Tuhoa kaikki mistä voi olla viholliselle hyötyä – ruoka, aseet, rakennukset ja muut resurssit. Tähän perustuu niin sanottu poltetun maan taktiikka, jota sotapäälliköt ovat noudattaneet vuosituhansien ajan.
Vanhojen lähteiden perusteella luultavasti paimentolaiskansa skyytit käyttivät ensimmäisinä poltetun maan taktiikkaa sodassaan persialaisia vastaan noin 2 500 vuotta sitten. Heikentääkseen vihollistaan skyytit myrkyttivät kaivoja, sieppasivat karjaa ja polttivat peltoja Persian joukkojen edeltä.
Taktiikka toimi, ja sen ansiosta skyytit pystyivät taistelemaan menestyksekkäästi paljon vahvempaa vihollista vastaan. Muut muinaiset kansat noudattivat esimerkkiä, ja esimerkiksi nykyisen Ranskan, Hollannin ja Belgian alueilla eläneet gallialaiset pitivät pitkään Rooman legioonat aisoissa tuhoamalla kaiken, mitä roomalaiset saattoivat hyödyntää.
Valloitettuaan poltetun Moskovan rauniot Napoleon joutui perääntymään nälkäisen ja palelevan armeijansa kanssa Venäjältä.
Poltetun maan taktiikka nujersi Napoleonin
Hyvä esimerkki taktiikan menestyksekkäästä käytöstä oli Napoleonin hyökkäys Venäjälle vuonna 1812. Venäläiset tuhosivat strategisen vetäytymisensä aikana kaikki resurssit, joita Napoleonin valtava armeija olisi voinut hyödyntää.
Niinpä Napoleonin Grande Armée eli ”suuri armeija”, jonka sotilaat olivat tottuneet elämään maasta, löysi edetessään vain autiota, poltettua erämaata. Useiden kuukausien etenemisen jälkeen Napoleon joutui lopulta luopumaan Venäjän valloitushaaveista, ja suurin osa hänen nälkiintyneistä sotilaistaan menehtyi perääntymisen aikana.
Nykyään poltetun maan taktiikkaa käytetään harvoin, mutta Venäjän joukot turvautuivat siihen Ukrainassa vetäytyessään maan pohjoisosista maalis-huhtikuussa 2022. Venäläiset tuhosivat perääntyessään muun muassa siltoja vaikeuttaakseen ukrainalaisten tarvikkeiden ja joukkojen kuljetuksia alueella.