Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Sattumat johtivat Berliinin muurin murtumiseen

Väärinkäsitykset, krapulapäivä Moskovassa ja Itä-Saksan neuvoton valtionpäämies: Berliinin muurin murtuminen 9. marraskuuta 1989 johtui monista sattumista, joiden piti olla kommunistisessa diktatuurissa mahdottomia.

Tom Stoddart Archive/Getty Images

Berliinissä riemuittiin marraskuun 9. päivän yönä 1989, kun tuhannet itäsaksalaiset kulkivat läpi muurista, joka oli 28 vuoden ajan estänyt heiltä pääsyn länteen. Muurin toisella puolella heitä odotti sankka joukko länsiberliiniläisiä, jotka tarjosivat tulijoille samppanjaa ja lämpimiä halauksia.

”Tänä yönä olemme maailman onnellisin kansa”, monet juhlijat iloitsivat. Heistä tuntui kuin he olisivat karistaneet raskaan taakan ja löytäneet vapauden.

Kylmän sodan päätös oli nopea, ja se tuli yllätyksenä useimmille – myös Itä-Saksan kommunistiselle puolueelle SED:lle.

Muurin murtumista edeltävinä kuukausina mikään ei ollut viitannut siihen, että DDR lakkaisi olemasta ilman taistelua. SED oli torjunut Neuvostoliiton presidentin Mihail Gorbatšovin uudistushankkeet glasnostin (avoimuus) ja perestroikan (uudelleenrakennus), ja

DDR:n kakkosmies Egon Krenz oli lentänyt Pekingiin osoittamaan tukea Kiinan hallitukselle, joka oli tukahduttanut opiskelijoiden protestit ­Taivaallisen rauhan aukiolla väkivalloin. Vielä 9. marraskuuta SED:n päättävä elin, keskuskomitea, päätti puolustaa Berliinin muuria.

Muurin murtumiseen johtivat lopulta monet väärinkäsitykset, Moskovan krapulapäivä sekä Itä-Saksan johtajan hämmennys.

Poliitikkojen hiljaisuus johti siihen, että kolme tavallista virkamiestä joutui tekemään nopeita päätöksiä kaaoksen ja verenvuodatuksen välttämiseksi. Toisistaan tietämättä kolmikko teki historiaa 9. marraskuuta 1989.

Väärä otsikko johti harhaan

Vuoden 1989 aikana noin 50 000 itäsaksalaista oli paennut maasta Unkarin kautta sen jälkeen kun Unkari oli höl­lentänyt Itävallan vastaisen rajansa valvontaa.

Lähtijöiden kasvava määrä toi monille mieleen ajan ennen Berliinin muurin rakentamista, ja asialle oli tehtävä jotain.

DDR:n valtionjohto päätti, että kaikki ne kansalaiset, jotka haluaisivat poistua maasta, saisivat lähteä. Takaisin heillä ei kuitenkaan olisi mitään asiaa.

Maastamuuttoa oli määrä valvoa asetuksella, jonka otsikko oli ”DDR:n kansalaisten pysyvää maastamuuttoa koskevan tilanteen muutos”. Sen sisältöä hiomaan määrättiin sisäministeriön passiosaston päällikkö eversti Gerhard Lauter.

Aamupäivällä 9. marraskuuta Lauter tapasi DDR:n salaisen poliisin Stasin edustajia, joiden kanssa hänen oli tarkoitus muotoilla uusi asetus. Lauterista heidän ohjeensa olivat puutteelliset:

Entä ne ihmiset, jotka halusivat vain käydä lännessä tapaamassa sukulaisiaan ja palata sitten kotiin? Oliko heitäkin tarkoitus rangaista kansalaisuuden menetyksellä?

Kokouspöydän ääressä istuvat miehet saavuttivat nopeasti yhteisymmärryksen siitä, että matkustusluvan piti koskea kaikkia.

He ­lisäsivät tekstiin kohdan, jossa todettiin, että yksityiset kansalaiset voisivat anoa matkustuslupaa ulkomaille ilman erillisiä perusteluja ja että heillä olisi myös oikeus palata kotiin.

Epähuomiossa Lauter jätti asetuksen otsikon ennalleen niin, että otsikossa puhuttiin yhä ”pysyvästä maastamuutosta”.

