Baden Powell 2

Ensimmäiset partiolaiset: reippaat pojat auttoivat britit voittoon

Eversti Robert Baden-Powell puolusti eteläafrikkalaista Mafekingin kaupunkia toisessa buurisodassa vuonna 1899. Pahasta miesalivoimasta huolimatta hän onnistui siinä kekseliäisyytensä ja poikajoukon ansiosta.

Eversti Robert Baden-Powell puolusti eteläafrikkalaista Mafekingin kaupunkia toisessa buurisodassa vuonna 1899. Pahasta miesalivoimasta huolimatta hän onnistui siinä kekseliäisyytensä ja poikajoukon ansiosta.

The Print Collector/Imageselect & Bridgeman Art Library/Ritzau Scanpix

Brittiläinen eversti Robert Baden-Powell istui kotikutoisessa päämajassaan hotelli Dixonin yläkerrassa, mistä hän näki lähes koko eteläafrikkalaisen Mafekingin pikkukaupungin. Kaupungissa asui vuonna 1899 reilu tuhat eurooppalaista siirtolaista.

Näky ei ollut kummoinen. Hotellin, sairaalan ja rautatieaseman lisäksi kaupungissa ei ollut juuri muuta kuin peltikattoisia pikkutaloja, satunnaisia puita sekä runsaasti hiekkaa ja pölyä. Vielä kurjempaa oli Mafekingin köyhissä osissa, joissa asui noin 7 000 afrikkalaista savimajoissa.

Keskellä Kalaharin autiomaata sijaitseva Mafeking oli hedelmätön, ja kaupungin nimi tarkoittikin paikallisella tswanan kielellä ”kivistä paikkaa”.

Baden-Powell oli kaikesta huolimatta päättänyt pitää kiinni tuosta jumalanhylkäämästä paikasta vajaan 1 200 miehen armeijallaan – maksoi mitä maksoi.

Väestönsuoja

Mafekingin asukkaat rakensivat piirityksen aikana yksinkertaisia väestönsuojia puusta ja savesta.

© Wellcome Images

Toinen buurisota oli juuri syttynyt, ja Baden-Powellin tehtävä oli varmistaa Mafekingin pysyminen briteillä ja siten estää buureja etenemästä brittiläisen Kapmaan siirtomaan sydämeen nykyisessä Etelä-Afrikassa.

Mafeking sijaitsi lähellä buurien Transvaalin tasavallan rajaa, ja Baden-Powell näki nopeasti vihollisjoukkojen kasvavan kaupungin ympärillä jo 8 000 mieheen. Kun buurikenraali Piet Cronjé ei jaksanut enää odottaa, Mafekingin pommitus alkoi 13. lokakuuta 1899. Cronjé uskoi kaupunkipahasen kaatuvan muutamassa tunnissa.

Baden-Powell oli kuitenkin valmistautunut. Hän oli perustanut kaupungin 11–15-vuotiaista pojista yksikön, joka oli muutamassa päivässä auttanut rakentamaan kaupungin asukkaille väestönsuojia. Pojat olivat pystyttäneet myös vaikuttavan näköisen ”linnoituksen”, jossa näytti olevan konekiväärejä ja kaksi korkeaa lipputankoa – ja johon buurit nyt suuntasivat tykkinsä.

Pojat tarkkailivat herkeämättä vihollista, ja heti nähdessään buurien tykkien suuliekkejä he soittivat kelloa varoittaakseen Mafekingin asukkaita ja sotilaita.

”Mihin verenvuodatukseen viittaatte? Tähänastiset tappiomme ovat yksi kana ja pahasti vahingoittunut aasi.” Baden-Powell buurikenraali Piet Cronjélle

Useiden tuntien tulituksen jälkeen buurikenraali lähetti edustajansa Mafekingiin.

”Antautukaa nyt, niin vältytte enemmältä verenvuodatukselta”, lähettiläs sanoi.

