Berliinin muuri: Esinäytös, rakentaminen ja murtuminen
Berliinin muuri symboloi 28 vuotta kylmää sotaa ja Euroopan jakautumista demokraattiseen länteen ja kommunistiseen itään. Muurin murtuminen 9. marraskuuta 1989 oli lähtölaukaus kylmän sodan päättymiselle ja aloitti uuden aikakauden maailmanhistoriassa.

Itä- ja länsiberliiniläiset juhlivat Berliinin muurilla useita päiviä, kun rajat olivat auenneet 10. marraskuuta 1989.
Kohti Berliinin muurin rakentamista
Toisen maailmansodan päätyttyä liittoutuneet eli Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto jakoivat rikki pommitetun Saksan keskenään vyöhykkeisiin.
Liittoutuneet perustivat Berliiniin valvontakomission, jonka piti päättää Saksaa koskevista asioista ja joka koostui neljän voittajavaltion edustajista.
Berliini sijaitsi kuitenkin Neuvostoliiton vyöhykkeellä, ja myös kaupunki jaettiin vyöhykkeisiin.
Ei kulunut kauaa, kun yhteistyö Neuvostoliiton ja muiden liittoutuneiden välillä alkoi murentua.
Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin halusi koko Berliinin hallinnan ja yritti pakottaa muut maat luopumaan kaupungista. 24. kesäkuuta 1948 – 11. toukokuuta 1949 Neuvostoliitto katkaisi kaikki maayhteydet Berliiniin niin, että Länsi-Berliinin 2,2 miljoonaa asukasta eivät saaneet elintarvikkeita.
Länsivallat eivät kuitenkaan aikoneet taipua Neuvostoliiton painostuksesta vaan järjestivät Berliiniin ilmasillan ja toimittivat sinne elintarvikkeita lentokoneilla.
Kylmä sota oli todellisuutta, ja suhteet Neuvostoliittoon olivat jäässä.
Samana vuonna liittoutuneiden hallitsemista Saksan ja Berliinin osista muodostettiin Saksan liittotasavalta, BRD (Bundesrepublik Deutschland), jota kutsuttiin myös Länsi-Saksaksi, ja Neuvostoliiton osista muodostettiin Saksan demokraattinen tasavalta, DDR (Deutsche Demokratische Republik), jota kutsuttiin Itä-Saksaksi.
1950-luvulla heikko taloustilanne ja pelko elämisestä epädemokraattisessa kommunistisessa maassa sai monet itäsaksalaiset pakenemaan Länsi-Saksaan.
Vuodesta 1949 aina Berliinin muurin rakentamisen alkamiseen vuonna 1961 arviolta jopa 3 miljoonaa saksalaista pakeni Itä-Saksasta Länsi-Berliinin kautta.
Itä-Saksalle tilanne muuttui ajan mittaan sietämättömäksi, etenkin kun maasta paenneet olivat suurelta osin nuoria ja korkeasti koulutettuja.
He pakenivat lähes aina Berliinin kautta, sillä muilla rajoilla kahden Saksan välillä kontrolli oli tiukkaa. Vain jaetussa Berliinissä oli edelleen mahdollista kulkea vapaasti idän ja lännen välillä.
Pelkästään heinäkuussa 1961 rajan yli pakeni yli 30 000 ihmistä. DDR:n johtajat päättivät lopulta, että ainoa ratkaisu joukkopaon pysäyttämiseksi oli sulkea kansalaiset sisälle.