Tämä ajatusvirhe johti moniin onnekkaisiin väärinkäsityksiin.

Missä olit 9. marraskuuta?

Kuvista voisi päätellä, että koko DDR juhli muurin murtumista. Todellisuus oli kuitenkin toinen, eivätkä kaikki edes tienneet, että muuri oli murtunut.

  • Leo Schmidt, muuriprofessori

    ”DDR ei meitä eteläsaksalaisia niin kiinnostanut, sehän oli entinen Preussi. Join silti juhlan kunniaksi lasillisen samppanjaa.”

  • Reinhard Spiller, loikkarien apuri

    ”Olin Siemensin tilaisuudessa Länsi-Berliinissä, kun joku kertoi, että raja oli auki. Söin rauhassa loppuun ja ajoin kotiin. En tiedä miksi en ollut vaikuttuneempi.”

  • Ingrid Traegner, muurin lähistön asukas

    ”Katsoin Schabowskin lehdistötilaisuutta televisiosta ja päätin ottaa unilääkkeen, sillä halusin lähteä aikaisin hakemaan poliisilta passia. Olin poliisilaitoksella kello 5, ja jono kasvoi aamun mittaan. Sitten pari tyttöä tuli kertomaan, että he olivat käyneet Länsi-Berliinissä ylitettyään rajan noin vain, aivan ilman passia! Kukaan ei uskonut heitä.”

  • Richard Hebstreit, rajasotilas

    ”Sanoin vaimolleni, että raja on auki, mutta hän ei uskonut minua. Tyhjensin sinä yönä viinapullon enkä nukkunut silmäystäkään. Tuntui kuin hartioiltani olisi pudonnut raskas taakka. Seuraavana aamuna ajoimme rajan yli.”

Kukaan ei kuunnellut

Matkustusvapauden kaltaiselle perusta­vanlaatuiselle uudistukselle piti saada Neuvostoliiton siunaus, ja Neuvostoliiton Itä-Saksan suurlähettiläs lähettikin uuden asetuksen hyväksyttäväksi Kremliin.

Moskovassa oli kuitenkin juhlittu lokakuun vallankumouksen vuosipäivää kosteissa merkeissä, ja Neuvostoliiton ylin johto poti juuri tuona aamuna karmeaa krapulaa. Niinpä Kreml pysyi vaiti.

Samaan aikaan SED:n keskuskomitea piti kokousta Itä-Berliinissä. Keskuskomitean jäsenet kuuluivat DDR:n vallan sisäpiiriin, mutta edellisten kuukausien joukkopaon vuoksi tunnelma kokouksessa oli synkkä. Lisäksi Itä-Saksan suurissa kaupungeissa oli ollut mielenosoituksia, joiden viesti oli selkeä:

”Die Mauer muss weg!” eli ”Muuri on purettava!”

75-vuotias sisäministeri Friedrich Dickel oli koko elämänsä taistellut DDR:n ja työväenluokan puolesta. Hän ei halunnut myöntää, että DDR:n taru oli lopussa.

”Muuri pysyy, ja sitä on puolustettava!” Dickel painotti, ja komitean muut jäsenet taputtivat osoittaakseen tukeaan. Keskuskomitean kokous oli alkanut jo aamupäivällä eikä Dickel siksi tiennyt, että hänen alaisensa Gerhard Lauter oli jo useita tunteja sitten lähettänyt uuden asetuksen lausuntokierrokselle.

Iltapäivällä DDR:n johtoon vasta nimitetty Egon Krenz tapasi korkea-arvoisen länsisaksalaisen poliitikon siinä toivossa, että Länsi-Saksa suostuisi taas kerran pelastamaan DDR:n talouden miljardilainalla. Vastineeksi lainasta Krenz oli valmis avaamaan rajan Berliinissä.

Ehdotus ei saavuttanut vastakaikua länsisaksalaisten keskuudessa, ja Krenz palasi keskuskomitean kokoukseen. Hänellä oli mukanaan Gerhard Lauterin asetusteksti, jonka hän luki kokouksessa ääneen – ymmärtämättä itsekään tekstin todellista sisältöä.

Kuulijat eivät liioin huomanneet, että uusi asetus poikkesi selvästi alkuperäisestä suunnitelmasta.