Baden-Powell vastasi rauhallisesti hymyillen: ”Mihin verenvuodatukseen viittaatte? Tähänastiset tappiomme ovat yksi kana ja pahasti vahingoittunut aasi.”

Kenraali Cronjé kummastui kuullessaan Baden-Powellin vastauksen. Hän ei vielä tiennyt, että buureilla oli vastassaan aivan erityislaatuinen komentaja. Baden-Powell oli koko uransa ajan kehitellyt rohkeita keksintöjä ja nopeita hätäratkaisuja, joilla selvitä milloin mistäkin tiukoista tilanteista.

Seitsemän kuukautta kestäneen Mafekingin piirityksen aikana kaikki hänen osaamisensa tuli tarpeeseen, mutta ehkä tärkeintä puolustukselle oli hänen kokoamansa rohkea poikajoukko. Pojat pärjäsivät hyvin, mikä innoitti Baden-Powellia perustamaan myöhemmin maailmanlaajuiseksi leviävän partioliikkeen.

Kadettijoukko

Baden-Powellin niin kutsuttuun kadettijoukkoon kuului 24 iältään 11–15-vuotiasta poikaa. Piirityksen jälkeen he kaikki saivat mitalin ansioistaan.

© Mary Evans Picture Library/Ritzau Scanpix

Metsä kiinnosti enemmän kuin koulu

Robert Baden-Powell syntyi vuonna 1857 akateemiseen perheeseen. Hänen isänsä, luonnontieteiden professori Oxfordin yliopistossa, kuoli Robertin ollessa vain 3-vuotias. Poika ei perinyt isänsä kiinnostusta koulumaailmaan. Kun Baden-Powell oli 13-vuotias, hän aloitti opinnot yhdessä Englannin hienoimmista sisäoppilaitoksista, Charterhouse Schoolissa, missä hän ei juuri kehuja kerännyt.

”Nukkui koko ranskan tunnin”, ”ei osoita kiinnostusta tieteeseen” ja ”ei edes yritä opetella ymmärtämään matematiikkaa” ovat esimerkkejä viesteistä, joita hänen äitinsä joutui lukemaan.

Baden-Powell nuorena

Baden-Powell oli taitava ratsastaja ja liittyi jo 19-vuotiaana Britannian husaareihin Intiassa.

© Britishempire.co.uk

Koulussa Baden-Powellia kiinnostivat vain piirustus ja teatteri, mutta kun Charterhouse vuonna 1872 muutti uuteen paikkaan Lontoon eteläpuolelle, hän pääsi toteuttamaan suurta intohimoaan: ulkoilmaelämää.

Uusi koulu oli keskellä metsää, jossa Baden-Powell vaelsi seuraten eläinten jälkiä. Hän oppi myös hyvin maastoutumaan, sillä oppilaat eivät olisi saaneet kuljeskella metsässä.

Baden-Powell janosi seikkailuja, ja kun koulu oli kärsitty loppuun, hän liittyi 19-vuotiaana Britannian armeijaan. Hänet lähetettiin Britannian siirtomaahan Intiaan, mutta ankara ripuli ja vatsavaivat pakottivat hänet palaamaan Britanniaan yhdeksän kuukauden jälkeen. Kipinä oli kuitenkin syttynyt, ja seuraavat 30 vuotta Baden-Powell palveli armeijassa ympäri Brittiläistä imperiumia.

Vakooja jahtasi perhosia

Baden-Powell palveli komennuksilla niin Maltalla ja Afganistanissa kuin Intiassa ja Afrikassakin. Hän kunnostautui varsinkin tiedustelu- ja vakoilutehtävissä, ja hänet tunnettiin hyvin itsenäisenä toimijana. Kolmen Maltan-vuoden aikanaan hänet lähetettiin käymään myös Algeriassa ja tuolloin Itävalta-Unkariin kuuluneessa Dalmatiassa (nyk. Kroatia).

