Tanner tömisi, kun lähes 15 000 zulusoturia lähti 4. heinäkuuta 1879 ryntäämään täyttä vauhtia taisteluun Zulumaan rajalle saapuneita punatakkisia brittiläisiä siirtomaajoukkoja vastaan.
Zulusoturien lähestyessä brittien prikaatikenraali Henry Wood kannusti sotilaitaan huutaen:
”Rauhassa miehet, ampukaa matalalle eikä liian nopeasti!”
Ampujat alkoivat vääntää Gatling-kiväärin kammesta, ja aseen 10 piippua alkoivat pyöriä. Luotisade iskeytyi korvia huumaavan metelin säestämänä zuluihin, joita lakosi kuin heinää.
Brittien ja zulujen välinen sota oli puhjennut, kun Britannian Etelä-Afrikan komissaari sir Henry Bartle Frere oli ryhtynyt voimakkaasti laajentamaan brittiläistä Natalin siirtokuntaa nykyisessä Etelä-Afrikassa.
”Kun kaikki oli ohi ja laskimme kuolleet, 500 jaardin [457 metrin] säteellä makasi 473 zulua, paikoin 14–30 kuolleen ryhmissä. Gatling-kiväärit olivat niittäneet heidät kaikki.” London Evening Standard -lehti 1879
Zulumaa oli laajentumisen tiellä, ja kun zulut olivat pariin kertaan käyneet siirtokunnan puolella, Frere oli lähettänyt viestin zulujen kuninkaalle Cetshwayo kaMpandelle ja vaatinut tätä hajottamaan armeijansa ja lähettämään soturit kotiin. Vaatimukseen ei odotetusti ollut suostuttu, ja niin Frere oli saanut syyn sotatoimille.
Ratkaiseva taistelu Zulumaan ja Brittiläisen imperiumin välillä käytiin 4. heinäkuuta 1879. Zulusotureilla oli aseinaan tappavan teräviä pitkiä assegaj-keihäitä sekä jokunen vanha kivääri.
Brittiläiset sotilaat olivat asettuneet carréhen eli neliömuodostelmaan, josta pystyi ampumaan joka suuntaan. Keskellä neliön etureunaa oli kaksi kappaletta brittijoukkojen uusinta asetta: Gatling-kiväärejä eli maailman ensimmäisiä konekiväärejä.
Brittien poltettua Zulumaan pääkaupungin zulukuninkaan oli tunnustettava tappionsa.
Zulut oli kukistettava
Tammikuussa 1879 brittijoukot hyökkäsivät Zulumaahan ja kärsivät suuren tappion. Britit kuitenkin palasivat jo puolen vuoden kuluttua 16 000 miehen armeijan voimin – ja nyt heillä oli mukanaan Gatling-kiväärejä.
Välttyäkseen yllätyshyökkäyksiltä britit perustivat linnoitettuja leirejä koko marssireittinsä varrelle kohti Zulumaan pääkaupunkia Ulundia.
Ratkaisevassa Ulundin taistelussa 4. heinäkuuta britit asettivat armeijansa carréhen eli nelikulmaiseen puolustusmuodostelmaan. Siten he saattoivat hyödyntää Gatling-kiväärien ylivertaisen tulivoiman pelkäämättä zulujen hyökkäystä sivustaan.
Britit saivat täydellisen voiton, ja heidän armeijansa marssi Ulundiin ja poltti pääkaupungin maan tasalle. Pian zulukuningas antautui briteille.
Nopeudestaan, urheudestaan ja taistelutahdostaankaan huolimatta zuluista ei ollut vastusta konekivääreille. Yksikään heistä ei päässyt 30:tä metriä lähemmäs brittejä, ja kolmen vartin kuluttua jäljellä olevien oli paettava. Brittien ratsuväki esti kaikki zulujen yritykset järjestäytyä uudelleen hyökkäykseen.
