1. VALTA VAIHTUI
Toisen maailmansodan jälkeen Harry S. Truman omaksui roolin lännen johtajana. Kuvassa hän tapaa Britannian pääministerin Winston Churchillin vuonna 1945.
Sota teki Yhdysvalloista lännen johtajan
Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa oli raunioina ja köyhä, mutta Yhdysvallat kukoisti. Se oli säästynyt sodan tuhoilta, ja asetuotanto oli siivittänyt sen teollisuuden ja talouden nopeaan kasvuun.
Yhdysvaltojen teollisuustuotanto kasvoi sodan aikana peräti 96 prosenttia, ja vuonna 1945 maa tuotti yli puolet maailman teollisuustuotteista.
Sota muutti myös Yhdysvaltojen suhtautumista Eurooppaan. Aiemmin Yhdysvallat ei ollut halunnut puuttua Euroopan sisäisiin asioihin, mutta nyt se piti vahvempaa roolia Euroopassa sekä välttämättömänä että toivottavana.
Saksan ollessa raunioina ja brittiläisen imperiumin hajottua Yhdysvalloista tuli läntisen maailman kiistaton johtaja.
Lue täältä, miten toinen maailmansota teki Yhdysvalloista lännen johtavan valtion.
2. JÄLLEENRAKENNUS
Marshall-avun mainos vuodelta 1950 painottaa avun tavoitteina hyvinvointia ja tuottavuutta.
Yhdysvallat ei antanut rahaa aseisiin
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli valmis käyttämään suuria summia auttaakseen Euroopan taas jaloilleen.
Tavoitteena oli luoda Eurooppaan vakaita – ja amerikkalaismielisiä – demokratioita, joilla olisi vahva talous ja jotka kävisivät keskenään kauppaa ja ostaisivat myös Yhdysvaltojen teollisuuden tuotteita.
Yhdysvallat halusi myös estää uusien sotilaallisten suurvaltojen synnyn Eurooppaan, ja valtiovarainministeri Henry Morgenthau ehdottikin jopa Saksan koko teollisuuden alasajoa ja Saksan muuttamista pelkäksi maatalousmaaksi.
Niin pitkälle ei kuitenkaan menty, mutta Marshall-avun kautta vuosien mittaan Eurooppaan virranneet 13,3 miljardia dollaria (nykyrahassa noin 157 miljardia euroa) käytettiin yksinomaan siviilikohteisiin.
Tästä seurasi se, että Eurooppaan syntyi kyllä vahva talous ja tiiviit kauppasuhteet Yhdysvaltojen kanssa, mutta puolustus ei kehittynyt yhtä vahvaksi kuin ennen sotaa ja Euroopan maiden oli yhä tukeuduttava Yhdysvaltoihin.
Lue täältä Marshall-avun vaikutuksesta Yhdysvaltojen aseman korostumiseen.
3. PIENET BUDJETIT
Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman allekirjoitti Naton peruskirjan 24. elokuuta 1949 jäsenvaltioiden edustajien ympäröimänä.
Eurooppalaiset pihtasivat puolustuksessa
Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kireät suhteet johtivat siihen, että Yhdysvallat, Kanada ja kymmenen Euroopan valtiota perustivat puolustusliitto Naton vuonna 1949.
Kun kommunistinen Pohjois-Korea hyökkäsi Etelä-Koreaan kesäkuussa 1950, Yhdysvallat piti sitä uutena todisteena kommunismin laajenemisesta ja siirsi painopisteensä taloudellisesta kehityksestä Euroopan sotilaalliseen jälleenrakentamiseen.
Yhdysvaltalaiset toivoivat, että Eurooppa, jolla olisi vahva puolustuskyky, toimisi tarvittaessa puskurina kommunismia vastaan.
Euroopan maat olivat kuitenkin jo tottuneet siihen, että Yhdysvallat maksoi, eivätkä ne halunneet kasvattaa omia puolustusbudjettejaan.
Euroopan panos Natossa oli Yhdysvaltoihin verrattuna hyvin pieni, ja ilman vahvaa omaa puolustusta Euroopan maat tarvitsivat turvakseen Yhdysvaltojen armeijaa.
Lue täältä Nato-maiden puolustusmenojen kehityksestä vuosien saatossa.
4. RAUHANAATE
Saksalaisopiskelijat vastustivat Yhdysvaltojen maailmanlaajuista sotilaallista läsnäoloa vuonna 1968.
Pasifismi romutti puolustustahdon
Ydinsodan pelko johti 1960-luvulla rauhanliikkeen voimistumiseen Euroopassa. Monissa Euroopan maissa järjestettiin rauhanmarsseja, joissa vaadittiin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisen kilpavarustelun lopettamista.
Vietnamin sodan vastustuksesta tuli osa nuorisokapinaa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa.
Vastarintaa ilmaistiin suurilla marsseilla ja mielenosoituksilla, ja esimerkiksi Lontoon Hyde Parkissa vuonna 1983 järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui noin 300 000 ihmistä.
Rauhanliikkeestä tuli myös poliittinen voima, kun pasifististen puolueiden ehdokkaita valittiin monien maiden parlamentteihin. Seurauksena oli Euroopan valtioiden puolustusbudjettien supistaminen, kun taas Yhdysvaltojen puolustusbudjetti kasvoi tasaisesti.
Lue täältä Britannian ja muun Euroopan rauhanliikkeistä.
5. ASEKAUPPA
Vuonna 1958 Saksa valitsi päätaisteluhävittäjäkseen yhdysvaltalaisen F-104 ”Starfighterin”. Kuvassa saksalaisia lentäjiä koulutetaan Yhdysvalloissa.
Eurooppa tuli riippuvaiseksi Yhdysvaltojen aseista
Sotamateriaalin kauppa oli kylmän sodan aikana tuottoisaa liiketoimintaa.
Yhdysvallat ansaitsi 1960-luvulla keskimäärin kaksi miljardia dollaria vuodessa myymällä taistelulentokoneita ja sotalaivoja liittolaisilleen ja kumppaneilleen. Sen suurimmat asiakkaat olivat Saksa, Britannia ja Japani.
Yhdysvaltalainen ase- ja lentokonevalmistaja Lockheed teki sotatarvikkeiden viennillä peräti 58,9 miljoonaa dollaria voittoa (nykyrahassa noin 512 miljoonaa euroa) vuonna 1966.
Yritykset lobbasivat ahkerasti kasvattaakseen vientiään.
Vientitulot kiinnostivat myös Yhdysvaltojen hallitusta, ja se kannusti Euroopan maita ostamaan yhdysvaltalaisia tuotteita sekä taloudellisin että poliittisin keinoin.
Asehankinnat hyödyttivät Euroopan maita, mutta ne myös hidastivat oman aseteollisuuden kehitystä ja ylläpitivät siten Euroopan sotilaallista riippuvuutta Yhdysvalloista.
Lue täältä Yhdysvaltojen aseteollisuudesta.