Dalmatiassa Baden-Powell esiintyi hyönteistieteilijänä, joka tutki perhosia, mutta todellisuudessa hän vakoili Itävalta-Unkarin linnoituksia Adrianmeren rannikolla. Hän sisällytti havaintonsa perhosista tekemiinsä piirustuksiin, jottei paljastuisi vakoojaksi, jos hänet tarkastettaisiin. Vaara oli kuitenkin pieni, koska ani harva epäili ”puolihullua englantilaista, joka jahtasi hyönteisiä”, kuten hän itse sanoi.

Baden-Powellin poikkeukselliset keinot kiinnittivät vähitellen huomiota Britannian korkeimmassa sotilasjohdossa, ja keväällä 1894 hän sai sähkeen armeijan komentajalta, lordi Wolseleylta.

Sähkeessä luki: ”Teidät on valittu palvelemaan Ašanti-operaatiossa.”

Perhonen

Vakoillessaan Kroatiassa Baden-Powell oli piirtävinään perhosia vaikka laati oikeasti luonnoksia puolustuslinnoituksista.

© Project Gutenberg

Brittiläinen imperiumi kasvoi 1800-luvun lopussa valtavaa vauhtia, mutta kaikkialla siirtomaaherroja ei toivotettu tervetulleiksi.

Yksi vastustajista oli Ašantin kuningaskunta Afrikassa keskisessä Ghanassa. Sen sotilaat hyökkäsivät siirtolaisten kimppuun Kultarannikolla ja katkaisivat brittien tärkeitä kauppareittejä kuningaskuntansa läpi. Siksi Baden-Powell lähetettiin hankkiutumaan eroon Ašantin hankalasta kuningas Prempeh I:stä.

Baden-Powell kokosi afrikkalaisten heimojen keskuudesta tuhannen miehen armeijan ja vei heidät viidakkoon rakentamaan siltaa Ašantin pääkaupungin Kumasin ja Kultarannikon välillä virtaavan Prahjoen yli.

Tehtävä onnistui yli odotusten. Brittiläisiä sotilaita kuoli yleensä Afrikassa tauteihin kuin kärpäsiä, mutta Baden-Powellin afrikkalaisista sotilaista ei kuollut yhtäkään. Silta oli riittävän vakuuttava merkki brittien voimasta, ja Prempeh I antautui taistelutta. Se ei täysin miellyttänyt Baden-Powellia, joka kirjoitti päiväkirjaansa:

”Voi! Näyttää siltä, että työmme päättyykin vain rauhanomaiseen ratkaisuun.”

Buuriperhe

Buurit olivat Etelä-Afrikan rannikon kaupungeista sisämaahan lähteneiden vaeltavien hollantilaisten, niin sanottujen trekboerien jälkeläisiä.

© Photos Redux – Colourising History

Buurien kulta houkutteli brittejä

Vuonna 1881 Britannia hävisi ensimmäisen buurisodan Etelä-Afrikassa ja Transvaalin buurit saivat oman valtionsa. Pian sieltä löytyi valtava kultasuoni, ja britit alkoivat valmistautua uuteen sotaan.

Vuonna 1886 Transvaalissa Etelä-Afrikassa tehtiin maailman suurin kultalöytö. Tuohon aikaan Britannian imperiumi hallitsi suurinta osaa Etelä-Afrikasta, mutta Transvaal ja Oranjen vapaavaltio olivat hollantilaistaustaisten siirtolaisten eli buurien itsenäisesti hallitsemia tasavaltoja.

Transvaaliin vyöryi tuhansittain kultakuumeen tartuttamia brittejä, ja Johannesburgin kaupunki syntyi kuin tyhjästä muutamassa päivässä. Buurit alkoivat pian pelätä jäävänsä ennen pitkää vähemmistöksi omassa valtiossaan. Siksi he suhtautuivat tulijoihin tiukasti ja muun muassa ryhtyivät verottamaan brittejä ankarasti.