Taistelun päätteeksi tantereella lojui parituhatta kuollutta tai haavoittunutta zulua, ja vain 10 brittiä oli kuollut vihollisen luoteihin. Britit saivat täydellisen voiton, ja niin tie zulujen pääkaupunkiin Ulundiin oli heille avoin. London Evening Standard -lehti kirjoitti taistelun tuloksesta:
”Kun kaikki oli ohi ja laskimme kuolleet, 500 jaardin [457 metrin] säteellä makasi 473 zulua, paikoin 14–30 kuolleen ryhmissä. Gatling-kiväärit olivat niittäneet heidät kaikki.”
Gatling-kivääri oli todistanut arvonsa taistelussa, ja kaikki sotaa käyvät kansakunnat alkoivat kilvan hankkia konekiväärejä. Seurauksena oli ennennäkemätöntä tuhoa ja kuolemaa.
Viljelijän pojasta tuli keksijä
Gatling-kiväärin oli vajaat 15 vuotta aiemmin kehittänyt Richard Gatling, joka oli syntynyt vuonna 1818 Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa.
Keksiminen oli Gatlingin perheellä verissä, sillä Richardin isä Jordan Gatling oli paitsi viljelijä myös sivutoiminen keksijä. Myös Richardista tuli keksijä jo varsin nuorena, ja 21-vuotiaana hän kehitti höyrylaivoihin raskaan siipirattaan sijasta käytettävän tehokkaan potkurin.
Valitettavasti ruotsalainen John Ericsson oli ehtinyt patentoimaan myös kehittämänsä potkurin juuri ennen Gatlingiä. Gatling ei kuitenkaan lannistunut ja sai ensimmäisen patenttinsa kolme vuotta myöhemmin vuonna 1842 koneelle, jolla voitiin kylvää riisiä.
Lääkäri Richard Gatling uskoi konekiväärin vähentävän sodan uhreja.
Vuonna 1844 Gatling muutti St. Louisiin Missourin osavaltioon. Hän kehitteli kylvökonettaan sopivaksi myös vehnälle ja sai sitä myytyä hyvin osavaltiossa, jossa viljeltiin paljon vehnää.
Pari vuotta myöhemmin Gatling sairastui isorokkoon ollessaan matkoilla markkinoimassa kylvökonettaan. Harvaan asutussa Keskilännessä hän ei saanut mistään luokseen lääkäriä, vaan hänen oli yritettävä parantua omillaan.
Kokemus innoitti Gatlingiä opiskelemaan lääketiedettä, ja vuonna 1850 hän valmistui Ohion lääketieteellisestä oppilaitoksesta. Hän oli kuitenkin ennen kaikkea keksijä eikä koskaan toiminut lääkärinä.
Gatling sai samana vuonna patentin koneelle, jolla hampusta irrotettiin kuitua köydenvalmistusta varten. Pian sen jälkeen hän patentoi myös höyryauran.
Lääkäri omistautui sodalle
Ajatuksen merkittävimpään keksintöönsä Gatling sai kuitenkin vasta vuonna 1861. Samana vuonna oli puhjennut Yhdysvaltojen sisällissota, ja vaikka Gatling oli kotoisin Pohjois-Carolinasta, joka poliittisesti kuului etelävaltioihin ja pyrki irtautumaan pohjoisvaltioista, hän kannatti yhtenäistä unionia ja asettui pohjoisvaltojen puolelle.
Hän muutti Indianapolisiin ja alkoi kehitellä pohjoisvaltioiden armeijalle parempia ampuma-aseita.
Alkajaisiksi Gatling halusi selvittää, mikä rintamalla oli sotilaille kaikkein vaarallisinta. Siksi hän kävi usein Indianapolisin rautatieasemalla tarkkailemassa haavoittuneita ja kaatuneita sotilaita, joita tuotiin rintamalta junalla.
Sotilaat toivat espanjantaudin mukanaan sotilasleireiltä ensimmäisestä maailmansodasta vuonna 1918.
