Kun Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton joukot kohtasivat Elbejoella Saksassa huhtikuussa 1945, ilo oli molemminpuolinen ja molemmissa leireissä juhlittiin natsi-Saksan sotakoneiston kukistumista.
Riemu ja yhteishenki loppuivat kuitenkin lyhyeen. Jaltan ja Potsdamin konferensseissa solmittuja sopimuksia rikottiin puolin ja toisin, ja jo vuonna 1946 Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman totesi pahaenteisesti: ”Venäläisille on näytettävä rautaista nyrkkiä ja käytettävä kovia sanoja; muuten edessä on uusi sota.”
VIDEO – Truman lanseeraa patoamispolitiikan:
Maailma jakautui kapitalistiseen ja kommunistiseen leiriin, ja kahden suurvallan välit jäähtyivät. Tätä niin sanottua kylmää sotaa kesti yli 40 vuotta, ja sen aikana molemmat suurvallat pyrkivät johtavaksi maailmanvallaksi ja kasvattivat kilvan asearsenaaliaan.
Lukuisista kriiseistä huolimatta kylmä sota ei silti koskaan eskaloitunut oikeaksi suursodaksi.
Tässä kuusi syytä siihen, miksi ei:
1. YDINASEET
Ydinaseet hillitsivät sotakiihkoa
Neuvostoliiton testattua ensimmäistä ydinpommiaan vuonna 1949 Yhdysvallat menetti monopoliasemansa ainoana ydinasevaltana ja ydinsodasta tuli todellinen uhka.
Kylmän sodan lopulla Yhdysvalloilla ja Neuvostoliitolla oli yhteensä yli 60 000 ydinkärkeä.
Yhdysvallat reagoi uuteen tilanteeseen niin sanotulla massiivisen vastaiskun opilla, jonka mukaan se vastaisi Neuvostoliiton ydinaseiskuun paljon mittavammalla iskulla. Tavoitteena oli välttää uusi suursota varmistamalla, että se aiheuttaisi niin valtavaa tuhoa, ettei kukaan haluaisi aloittaa sitä.
2. KUUBAN KRIISI
Kuuban kriisi johti yllättäen liennytykseen
Lokakuussa 1962 Neuvostoliitto sijoitti Kuubaan ydinohjuksia, joiden kantama ulottui Yhdysvaltoihin asti. Seurasi kriisi, jonka aikana ydinsota oli lähempänä kuin kenties koskaan aiemmin.
Kuuban kriisi alkoi, kun yhdysvaltalainen vakoilukone havaitsi Kuubassa ohjustukikohdan.
Kriisi ratkesi, kun Neuvostoliitto poisti ohjuksensa Kuubasta. Lisäksi tilannetta alettiin liennyttää monin teknisin ja diplomaattisin keinoin, jotta sama ei toistuisi. Washingtonin ja Kremlin välille perustettiin puhelinlinja, ja maat alkoivat suhtautua toisiinsa lauhkeammin.
LUE MYÖS: Kuuban kriisi – 13 päivää ydinsodan partaalla
3. RAUHANLIIKKEET
Maailma halusi rauhaa
Jatkuva sodan uhka johti vastareaktioon eli rauhanliikkeen syntyyn. Se pyrki edistämään rauhaa ja lievittämään suurvaltojen kireitä välejä.
Eri puolille maailmaa syntyi satoja sodanvastaisia liikkeitä, ja niiden toiminta saavutti huippunsa vuonna 1968, jolloin sadattuhannet mielenosoittajat kokoontuivat vastustamaan Yhdysvaltojen toimia Vietnamin sodassa.
Rauhanliike vaikutti voimakkaasti yleiseen mielipiteeseen.
Etenkin länsimaihin levinnyt hippiliike, johon kuului lukuisia tunnettuja taiteilijoita, puhui vahvasti rauhan puolesta. Rauhanliikkeen työ johti siihen, että yleinen mielipide kääntyi sotaa vastaan.
4. LIITTOUMAT
Puolustusliitot pitivät suurvallat aisoissa
Useimmat Euroopan maat kuuluivat joko läntiseen puolustusliittoon Natoon tai kommunistiblokin vastaavaan, Varsovan liittoon.
Liittojen olemassaolo synnytti pelotteen siitä, että jos johonkin niiden jäsenvaltioon hyökättäisiin, seurauksena olisi suursota. Kukaan ei halunnut sitä, mikä hillitsi suurvaltojen intoa ryhtyä sotaan.
5. YKSILÖIDEN TOIMINTA
Kukaan ei halunnut painaa ydinasenappia
Maailma kävi monta kertaa ydinsodan partaalla, mutta sota vältettiin, koska ydinaseiden laukaisemisesta vastuussa olevat tahot pitivät päänsä kylmänä. Yksi vähältä piti -tilanne sattui 26. syyskuuta 1983, jolloin neuvostoliittolaisessa bunkkerissa yhtäkkiä syttyi Yhdysvaltojen ydinaseiskusta varoittava hälytysvalo.
Everstiluutnantti Stanislav Petrov päätteli, että kyseessä oli väärä hälytys, ja pelasti todennäköisesti maailman ydinsodalta.
Petrov kommentoi tapausta myöhemmin: ”Pidin amerikkalaisia sotaisina, mutta en itsemurhahaluisina. Ajattelin, ettei kukaan olisi niin idiootti, eivät edes amerikkalaiset.”
6. SIJAISSODAT
Suurvallat sotivat välillisesti
Kylmä sota ei koskaan kärjistynyt aseelliseksi konfliktiksi Yhdysvaltojen, Euroopan tai Neuvostoliiton alueella, mutta sama ei pätenyt muuhun maailmaan. Monissa maissa, kuten Chilessä ja Libanonissa, tapahtui vallankaappauksia, joita joko Yhdysvallat tai Neuvostoliitto salaa tuki.
Kaikiaan yli 250 000 Yhdysvaltojen sotilasta kuoli taisteluissa kommunisteja vastaan.
Lisäksi suurvallat osallistuivat sotilaallisesti moniin alueellisiin kriiseihin. Yksi esimerkki tästä oli Vietnamin sota, jossa Yhdysvaltojen joukot taistelivat 14 vuoden ajan Neuvostoliiton kouluttamaa ja aseistamaa Pohjois-Vietnamia vastaan.
Kehitysmaissa käytiin lukuisia sotia, joissa suurvallat ottivat toisistaan mittaa niin sotilaallisesti kuin ideologisestikin – ajautumatta suoraan sotaan keskenään.