Britit tunsivat tulleensa sorretuiksi ja vaativat rajoitusten poistoa. Maiden välinen suhde paheni entisestään brittien epäonnistuneen Johannesburgin-valtausyrityksen jälkeen vuonna 1895.

Brittien kullanhimo ei kuitenkaan laantunut. Konflikti kiristyi kiristymistään neljän vuoden ajan ja johti toisen buurisodan syttymiseen 11. lokakuuta 1899.

Intiaanien taidot kiehtoivat

Onnistuneen operaation jälkeen 40-vuotias Baden-Powell ylennettiin everstiksi ja hänet lähetettiin Matabelemaahan Zimbabween. Siellä hän tutustui yhdysvaltalaiseen Frederick Russell Burnhamiin, joka palveli jäljittäjänä Britannian armeijassa.

Burnham oli intiaanireservaatissa varttuessaan tutustunut intiaanien elämään ja oppinut jäljittäjän taitoja sioux-heimoon kuuluneilta lapsuudenystäviltään.

Baden-Powell kuvaili Burnhamin olevan ”hienostuneempi versio Buffalo Billistä”. Miehistä tuli läheiset ystävät, ja Burnham opetti Baden-Powellille intiaanien taitoja ja etenkin sitä, miten pärjätä yksin erämaassa ilman karttaa ja kompassia.

Baden-Powell intiaanipäähineessä

Intiaanit ja heidän elämäntapansa kiehtoivat Baden-Powellia ja vaikuttivat osaltaan partioliikkeeseen.

© Fox Photos/Stringer/Getty Images

Vakoojat ja jäljittäjät, kuten Baden-Powell ja Burnham, olivat tärkeä osa Britannian armeijaa imperiumin lukuisissa siirtomaissa, joissa viidakot ja erämaat tekivät perinteisestä sodankäynnistä mahdotonta.

Pitkät keskustelut Burnhamin kanssa saivat Baden-Powellin ensimmäistä kertaa pohtimaan, millaisia käytännön taitoja lapsille voisikaan opettaa. Burnham myös tutustutti Baden-Powellin muun muassa auringolta suojaaviin leveälieriseen hattuun ja kolmikulmaiseen huiviin, joista tulikin sittemmin kiinteä osa partiounivormua.

Vapaaehtoisia länsirintamalla

Magersfonteinin taistelun (1899) jälkeen kenraali Piet Cronjé kirjoitti buurien presidentille Paul Krugerille: ”Jumalan jälkeen suurin kiitos voitostamme kuuluu pohjoismaalaisille.”

© Vuosisatamme kuvissa

Buurisodassa taisteli myös pohjoismaalaisia

170 pohjoismaalaista liittyi buurien brittien-vastaiseen taisteluun ja teki vaikutuksen rohkeudellaan.

Toisessa buurisodassa buurien rinnalla taisteli myös 170 pohjoismaalaista, joukossa suomalaisiakin. Pohjoismainen komennuskunta muun muassa raivasi miinakenttiä Mafekingin taistelussa. Piirityksen jälkeen Baden-Powell sanoi pohjoismaalaisten olleen buurien puolen taistelutahtoisimpia sotilaita.

Pohjoismainen komennuskunta oli tärkeä myös Magersfonteinin taistelussa, jossa buurikenraali Piet Cronjé määräsi heistä 52 etujoukoiksi. Kun Cronjé ymmärsi, että tulossa oli neljätuhatta brittisotilasta, hän määräsi etujoukot palaamaan, mutta viesti ei mennyt perille asti.

Pohjoismaalaisten etujoukko aiheutti silti briteille raskaita tappioita. Tanskalaisen vänrikki William Bærentzenin mukaan he vain ”ampuivat kohti” brittisotilaiden edetessä. Kun heidän lopulta oli taivuttava, 52:sta oli jäljellä enää seitsemän miestä, jotka eivät olleet kuolleet tai haavoittuneet vakavasti.