Keskuskomitean puhemies Günter Schabowski sai ohjeet kertoa uudesta asetuksesta kansalaisille suorassa tv-lähetyksessä, jonka oli alkaa kello 18.

Asetuksen saatteessa mainittiin, että uusien määräysten oli määrä astua voimaan kello 10 seuraavana päivänä eli 10. marraskuuta. Schabowski ei lukenut saatetta vaan tunki sen vain taskuunsa.

Puhemies puhui sivu suunsa

Schabowskin tiedotustilaisuus alkoi DDR:n kansainvälisessä lehdistökeskuksessa. Hän oli kommunistipuolueen pää-äänenkannattajan Neues Deutschland -lehden entinen päätoimittaja, ja hän oli myös toiminut puoluejohtajana Itä-Berliinissä.

Keskuskomitean puhemiehenä hän oli ollut vasta alle viikon, mutta hän oli ehtinyt kuulla jo paljon puhetta siitä, miten SED yritti pelastaa kommunismin ja DDR:n valtiona.

Lehdistötilaisuutta oli kestänyt tunnin verran, kun eräs italialainen toimittaja kysyi yleisesti itäsaksalaisten oikeudesta matkustaa ulkomaille. Schabowski katsoi toimittajaa hämmentyneenä silmälasiensa reunan yli:

”Minulle kerrottiin, että asiaa koskeva ilmoitus on jo julkaistu ja jaettu teille.”

Sitten Schabowski luki ääneen Lauterin asetusluonnoksen, johon sisältyi myös oikeus palata lännestä DDR:ään.

”Milloin uusi asetus astuu voimaan?” toimittajat kyselivät ihmeissään, sillä he tiesivät, että vapaa matkustusoikeus tiesi Berliinin muurin ja DDR:n loppua.

”Käsittääkseni se astuu voimaan...”, Schabowski selasi papereitaan huomaamatta kohtaa, jossa asetuksen sanottiin astuvan voimaan seuraavana päivänä.

”Se astuu voimaan heti. Viipymättä.”

Lehdistötilaisuus välitettiin suorana lähetyksenä sekä DDR:n että Länsi-Saksan televisiossa, ja Schabowskin lipsautus levisi nopeasti kummassakin maassa.

DDR:n puhemiehen Günter Schabowskin varomattomat sanat johtivat siihen, että Berliinin muuri revittiin palasiksi.

© Eric Bouvet/Getty Images

Jännitys tiivistyi rajanylityspaikoilla

Everstiluutnantti Harald Jäger oli Bornholmer Strasse -kadun rajanylityspaikan komentava upseeri Itä-Berliinissä 9. marraskuuta. Kello 19:n aikaan hän istui iltapäivystäjänsä kanssa kanttiinissa, jonka nurkassa oleva televisio lähetti kuvaa

Schabowskin lehdistötilaisuudesta. Jäger kuuli vain yksittäisiä sanoja, mutta ne riittivät viemään häneltä ruokahalun. Hän kiiruhti toimistoonsa ja soitti huo­lestuneena esimiehelleen eversti Rudi ­Ziegenhornille Stasiin.

”Kuulitko jo, mitä Schabowski horisi tv:ssä”, Ziegenhorn kysyi huvittuneena.

”Kyllä, siksi juuri soitan!” Jäger vastasi kiihtyneenä. ”Mitä nyt tapahtuu?”

”Ei mitään. Mitä pitäisi tapahtua?”

”Juurihan sen kuulit!”

”Kyllä, mutta eihän sellainen käy päinsä”, Ziegenhorn sanoi.

Sanat rauhoittivat Jägeriä, mutta kansa oli kuullut lupaukset matkustusvapau­desta, ja uutinen synnytti Itä-Berliinissä äkillisen matkakuume-epidemian.

Neuvostoliiton suurlähetystössä diplomaatit olivat uuden asetuksen sisällöstä niin hämmentyneitä, että he päättelivät sen ­perustuvan Krenzin ja Kremlin väliseen sopimukseen. Niinpä suurlähettiläs ei tehnyt mitään.

Kello 20 alkoi Länsi-Saksan suosituin ­iltauutislähetys ­Tagesschau, joka näkyi myös suuressa osassa Itä-Saksaa. Uusi matkustusasetus oli sen pääuutisaihe.

