Conradus Pfettisheim
Teloitus

Kuka oli ensimmäinen sotarikoksista tuomittu?

Ranskalainen ritari Peter von Hagenbach murhasi, ryösti ja raiskasi tunnontuskitta, mutta vuonna 1474 julman rikollisen rötöstelyt saivat lopun.

Peter von Hagenbach pääsi historiankirjoihin varsin kyseenalaisella tavalla. Ranskalaisritarista tuli vuonna 1474 ensimmäinen henkilö historiassa, joka joutui ”kansainväliseen tuomioistuimeen” sotarikoksista syytettynä.

Noin viisi vuotta aiemmin Burgundin herttua Kaarle Rohkea oli nimittänyt Hagenbachin voudiksi. Hänen tehtävänsä oli valvoa lakia ja järjestystä herttuan puolesta Reinin varren levottomalla alueella, joka nykyään muodostaa Ranskan ja Saksan rajaseudun.

Hagenbach oli työssään tehokas mutta armoton, ja vähitellen monet paikalliset nousivat hänen julmaa hallintoaan vastaan. Etenkin Breisachin kaupungissa hän piti niin kovaa komentoa, että itävaltalaisten, sveitsiläisten ja ranskalaisten joukkojen liittouma tuli kaupungin avuksi.

Kolme kiikkiin saatua sotarikollista

Kautta historian monet sotarikolliset ovat päässeet rikoksistaan kuin koira veräjästä, mutta joskus oikeuskin on toteutunut.

Adolf Eichmann
© The National Photo Collection (Israel)

Adolf Eichmann (1906–1962)

Asema: Natsijohtaja

Eichmann oli suunnittelemassa natsien toteuttamaa juutalaisten joukkotuhontaa. Hän pakeni toisen maailmansodan jälkeen Argentiinaan. Israelilaiset agentit jäljittivät hänet ja veivät hänet Israeliin, missä hänet tuomittiin sotarikoksista ja hirtettiin vuonna 1962.

Seishiro Itagaki
© U.S. Army

Seishiro Itagaki (1885–1948)

Asema: Japanin sotaministeri

Kenraalina ja sotaministerinä Itagakilla oli johtava rooli toisessa maailmansodassa Japanin hyökkäyksessä Kiinaan, missä Japanin joukot syyllistyivät lukuisiin sotarikoksiin. Sodan jälkeen Itagaki tuomittiin rikoksista, ja hänet hirtettiin vuonna 1948.

Saddam Hussein
© The Baghdad Observer

Saddam Hussein (1937–2006)

Asema: Irakin presidentti

Diktaattori hallitsi pelolla, kidutuksella ja murhilla. Erityisesti julmuuksista kärsivät kurdit maan pohjoisosassa, missä hävitettiin tuhansia kyliä ja tapettiin satojatuhansia ihmisiä. Saddam Hussein todettiin syylliseksi sotarikoksiin ja hirtettiin vuonna 2006.

Rikollinen menetti päänsä

Liittouma vangitsi Hagenbachin ja toi hänet oikeuden eteen syytettynä murhista, raiskauksista ja verorikoksista.

Tuomioistuimen mukaan ritari oli ”polkenut jalkoihinsa Jumalan ja ihmisen lakeja”, mutta Hagenbach puolustautui sanomalla totelleensa vain Kaarle Rohkean käskyjä.

28:aa tuomaria puolustelut eivät vakuuttaneet. Oikeus painotti, että Hagenbachilla oli asemassaan erityinen vastuu, sillä ”ritarina hänen velvollisuutensa oli estää” tekemänsä kaltaiset rikokset.

Hagenbachin vastalauseista huolimatta hänet todettiin syylliseksi rikoksiin, joista häntä syytettiin, ja hänet tuomittiin kuolemaan mestaamalla.