Urhea vastarinta kuitenkin tehosi, ja britit hävisivät Magersfonteinin taistelun ja joutuivat vetäytymään.

Poikajoukko auttoi piirityksessä

Baden-Powell tottui vähitellen siihen, että hänet lähetettiin aina kulloiseenkin imperiumin polttopisteeseen. Kesällä 1899 hän päätyi Etelä-Afrikkaan, missä oli kehkeytymässä sota Transvaalin ja Oranjen vapaavaltion buureja vastaan.

Transvaalin buurit olivat alun perin hollantilaisia siirtolaisia, jotka voittivat britit ensimmäisessä buurisodassa (1880–1881). Suuri kultalöytö vuonna 1884 teki heidän alueistaan houkuttelevia ja johti vääjäämättä kohti uuden brittien ja buurien välisen sodan syttymistä.

Toinen buurisota syttyi 11. lokakuuta 1899. Baden-Powell komennettiin suojelemaan Mafekingin pikkukaupunkia ja paikallista rautatietä. Mafeking oli buurien tiellä heidän pyrkiessään kohti brittiläisiä Kapmaan (nyk. Etelä-Afrikka) ja Rhodesian (nyk. Zambia ja Zimbabwe) siirtokuntia.

Baden-Powellilla oli aivan liian vähän miehiä, ja lähellä Transvaalin rajaa sijainnut Mafeking joutui pian buurien piirittämäksi. Miesalivoimasta huolimatta Baden-Powell uskoi vakaasti pystyvänsä pysäyttämään buurit omalaatuisilla keinoillaan ja sisäoppilaitoksessa hiomillaan näyttelijäntaidoilla.

Nainen ampuu

Mafekingin piirityksen torjuntataisteluun osallistui brittiläisten poikien yksikön lisäksi kaupungin naisväkeä.

© Granger/Imageselect

Vahvistuksia toki tarvittiin, joten Baden-Powell, joka oli aiemminkin värvännyt afrikkalaisia sotilaita joukkoihinsa, kokosi Mafekingin paikallisesta mustasta väestöstä 200 miehen joukon ja nimesi sen ”Mustaksi vartioksi”.

Lisäksi hän perusti 64 pojan joukot, joita johti vasta 13-vuotias Warner Goodyear ja joista käytetiin nimitystä kadetit. Khakisortseihin ja lierihattuihin pukeutuneina pojat auttoivat muun muassa kaupungin linnoitteiden vahvistamisessa, vihollisen vakoilussa ja viestien kuljettamisessa polkupyörillä. Ahkerien kadettien ansiosta aikuiset sotilaat pystyivät keskittymään kaupungin puolustamiseen.

Kadetit pärjäsivät loistavasti, koska Baden-Powell ei kohdellut heitä kuin lapsia vaan luotti siihen, että he osasivat tehdä päätöksiä omista toimistaan.

Erään pommituksen aikana Baden-Powell varoitteli nuorta polkupyörälähettiä: ”Saat vielä osuman, jos ajelet ympäriinsä kranaattien putoillessa!”

Poika vastasi vain: ” Minä poljen niin nopeasti, etteivät ne ehdi osua minuun, sir.”

Itseohjautuvuudesta ja vastuun kantamisesta tuli myöhemmin yksi partioliikkeen kulmakivistä. Baden-Powell kirjoitti menestysteoksessaan Partiopojan kirja vuonna 1908: ”Mitä enemmän vastuuta vartionjohtajille annetaan, sitä paremmin he toimivat.”

Baden-Powell ja partiopoikia

Baden-Powell kertoi mielellään tarinoita Mafekingin piirityksestä uusille partiosukupolville.

