Willy Stöver – Ullstein bild
Slaget ved Jylland, HMS Indefatigable.

Skagerrakin taistelu: Historian suurin meritaistelu

Saksalaiset aikoivat houkutella brittilaivaston ansaan, mutta britit olivatkin valmiina taistoon. Peräti 250 alusta otti yhteen Skagerrakin meritaistelussa Jyllannin rannikon edustalla 31. toukokuuta 1916.

Skagerrakin taistelu oli yhtä kaaosta. Sumun, ruudinsavun ja radiohiljaisuuden vuoksi jopa amiraalien oli vaikea saada käsitystä siitä, mitä oikein tapahtui.

Sinulla ei ole sitä ongelmaa. Voit seurata taistelun kulkua täällä karttojen ja kuvien avulla, ja pohdimme myös, kuka Skagerrakin taistelun voittaja lopulta oli.

Ensimmäinen täyslaidallinen

Brittilaivojen ääriviivat erottuivat selvästi horisonttia vasten.

Oli toukokuun 31. päivä vuonna 1916, ja kirkas taivas sekä leuto vastatuuli enteilivät hyvää vara-amiraali Scheerin johtamalle Saksan avomerilaivastolle Hochseeflottelle.

Dele af den britiske Grand Fleet ved Slaget ved Jylland

Dele af den britiske Grand Fleet ved Slaget ved Jylland: King George V. efterfulgt af Thunderer, Monarch og Conqueror.

© Wikimedia Commons

Tykkien luota kuului huutoja, kun tykkimiehet ilmoittivat etäisyydet kohteisiin. Sitten seurasi tulikäsky, minkä jälkeen kaikkialta alkoi kuulua tykkien kumeita jyrähdyksiä.

Kolme brittialusta leimahti liekkeihin, ja Saksan unelma näytti jo käyvän toteen. Britit olivat ­langenneet saksalaisten virittämään ­ansaan, ja pian Saksan koko laivasto suuntaisi tykkinsä vihollista kohti.

Reinhard Scheerille Skagerrakin taistelu oli hänen elämänsä tilaisuus.

Isänmaallinen vara-amiraali, joka oli tammikuussa 1916 nimitetty Hochseeflotten komentajaksi, oli vakaasti päättänyt tehdä lopun Britannian laivaston herruudesta Pohjanmerellä.

Saksan laivasto­strategian piti tukea maan suurvaltapyrkimyksiä.

Scheerin mielestä keisarillisen laivaston piti toimia aggressiivisemmin, ja hän oli valmis ottamaan riskejä tuhotakseen Britannian laivaston.

Saksa virittää ansan

Den tyske viceadmiral Reinhard Scheer.

Den tyske viceadmiral Reinhard Scheer, øverstebefalende for den tyske Højsøflåde under Slaget ved Jylland.

© Wikimedia Commons

Scheer tiesi Britannian mahtavan laivaston olevan liian kova pähkinä purtavaksi yhdellä kertaa. Tuhoamalla ensin vara-amiraali David Beattyn taisteluristeilijälaivaston Saksa voisi kohentaa asemiaan Pohjanmerellä. Beatty laivastoineen piti vain saada houkuteltua esiin, ja siihen Scheerillä oli suunnitelma.

Vara-amiraali Franz Hipperin oli määrä hyökätä pienellä laivasto-osastolla brittien kimppuun Jyllannin länsirannikolla. Se saisi Beattyn lähtemään merelle, jolloin briteille vasta ­selviäisi, että koko Saksan laivasto odottaisi valmiina tuhoamaan Beattyn laivaston.

Briteillä oli kuitenkin omat suunnitelmansa. Jo sodan alkuvaiheessa he olivat onnistuneet murtamaan saksalaisten ­salauskoodit. Toisin kuin tiukkaa radio­hiljaisuutta noudattava brittilaivasto, koodeihinsa luottavat saksalaiset viestivät ahkerasti radion välityksellä.

  1. toukokuuta britit saivat selville, että saksalaiset valmistelivat Pohjanmerellä sotilasoperaatiota ja ­aikoivat lähettää aluksensa matkaan jo seuraavana ­aamuna. Vaikka laivaston tiedustelupalvelu tiesi, että vain osa Saksan laivastosta osallistuisi operaatioon, Beattyn laivaston lisäksi valmiuteen määrättiin koko amiraali John Jellicoen johtama Grand Fleet eli suuri laivasto.