Uutisten jälkeen yhä enemmän itäberliiniläisiä suuntasi ulos kaduille katsomaan, mitä rajalla oikein tapahtui. Myös Bornholmer Strassen raja-asemalle alkoi kokoontua väkeä.

Tilanne oli tuolloin vielä niin rauhallinen, että Jäger meni ulos puhumaan kasvavalle joukolle:

”Toveri Schabowskin äsken julkistama uusi matkustusasetus edellyttää yhä matkustuslupaa. Lupia saa poliisilta, ei täältä!”

Länsi-Berliinin kaupat olivat auki koko yön, jotta itäsaksalaiset saivat nauttia shoppailusta.

© Ullstein Bild/Getty Images

DDR:n loppu lähestyi

Keskuskomitea oli kokoontunut uudelleen hätäkokoukseen, ja osa sen vanhemmista jäsenistä etsi syyllisiä. Talous- ja suunnitteluosaston johtaja Günter Ehrensperger korotti ääntään ja ilmoitti, että DDR oli elänyt jo 16 vuotta yli ­varojensa ja että maa oli konkurssikypsä.

Komiteanjäsenet kielsivät häntä ­puhumasta asiasta julkisesti. Kokous päättyi vähän ennen kello 21:tä, sillä mitään ei ollut tehtävissä.

Egon Krenz yritti vielä soittaa Kremliin, mutta ei päässyt läpi. Hän kyseli neuvottomana komitean jäseniltä, miten hänen pitäisi nyt toimia.

Bornholmer Strassella jo sadat ihmiset odottivat pääsyä rajan yli, ja Jäger soitti taas Ziegenhornille Stasiin.

”Jäger, en voi ohjeistaa sinua, sillä en ole itsekään saanut ohjeita korkeammalta taholta”, Ziegenhorn vastasi.

Jäger tajusi, että apua ei ollut tulossa. Kello 23:n aikoihin hän kutsui upseerit koolle ja esitti kolme vaihtoehtoa:

He saattoivat seurata tilannetta ja varautua siihen, että ihmisiä murskautuisi aitaa vasten. He saattoivat myös pyytää armeijaa apuun. Tai he voisivat avata rajan.

”Annammeko ihmisten mennä?” Jäger kysyi, mutta kukaan ei vastannut. ”Vai avaammeko tulen?”

Upseerit katsoivat häntä kauhuissaan. Ulkona kymmenentuhatta berliiniläistä vaati yhteen ääneen:

”Avatkaa portti! Avatkaa portti!”

Kello 23.30 Jäger päätti avata rajan. ­Rajapoliisit katsoivat vaiti, kun riemuitseva ihmismassa vyöryi rajan yli ja katosi yöhön.

Länsi-Berliini oli ollut itäsaksalaisten saavuttamattomissa 28 vuoden ajan. Tunnin kuluttua kaikki raja-asemat oli avattu ja DDR:n aika oli käytännössä ohi.

Jälkisanat

SED luopui vallasta 1. joulukuuta 1989. Helmikuussa 1990 entiset miehittäjät (Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Britannia ja Ranska) sekä molemmat Saksat alkoivat suunnitella Saksojen yhdistymistä, joka toteutui 3. lokakuuta 1990.

Muurin murtumisen sankarikolmikko ei saanut teoistaan kiitosta. Gerhard Lauter siirtyi lakimieheksi Leipzigiin. Günter Schabowski istui kolme vuotta vankilassa osallisuudestaan muurin yli paenneiden ampumisiin ja ryhtyi vapauduttuaan paikallislehden toimittajaksi. Harald Jägerillä taas oli vaikeuksia löytää vakinaista työtä muurin murtumisen jälkeen.

Freie Universität Berlin -yliopiston laskelmien mukaan Saksojen yhdistyminen on maksanut tähän mennessä jo noin 2 000 miljardia euroa.

Lue myös:

Berliinin muuri Brandenburgin portin edessä
Berliinin muuri

Berliinin muuri: Esinäytös, rakentaminen ja murtuminen

10 minuuttia
Berliinin muuri

Kuinka moni sai surmansa Berliinin muurilla?

2 minuuttia
Berliinin muuri

Berliinin muuri murtui vahingossa

18 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota