Vuonna 1929 julkaistu Länsirintamalta ei mitään uutta on kenties kuuluisin sodanvastainen romaani. Se kuvaa saksalaisten sotilaiden kärsimyksiä ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa.
Siitä tehtiin jo ilmestymistään seuraavana vuonna Yhdysvalloissa menestyselokuva, joka voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon.
Vuonna 1979 romaanista tehtiin Yhdysvalloissa uusi elokuvasovitus, jossa esiintyivät jälleen yhdysvaltalaiset ja brittiläiset näyttelijät.
Nyt, lähes sata vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, myös sodan hävinneet saksalaiset ovat tehneet teoksesta oman tulkintansa. Saksalaisohjaaja Edward Berger repii Saksan sotahaavat auki Netflix-elokuvallaan Länsirintamalta ei mitään uutta, joka ravistelee sekä sielua että ruumista kuin kranaatin räjähdys konsanaan.
VIDEO: Länsirintamalta ei mitään uutta -elokuvan traileri
Sodan kaaoksen täydellinen kuvaus
”Tämä kirja ei ole tarkoitettu syytökseksi eikä tunnustukseksi. Se pyrkii vain kertomaan sukupolvesta, jonka sota tuhosi, vaikka tuo sukupolvi olisikin säästynyt kranaateilta.”
Näillä sanoilla alkaa Erich Maria Remarquen osin omaelämäkerrallisen romaani Länsirintamalta ei mitään uutta. Kirjan nimi viittaa umpikujaan, johon sotilaat länsirintamalla joutuivat.
Rintamalinjat liikkuivat neljä vuotta kestäneiden taistelujen aikana vain muutaman sata metriä. Silti yli kolme miljoonaa sotilasta kuoli, ja sota raunioitti kokonaisen nuorten saksalaismiesten sukupolven niin fyysisesti kuin henkisesti. Uusi saksalaiselokuva tavoittaa romaanin kuvaaman kaaoksen ja merkityksettömyyden täydellisesti.
Päähenkilö on fiktiivinen hahmo
Elokuva: Paul Bäumer värväytyy sotaan
Elokuvan päähenkilö Paul Bäumer on herkkä ja hyväsydäminen nuori mies, jonka juoksuhaudoissa koetut kauhut tuhoavat sekä fyysisesti että henkisesti.
Todellisuus: Bäumer on kirjailijan alter ego
Paul Bäumer on kuvitteellinen henkilö, mutta hänen tarinansa peilaa Erich Maria Remarquen sotakokemuksia, joihin hänen romaaninsa Länsirintamalta ei mitään uutta perustui.
Alkukohtauksessa elokuva seuraa nuorta saksalaista sotilasta, joka rynnistää ei-kenenkään-maan poikki mutta kuolee lopulta liejuun. Seuraavaksi kamera seuraa sotilaan luotien rei’ittämää univormua, joka riisutaan ruumiin päältä ja viedään takaisin Saksaan. Siellä se pestään, paikataan ja luovutetaan seuraavalle uhrille – kuten Saksan armeijalla oli materiaalipulan vuoksi tapana tehdä ensimmäisessä maailmansodassa.
Kaatuneen sotilaan univormun uusi omistaja on naiivi 17-vuotias Paul Bäumer, joka uskoo monien muiden saksalaisnuorukaisten tavoin Saksan keisarillisen armeijan suoltamaan propagandaan.
Kannattaa kuitenkin huomata, että jostakin syystä Bäumer värväytyy elokuvassa armeijaan vuonna 1917 eikä vuonna 1915, kuten romaanissa. Vuonna 1917 sodan todellisuutta jo oli vaikeampi salata muun muassa siksi, että Sommen taistelussa oli jo kaatunut yli miljoona sotilasta. Siksi onkin hieman vaikea uskoa, että saksalaisnuorukaiset lankeaisivat propagandaan yhtä helposti kuin elokuvassa.
Taudit tappoivat lähes yhtä monia kuin luodit
Elokuva: Sotilaita kuolee taisteluissa kuin kärpäsiä
Saksan tappioluvut ovat jo valtavia, kun Bäumer saapuu rintamalle vuonna 1917. Elokuvassa kranaatit ja luodit niittävät liejuun joukoittain sotilaita.
Todellisuus: Tuhansia kuoli tauteihin
Jopa kolmasosa Saksan tappioista johtui taudeista, ei vihollisen ammuksista. Etenkin tappava espanjantauti niitti satoa juoksuhaudoissa.
Myös loppua on muutettu. Elokuvassa saksalaiskenraalit pakottavat joukkonsa viimeiseen järjettömään rynnäkköön vain muutamaa tuntia ennen aselevon alkua. Taistelut kyllä jatkuivat sodan viimeisiin sekunteihin asti, mutta todellisuudessa ranskalaiset ja brittiläiset kenraalit määräsivät joukkonsa viimeiseen hyökkäykseen kunnian nimissä. Saksalaiskenraalit tiesivät hävinneensä ja odottivat vain aselevon alkamista.
Myönteinen muutos sen sijaan on se, että elokuva nousee välillä pois juoksuhaudoista ja kuvaa ensimmäistä maailmansotaa laajemmasta näkökulmasta.
Katsoja pääsee seuraamaan ympärysvaltojen ja Saksan keisarikunnan välisiä neuvotteluita, jotka huipentuvat rauhansopimukseen 11. marraskuuta 1918. Elokuvassa esiintyy fiktiivisten hahmojen lisäksi todellisia henkilöitä, kuten saksalainen poliitikko Matthias Erzberger ja ranskalainen kenraali Ferdinand Foch, jotka neuvottelevat kaikessa rauhassa sodan päättymisestä, kun samaan aikaan sotilaita kuolee yhä joukoittain.
Kömpelöt ranskalaistankit kuvataan hirviöiksi
Elokuva: Ranskan tankit jyräävät saksalaisia
Raa’assa kohtauksessa kolme ranskalaista Char Saint-Chamond -panssarivaunua tulittaa saksalaissotilaita, jotka yrittävät turhaan puolustautua teräskolosseja vastaan juoksuhaudassaan.
Todellisuus: Panssarivaunu oli kömpelö rohjo
Saint-Chamond-tankit olivat pelottavia – niin kauan kuin ne kulkivat. Moni tankki juuttui mutaan tai kärsi mekaanisista vioista, jotka tekivät ne toimintakyvyttömiksi.
Sota tulee lähelle
Elokuvan jokainen otos on historiallisesti uskottava. Univormut, aseet, tykit ja juoksuhaudat näyttävät pienintä yksityiskohtaa myöten autenttisilta, ja päähenkilöt käyttävät jopa aitoja sotilassaappaita, vaikka ne vilahtavat kuvissa vain harvoin.
Länsirintamalta ei mitään uutta on monella tapaa historianörtin unelma. Se on ihailtavan autenttinen, ja lisäksi sen vivahteikas ja monitasoinen kuvaus suorastaan pakottaa katsojan tuntemaan myötätuntoa historian sittemmin roistoiksi tuomitsemia saksalaisia kohtaan.
HISTORIAN TUOMIO: 5/6 TÄHTEÄ