KARTTA: Näin väijyjät joutuivat väijytykseen

Laivastot ottivat yhteen Skagerrakissa

Scheer lähetti Hipperin houkuttelemaan britit taisteluun. Kun britit saivat selville, että saksalaiset suunnittelivat hyökkäystä, he lähettivät koko suuren laivaston matkaan.

Hulton Archive/Stringer/Shutterstock

Beattyn taisteluristeilijöiden laivasto

purjehti, kuten Scheer odotti, kohti Jyllantia pysäyttämään Hipperin laivaston. Beatty tiesi, että edessä oli Saksan koko Hochseeflotte, mutta uskoi pystyvänsä pitämään pintansa Jellicoen tuloon asti.

Hulton Archive/Stringer/Shutterstock

Scheerin Hochseeflotte

purjehti Hipperin etujoukkojen perässä Jyllannin länsirannikkoa ylöspäin tuhotakseen Beattyn taisteluristeilijälaivaston väijytyshyökkäyksessä. Saksan vara-amiraali ei kuitenkaan tiennyt, että saksalaisten koodi oli murrettu ja myös Jellicoen pääjoukot olivat matkalla.

Hulton Archive/Stringer/Shutterstock

Jellicoen pääjoukko

purjehti saksalaisten tietämättä Orkneysta ja Skotlannista Beattyn avuksi taistelemaan etenevää Hochseeflottea vastaan. Laivasto kokoontui keskipäivän aikaan 31. toukokuuta ja purjehti suoraan taisteluun.

Hulton Archive/Stringer/Shutterstock

Laivastot kohtaavat

Pian ­sodan sytyttyä silloinen laivastoministeri Winston Churchill oli nimittänyt uuden laivaston ­komentajaksi John Jellicoen, ­joka odotti innokkaasti tilaisuutta päästä tekemään tyhjäksi Saksan haaveet Pohjanmeren herruudesta.

Kun saksalaiset saivat näköyhteyden Beattyn taisteluristeilijöihin 31. toukokuuta kello 14:n aikaan iltapäivällä, Jellicoen laivasto oli vain 60 merimailin päässä.

Risteilijä SMS Lützowin kannella seisova vara-amiraali Hipper jakeli rauhallisesti käskyjä ja tähysti kiikarillaan lähestyviä brittejä. Hän näki, miten vihollislaivojen tykit pyörivät ja putket laskeutuivat ampuma-asentoon.

Viceadmiral Franz von Hipper og hans stab.

Den tyske viceadmiral Franz von Hipper og hans stab i 1916. Von Hipper var lederen af tyskernes fremskudte flåde under Slaget ved Jylland.

© Wikimedia Commons

Saksalaisristeilijät ampuivat kellon tarkkuudella 20 sekunnin välein yhteislaukauksen kohti vihollista, ja britit vastasivat tuleen.

Taisteluristeilijä Derfflingerillä upseeri Georg von Hase näki brittien kranaattien viuhuvan kohti. Mustat pisteet kasvoivat vauhdilla ammusten ­lähestyessä, kunnes ne osuivat veteen tai laivan kylkeen.

Brittilaivoilla tykkimiehillä oli kova kiire. Ennen taistelun alkamista torneihin oli varattu laivakorppuja, lihaa ja runsaasti juomavettä, mutta miehillä ei ollut aikaa syödä.

Britit eivät kyenneet arvioimaan etäisyyksiä yhtä tarkasti kuin saksalaiset, ja he olivat tunnettuja kehnosta osumatarkkuudestaan. Koska heillä kuitenkin oli yllin kyllin tulivoimaa, tarkkuudella ei ollut niin suurta väliä. Niinpä britit ampuivat minkä ehtivät.

Taktiikalla oli kuitenkin hintansa.

Pyrkiessään ampumaan mahdollisimman tiuhaan tahtiin britit olivat joutuneet tinkimään turvallisuudesta: tykkitorneista ammusvarastoihin johtavat luukut olivat auki, ja tykkitorneissa säilytettiin käden ulottuvilla räjähdysaineena käytettyä kordiittia, jotta tykit voitiin ladata uudestaan mahdollisimman nopeasti.