Sairaudet tappoivat miljoonia
Richard Gatling halusi minimoida sotaan lähetettävien ihmisten määrän, jotta heidän ei tarvitsisi turhaan kuolla sairauksiin sotilasleireissä. Yhdysvaltojen sisällissota ei ollut ainoa suursota, jossa taudit tappoivat valtavasti ihmisiä.
Napoleonin sodat: Vuosina 1803–1815 Euroopassa riehuneet Napoleonin sodat olivat kuin maailmansota ennen maailmansotia. Niissä kuoli noin 2,5 miljoonaa sotilasta – ja jopa 88 prosenttia heistä sairauksiin. Vähitellen armeijoihin tuli lisää lääkäreitä ja sotilaiden mahdollisuudet selvitä paranivat.
Yhdysvaltojen sisällissota: Gatling innostui keksimään konekiväärin nähtyään, kuinka sodan kaikkiaan 655 000 kuolonuhrista reilut kaksi kolmannesta kuoli tauteihin. Se oli viimeinen suursota aikana, jolloin lääkärit eivät vielä tienneet sairauksien johtuvan bakteereista ja viruksista.
Ensimmäinen maailmansota: Historian tappavin pandemia oli espanjantauti (1918–1920), jonka yhdysvaltalaiset toivat mukanaan Euroopan sotilasleireistä. Se vaati maailmanlaajuisesti 20–50 miljoonan ihmisen hengen – ensimmäisen maailmansodan sotatoimet vaativat noin 15 miljoonaa kuolonuhria.
Gatling havaitsi monien sotilaiden kuolevan tavallisiin sairauksiin eikä suinkaan vihollisen luodeista ja pistimistä saamiinsa vammoihin.
1860-luvulla tartuntataudit tappoivat enemmän sotilaita kuin varsinaiset taistelut, ja Gatling katseli suruissaan rintamalle palaaviin juniin nousevia lukemattomia terveitä miehiä, joita odotti varma kuolema ahtaissa ja epäsiisteissä sotilasleireissä.
Näky sai Gatlingin pohtimaan, miten sotaa voisi mekanisoida. Jos hän keksisi koneen, joka hoitaisi osan taistelemisesta ihmisen puolesta, pohjoisvaltioiden ei tarvitsisi lähettää niin paljon miehiä rintamalle.
Hän järkeili koneen vähentävän kärsimyksiä ja tekevän sodasta humaanimpaa. Tämä ajatus mielessään Gatling alkoi kehitellä kylvökoneestaan tehokasta sotakonetta.
Vastaanotto oli ristiriitainen
Gatling sai ensimmäisen patenttinsa uudelle aseelleen vuonna 1862. Hänellä oli kuitenkin alkuun vaikeuksia saada sitä kaupaksi, sillä pohjoisvaltioiden johto ei innostunut siitä.
Varsinkin ase- ja ammustarvikkeista vastaavan yksikön johtaja vastusti uutta nopeasti ampuvaa asetta – osin vanhoillisuuttaan ja osin koska hän pelkäsi aseen kuluttavan ammuksia sellaista vauhtia, että se olisi liikaa huoltokuljetuksille.
Benjamin F. Butler sen sijaan oli kaukonäköinen pohjoisvaltojen kenraali, joka ei pelännyt uudistuksia, vaan hänen kerrotaan jopa ostaneen kymmenen Gatling-kivääriä omilla rahoillaan. Raskaat aseet sopivat parhaiten puolustukseen, ja Butler käytti niitä etelävaltioiden hyökkäyksiä vastaan pohjoisvaltioiden piirittäessä Petersburgia Virginiassa vuosina 1864–1865.
Gatling-kiväärissä oli monta piippua, joten ne eivät ehtineet ylikuumentua vaan aseella voitiin ampua pitkään yhtämittaisesti ilman toimintahäiriöitä.
Gatling-kivääri tulitti käsikammesta
Gatlingin uusi ase antoi 1800-luvun armeijoille ennennäkemättömän tulivoiman. Sen ansiosta pienikin joukko pystyi puolustautumaan paljon suurempia vihollisyksiköitä vastaan.
Gatlingin konekivääri oli uraauurtava aikana, jolloin sotilaiden oli ladattava kiväärinsä jokaisen laukaisun jälkeen. Gatling niputti aseeseen useita itsestään latautuvia kiväärinpiippuja.
Kun kampea väännettiin, piiput pyörivät keskiakselin ympärillä ja mekanismi latasi tyhjään piippuun automaattisesti uuden patruunan ja viritti aseen jokaista uutta laukaisua varten.
Kun mekanismi oli laukaissut ladatun piipun, se tarttui tyhjään hylsyyn ja veti sen ulos piipusta niin, että sinne voitiin seuraavalla kierroksella ladata jälleen uusi patruuna.
Niin kauan kuin kampea pyöritettiin ja aseessa riitti patruunoita, Gatling-kivääri pystyi ensimmäisenä maailmassa lataamaan itse itsensä ja jatkamaan ampumista keskeytyksettä.
Vuonna 1866, vuosi Yhdysvaltojen sisällissodan päättymisen jälkeen, armeija päätti lopulta virallisesti hankkia Gatling-kiväärejä. Ne otettiin ensimmäistä kertaa taistelukäyttöön Yhdysvaltojen vallatessa lännestä intiaaneilta lisää maata.
Itsepäinen kenraali Custer tosin kieltäytyi ottamasta kolmen Gatling-kiväärin patteria mukaan lähtiessään sotaretkelleen siouxeja vastaan vuonna 1876. Little Bighornin kohtalokkaassa taistelussa lukumääräisesti ylivoimaisia intiaaneja vastaan ne olisivat todennäköisesti pelastaneet hänen henkensä.
Muut yhdysvaltalaisupseerit hyödynsivät kuitenkin ahkerasti Gatlingin konekiväärejä sekä 1800-luvun lopun sodissa intiaaneja ja espanjalaisia vastaan että Filippiinien ja Yhdysvaltain välisessä sodassa 1899–1902.
Silloin Gatling-kivääri oli tullut tutuksi jo monissa sodissa ympäri maailmaa Yhdysvaltojen ulkopuolellakin, ja Richard Gatling oli myynyt Gatling-kiväärien valmistusoikeudet Coltin asetehtaalle jo vuonna 1870.
Gatling-kivääri latautui nopeasti
Asetta käytettiin kammesta
Kun ampuja väänsi kampea, piiput alkoivat pyöriä keskiakselin ympäri ja ase alkoi ampua. Myöhemmät mallit ylsivät 900 laukaukseen minuutissa.
Lippaat piti vaihtaa
Piiput ladattiin lippaista, jotka piti vaihtaa sitä mukaa kuin ne tyhjentyivät. Patruunoiden syöttö aseeseen tapahtui painovoiman avulla.
Piiput latautuivat automaattisesti
Piiput kiersivät keskiakselin ympäri, ja aseen mekanismi latasi ja valmisteli jokaisen piipun vuorollaan automaattisesti uuteen laukaisuun.
Venäjä ja Turkki ostivat uusia aseita
Yhdysvaltojen jälkeen Gatling-kiväärin otti käyttöön Venäjä vuonna 1867, ja kaksi Gatling-kivääreillä aseistautunutta sotilaallista suurvaltaa iski ensimmäistä kertaa yhteen Venäjän ja Turkin välisessä sodassa 1877–1878.
Myös Turkki oli hankkinut Gatlingejä ennen sotaa, mutta kumpikaan maa ei osannut vielä kunnolla hyödyntää konekiväärin ominaisuuksia sodankäynnissä.
Gatling-kiväärin kevyemmän mallin pystyi kiinnittämään jopa kamelin selkään.
Raskailla kivääreillä vartioitiin yleensä siltoja, liikenteen solmukohtia ja muita strategisesti tärkeitä paikkoja öisin, jolloin Gatling-kiväärin tulivoima kompensoi vartiopaikkojen pientä miehitystä mahdollisissa yllätyshyökkäyksissä.
Gatlingejä ei yleensä käytetty suorissa taisteluissa vihollista vastaan, ja niiden rooli jäi lopulta melko vähäiseksi sodassa, josta venäläiset selviytyivät voittajina.
Maailmaa piti sivistää asein
Suurvalloista Britannia käytti Gatlingin konekiväärejä eniten taisteluissa. 1800-luvun loppupuolella tavattiinkin sanoa, että Britannia ”sivisti sivistymätöntä maailmaa” Gatling-kivääreillä, sillä britit käyttivät niitä ahkerasti Afrikassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Lähi-idässä.
Britit veivät kaksi Gatling-kivääriä jo 1870-luvulla mukaan sotaan ashanti-heimoa vastaan Afrikkaan nykyisen Ghanan alueelle. Konekiväärejä ei kuitenkaan tarvinnut edes käyttää taistelussa, vaan riitti, että brittisotilaat esittelivät asetta ja sen toimintaa paikallisille, mikä vakuutti afrikkalaiset brittien ylivoimaisuudesta.
Valtaosa maailman suurista sotilasmahdeista osti Gatling-kiväärejä 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Venäläisten ja turkkilaisten tapaan brititkin käyttivät Gatling-kiväärejään pääasiassa puolustukseen.
Strategia sopi heidän siirtomaasotiinsa, joissa heillä oli tapana järjestää sotilaansa asemiin odottamaan paikallisten hyökkäystä ja lahdata sitten viholliset kivääriensä ja tykkiensä tulivoimalla.
Kaikki maat pitivät Gatling-kiväärejä edelleen osana tykistöä, joka pystytettiin asemiin ja jolla pommitettiin vihollista. Tehokkaalla aseella oli kuitenkin paljon enemmän potentiaalia kuin mihin venäläiset ja britit sitä osasivat hyödyntää.
Ja sen ymmärsi yhdysvaltalainen luutnantti John Henry Parker.
Yhdysvaltalaisupseeri sai idean
John Henry Parker kuului yhdysvaltalaisjoukkoihin, jotka lähtivät vuonna 1898 ajamaan espanjalaisia pois Kuubasta.
Tammikuussa panssariristeilijä USS Maine lähetettiin Havannaan puolustamaan Yhdysvaltojen etuja saarella, jossa kuubalaiset olivat kapinoineet Espanjaa vastaan vuodesta 1895 lähtien. Kolme viikkoa myöhemmin USS Maine räjähti mystisesti. Espanjalaisia syytettiin aluksen sabotoinnista, ja tilanne kärjistyi sodaksi Yhdysvaltojen ja Espanjan välillä 21. huhtikuuta 1898.
”Samalla hetkellä Ryderin Gatling alkoi ’puhua’. Se lausui sanottavansa selvästi ja kuuluvasti.” Luutnantti John Henry ”Gatling Gun” Parker
Parker ihastui nopeasti ampuvaan Gatlingin konekivääriin. Asetta oli käytetty siihen asti vain puolustukseen, mutta hän uskoi, että se sopisi täydellisesti myös hyökkäyksiin.
Parker alkoi kouluttaa uutta erikoisyksikköä käyttämään Gatling-kivääriä myös hyökkäyksissä, missä konekivääreillä voitaisiin antaa suojatulta vihollisen asemia kohti rynnäköivälle jalkaväelle. Parker sai vakuutettua sotaretken komentajan ideastaan, ja Parkerin erikoisyksikkö lähetettiin Kuubaan testaamaan uutta taktiikkaa taistelukentällä.