© Central Press/Stringer/Getty Images

Vihollista hämättiin monilla kikoilla

Baden-Powell ja hänen 1 200 miehen armeijansa olivat pahasti alivoimaisia Mafekingin piirityksessä. Kekseliäs eversti kuitenkin harhautti buureja monilla nokkelilla kikoilla.

Lehdistö jumaloi Baden-Powellia

Baden-Powellilla oli vastassaan buurikenraali Piet Cronjé, jota oli kielletty menettämästä yli 50:tä miestä hyökkäyksessä Mafekingiin. Buurit odottivat Mafekingin kaatuvan nopeasti – mutta he tiesivät myös, että brittiläinen sotakone kestäisi paljon suurempia tappioita kuin heidän oma heikko armeijansa.

Siksi Cronjé ei uskaltanut noin vain hyökätä kaupunkiin vaan päätti pehmittää sitä alkuun jatkuvilla pommituksilla. Buurien tykistö oli kuitenkin onnetonta, ja monet kranaatit jäivät suutareiksi. Lisäksi Baden-Powell oli linnoittanut Mafekingia ja muun muassa kehittänyt pommituksista varoittavan hälytysjärjestelmän.

Mustavalkoinen maalaus

Sekä brittipoikien kadettijoukko että afrikkalaisten ”Musta vartio” seurasivat, milloin buurit laukaisivat tykkinsä, ja tekivät sitten hälytyksen, jotta asukkaat ehtivät hakeutua turvaan.

© Hall/Bridgeman Art Library/Ritzau Scanpix

Baden-Powell ei kuitenkaan tyytynyt vain puolustautumaan vaan lähetti toistuvasti sotilaitaan tekemään yllätyshyökkäyksiä pahaa-aavistamattomien buurien kimppuun. Onnistuneimmat niistä tehtiin pienellä höyryveturilla, joka veti paikallisrataa pitkin kaksi panssaroitua vaunua buurien alueelle.

Ensimmäinen junahyökkäys 14. lokakuuta 1899 yllätti buurit täysin. Buurit tulittivat junanvaunuja vimmatusti, mutta luodit vain kimpoilivat panssaroinnista. Britit puolestaan nakuttivat konekivääreillään vaunujen suojasta, ja 20 minuutissa karulla maalla makasi 55 kuollutta ja lukuisia haavoittuneita buureja. Vain kaksi brittiä kuoli.

Baden-Powellin omalaatuiset ajatukset toimivat juuri niin kuin oli tarkoitus. Buurit tuhlasivat paljon aikaa ja ammuksia brittien valesotilaita ja -linnoituksia vastaan, ja vikkelän poikajoukkonsa ansiosta Baden-Powell oli aina buureja askelen edellä.

Panssarijuna

Panssarijuna oli tehokas ase, kun vastassa oli heikko tykistö.

© Popperfoto/Getty Images

Parin kuukauden jälkeen buurit laskivat, että nälkä ja taudit pakottaisivat piiritetyn Mafekingin antautumaan. Punatauti ja malaria tappoivatkin satoja ihmisiä, ja lopulta elintarvikkeet ehtyivät niin, että sotilaiden oli syötävä kaupungin hevosia ja aaseja.

Baden-Powell ei kuitenkaan luopunut toivosta ja pyrki ylläpitämään taistelutahtoa kaikin tavoin. Hän järjesti jopa teatteriesityksiä, joissa hän näytteli itse pääroolia päähenkilön sukupuolesta riippumatta.

Mafekingissa taistelleen brittiläisen korpraali Rosen mukaan Baden-Powell oli ”aina iloinen ja hyväntuulinen eikä koskaan otsa kurtussa”.

”Koko kansakunta seuraa henkeään pidätellen julkista näytelmää nimeltä Mafekingin piiritys.” The Spectator -lehti

Brittiläinen lehdistö seurasi piiritystä tarkasti. Mafekingin sankarillinen vastarinta poikkesi muista sotanäyttämöistä, joista oli kerrottavana vain huonoja uutisia ja Britannialle piinallisia tappiolukuja.