Dreadnoughtien kilpa

Dreadknought løber af stablen i Portsmouth i 1906.

Ved stabelafløbningen i Portsmouth i 1906 blev en helt ny skibstype født.

© Hulton archive/Stringer

Skagerrakin taistelun suuret tykit

Beattyn lippulaiva saa osuman

Kiivaan tulituksen ja huolimattomuuden yhdistelmä osoittautui kohtalokkaaksi, kun saksalaisten ankara tulitus osui keskelle Beattyn lippulaivaa HMS Lionia.

Yksi Lionin tykkitorneista räjähti ja lensi korkealle ilmaan. Samaan aikaan laivan toisesta savupiipusta leimahti valtava liekki. Räjähdyksessä kuoli 70 miestä.

Merijalkaväensotilas Frances Harvey tiesi liiankin hyvin, että laiva saattaisi muuttua muutamassa silmänräpäyksessä liekehtiväksi tulimereksi, mikäli tuli leviäisi ammusvarastoihin.

Hän oli menettänyt räjähdyksessä molemmat jalkansa mutta raahautui silti verta vuo­taen lähimmän megafonin luokse.

Viimeisillä voimillaan hän otti megafonin ja käski kannen alla työskenteleviä miehiä sulkemaan ammusvarastojen ovet. ­Sitten hän kuoli.

Harveyn neuvokkuus pelasti Lionin ja suuren osan sen miehistöstä, mukaan lukien vara-amiraali Beattyn.

HMS Queen Mary uppoaa

HMS Queen Mary eksploderer

HMS Queen Mary eksploderer under Slaget ved Jylland.

© WIkimedia Commons

HMS Queen Maryllä oli huonompi onni. Kello 16.25, alle kaksi tuntia taistelun alkamisesta, alus joutui Derfflingerin ja Seydlitzin kiivaan tulituksen kohteeksi.

Laivan keulasta leimahti punainen lieska, ja koko alus repesi voimakkaan räjähdyksen seurauksena.

Ilmassa lenteli irti repeytyneitä metallinkappaleita 26 000-tonnisen laivan kallistuessa.

Sen mastot ja savupiiput sortuivat, ja se alkoi painua pinnan alle.

Sen keula kohosi vielä hetkeksi korkealle ilmaan, ja muutamat miehistön jäsenet yrittivät epätoivoisesti kiivetä ulos takimmaisesta tykkitornista.

Viimein laivan keula kallistui ja upposi räjähdyksen ­ravistellessa alusta. Queen Maryn 1 286:sta miehistön jäsenestä pelastui vain 20.

Pian Beatty menetti vielä 1 015 miestä, kun myös HMS Indefatigable upposi.

Beatty seurasi dramaattisia tapahtumia Lionin kannelta: ”Aivan kuin kirotuissa laivoissamme olisi jotakin vialla tänään”, hän totesi kuivasti eräälle upseerilleen.

KARTTA: Skagerrakin taistelun ensimmäiset tunnit

Slaget ved Jylland, kort over træfninger.
© Shutterstock

Saksan osumatarkat tykit

Pian tilanne muuttui kuitenkin vielä tukalammaksi.

Toisin kuin tiedustelu­tiedoissa oli väitetty, Scheerin Hochsee­flotte odotti horisontin takana valmiina lähettämään Beattyn aluksineen Pohjanmeren syvyyksiin.

Kun britit näkivät saksalaisten lähestyvän, Beatty onnistui kuitenkin kääntämään uhkaavan tilanteen Britannian eduksi: vain tunnin ­matkan päässä odotti Jellicoe, ja kello 17 Beatty antoi laivoilleen käskyn ottaa kurssin kohti pohjoista.

Hän tiesi, että saksalaiset lähtisivät seuraamaan häntä ja päätyisivät suoraan Jellicoen tykkien tähtäimeen.

Beatty houkuttelee Scheerin ansaan

Ældre slagskib med mange forskellige kanoner

Ældre slagskibe havde mange små kanoner. De kunne beskyde flere mål, men havde svært ved at ramme.

© George Grantham Bain Collection

Saksalaislaivoilla lämmittäjät lapioivat hiestä märkinä hiiliä höyrykattiloiden tulipesään. Scheerin suuri voitto oli ­lähellä; jos hän saisi tuhottua vielä edes yhden Beattyn suurista taisteluristeilijöistä, Pohjanmeri olisi hänen.

