Look and Learn/Bridgeman Images
Tšingis-kaani nousi mongolien suurkaaniksi 20 vuoden jälkeen (värilitografia)

Kuka on historian suurin valloittaja?

Mongoleiden pelätty johtaja valloitti eläessään kaksi kertaa niin suuren alueen kuin historian suurimpien valloittajien listalla toiseksi tullut Aleksanteri Suuri.

”Onni on alistaa kapinallisia, tuhota vihollisensa, ryöstää heidän omaisuutensa, pakottaa heidän alamaisensa vaikeroimaan ja saada kyyneleet virtaamaan heidän kasvoilleen.”

Näin sanoi suuri mongolisotapäällikkö Tšingis-kaani (noin 1162–1227) persialaisen historioitsijan Rashid al-Din Tabibin mukaan.

Väitteen todenperäisyydestä ei ole takeita, mutta se tiedetään varmuudella, että Tšingis-kaani oli armoton hallitsija, joka valloitti enemmän maa-alueita kuin kukaan toinen historiassa.

Hänen noin 12 miljoonan neliökilometrin laajuinen valtakuntansa ulottui suurimmillaan Tyyneltämereltä Kaspianmerelle ja oli siten yli kaksi kertaa Rooman imperiumin kokoinen.

Kun Tšingis-kaanista tuli mongolien hallitsija vuonna 1206, mongolien ”valtio” koostui muutamasta yhdistyneestä paimentolaisheimosta.

Hänen johdollaan valtakunta laajeni muutamassa vuosikymmenessä räjähdysmäisesti, ja valloitukset johtivat usein kansanmurhiin, joissa kuoli miljoonia.

Mongolit jatkoivat valloituksiaan Tšingis-kaanin kuoleman jälkeen, kunnes heidän valtakuntansa ulottui Lähi-itään ja Itä-Eurooppaan asti. 1200-luvun lopulla imperiumi alkoi rakoilla, kunnes se lopulta hajosi.