Mafekingissa briteillä oli lopulta käsissään menestystarina, jollaista he olivat epätoivoisesti kaivanneet. Kuten brittilehti The Spectator kirjoitti: ”Koko kansakunta seuraa henkeään pidätellen julkista näytelmää nimeltä Mafekingin piiritys.”

Sekin auttoi asiaa, että Baden-Powell osasi mestarillisesti hyödyntää lehdistöä, joka rakasti hänen kuivia kommenttejaan etulinjasta. Hän esimerkiksi sähkötti: ” Neljän tunnin pommitus. Yksi koira kuollut.”

Hän myös maalaili buurijoukkojen kooksi peräti 12 000 miestä, paisutteli niiden tappioita ja liioitteli Mafekingin strategista merkitystä – vaikka suurin osa buurisotilaista oli todellisuudessa vähitellen vedetty pois piirityksestä, jota jatkoi lopulta enää tuhatkunta miestä.

Buurien oli pakko yrittää

Keväällä 1900 tilanne Mafekingissa oli epätoivoinen. Sairaudet ja nälkä vaivasivat, ja buurit kiristivät otettaan. Britanniassa yhä useammat ihmiset valittelivat, ettei Baden-Powellia tuettu riittävästi.

Britannia ei halunnut menettää kaupunkia, joka oli niin sankarillisesti puolustautunut yli puolen vuoden ajan. Toukokuussa 1900 Etelä-Afrikan joukkojen komentaja lordi Roberts kokosi lopulta 1 149 miestä vapauttamaan piiritetyn Mafekingin.

Buurit saivat vihiä lähestyvistä vahvistuksista ja päättivät vielä nopeasti yrittää vallata Mafekingin.

Hyökkäys Mafekingin piirityksessä

Buurit yrittivät epätoivoisesti vallata Mafekingin hyökkäämällä ennen brittiläisten vahvistusten saapumista.

© Internet Archive Book Images

Nuori buuriupseeri Sarel Eloff hyökkäsi kaupunkiin noin 240 sotilaan voimin, ja ensimmäistä kertaa piirityksen aikana buureilla oli onni myötä. Tulipalojen roihutessa Eloff miehineen valtasi kaupungin poliisiaseman.

Poliisiasemasta tuli buurien päämaja, josta käsin he kävivät verisiä katutaisteluita brittien kanssa. Hyökkäyksen tueksi ei kuitenkaan lähetetty enempää joukkoja, sillä keskenään erimieliset buurijohtajat pelkäsivät, että taistelu oli jo hävitty, eivätkä halunneet uhrata enempää miehiä.

Kun lordi Roberts neljä päivää myöhemmin saapui 1 149 brittisotilaan kanssa paikalle, Eloffin oli pakko antautua. Viidennes hänen miehistään oli kuollut ja sitäkin useampi haavoittunut.

Hitlerjugend

Hitlerjugend muistutti pitkälti partiota ja keskittyi ulkoilmaelämään. Ajan mittaan toiminta kuitenkin muuttui sotilaallisemmaksi.

© Meinhard Fenske

Brittisankari päätyi natsien mustaan kirjaan

Adolf Hitler kielsi partioliikkeen Saksassa ja piti Baden-Powellia vaarallisena henkilönä, joka olisi vangittava Britannian valtauksen jälkeen. Baden-Powellia itseään natsismi kiehtoi.

Partioliike nousi nopeasti suosioon Saksassa, ja siihen oli liittynyt jo tuhansia jäseniä Adolf Hitlerin ottaessa maassa vallan vuonna 1933. Kaksi vuotta myöhemmin partio kiellettiin Saksassa, koska Hitler pelkäsi sen suojista nousevan natsien vastaisia sabotöörejä. Saksalaislapsia kehotettiin sen sijaan liittymään puolisotilaalliseen Hitlerjugend-nuorisojärjestöön, joka muistutti varsinkin alkuvaiheessa monin tavoin partiota mutta oli täysin natsien hallinnassa.