Saksalaisten alukset olivat kuitenkin selvästi hitaampia kuin brittialukset, ja sumu oli heikentänyt näkyvyyttä.

Kynnettyään minuuttien ajan paksua hernerokka­sumua saksalaislaivat putkahtivat yht­äkkiä ulos sumuverhosta.

Saksalaiset ­tähysivät horisonttiin etsien Beattyä ja kokivat elämänsä järkytyksen: pohjoisesta lähestyi 24 brittiläistä dreadnought-alusta lukemattomien risteilijöiden ja hävittäjien ympäröimänä.

HMS Iron Duken kannella amiraali Jellicoe pohti seuraavaa siirtoaan.

Meritaistelu oli parhaimmillaankin arpa­peliä, ja huono näkyvyys esti kattavan tilannearvion tekemisen. Jellicoe kuuli tykkitulen kumun, mutta hänellä ei ollut tarkkaa tietoa saksalaisten sijainnista.

Niinpä hän päätti ottaa kurssin kohti itää ja pakottaa siten saksalaiset purjehtimaan länteen, kauemmaksi Saksasta.

Samalla Jellicoe pyrki murtamaan saksalaisten muodostelman ja saamaan ne kohtisuoraan brittialuksiin nähden.

Sitten brittilaivat voisivat suunnata kaikki tykkinsä kohti saksalaisia, kun nämä puolestaan voisivat ampua vain suoraan eteenpäin.

Scheer ei antanut periksi

Dreadnought fra Slaget ved Jylland.

Dreadnoughten havde kun store kanoner med ens kaliber. Det gjorde det lettere at skyde sig ind på målet ud fra nedslagsstedet.

© Topham picturepost

Kun Scheer näki Jellicoen laivaston lähestyvän ja alkavan tulittaa ensimmäisiä saksalaisaluksia, hän toimi vaistojensa ohjaamana ja määräsi laivansa perääntymään mitä pikimmin.

Britit saattoivat huokaista helpotuksesta ja arvioida pikaisesti vaurioiden laajuutta.

Palaneen lihan ja kordiitin katku oli tuskin ehtinyt hälvetä, kun Scheer 20 minuuttia myöhemmin yhtäkkiä ­palasi.

Jellicoella ei ollut aavistustakaan, miksi saksalaiset päättivät palata, mutta hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja ­ampui täyslaidallisen toisensa jälkeen kohti saksalaisia.

Olosuhteet olivat nyt brittien puolella, sillä vihollislaivat erottuivat selvästi kirkasta iltataivasta vasten heidän omien alustensa sulautuessa taustalla häämöttävään sumuseinämään. Scheer tajusi, että tappio oli lähellä.

Suojellakseen dreadnoughtejaan hän määräsi taisteluristeilijänsä itsemurha­iskua muistuttavaan hyökkäykseen.

Kelluvat hylyt

Laivat olivat tulituksen jäljiltä kuin kelluvia hylkyjä, ja vesi velloi valtoimenaan sisälle niiden syvällä uivan keulan yli.

Suurin osa tykeistä oli ammuttu hajalle, ja valtaosa miehistön jäsenistä makasi kannen alla kuolleena tai kuolemaisillaan.

SMS Derfflingerillä Georg von Hase oli ­kovilla brittien tulituksessa. 15 tuuman ammus tunkeutui tykkitornia suojaavan paksun panssaroinnin läpi ja räjähti.

Lähes kaikki tykkitornissa olleet miehet kuolivat heti, ja loput haavoittuivat ­pahoin. Tuli levisi tornista laajemmalle, ja 73 miestä sai surmansa liekeissä.

Hieman myöhemmin toinen tykkitorni koki saman kohtalon, ja pian koko laivan ­perä oli liekkien vallassa.

Voimakas räjähdys ravisteli komentosiltaa, ­missä von Hase seisoi, ja pian sillalle ­alkoi levitä keltavihreää kaasua.

Kaasunaamariin sonnustautunut von Hase ­tovereineen yritti saada selkoa tilanteesta mutta näki ympärillään vain vihollislaivojen tummia hahmoja ja niiden tykkien punaisia suuliekkejä.

