Nykyaikaiset jääkärijoukot ovat kevyen jalkaväen sotilaita. Nimitys juontuu ajalta, jolloin sodissa alettiin käyttää metsästäjien (saksaksi Jäger = metsästäjä) taitoja ja samantyyppisiä varusteita.
Jääkärit erosivat tavallisesta jalkaväestä, joka taisteli tiiviissä muodostelmissa.
Saksalaisen Hessenin valtion maakreivin voidaan katsoa perustaneen ensimmäiset jääkärijoukot vuonna 1632, kun hän kokosi yhteen erikoisyksikköön kartanoiden asemiehiä ja metsänvartijoita.
Seuraavan sadan vuoden aikana myös muut hallitsijat kokosivat erityisjoukkoja, jotka olivat yleensä tottuneempia kiväärin käyttäjiä kuin rivisotilaat.
Muun muassa Preussilla, Itävalta-Unkarilla ja Venäjän keisarikunnalla oli jääkäriyksiköitä seitsenvuotisessa sodassa (1756–63).
Tavalliset sotilaat taistelivat isoissa yksiköissä, ja voiton takasi vain tiukka kuri.
Armeija tarvitsi silti myös joukkoja, jotka pystyivät partioimaan itsenäisesti, ja tarpeeseen vastasivat jääkärit.
1800-luvulla jääkärit menettivät erityisasemaansa, kun kevyt jalkaväki alkoi taistella samaan tapaan kuin jääkärit ja sitä käytettiin paljon taisteluissa.
Euroopan maiden armeijoissa näkyy yhä varhainen jääkäriperintö, vaikka käsitteen merkitys on muuttunut:
Saksassa ja Itävallassa Jäger on laskuvarjosotilas. Suomessa jääkäreiksi kutsuttiin aluksi Saksassa sortovuosien aikana koulutettuja sotilaita. Nykyisin kaikki jalkaväensotilaat ovat jääkäreitä.
Vain kymmenen prosenttia kokelaista selviää Tanskan Jaegerkorpsin 21 viikkoa kestävästä koeajasta.
Tanskan vanha jääkäriperinne
On vaikea sanoa tarkasti, mikä nykyisistä jääkäriyksiköistä on vanhin, mutta yksi mahdollisuus on Tanskan Jaegerkorps.
Yksikkö juontaa juurensa Sjaellandin Jaegerkorpsista, joka perustettiin vuonna 1785.
Yksikkö sai nykymuotonsa vuonna 1961, ja se on erikoiskoulutettu yksikkö, joka voidaan pudottaa vihollisten linjojen taakse.