Natsit pitivät jo 80-vuotiasta Baden-Powellia niin vaarallisena, että hän päätyi niiden 2 820 britin listalle, jotka määrättiin vangittavaksi suunnitellun Britannian valtauksen jälkeen.

Baden-Powell ei suinkaan ollut kiihkeä natsismin vihollinen. Vuonna 1939, kaksi vuotta ennen kuolemaansa, hän kirjoitti päiväkirjaansa:

”Luin Taisteluni. Hieno kirja, jossa oli hyviä ajatuksia muun muassa koulutuksesta, terveydestä, propagandasta ja organisaatioista.”

Tällaisten näkemysten paljastuttua monet britit ovatkin vaatineet poistamaan Poolessa Englannissa sijaitsevan Baden-Powellin patsaan.

Mafekingin sankari perusti partion

Mafeking vapautui lopulta 217 piirityspäivän jälkeen. Kun uutinen ylsi Lontooseen, kansa puhkesi isänmaalliseen riemuun. Kaduilla kaikuivat God Save the Queen jaRule Britannia, ja ihmiset halailivat toisiaan ja heittelivät hattujaan ilmaan iloiten imperiumin voitosta.

Baden-Powell korotettiin kansallissankariksi, ja hän sai tuhansia brittien ”Mafekingin sankarille” osoittamia kirjeitä.

Sotaonni oli muutenkin kääntynyt briteille suotuisaksi. Buurien viimeinenkin vastarinta kukistettiin vuonna 1902, ja Transvaal ja Oranjen vapaavaltio liitettiin brittiläiseen imperiumiin.

Triumfikulkue

Lontoossa riemuittiin, kun kuultiin uutinen Mafekingin vapautuksesta.

© World Image Archive/Imageselect

Kun Baden-Powell palasi Britanniaan vuonna 1903, hän sai kuulla, että hänen ennen piiritystä kirjoittamastaan pikku kirjasesta oli tullut myyntimenestys. Aids to Scouting käsitteli tiedustelua sotilasnäkökulmasta eikä sitä ollut tarkoitettu siviileille, mutta nyt kaikki halusivat lukea ihaillusta Baden-Powellista ja hänen keinoistaan.

Kirjan menestys ja piirityksen aikana hyvin toiminut kadettipoikien yksikkö innoittivat Baden-Powellia laajentamaan oppejaan yleisesti nuorisolle. Vuonna 1908 hän kirjoitti Partiopojan kirjan, jota on tähän päivään mennessä myyty jo yli 150 miljoonaa kappaletta.

Baden-Powell jätti armeijan kuningas Edvard VII:n pyynnöstä vuonna 1910 ja omistautui sen jälkeen täysin rakentamaan maailmanlaajuista partioliikettä. Hän kehitti partio-ohjelmaa myös tytöille yhdessä siskonsa Agnesin kanssa.

Seuraavina vuosina Baden-Powell matkusti ympäri maailmaa esitelmöimässä partiosta. Vuonna 1922 maailmassa oli jo miljoona aktiivista partiolaista 32 maassa. Nykyisin partioliikkeeseen kuuluu 31 miljoonaa jäsentä 155 maassa.

Baden-Powell jätti partioliikkeen ja vetäytyi eläkkeelle vasta 79-vuotiaana vuonna 1937. Hän kuoli neljä vuotta myöhemmin kotonaan Keniassa. Hänen haudallaan käy yli 50 000 vierailijaa joka vuosi, ja se on yksi vilkkaimmista pyhiinvaelluskohteista maailmassa. Hänen hautakiveensä on kaiverrettu ympyrä, jonka keskellä on piste – kansainvälinen partiomerkki, joka tarkoittaa ”Olen mennyt kotiin”.