Sotilaat taistelivat Alpeilla pystysuoralla rintamalla
Italian sodanjohto julisti vuonna 1915 sodan Itävalta-Unkarille odottaen helppoa voittoa. Vaikea vuoristomaasto ja uudet puolustusaseet käänsivät tilanteen kuitenkin itävaltalaisten eduksi. Parissa vuodessa Italia oli menettänyt miljoona miestä ja osan Pohjois-Italiaa.

Italian ja Itävalta-Unkarin rintamalinja kulki Alppien läpi, joten kaikki mahdolliset keinot oli käytettävä, kun Italian sotilaat raahasivat tykkejä asemiin.
Eräänä heinäkuisena aamuna vuonna 1915 Itävalta-Unkarin armeijan luutnantti kirjoitti rintamalla päiväkirjaansa, että vihollisen hyökkäys olisi odotettavissa milloin tahansa.
Luutnantti oli puolustamassa Monte San Michelen rinnettä lähellä Italian rajaa. Aamuyön tunteina tuhansia italialaisia kranaatteja oli satanut Itävalta-Unkarin rintamaosuudelle Isonzojoen lähellä. Kranaattituli kuului taktiikkaan – se valmisteli tietä sotilaille.
”Kranaattituli oli tänä yönä pahempi kuin koskaan”, luutnantti kirjoitti. ”Uskon, että kohta se heikkenee, mutta valmistaudun kuolemaan kuin kunnon kristitty.”
Italialaisten kranaatit osuivat pahiten Itävalta-Unkarin joukkojen etumaisiin taisteluhautoihin. Itävalta-Unkarin asemat pettivät monin paikoin, kun sotilaat yrittivät paniikissa etsiä turvaa. Räjähdykset nostattivat hiekkapatsaita, jotka sylkivät sadoittain teräviä kivenlohkareita ja kranaatinsirpaleita joka puolelle.
Hieman ennen puoltapäivää kranaattisade lakkasi ja tuhansia italialaisia sotilaita hyökkäsi ylös juoksuhaudoistaan kohti Monte San Micheleä. Kiväärien pistimet tanassa he ryntäsivät ylös rinnettä, piikkilankaesteiden aukoista ja eteenpäin. Ensimmäisinä juoksivat upseerit sapelit kohotettuina.
Huolellisista valmisteluista huolimatta isku päättyi italialaisten verilöylyyn, sillä Itävalta-Unkarin konekiväärit niittivät hyökkääjiä kuin heinää.
Muutamat italialaisten yksiköt pääsivät kuitenkin aina vihollisen taisteluhaudoille saakka, joissa käytiin lähitaisteluja pistimin, kiväärinperin, veitsin ja paljain nyrkein. Italialaiset taistelivat urhoollisesti, mutta he olivat menettäneet hyökkäyksessä niin monta sotilasta, että heidän ei auttanut muuta kuin perääntyä.
Vuorella Itävalta-Unkarin joukot saattoivat kerätä kaatuneensa, ja luutnantti kumartui taas päiväkirjansa puoleen:
”Järkyttävä tappaminen loppui vihdoin. Verta on kaikkialla. Joka puolella lojuu ruumiinkappaleita niin, että...”
Luutnantti ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun italialaisten kranaatti osui hänen asemapaikkaansa ja surmasi kaikki. Päiväkirja löydettiin myöhemmin hänen pirstoutuneen ruumiinsa vierestä.