Falklandin sota yllätti britit

Argentiina aloitti Falklandin sodan yön pimeydessä

• 2. HUHTIKUUTA 1982. Falklandinsaaret, 4 km Stanleysta etelään.

Argentiinan alukset olivat saapuneet Falklandinsaarten merialueelle tarkoituksenaan yllättää britit maihinnousulla.

Yö Falklandinsaarilla oli pimeä ja hiljainen. Komentajakapteeni Guillermo Sánchez Sabarots tarkisti kuiskaten, että kaikki 92 mustiin pukeutunutta sissiä olivat päässeet maihin. He eivät enää erottaneet merellä ankkurissa olevaa hävittäjäalusta, josta he olivat kumiveneillään lähteneet.

Sissit olivat nyt omillaan, ja he lähtivät etenemään sysipimeässä yössä hitaasti kohti noin kymmenen kilometrin päässä olevia brittien sotilasparakkeja.

Tehtävä oli vaativa. Maasto oli epätasaista, ja vain yhdellä sisseistä oli pimeänäkölaitteet. Kun autiolle maantielle ilmestyi yhtäkkiä auto, sotilaiden oli maastouduttava, jolloin ryhmä hajaantui kahtia.

Sitten Sánchez Sabarotsin lähin alainen kompastui kivikkoisessa maastossa ja hänen nilkkansa murtui, joten hänen oli jättäydyttävä joukosta.

Pian etenijät erottivat pimeydessä brittien parakkien ääriviivat. Yhdessä ikkunassa loisti yksinäinen hehkulamppu. Aseet ampumavalmiina argentiinalaiset sotilaat piirittivät rakennukset.

Sánchez Sabarotsin sydän jyskytti, kun hän komensi heittämään ensimmäisen kyynelkaasukranaatin ikkunasta. Sekunnit kuluivat, mutta mitään ei tapahtunut.

Sisään heitettiin toinen kranaatti ja pian vielä lisää, kunnes Sánchez Sabarotsin oli todettava, että britit olivat voittaneet ensimmäisen erän: parakit oli jo tyhjennetty.

Sánchez Sabarotsin miehineen oli lähdettävä eteenpäin kohti pääkaupunki Stanleya ja siellä sijaitsevaa brittien hallintorakennusta.

Falklandin sota saattoi saaret poikkeustilaan

• 2. HUHTIKUUTA 1982 kello 02:30. Falklandinsaarten edusta, Stanley

Britit tiesivät, että argentiinalaisaluksista oli poistunut sotilaita, mutta heillä ei ollut kokonaiskuvaa vihollisen etenemisestä.

Brittien pieni moottorialus Forrest lähetti ensimmäisen varoituksen puoli kolmelta aamuyöstä. Alus oli määrätty Stanleyn edustalle tarkkailemaan mahdollisia vihollisen liikkeitä, ja Forrestin tutkassa näkyikin lukuisia argentiinalaisia sotalaivoja.

Saaria hallinnoiva Britannian kuvernööri Rex Hunt julisti Falklandinsaarille poikkeustilan. Matkaa Britanniaan ja sen sotakoneistoon oli 13 000 kilometriä, joten Huntin oli itse tehtävä päätöksensä.

Hän oli jo kutsunut luokseen kaksi majuriaan ja lähettänyt kourallisen sotilaita muutamiin avainkohteisiin: osa vartioi satamaa, osa mahdollisia hyökkäysreittejä hallintorakennuksen ympärillä. Saarten kranaatinheitin oli epäkunnossa, joten aseistuksena oli vain muutama sinko ja konekiväärejä.

Sillä varustuksella Huntin ei auttanut kuin toivoa ihmettä sotilaiden ilmoittaessa tähystyspisteestään vihollisen sota-aluksista, helikoptereista ja joka puolelta lähestyvistä sotilaista. Parakeilta kuului jo ammuskelua, mikä hermostutti hallintorakennukseen sotilasjohtonsa ja noin 30 merisotilaan kanssa linnoittautunutta kuvernööriä.

Pian he kuulivat argentiinalaisten saapuvan. Argentiinalaiset eivät ilmeisesti olettaneet rakennuksen olevan vartioitu, sillä he lähettivät vain viiden miehen ryhmän rakennusta kohti ilmeisesti siinä toivossa, että voisivat vangita Huntin nopealla yllätyshyökkäyksellä.

Hyökkäys torjuttiin kuitenkin tylysti. Brittiläiset merisotilaat avasivat tulen eri puolilla rakennusta, ja silmänräpäyksessä rakennus muuttui taistelukentäksi. Kolme argentiinalaista haavoittui, ja muutama suojaan etsiytynyt otettiin vangiksi.

Ensimmäinen taistelu oli ohi, mutta sota kestäisi vielä kauan. Lisää argentiinalaisia sotilaita virtasi kohti Stanleya.

Argentiina saa lisäjoukkoja

• 2. HUHTIKUUTA 1982 kello 06:00. Falklandinsaarten edusta, 1 km Stanleysta.

Argentiinalaiset merisotilaat valmistautuivat toiseen hyökkäysaaltoon.

Meteli maihinnousualus Cabo San Antoniolla oli korviarepivä, kun kaksikymmentä argentiinalaista amfibioajoneuvoa lähti 30 sekunnin välein alukselta kohti rantaa.

Pian komentaja­kapteeni Hugo Santillán huomasi renkaiden tapaavan kiinteää maata ja iloitsi siitä, että sai olla palauttamassa Falklandinsaaria – espanjaksi Islas Malvinas – argentiinalaisten käsiin.

Santillán määräsi ajoneuvot siirtymään rannalta tielle, missä ne jatkoivat kohti Stanleya ja brittien hallintorakennusta. Vastoin odotuksia Santillán miehineen ei kohdannut matkalla lainkaan vihollisia. Vasta viimeisellä suoralla ennen Stanleya heitä ammuttiin talojen katolta, mutta he vastasivat tuleen kranaattitulella, ja pian brittien tulitus hiipui.

Amfibioajoneuvojen kolonna jatkoi täyttä vauhtia pieneen pääkaupunkiin, missä Santillán otaksui pian osallistuvansa miehineen taisteluun hallintorakennuksesta. Yllättäen hän saikin toisenlaisen määräyksen. Suurten valloitusjoukkojen pelossa britit halusivat neuvotella, ja he olivat esittäneet neuvottelupyyntönsä erään vangitsemansa argentiinalaissotilaan kautta.

Niinpä Santillán miehineen saapuikin hallintorakennuksen luo rauhallisesti, minkä jälkeen amiraali Carlos Busser astui sisään ovesta. Vastapuolten kohdatessa hallintorakennuksessa tunnelma oli jäätävä.

Kuvernööri Hunt otti varauksellisesti vastaan argentiinalaisten vaatimuksen saarten täysimittaisesta luovutuksesta. Busser kuvaili Argentiinan suurta sotilaallista ylivoimaa ilmassa, merellä ja maalla. ”Teillä on työnne ja minulla on omani”, amiraali selitti kuvernöörille.

”Teidän työnne on välttää tilanne, jossa meidän miehemme teurastavat kaikki teidän miehenne”, hän jatkoi ilmeettömin kasvoin.

Hunt vaihtoi muutaman merkitsevän katseen kahden majurinsa kanssa ja päätti antautua. 149 vuotta kestänyt brittivalta Falklandinsaarilla näytti päättyneen.

Uutinen antautumisesta Falklandin sodassa herätti levottomuutta Lontoossa

• 3. HUHTIKUUTA 1982. Lontoo, Britannia.

Uutinen brittien antautumisesta Falklandinsaarilla saapui Lontooseen.

Britannia oli shokissa. Sitten toisen maailmansodan ei brittiläisen imperiumin etuja vastaan ollut hyökätty näin julkeasti – eikä tilannetta parantanut se, että brittien televisioyhtiö BBC näytti kuvamateriaalia tuhansista Buenos Airesin kaduilla juhlivista argentiinalaisista.

Parlamentti kutsuttiin pikaistuntoon. Kiihtyneiden poliitikkojen joukosta nousi tuolloin erittäin epäsuosittu pääministeri Margaret Thatcher ja jylisi, ettei tähän ”täysin perusteettomaan aggressioon” liittynyt ”minkäänlaista oikeutusta, ei jälkeäkään laillisuudesta.”

Falklandinsaarten palauttaminen Britannian hallintaan vaati etäisyyksien vuoksi väistämättä sotalaivojen käyttöä. Ongelmana oli, että Britannian laivastoa oli supistettu huomattavasti ja suuri osa aluksista makasi satamissa odottamassa myymistä tai polttoainetta ja varaosia.

Lisäksi joltinenkin joukko yhä normaalissa käytössä olevia aluksia oli kiinni rauhanomaisessa harjoituksessa Gibraltarin lämpimillä vesillä kaukana Falklandinsaarilta.

Kontra-amiraali Sandy Woodward nimitettiin brittien laivaston ensimmäisen iskun johtajaksi. Tuohtuneiden brittipoliitikkojen jatkaessa kiivasta keskustelua parlamentissa Woodward sekä kymmenkunta sotalaivaa ja ydinsukellusvenettä aloittivat pitkän matkan Atlantin poikki kohti Falklandinsaaria.

Yhdysvallat ilmoitti tukevansa Britanniaa Falklandin sodassa

• 30. HUHTIKUUTA 1982. Falklandinsaaret

Brittien laivaston matka Falklandinsaarille oli kestänyt viikkoja, joiden aikana kaikki diplomaattiset ponnistelut olivat valuneet hukkaan.

Argentiinalaiset olivat jännittyneitä, erityisesti Falklandinsaarilla, missä sotilaat olivat kuluneen kuukauden aikana valmistautuneet brittien saapumiseen. Päivää aiemmin argentiinalainen alus oli havainnut ensimmäisen brittien sotalaivan ja neuvottelut olivat päättyneet lopullisesti.

YK tuomitsi virallisesti Argentiinan hyökkäyksen, ja presidentti Ronald Reagan ja koko Yhdysvallat julistivat nyt tukevansa täysin Britanniaa.

Sveitsin suurlähettilään kautta Argentiinalle välitetyssä viestissä brittihallitus teki asian varsin selväksi: Alue 200 merimailin säteellä Falklandinsaarista oli nyt virallista sota-aluetta. Falklandin sota oli käynnissä ja Britannian laivasto on tulossa.

Britit valmistautuivat hyökkäykseen

• 2. TOUKOKUUTA 1982. Atlantti, 320 km Falklandinsaarilta

Britannian laivasto oli saapunut asemiin ja odotti hermostuneena, mitä argentiinalaiset keksisivät. Sitten britit päättivätkin hyökätä ensin.

Brittien ydinsukellusvene Conquerorin miehistö kuuli selvästi argentiinalaisten risteilijän General Belgranon äänet. Tutka piippasi tasaisesti Conquerorin seuratessa kolmilapaisen potkurin kuljettamaa argentiinalaisalusta.

Kontra-amiraali Woodward oli huolissaan. Argentiinalaisristeilijän molemmilla puolilla kulki hävittäjä, ja laivat liikkuivat turhan lähellä Britannian laivastoa. Conqueror nousi säännöllisin väliajoin lähelle pintaa vahvistamaan vihollisen aseman ja jatkoi seurantaa sukelluksissa noin 18 solmun nopeudella. Se pysyi hyvin argentiinalaisen risteilijän vauhdissa.

Hieman ennen kello 16:ta kapteeni Christopher Wreford-Brown päätti, että aika oli kypsä. Sukellusvene sukelsi, kunnes se saavutti sopivan 90 asteen kulman suhteessa argentiinalaisristeilijään.

Kolme torpedoa sujahti viuhkamaisesti kohti risteilijää, ja 54 sekunnin kuluttua ensimmäisen laukaisusta kapteeni näki periskoopissaan kirkkaan valonvälähdyksen.

General Belgranoon oli osunut, ja sen 1 100 hengen miehistö räpiköi henkensä hädässä Conquerorin kääntyessä syvällä pinnan alla toiseen suuntaan. 323 ihmistä menehtyi.

Taistelut voimistuivat

• 4. TOUKOKUUTA 1982. Argentiina, Río Granden lentotukikohta

Taistelut merellä kiihtyivät brittien upotettua jälleen yhden argentiinalaisaluksen. Argentiinalaiset vaativat vastaiskua.

General Belgranon menetys oli kova isku argentiinalaisille. He olivat jo menettäneet useita lentokoneita, ja 4. toukokuuta brittien pommeja satoi tärkeisiin asemiin Falklandinsaarilla. Niinpä argentiinalaislentäjät Augusto Bedacarratz ja Armando Mayora janosivat kostoa istuutuessaan Super Étendard -hävittäjäkoneisiinsa Rio Granden lentotukikohdassa Etelä-Argentiinassa.

Ranskalaisvalmisteisissa hävittäjissä oli nimenomaan laivoihin ammuttavaksi tarkoitettuja Exocet-ohjuksia, ja ne olivat Argentiinan pelätyin ase. Sää oli kehno eikä näkyvyyttä ollut kuin muutama kilometri lentäjien lähestyessä Falklandinsaaria.

Heidän suurin pelkonsa oli brittien Sea Harrier -lentokone, joka partioi alueella. He yrittivät pysyä huomaamattomina ja pitivät viestiliikenteen minimissään.

Argentiinalainen tutkalentokone oli paikantanut brittien laivat, mutta Bedacarratzilla ja Mayoralla oli alkuun vaikeuksia löytää niitä. Lopulta noin kello 11 he havaitsivat suuren aluksen ja asettivat nopeasti sen koordinaatit asejärjestelmään.

Sitten he laskeutuivat iskukorkeudelle. Neljän minuutin kuluttua lentäjät laukaisivat kumpikin ohjuksensa muutaman sekunnin välein.

Bedacarratz ja Mayora näkivät ohjusten katoavan sumuun ja kääntyivät kohti tukikohtaa. He saivat kuulla vasta illalla tiedotusvälineistä, mihin he olivat osuneet. Kyseessä oli hävittäjä Sheffield, joka oli syttynyt tuleen. Kaksikymmentä brittiläistä merimiestä kuoli.

Falklandin sotaa ei voitu ratkaista diplomatialla

• 21. TOUKOKUUTA 1982. Falklandinsaaret, Falklandinsalmen suu.

Osapuolet olivat vuoron perään torjuneet rauhanaloitteet, ja britit valmistautuivat nousemaan maihin Falklandinsaarille.

Keskellä yötä kymmenkunta brittiläistä sota­laivaa oli ankkuroitunut Falklandinsalmen suulle. Niiden yllä pörräsi helikoptereita, ja laivoista lähteneet amifibioajoneuvot lähestyivät rantaa. 4 000 brittiläistä sotilasta oli valmiina nousemaan maihin Falklandin saarille.

”Tämä ei ole totta. Minun on päästävä pois, ennen kuin vihollinen ilmaantuu”, ajatteli Tony McNally, 19-vuotias nuori mies Pohjois-Englannista helikopterin laskiessa häntä ja hänen tovereitaan rannalle.

Vihollisia oli havaittu vain satunnaisesti, ja kaikki toivoivat maihinnousun sujuvan rauhallisesti. Äkkiä aamuyön rauhan rikkoi kuitenkin hävittäjäkoneiden jylinä.

Vain kymmenien metrien korkeudella merenpinnasta argentiinalais­koneet sujahtivat rannanmyötäisesti paikalle ja nousivat sitten silmänräpäyksessä kohti taivasta pudottaakseen pomminsa alusten ylle. Pommit räjähtelivät, ja seuraavien kuuden tunnin aikana argentiinalaiset hyökkäsivät yhä uudestaan brittien taistellessa henkensä edestä.

Rannalla McNally yritti epätoivoisesti ampua kohti koneita. Hävittäjät hyökkäsivät kuitenkin merellä olevien alusten kimppuun, eikä McNallyn auttanut kuin katsella avuttomana, kuinka laivojen ylle satoi pommeja. Alusten kannella jopa vain 17-vuo­tiaat sotilaat yrittivät puolustautua aluksen kaikilla aseilla konekivääreistä panssarintorjuntaraketteihin.

Laivoilla oli sentään yksi etu puolellaan: välttääkseen näkymisensä tutkassa argentiinalaiskoneet joutuivat lentämään niin matalalla, että kaikki niiden pudottamat pommit eivät ehtineet virittyä pudotessaan kohteeseensa vaan monet niistä pomppasivat alusten kannelta harmittomasti loiskahtaen veteen.

Onni ei kuitenkaan ollut myötä joka kerta. Yön koittaessa fregatti Ardent oli uponnut. Seuraavien neljän päivän aikana hyökkäykset jatkuivat, ja toinen brittien fregatti, yksi hävittäjä ja yksi kuljetusalus leimahtavat liekkeihin.

Kaksi brittihelikopteria ja 23 argentiinalaislentokonetta koki saman kohtalon. Britit onnistuivat kuitenkin tehtävässään: he olivat nousseet maihin Falklandinsaarille.

Britit rökittivät argentiinalaiset

• 28.–29. TOUKOKUUTA 1982. Falklandinsaaret, Goose Green

Ilmahyökkäykset olivat vieneet briteiltä liikaa miehiä, aluksia ja lentokoneita. Oli aika ryhtyä tositoimiin.

Pimeyden laskeutuessa argentiinalainen everstiluutnantti Italo Piaggi odotti brittien hyökkäystä. Hän seisoi Goose Greenillä, pienellä mutta strategisesti tärkeällä niemekkeellä. Piaggia kaihersi epäilys. Hän tunsi brittien sotahistoriaa ja tiesi, että britit iskivät aina ovelasti ja juuri olosuhteisiin sopivalla kokoonpanolla.

Hänen omat joukkonsa sen sijaan eivät olleet valmiina. Monet sotilaista olivat varsin nuoria, eikä hänen tilaamansa raskas tykistö ollut saapunut paikalle.

Myös viestintävälineiden osalta tilanne oli heikko, sillä komppanian kaksi radiolähetintä oli joutunut vihollisen käsiin ja Piaggin oli pärjättävä lähettien avulla. Tilanne sai hänet punehtumaan kiukusta.

Kello neljä aamuyöstä Piaggin pahat aavistukset alkoivat käydä toteen: pohjoisesta kuului laukauksia. Lyhyen hyökkäyksen aikana muutamia argentiinalaisia jäi vangiksi, ja 500 huippukuntoisen brittiläisen laskuvarjojääkärin joukko lähestyi kovaa vauhtia Goose Greeniä.

Piaggi määräsi kaksi osastoa kohti vihollista, ja auringon noustessa joukot ottivat yhteen laajalla rintamalla Goose Greenillä. Kranaatinheittimet ja konekiväärit paukkuivat, ja yhtäkkiä taivaalle ilmestyi myös argentiinalaiskoneita, jotka ampuivat brittien niskaan raketteja.

Oli jo lähes keskipäivä, kun brittiläinen osasto puski lopulta argentiinalaisten puolustuksen läpi itäpuolella. Pian britit mursivat myös läntisen rintaman, ja keskellä olevat argentiinalaiset lähtivät vetäytymään, kunnes ne vahvistuksia saatuaan kääntyivät jälleen kohti vihollista.

Taivaalle ilmestyi lisää koneita: argentiinalaiset pudottivat napalmia ja brittiläiset rypälepommeja. Argentiinalaiset jäivät jälleen ala­kynteen, joten Piaggi päätti antaa vetäytymiskäskyn. Juuri silloin hän sai kaukana Stanleyssä istuvalta prikaatinkenraaliltaan päinvastoin käskyn käydä vastahyökkäykseen.

Se oli liikaa Piaggille. Hän paiskasi alumiinimukinsa maahan ja huusi: ”Vastahyökkäykseen! Millä muka?” Hänen olisi täysin mahdotonta tehdä vastarintaa päälle vyöryviä brittejä vastaan. Illansuussa Piaggin joukot olivat saarroksissa. 24 tunnin taistelun jälkeen everstiluutnantti vastaanotti viestin, jossa häntä kehotettiin antautumaan.

Britit kertoivat, että seuraavana aamuna he saisivat tukea sekä tykistöltä että sotalaivoilta eikä argentiinalaisilla olisi enää mitään mahdollisuuksia. Piaggi harkitsi asiaa ja päätti antautua.

Monet kaikkensa antaneet nuoret sotilaat puhkesivat itkuun. 500 brittisotilasta oli lyönyt 1 500 argentiinalaista ratkaisevassa Goose Greenin taistelussa.

Brittiläiset laskuvarjojoukot lähetettiin Falklandin sotaan

• 6. KESÄKUUTA 1982. Falklandinsaaret, pari kilometriä Stanleysta

Britit nimesivät strategiset kohteet, joihin erikoisjoukkojen olisi seuraavaksi hyökättävä. Maailmalla keskusteltiin kriisistä ja tuesta eri osapuolille.

Brittien laskuvarjojääkärit hyökkäsivät Falklandinsaarten tärkeimpiin kohteisiin, ja kylmässä ja sumuisessa säässä sattui siellä täällä satunnaisia yhteenottoja.

Esimerkiksi kun Argentiinan 4. jalkaväkirykmentti oli miinoittamassa Two Sistersin vuoristoaluetta, se jäi brittien partion jalkoihin. Britit kävivät vihollisen kimppuun tykein, ja kun tulitus oli ohi, neljä argentiinalaista oli menettänyt henkensä.

Samaan aikaan Ranskan presidentti François Mitterrand nousi puhujanpönttöön Versaillesin huippukokouksessa ja julisti, että maailman johtavat teollisuusmaat tukivat Britanniaa. Argentiina oli jäämässä aivan yksin Britannian voit­taessa puolelleen yhä lisää tukijoita.

Falklandin sodan viimeinen hetki

• 14. KESÄKUUTA 1982 puolilta öin. Falklandinsaaret, pari kilometriä Stanleysta

Argentiinalaiset oli pakotettu vetäytymään, joten he linnoittautuivat kukkuloille Stanleyn ympärille.

Keskiyöllä Mount Tumbledownin huippua valaisi tykistötuli. Parin viikon aikana britit olivat edenneet vähitellen huipulta toiselle, vaikka argentiinalaiset olivat upottaneet vielä kolme heidän alustaan pommituksissa. Nyt argentiinalaiset olivat jääneet eristyksiin Stanleyyn ja sen lähelle Tumbledown-huipulle.

Britit olivat yrittäneet hyökätä Tumbledown-ille jo aiemmin päivällä, mutta silloin heidät oli torjuttu. Nyt uutta hyökkäystä johti komppa-nianpäällikkö John Kiszely.

Kahden jälkeen yöllä Kiszely ilmoitti päämajaan, että hyökkäys oli pysähtynyt argentiinalaisten puolustusasemaan eivätkä he saaneet vihollista ulos sen enempää panssarintorjuntarakettien kuin kranaattienkaan avulla. Kiszely ilmoitti, että asemaan olisi hyökättävä miesvoimin.

Komppanianpäällikkö kulki itse ensimmäisenä. Hän ampui kaksi argentiinalaista ja iski kolmatta pistimellään niin voimallisesti, että pistin hajosi kahtia. Kiszely jatkoi eteenpäin ja pääsi lopulta Tumbledownin huipulle. Hänen mukanaan oli enää kuusi miestä, joista kolme oli vakavasti haavoittunut.

Strategia oli kuitenkin onnistunut, joten kun hän sai tukea joukoilta sekä oikealta että vasemmalta sivustalta, britit onnistuivat valtaamaan Tumbledownin kokonaan. Kaikki tärkeät harjanteet Stanleyn ympäristössä olivat nyt brittien hallussa. Stanley oli argentiinalaisten viimeinen linnake.

Britannia voitti Falklandin sodan

• 14. KESÄKUUTA 1982. Falklandinsaaret, Stanley

Britit olivat valloittaneet lähes koko Falklandinsaaret ja muodostaneet saarto­renkaan Stanleyn ympärille.

Lumisade oli juuri tauonnut, kun brittien kenraalimajuri Jeremy Moore laskeutui Stanleyyn helikopterilla. Hän kohtasi argentiinalaisten ylipäällikön, prikaatikenraali Menéndezin, ja miehet vaihtoivat kohteliaisuuksia toistensa joukkojen urheudesta.

Stanley oli brittien saartama. Kenraali Menéndez tarttui kynään ja allekirjoitti vihdoin antautumissopimuksen.

72 päivän sotimisen jälkeen saaret olivat jälleen brittien hallinnassa. Falklandin sota oli loppunut.