Ilmasota Israelin taivaalla

Juutalaiset halusivat oman valtion

Aina siitä lähtien kun roomalaiset parituhatta vuotta aiemmin olivat karkottaneet juutalaisia Juudean maakunnasta, nämä olivat asuneet hajallaan eri puolilla maailmaa, usein epätoivottuina vieraina.

Euroopassa muun muassa krisitityt vainosivat juutalaisia, ja jo 1800-luvun lopulla pieniä juutalaisten ryhmiä alkoi muuttaa takaisin Palestiinaan, joka kuului tuolloin ottomaanien valtakuntaan.

Natsien 1940-luvun järjestelmällisten juutalaisvainojen jälkeen juutalaisten muutto Palestiinaan kiihtyi.

Alue oli tuolloin Britannian mandaattialue.

Pakolaisvirrasta seurasi väkivaltaisuuksia, kun Palestiinan arabiväestö, joka muodosti mandaattialueen enemmistön, hyökkäsi juutalaisten asuinalueille, ja juutalaiset vastasivat kostotoimin.

Molemmat osapuolet taistelivat myös brittejä vastaan saadakseen nämä lähtemään alueelta.

Vuonna 1948 britit lähtivätkin, ja mandaatti päätyi virallisesti keskiyöllä 15. toukokuuta. Jo iltapäivällä 14. toukokuuta juutalaisjohtaja David Ben-Gurion luki Israelin itsenäisyysjulistuksen:

”Julistamme täten Israelin maahan perustetuksi juutalaisvaltion – Israelin valtion.”

Palestiinan arabit kieltäytyivät tunnustamasta Israelin valtiota, ja he saivat apua islamilaisista naapurivaltioista.

Egyptiläiset, irakilaiset, jordanialaiset, syyrialaiset ja libanonilaiset hyökkäsivät Israeliin, ja alkoi Israelin itsenäisyyssota.

Aseita hankittiin salaa

Israelilaiset tarvitsivat epätoivoisesti aseita valtionsa puolustamiseksi. Se olikin valtava haaste, sillä YK oli kieltänyt sotamateriaalin myynnin alueelle toivoen siten sotatoimien tukahtuvan nopeasti.

Yhdysvaltalaisen tiedusteluraportin mukaan arabeilla oli runsaasti aseita ja sotakoneita mutta vähän ammuksia. Juutalaisten tilanne oli täysin epätoivoinen.

Etenkin sotilaslentokoneiden puute saattaisi koitua kohtalokkaaksi Israelille, jolla oli sodan syttyessä vain muutama aseistamaton urheilulentokone.

Kun niistä irrotettiin ovi, ampuja pystyi ampumaan konekiväärillä oviaukosta maassa olevaa jalkaväkeä, mutta Egyptin ilmavoimien Spitfire-hävittäjille niistä ei ollut vastusta.

Kaikessa kiireessä Israel käynnistikin salaisen operaation koodinimellä Balak. Sen agentit saivat tehtäväkseen hankkia aseita mistä ja millä keinolla hyvänsä.

Kommunistinen Tšekkoslovakia osoittautui kiinnostuneimmaksi myymään, sillä se tarvitsi ostajia pitääkseen kymmeniätuhansia ihmisiä työllistävän mittavan aseteollisuutensa käynnissä.

Tšekkoslovakialaiset kuitenkin pyysivät tuotteistaan pöyristyttävän hinnan. Hävittäjälentokone maksoi 45 000 dollaria, minkä lisäksi tarvittiin radioita, aseita ja ammuksia.

Vertailun vuoksi:

Yhdysvallat pyysi 4 000 dollaria toisen maailmansodan hyvistä P-51-hävittäjistä.

Amerikkalaisia koneita ei kuitenkaan saanut myydä Lähi-idän sotaa käyville maille, joten juutalaisten agenttien oli tyytyminen ostamaan Tšekkoslovakiasta kiskurihinnoilla.

Israelin ilmavoimat joutuivat vieläpä nielemään sen, että sen ensimmäiset hävittäjät oli suunniteltu natsi-Saksassa.

Tšekkoslovakialaiset myivät juutalaisille 10 Avia S-199 -tyypin hävittäjää. Kone vastasi muuten saksalaisten Messerschmitt Bf 109:ää, mutta siinä oli huonompi moottori.

Israel joutui pakon edessä suostumaan ehtoihin, ja sen lentäjät saivat mahdollisuuden harjoitella Tšekkoslovakiassa ennen lähtöään tositoimiin.