Gatlingit pääsivät mukaan hyökkäykseen
Torven toitotus ilmoitti yhdysvaltalaisten hyökkäyksen San Juan -vuorelle alkavan. Luutnantti Parker tunsi sydämensä jyskyttävän kovaa rinnassaan, eikä hän ollut varma, hikoiliko hän kesäpäivän kuumuuden vai edessään vuorella näkemiensä espanjalaisten linnakkeiden vuoksi.
Parker antoi käskyn avata tuli, ja kolme Gatling-kivääriä alkoi syytää ammuksia kohti linnaketta. Muistelmissaan Parker kertoo hetkestä, jolloin hänen joukkonsa joutui ensimmäistä kertaa taisteluun:
”Samalla hetkellä Ryderin Gatling alkoi ’puhua’. Se lausui sanottavansa selvästi ja kuuluvasti, ja vaikka se ei puhunut espanjaa, ystävämme [espanjalaiset] vuoren huipulla kyllä ymmärsivät sen sanoman varsin hyvin.”
Gatling-kivääriä käytettiin pääasiassa puolustusaseena mutta joskus myös hyökkäyksissä.
Nopeassa tulituksessa yksittäisten laukausten ääniä ei erottanut toisistaan. Gatling-kiväärit olivat vuoden 1893 uutta mallia, jossa käytettiin savutonta ruutia ja .30-kaliiperisia patruunoita. Edellisissä malleissa oli käytetty raskaita .45-kaliiperisia patruunoita, joten Parkerin miehet pystyivät kuljettamaan mukanaan entistä enemmän ammuksia ja ampumaan entistä pidempään.
Gatling-kiväärien suojaamina Parkerin miehet etenivät rinnettä ylös. Espanjalaiset yrittivät puolustautua, mutta kolmen Gatlingin kiivaalta tulitukselta suojautuessaan he eivät ehtineet ampumaan, ja yhdysvaltalaiset kärsivät paljon odotettua vähemmän miestappioita. Parker kuvaili tapahtumia:
”Vihollinen pakeni ampumahaudoistaan, sillä jalkaväkemme oli tunkeutunut rinteen juurella olleen piikkilangan läpi. Espanjalaiset eivät voineet kurkkia ampumahautojensa reunan yli konekivääriemme syytäessä tappavia ammuksia heitä kohti, ja jos he olisivat jääneet odottamaan jalkaväen hyökkäystä, se olisi ollut varma kuolema.”
Vihollinen pakeni luotisadetta
Yhdysvaltojen hyökkäyksen kärjen muodostanut 6. jalkaväkirykmentti pysähtyi odottamaan, että Parkerin Gatling-kiväärit lopettaisivat tulituksen. Kahdeksassa minuutissa Parkerin Gatlingit olivat ampuneet 18 000 laukausta.
Kun jalkaväki pääsi vuoren huipulle, se antoi merkin muille sotilaille. Parkerin yksikkö raahasi aseensa rinnettä ylös ja jäi hengästyneenä odottamaan espanjalaisten vastahyökkäystä. Odotus ei ollut pitkä.
”Näitte täällä 600 vihollissotilasta, jotka yrittivät paeta, mutta he jäivät niin tehokkaaseen konekivääritulitukseen, että vain 40 heistä pääsi takaisin Santiagoon. Loput kuolivat.” Espanjalainen upseeri kertoi yhdysvaltalaisille Gatling-kiväärien tehosta
Espanjalaiset hyökkäsivät satojen sotilaiden voimin häätääkseen yhdysvaltalaiset vuorelta ennen kuin nämä ehtisivät kaivautua asemiin. Gatling-kiväärit avasivat jälleen tulen, mutta koska parhaat espanjalaissotilaat hyökkäsivät niistä kauimpana oleviin yhdysvaltalaisasemiin, yhdysvaltalaiset olivat pian hätää kärsimässä.
Parkerin oli pakko ampua yhdysvaltalaisten linjojen suuntaisesti, vaikka riski omiin osumisesta oli suuri. Riskinotto kuitenkin kannatti: Gatlingit kaatoivat 600 metrin päästä kaksi kolmasosaa espanjalaisten vastahyökkäyksen sotilaista.
