Sommen taistelu: 140 päivää helvetissä

Brittien ja ranskalaisten sodanjohdon kokouksessa ranskalainen kenraali Joffre sai raivokohtauksen:

”Tehkää jotain!” hän karjui hämmentyneille brittiupseereille. Ranskalaiset olivat kovilla Saksan hyökkäyksessä pienessä ranskalaisessa Verdunin kaupungissa, ja Joffre halusi antaa ahdingossa oleville joukoilleen hengähdystauon iskemällä ankarasti muualle länsirintamalle.

Brittijoukkojen komentaja, kenraali Haig, myöntyi. Britit olivat päättäneet ranskalaisten kanssa aloittaa Sommen offensiivin vasta elokuussa, mutta nyt sitä kiirehdittiin jo kesäkuuksi.

Saksan puolustuslinnakkeet olivat osoittautuneet ennennäkemättömän pitäviksi, mutta Haig panosti kuitenkin pikaisiin toimiin. Hän luotti siihen, että massiivinen kranaattitulitus tekisi aukon saksalaisten puolustukseen.

Ajatuksena oli, että jos saksalaiset menettäisivät valtaisat puolustusjoukkonsa Sommessa, heidän yliotteensa vallatuilla ranskalaisilla alueilla murenisi.

Sen jälkeen Ranskan ja Britannian jalkaväki sekä Haigin ratsuväki voisivat marssia vihollisen linjojen läpi ja ajaa saksalaiset takaisin Reinin yli – aina Berliiniin saakka.

Tummia pilviä Sommen taistelun yllä

Sää oli hieno ja kirkas, kun brittien valmisteleva tykkituli alkoi 24. kesäkuuta. Ensimmäisen kahden päivän aikana ammukset osuivat maaliinsa, ja britit näkivät minne ne laskeutuivat, mutta sitten tummat pilvet kerääntyivät matalalle ja pahaenteisesti maaston ylle.

Tarkkailukoneet eivät pystyneet ilmasta arvioimaan tykkien tarkkuutta, ja kymmeniätuhansia kranaatteja laukaistiin sokkona ja ne lensivät ei-kenenkään-maalle.

Kuitenkin hyökkäysmerkki kaikui aamuilmassa 1. heinäkuuta kello 7.30. Sotilaat ryömivät tikkaita pitkin yli rintavarustusten ja lähtivät hyökkäykseen.

He rynnäköivät kohti vihollista kukkulaa ylös ja vasten aurinkoa – vain havaitakseen, että kranaattituli ei ollut juurikaan tehnyt tuhoja saksalaisten puolustuksessa.

Piikkilanka ei ollut vaurioitunut vaan muodosti edelleen kuolettavan ansan liittoutuneiden joukoille. Suurin osa saksalaisten konekivääreistä oli ehjiä, ja ne nakuttivat kohti hyökkääviä sotilaita.

Kenraali Haig olisi voinut valita toisen taktiikan, odottaa kärsivällisesti parempaa säätä ja tulittaa sulkutulella aivan etenevän jalkaväen eteen niin, että se olisi saanut mahdollisuuden valloittaa saksalaisten linjat.

Taktiikkaa oli jo käytetty menestyksekkäästi muualla länsirintamalla, mutta huono sää ja ranskalaisten vaatimus välittömistä toimista saksalaisia vastaan ratkaisivat tällä kertaa asian.

LUE LISÄÄ: Haluatko tietää lisää sodasta – lue suuri teemamme ensimmäisestä maailmansodasta

Kranaatteja satoi Sommeen

Brittilinjojen takana 3 miljoonaa kranaattia odotti varastossa pääsyä tykistön käyttöön.

Kenraali Haig oli sijoittanut tykkejä kahteen linjaan. Pienempikaliiperiset asetettiin 900 metriä rintaman taakse, ja toinen linja raskaita tykkejä sijoitettiin puolentoista kilometrin päähän.