Idässä odotti vaarallinen koulutus

Roomassa Aaron Finkel ja muut lentäjät saivat lopulta kuulla tehtävänsä. Ensin heidät vietäisiin Itä-Eurooppaan lentotukikohtaan, jossa paikalliset kouluttajat opettaisivat heidät lentämään Messerschmittejä.

Osa tulevista hävittäjälentäjistä oli juutalaisia Palestiinasta, ja heistä harva oli aiemmin istunut taistelukoneessa.

Niin sanotuilla machaleilla puolestaan oli runsaasti taistelukokemusta. Hepreankielinen lyhenne tarkoitti ”ulkomaisia vapaaehtoisia”, ja heihin kuului sodassa saksalaisia, japanilaisia tai italialaisia vastaan lentäneitä miehiä Britanniasta, Yhdysvalloista, Kanadasta, Etelä-Afrikasta ja Alankomaista.

Taustoistaan riippumatta kaikki lentäjät järkyttyivät nähdessään uudet koneensa ensimmäisen kerran.

Avia S-199 -hävittäjä oli kopio saksalaisten Messerschmitt Bf 109:stä, mutta sen nokassa oli raskas pommikoneen moottori.

Hävittäjän kevyiden potkurien sijaan sen suuret potkurit muistuttivat laivan potkureita.

Tšekkilentäjät kutsuivat konetta halveksien nimellä mezek eli ”muuli”. Yhdysvaltalainen Lou Lenart kapusi ensimmäisenä ohjaamoon.

Hän ymmärsi vain puolet siitä, mitä tšekkoslovakialainen kouluttaja hänelle sanoi, ennen kuin hänen jo käskettiin nousta ilmaan.

Avia S-199:n seistessä kentällä pyrstö pienen pyörän varassa sen nokka osoitti ylöspäin.

Lisäksi moottori peitti näkyvyyden eteenpäin ja lentäjä joutui ohjaamaan koneen ilmaan sokkona.

Pyrstö irtosi maasta 150 kilometrin tuntivauhdissa, ja kun Lenart viimein näki moottorin yli, näky oli järkytys.

Koneen liian suuret potkurien lavat olivat ohjanneet hävittäjää oikealle, ja nyt se lensi kohti kahden betonihangaarin välistä kapeaa aukkoa, jossa roikkui raskas rautaketju. Lenart veti ohjaussauvaa nopeasti taakse, ja Avia nousi juuri ajoissa sen verran, että se vältti ketjun.

Myöhemmin samana päivänä oli Gideon Lichtmanin vuoro.

Hän oli New Jerseystä juutalaisesta perheestä ja oli lentänyt Yhdysvaltojen joukoissa toisessa maailmansodassa Tyynellämerellä taisteluissa japanilaisia vastaan.

Tšekkoslovakiassa tarjottu koulutus tuotti kuitenkin yllätyksiä.

”Ohjaamossa ei tehty mitään mittaritarkistuksia ennen lentoa.

Kouluttaja vain kurkotti ohjaamoon ja osoitti minulle käynnistysvipua. Siinä se. Käynnistin moottorin, ja sitten olin omillani”, Lichtman kuvaili myöhemmin saamaansa hätäistä ”koulutusta”.

Hän sai hävittäjän ilmaan suuritta ongelmitta, teki muutamia tiukkoja käännöksiä ja pyörähdyksiä ja ohjasi koneen syöksyyn, ennen kuin palasi taas maan pinnalle.

Siellä hän tajusi, että nyt hänen oletettiin olevan valmis taisteluun – 35 minuuttia kestäneen lennon jälkeen. Hän ei ollut edes testannut koneen aseita.

Israel ei kuitenkaan voinut odottaa lentäjiä ja koneita kauempaa.

Neljän päivän päästä ensimmäiset viisi Avia S-199:ää lastattiin osina rahtikoneisiin Tšekkoslovakiassa.

Israel oli osana operaatio Balakia perustanut salakuljetustukikohdan, josta sille kuljetettiin öisin ilmasiltaa pitkin aseita, ammuksia ja muuta sotamateriaalia.

Yksi kallisarvoisista hävittäjistä ei kuitenkaan päässyt koskaan perille, sillä sitä kuljettanut lentokone törmäsi vuorenseinämään.

Sen jälkeen jäljellä oli enää neljä konetta, jotka mukana matkustaneet tšekkoslovakialaiset mekaanikot joutuivat kokoamaan, ennen kuin ne pääsivät siivilleen.

Tulikoe oli pienoinen menestys

Israelin puolustusvoimien johto oli kaavaillut voivansa tehdä uusilla ilmavoimillaan suuren ja lamauttavan yllätyshyökkäyksen egyptiläisten lentotukikohtaan, mutta sodan kulku muutti kaikki suunnitelmat.

29. toukokuuta egyptiläiset joukot olivat vain 25 kilometrin päässä etelässä Tel Avivista, ja neljä Avia S-199:ää määrättiin heti taisteluun.

Yhdysvaltalaisella Lou Lenartilla oli eniten taistelukokemusta, joten hänet määrättiin johtoon, ja Britannian ilmavoimissa palvellut juutalainen lentäjä Modi Alon määrättiin hänen siipimiehekseen.

Ryhmän kaksi muuta lentäjää muodostivat samaan tapaan parin.

Koneet nousivat kahdentuhannen metrin korkeuteen, mutta koska niiden radiot eivät toimineet, koneiden piti lentää niin lähellä toisiaan, että lentäjät pystyivät viestimään elehtimällä.

Pian nelikko näki pitkän kolonnan ajoneuvoja. Lenart veti ohjaussauvaa sivulle niin, että hänen koneensa kääntyi syöksyyn, ja valmistautui ampumaan.

Lenart pudotti 70 kilon pomminsa syöksyessään kohti nopeasti lähenevää maaperää. Noustessaan hän tähyili uutta maalia ja valitsi joukon kuorma-autoja.

Hän lähestyi ja antoi koneen siipien alla olevien konetykkien laulaa. Samassa niiden ammukset kuitenkin juuttuivat.

Kun Lenartin konekivääreistä pian loppuivat ammukset, hän kääntyi ja lensi takaisin Tel Aviviin.

Toinenkin lentäjä oli jo laskeutunut, ja he näkivät, miten Alonin koneesta räjähti pyörä sen laskeutuessa.

Lentäjä selvisi onnettomuudesta hengissä, mutta kone vaurioitui.

Neljäs kone ammuttiin alas, joten lentäjien ensimmäisessä tehtävässä Israel oli menettänyt 25 prosenttia hävittäjistään, joiden viholliselle aiheuttamat tappiot olivat jääneet vähäisiksi.

Lentäjien panoksella oli kuitenkin suuri merkitys, sillä uusien odottamattomien ilmahyökkäysten pelossa egyptiläiset keskeyttivät etenemisensä ja kaivautuivat puolustusasemiin odottamaan varusteita ja ilmatukea.

Yksi hävittäjä hoiti puolustuksen

Egyptiläiset eivät olleet Israelin ainoa uhka, ja vain 12 tuntia ensimmäisen lennon jälkeen kaksi vielä lentokelpoista konetta joutui jälleen nousemaan siivilleen, sillä Irakin armeija eteni idästä.

Koneet olivat olleet ilmassa vasta viisi minuuttia, kun toinen sai osuman moottoriin ja lentäjä pelastautui laskuvarjolla.

Hänen laskeuduttuaan keskelle maaseutua paikalliset olivat ensin ottaa hänet hengiltä, sillä hän oli amerikkalainen eikä pystynyt heti selittämään, että oli taistelemassa Israelin puolesta.

Nyt Israelilla oli enää yksi hävittäjä, ja Modi Alon ja Lou Lenart partioivat sillä vuorotellen Tel Avivin yllä.

3. kesäkuuta Alon havaitsi neljän viholliskoneen lähestyvän Välimereltä Tel Avivia: ensimmäisenä lensi kaksi egyptiläistä Spitfire-hävittäjää, ja niitä seurasi kaksi C-47 Dakotaa, jotka oli muokattu kuljetuskoneista pommikoneiksi.

Ilta-aurinko selkänsä takana Alon ohjasi Avia S-199:nsä syöksyyn ja ampui toista C-47:ää konetykeillään ja konekivääreillään ohittaessaan sen.

Kun Alon kääntyi päästäkseen taas ampumaetäisyydelle, hän hämmästyi, sillä kaikki neljä viholliskonetta jatkoivat häiriintymättä matkaansa.

Seuraava tulitus ravisteli C-47:aa. Se kallistui ja menetti korkeutta, ja sitten sen runko räjähti kappaleiksi. Vasta silloin egyptiläiset Spitfire-lentäjät kääntyivät.

Heidän kömpelöt yrityksensä päästä Alonin taakse paljastivat, että molemmat lentäjät olivat aloittelijoita. Siksi hän unohti heidät ja lähti toisen, pakoon yrittävän C-47:n perään.

Luotisuihku sytytti koneen siivet palamaan, ja se syöksyi kohti maata Tel Avivin ulkopuolella.

Seuraavaksi olivat vuorossa kaksi Spitfire-hävittäjää, mutta ne olivat kadonneet. Egyptiläislentäjät olivat päättäneet kääntyä takaisin ja välttääkseen taistelun itseään selvästi taitavamman vihollisen kanssa.

Tel Avivin asukkaita oli tullut kaduille seuraamaan yllään käytyä ilmataistelua.

Monella ei ollut ollut aavistustakaan, että Israelilla oli hävittäjiä, ja nyt he näkivät yhden Avia S-199:n ajavan vihollisen tiehensä taivaalla. Riemu oli rajaton, ja Modi Alonista tuli kansallissankari.

Lentäjä sai voiton neuvokkuudellaan

Tšekkoslovakiasta saatiin lisää hävittäjiä, ja mekaanikot kokosivat niitä kiireen vilkkaa, mutta lukuisista ongelmista johtuen ilmaan ei saatu koskaan montaa konetta kerralla.

Vain kaksi hävittäjää oli siten käyttövalmiina, kun Gideon Lichtman ja Modi Alon 8. kesäkuuta nousivat ilmaan hätistääkseen Tel Avivia lähestyvät neljä egyptiläistä Spitfireä tiehensä.

Pian Alon osoitti alaspäin kertoakseen, että Spitfiret olivat heidän allaan, ja aloitti sitten syöksyn.

Lichtman seurasi perässä hamuillen samalla kytkintä, jolla poistaa aseidensa varmistuksen.

Alonin tulitus sai viholliset hajaantumaan. Lichtman näki heidän häviävän pilviin, kun hän viimein löysi etsimänsä vivun.

Hetken päästä hänen eteensä ilmestyi Spitfire, ja hän ampui kohti vain 200 metrin etäisyydeltä.

Ammukset kuitenkin lensivät molemmilta puolilta kohteen ohi. Aseen ampumalinjat oli ilmeisesti kohdistettu pidemmille etäisyyksille.

Lichtmanin edessä Spitfire teki nopean käännöksen ja sukelsi häipyäkseen tiehensä.

Lichtman seurasi perässä, painoi liipaisimen pohjaan ja heilutti peräsintä kevyesti puolelta toiselle niin, että luodit levisivät koneen eteen pilvenä.

Hän toivoi voivansa siten kompensoida aseen kohdistusta.

Taktiikka näytti toimivan, sillä Spitfire sai osumia ja syöksyi maahan.

Lichtmanista tuli siten ensimmäinen Israelin ilmavoimien lentäjä, joka voitti vihollishävittäjän lähitaistelussa.

Kokemus päihitti laadun

Palestiinan ilmaherruudesta käytiin kiivasta taistelua, ja vähitellen Israelin monikansalliset lentäjät alkoivat saada yliotteen, Avia S-199:ien heikkouksista huolimatta.

Arabivastustajilla ei ollut sitä kokemusta, jota toisen maailmansodan lentäjät toivat Israelin vastaperustettuihin ilmavoimiin.

YK julisti tulitauon, ja kesällä 1948 ensimmäinen suurhyökkäys Israeliin oli torjuttu. Aselevon aikana Israel sai hankittua arsenaaliinsa uusia konetyyppejä.

Se onnistui muun muassa tuomaan Yhdysvalloista kolme suurta ”lentävää linnoitusta” eli B-17-pommikonetta, jotka kaupan välimies oli ostanut muka siviilikäyttöön.

Syyskuussa Tšekkoslovakia asetti 50 Spitfire-hävittäjää myyntiin korvatakseen ne neuvostoliittolaisilla koneilla, ja Israel osti ne 23 000 dollarin kappalehintaan. Hankinnalla oli suuri merkitys.

Helmikuussa 1949 Egypti pyysi aselepoa, ja Jordania ja Libanon seurasivat pian perässä.

Syyria jatkoi taistelua vielä heinäkuuhun asti. Juutalainen valtio oli selviytynyt arabivaltojen hyökkäyksestä ja turvannut rajansa, ja Israel osoittautui Lähi-idän sotilasmahdiksi.

Rauhan tultua osa machaleista päätti jäädä maahan.

Lou Lenart, Gideon Lichtman ja Aaron ”Red” Finkel palasivat Yhdysvaltoihin ja siviilitöihinsä. Sodassa menetti henkensä kaikkiaan 33 Israelin ilmavoimien lentäjää, joista 19 oli ulkomaisia vapaaehtoisia. Modi Alon oli yksi kuolleista israelilaisista.