Gatling-kiväärin tulivoima oli valtava. Sen avulla muutama sotilas pystyi pitämään pintansa suurempaa vihollisjoukkoa vastaan.
Taistelujen jälkeen eräs espanjalaisupseeri kertoi yhdysvaltalaisille:
”Näitte täällä 600 vihollissotilasta, jotka yrittivät paeta, mutta he jäivät niin tehokkaaseen konekivääritulitukseen, että vain 40 heistä pääsi takaisin Santiagoon. Loput kuolivat.”
Gatlingit olivat yhdessä taistelussa osoittautuneet tehokkaiksi sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.
Parker tuli sittemmin tunnetuksi nimellä ”Gatling Gun” Parker, ja onnistuttuaan hyvin Espanjan–Yhdysvaltain sodassa hän sai tehtäväkseen laatia Yhdysvaltojen armeijalle konekivääritaktiikan. Hän eteni sotilasurallaan lopulta reservin prikaatikenraaliksi.
Keksijä paranteli asettaan
Myytyään oikeudet nerokkaaseen keksintöönsä Richard Gatling jatkoi edelleen Gatling-kiväärejä valmistavan ja kehittävän yrityksen johtajana. Yritys tuotti lähes 40 vuoden aikana eli vuosina 1862–1903 kaikkiaan 12 mallia, joissa käytettiin yhtätoista erilaista patruunatyyppiä, ja aseita myytiin ainakin kymmeneen maahan.
Richard Gatling sai vuonna 1892 patentin rakentamalleen polkupyörälle.
Gatling halusi ratkaista aikansa haasteita
Richard Gatling keksi paljon muutakin kuin kuuluisan konekiväärinsä. Hänen aikanaan tekniikassa otettiin muillakin aloilla valtavia harppauksia, ja hän halusi kehittää koneita ja apuneuvoja, jotka parantaisivat ihmisten arkielämää.
1835
Yksi Gatlingin ensimmäisistä keksinnöistä oli höyrylaivojen isot siipirattaat korvaava potkuri. Pienikokoinen potkuri oli paljon siipiratasta tehokkaampi ja mahdollisti nopeamman matkanteon.
1844
Ensimmäinen länsimainen kylvökone keksittiin vuonna 1701, mutta ne yleistyivät vasta 1800-luvulla. Gatling keksi kylvökoneen, jonka mekanismista hän muokkasi myöhemmin konekiväärin.
1857
Vuonna 1812 höyrykone valjastettiin maissin kuorimiseen, ja sen jälkeen höyrykäyttöisiä koneita keksittiin solkenaan. Gatling rakensi muun muassa vaijerivetoisen höyryauran peltotöihin.
1892
Myöhemmin Gatling rakensi myös villanpuhdistuskoneen. Lampaanvillan sisältämä lanoliini eli lampaanrasva piti poistaa, ennen kuin villasta voitiin ryhtyä tekemään lankaa ja kutomaan kangasta.
1899
Gatling kehitti myös aiempaa paremman mekanismin wc-istuinten huuhteluun. Hän oli yksi lukuisista keksijöistä, jotka pyrkivät parantamaan yleisiä hygieniaoloja 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Lopulta Gatling-kivääri sai väistyä Hiram Maximin 1880-luvulla keksimän konekiväärin tieltä. Maximin konekiväärissä oli vain yksi piippu, joka latautui rekyylillä. Vuodesta 1891 alkaen Richard Gatling keskittyi aseteollisuuden sijaan maatalouteen liittyviin keksintöihin.
Muut jatkoivat konekiväärin kehittelyä, mutta Gatling-kiväärin nimi ja tunnusomainen ulkonäkö olivat jo varmistaneet paikkansa historiassa.
Gatling-kivääri nousi siiville
Gatling-kiväärin tarina ei kuitenkaan päättynyt vuoteen 1903. Jo hieman ennen Maxim-kiväärin keksimistä Gatling oli työstänyt konekivääristään uudenlaista versiota, joka sai käyttövoimansa käsikammen sijaan sähkömoottorista.
