vastasi jokaiseen kysymykseen aivan liian sujuvasti ja harjoitellun oloisesti.

Kun tutkijat alkoivat käydä läpi Amesin uraa ja yksityiselämää, he löysivät sattumalta todisteita tätä vastaan. Ames oli vuonna 1985 raportoinut tapaamisistaan Neuvostoliiton suurlähetystössä Washingtonissa, kuten hänen työhönsä kuului.

Tili­otteista tutkijat kuitenkin ­näkivät, että kolmen tapaamisen jälkeen Ames oli tallettanut tililleen mittavan ­rahasumman.

”Ei tarvitse olla mikään ydinfyysikko tajutakseen, mistä tässä on kyse. Ames on neukkujen vakooja!” yhden tutkijan kerrotaan puuskahtaneen.

Nyt CIA:lla ja FBI:llä oli ensimmäistä kertaa todellisia perusteita epäillä Amesia KGB:n kätyriksi. FBI alkoi tarkkailla Amesia tiiviisti, ja agentit saivat ohjeet pidättää hänet, jos he näkisivät hänen luovuttavan asiakirjoja tai saavan rahaa.

Kului kuukausia, eikä mitään tapahtunut. FBI penkoi tuloksetta Amesien roskia ja asensi jäljityslaitteen Amesin ­autoon ja videokameroita hänen työhuoneeseensa.

Hänen puhelintaan ja asuntoaan salakuunneltiin, ja FBI:n agentit seurasivat häntä kaikkialle. Ames ei kuitenkaan tehnyt mitään epäilyttävää, eivätkä FBI ja CIA voineet toimia ilman konkreettisia todisteita.

Ames toimitti yhä KGB:lle asiakirjoja kätkemällä ne sovittuun paikkaan esimerkiksi yleiseen puistoon, ja joka kerta hän onnistui karistamaan FBI:n agentit kannoiltaan.

Nikita Hruštšov valtuutti murhat, jotka Stašinski toteutti Saksassa kaasu­pistoolilla.

© AOP/Getty & International Spy Museum/Shutterstock

KGB:n pyöveli tappoi kaasupistoolilla

KGB:n salamurhaaja loikkasi Länsi-Saksaan, ja hänen kertomuksensa kahdesta KGB:n tilaamasta murhasta aiheutti poliittisen skandaalin.

Ukrainalaiset neuvostovastaiset aktivis­tit Lev Rebet ja Stepan ­Bandera olivat 1950-luvulla kiusallinen piikki Neuvostoliiton lihassa.

Heistä oli päästävä eroon, ja Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov määräsikin heidät ­tapettaviksi. Vuonna 1957 KGB lähetti vasta 25-vuotiaan agenttinsa Bogdan Stašinskin Länsi-Saksaan, jonne Rebet ja Bandera olivat paenneet.

Joulukuussa 1957 Stašinski tappoi Rebetin ja kaksi vuotta myöhemmin Banderan kaasupistoo­lil­la, joka ampui syanidikaasupatruunoita.

Hän toteutti murhat odottamalla uhrejaan väijyksissä hämärässä porraskäytävässä ja ampumalla sitten näitä kaasupatruunalla.

Syanidikaasu aiheutti uhreille sydänpysähdyksen, ja kuolemia pidettiinkin ensin luonnollisina. Totuus paljastui kuitenkin pian.

Vuonna 1960 Stašinski avioitui kommunismia kiivaasti vastustavan tyttöystävänsä Inge Pohlin ­kanssa. Seuraavana vuonna pari ­loikkasi Länsi-Saksaan, ja Stašinski antautui yhdysvaltalaisille ja tunnusti tekonsa.

Seurauksena oli poliittinen skandaali, ja Stašinski tuomittiin ­tapoista kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen.

Tuomari puolusteli lievää tuomio­ta sillä, että todellinen syyllinen oli ­Neuvostoliiton valtio, joka oli määrännyt murhat tehtäviksi. Kohun seurauksena politbyroo kielsi KGB:tä likvidoimasta ihmisiä itäblokin ulkopuolella.

Huippuvakooja paljastui

Vuonna 1992 Ames paljasti viimein vaimolleen olevansa Neuvostoliiton vakooja. Tieto oli Rosariolle ensin järkytys, mutta hän toipui nopeasti.

Seuraavana vuonna FBI:n ja CIA:n tutkijaryhmä sai vihdoin kaipaamansa todisteet. Amesien roskien joukosta löytyi käytetty värinauha, jonka avulla tutkijat pystyivät rekonstruoimaan useita Amesin KGB:lle kirjoittamia kirjeitä.

FBI:n ja CIA:n tutkijat halusivat napata Amesin itse teossa saadakseen selville, kuka hänen KGB-yhteyshenkilönsä oli. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun selvisi, että Amesin oli määrä matkustaa työasioissa Venäjälle alkuvuodesta 1994. Hänet päätettiin pidättää saman tien, jotta hän ei jäisi Venäjälle.

THE ALDRICH AMES AFFAIR

Ames pidätettiin 21. helmikuuta 1994. Vakoilusta seurasi yleensä­ kuolemantuomio, mutta Ames tunnusti ja sai elin­kautisen vankeusrangaistuksen.

© Polfoto/Corbis

Ames oli ajamassa työpaikalleen kello 9.30 helmikuun 21. päivänä, kun hänen peräänsä ja eteensä ­ilmestyi kaksi autoa, joiden katolla vilkkui punainen valo. ­Autot pysähtyivät, ja niistä hyppäsi ulos FBI:n agentteja, jotka pidättivät Amesin vakoilusta syytettynä.

Samana aamuna FBI:n agentit menivät Amesien kotiin ja pidättivät Rosa­rion avunannosta rikokseen. Rosario sai myöhemmin viiden vuoden ja Ames elinkautisen vankeustuomion.

Kun Amesin yhdeksän vuotta kestänyt vakoojan ura päättyi, Neuvostoliitto oli jo lakannut olemasta, ja loppu­aikoina hänen työnantajansa olikin ollut ­Venäjän ulkomaantiedustelupalvelu SVR.

Aldrich Ames ­aiheutti paljastuksillaan useamman CIA:n ­vakoojan kuoleman kuin kukaan toinen yhdysvaltalainen ­kaksoisagentti.