Molemmat linjat olivat 25 kilometriä pitkiä, ja tykit miehistöineen oli sijoitettu 60 metrin välein – niitä oli kaikkiaan yli 400. Ne ampuivat viikossa yli 1,5 miljoonaa kranaattia Saksan puolustuslinnakkeisiin ja juoksuhautoihin – se vastaa 150:tä kranaattia joka minuutti vuorokauden ympäri seitsemänä peräkkäisenä päivänä.

Viikon päästä sodanjohto päätti, että saksalaisia oli kypsytetty tarpeeksi, jotta liittoutuneiden jalkaväki voisi hyökätä kohti saksalaisten linjoja ja suuremmitta vaikeuksitta ajaa heidät koloistaan.

Brittien 1,5 miljoonaa kranaattia tappoivat tuhansia saksalaisia, mutta ne eivät silti riittäneet murentamaan saksalaisten kokonaispuolustusta tarpeeksi ennen liittoutuneiden rynnäkköä.

Hyvin valmistautuneet saksalaiset konekivääriasemat tappoivat 20 000 brittiä taistelun ensimmäisenä päivänä. 37 000 haavoittui ja kotiutettiin.

Sotilaat juoksuhaudoissa eivät pelänneet ainoastaan vihollisen luoteja, tykkejä ja myrkkykaasuja. Kuolemalla oli monta hahmoa. Nääntyneet sotilaat olivat helppoja uhreja taudeille ja tulehduksille. Lavantauti ja kuoliot olivat lääkintäjoukoille jatkuva haaste.

Vihollisen jatkuva tulitus huoltolinjoihin esti monesti hevosvetoisten ambulanssien ja ruokaa kuljettavien hevoskärryjen pääsyn eteenpäin paksussa mudassa.

Siksi sotilaat joutuivat usein olemaan rintamalla ilman ruokaa tai välttämättömiä lääkkeitä päiväkausia.

Kun kuljetukset lopulta pääsivät perille, moni oli jo kuollut muutoin vähäpätöisiin vaivoihin, ruoka oli pahaa tai pilaantunutta, se ei sisältänyt riittävästi ravintoaineita ja pahimmassa tapauksessa levitti lisää tauteja yksiköiden välillä.

Ne, jotka eivät olleet riittävän sairaita tai haavoittuneita kotiutettaviksi, olivat suuressa vaarassa menettää järkensä.

Jatkuva pommitus, joka saattoi venäläisen ruletin tapaan tappaa milloin tahansa kenet tahansa, sekä toverien kuolinhuudot olivat henkisesti erittäin raskaita kestää.

Se aiheutti taistelukyvyttömyyttä ja pahimmassa tapauksessa johti itsemurhiin, jotka puolestaan söivät viimeisetkin taistelutahdon rippeet henkiin jääneiltä.

Pastori Walker kertoi brittien 21. kenttäsairaalan tilanteesta päiväkirjassaan: ”Olemme hukkua haavoittuneisiin... nyt heitä on 1500, ja lisää on tulossa... 1 000 joka päivä!”

Kranaatit, konekiväärit ja juoksuhautojen olosuhteet tappoivat eniten. Armottomat lähitaistelut jättivät pysyvät jäljet niihin, jotka jäivät henkiin.

Äkkiä kaksi puuskuttavaa sotilasta eri puolilta olivat vastakkain sydän pamppaillen ja katsoivat toisiaan silmiin – aseinaan käsikranaatit, kiväärit ja pistimet.

Tiedetään tapauksia, joissa miehet vaihtoivat jonkin kohteliaisuuden saksan ja englannin tai ranskan sekoituksella juuri ennen kuin kivääri laukaistiin tai pistin survottiin vihollisen mahaan.

Monesti sotilaat raahasivat pahasti haavoittuneen vihollissotilaan turvaan omien linjojen taakse. Ei-kenenkään-maalla lääkintäjoukot hoitivat haavoittuneita riippumatta asepuvusta, vaikka se oli ankarasti kielletty.

Taistelut olivat verisiä mutta eivät johtaneet mainittaviin valloituksiin. Marraskuun puolivälissä 1916 kaiken järjettömyys viimein valkeni liittoutuneiden kenraaleille, jotka päättivät lopettaa taistelun Sommessa.