Se pystyi ampumaan peräti 3 000 laukausta minuutissa eli noin kolme kertaa niin paljon kuin uusi Maxim-kivääri. Moiselle tulivoimalle ei kuitenkaan ollut tuolloin tarvetta, sillä niin suuri ammusten kulutus ei ollut enää järkevää.
Keksijä Hiram Maxim rakensi vuonna 1884 konekiväärin, joka lopulta korvasi Richard Gatlingin kehittämän aseen.
Sähköinen Gatling-kivääri pääsi kuitenkin oikeuksiinsa vuosikymmeniä myöhemmin suihkukoneiden välisissä ilmataisteluissa, sillä salamannopeiden suihkukoneiden täytyy pystyä ampumaan nopeasti mahdollisimman monta laukausta kohti vihollista, joka on tähtäimessä vain ohikiitävän hetken.
Lentokoneissa ja helikoptereissa nykyisin käytettävät Minigun-konekiväärit ja Vulcan-konetykit ovat itse asiassa sähköisiä Gatling-kiväärejä.
Sodasta tuli verisempää
Gatlingin asekeksintö oli siis toisaalta menestys – mutta toisaalta se ei tehnyt sodasta humaanimpaa, mikä oli ollut Gatlingin alkuperäinen ajatus.
Todellisuudessa Gatling-kivääri teki sodista vain entistä verisempiä ja kasvatti verilöylyjen laajuutta varsinkin kehittyneiden maiden välisissä sodissa, joissa molemmilla osapuolilla oli käytössään konekiväärit.
Kaikki osapuolet käyttivät ensimmäisessä maailmansodassa Maxim-kiväärin tyyppisiä konekiväärejä.
Uusi konekivääri valtasi alaa
Gatling-kivääri oli melko lyhytikäinen, sillä sen korvasi pian paljon tehokkaampi konekivääri. 1800-luvun lopussa keksijä Hiram Maxim kehitti ensimmäisen nykyisin käytettävien konekiväärien tyyppisen aseen.
Kerrotaan, että Maxim oli lapsena ampunut kiväärillä, jonka rekyylin voima oli kaatanut hänet, ja aikuisena hän keksi, miten käyttää rekyyliä hyväkseen: hän valjasti sen lataamaan aseen uudestaan automaattisesti.
Maximin kiväärillä oli helpompi ampua kuin Gatlingillä, ja yksipiippuisena se oli paljon varmatoimisempi kuin Gatling-kiväärit, joissa piippuja oli mallista riippuen 6–10.
Yksipiippuinen Maxim-kivääri oli myös Gatlingia kevyempi, minkä ansiosta sitä oli paljon helpompi liikutella ja kuljettaa mukana sekä joukkojen siirroissa että hyökkäyksissä.
Useimmat maat korvasivatkin pian armeijoidensa Gatlingit Maxim-kivääreillä. Vuonna 1911, kolme vuotta ennen ensimmäisen maailmansodan alkamista, Yhdysvaltojen armeija luopui viimeisenä Gatling-kivääreistä käytettyään niitä 45 vuotta.
Konekiväärin tappavuus kävi lopullisesti selväksi ensimmäisessä maailmasodassa. Neljän vuoden asemasodassa satojatuhansia sotilaita määrättiin kerta toisensa jälkeen kiipeämään juoksuhaudoistaan ja hyökkäämään kohti vihollisen linjoja – ja joka kerta konekiväärit niittivät suojattomia miehiä ei-kenenkään-maalle.
Richard Gatling oli kuollut vuonna 1903, joten hän ei nähnyt konekiväärin todellista tuhovoimaa, mutta todennäköisesti se olisi hirvittänyt häntä. Konekivääri oli tavallaan Gatlingin suurin saavutus mutta toisaalta hänen selkein epäonnistumisensa.