HMS Invincible rammes under Slaget ved Jylland

Kl. 18:34 blev HMS Invincible ramt af en tysk granat. Den midterste kanon i styrbords side eksploderede og antændte 50 tons eksplosivt kordit om bord. Skibet sank på få sekunder.

© Polfoto/Topfoto

Brittitykkien moukaroidessa saksalaisten taisteluristeilijöitä Scheerin hävittäjät lähtivät vastahyökkäykseen.

Ne ampuivat brittejä kohti 31 torpedoa, joista yksi ohitti lähietäisyydeltä Jellicoen aluksen Iron Duken.

Suojellakseen laivojaan Jellicoe määräsi ne kääntämään peränsä kohti vihollista, jolloin niihin olisi vai­keampi osua.

Brittien manööveri antoi Scheerille kallisarvoista aikaa käskeä aluksensa ­perääntymään ja pelastaa laivastonsa ­täydelliseltä tuholta.

Pimeys pelasti riitapukarit

MS Seydlitz efter Slaget ved Jylland

Det svært beskadigede tyske panserskib SMS Seydlitz efter Slaget ved Jylland - eller Skageraksslaget, som det også kaldes.

© Wikimedia Commons

Pimeys laskeutui Pohjanmeren ylle, mutta se ei tuonut rauhaa. Kaikkialla kaikui haavoittuneiden tuskanhuutoja, kirurgien amputoidessa vaurioituneita raajoja, kunnes tuupertuivat väsymyksestä.

Pahimmassa kunnossa olivat palovammapotilaat, joiden kasvot, silmät ja huulet olivat turvonneet tunnistamattomiksi.

Edes morfiini ei tuonut lievitystä pahimmin haavoittuneiden tuskiin, ja yössä kaikui kuolevien valitus.

Jellicoe sen enempää kuin Scheerkään ei halunnut jatkaa taistelua pimeässä.

Scheer kuitenkin tiesi, että hänen oli tavalla tai toisella onnistuttava livahtamaan brittien ohi päästäkseen palaamaan kotiin, ja Jellicoe tiesi, että hänen olisi pysäytettävä Scheer.

Lopulta Jellicoe tuli siihen tulokseen, että pimeässä taisteleminen olisi liian vaarallista.

Britannian laivasto hallitsi edelleen meriä, eikä hän halunnut vaarantaa tätä asemaa vain upottaakseen vielä pari saksalaislaivaa.

Sen sijaan hän päätti seurata yön ajan perääntyviä saksalaisia ja hyökätä heidän kimppuunsa heti aamun valjettua.

Jellicoe yritti ennakoida saksalaisten todennäköistä reittiä.

Britit pakottavat Scheerin pakoon

Britiske forstærkninger sender Scheer på flugt
© Shutterstock

Alas Jyllannin länsirannikkoa

Purjehtiminen Skagerrakista Itämerelle oli poissuljettu vaihtoehto, sillä Scheerin pahoin vaurioi­tuneet laivat eivät olisi ikinä selvinneet matkasta.

Scheerin oli siis purjehdittava joko Hornin särkän kautta Jyllannin rannikkoa pitkin tai suoraan kohti etelää. Jälkimmäinen vaihtoehto oli toden­näköisempi, ja Jellicoe määräsi laivastonsa suuntaamaan etelään.

Hieman myöhemmin Scheerkin teki päätöksensä: hän päätti purjehtia Hornin särkän kautta, sillä rannikon tuntumassa hän voisi välttää saarroksiin joutumisen.

Laivastojen komentajat olivat tietämättään valinneet risteävät kurssit.

Puoliltaöin etummaiset laivat kohtasivat pimeässä ja ottivat kiivaasti yhteen.

Brittiristeilijä South­amptonin ampuma torpedo osui saksalaisten Frauenlobiin, joka kallistui niin pahoin, että ammusvaraston kranaatit irtosivat kiinnityksistään.

Fuldtræffer i skroget under Slaget ved Jylland

Også den tyske Hochseeflotte var svært medtaget efter søslaget ved Jylland. Her ses nogle af skaderne på krydseren SMS Seydlitz, der blev ramt af kanoner 21 gange og af en enkelt torpedo.

© Polfoto/topfoto

Samaan aikaan laivan takaosassa syttyi tulipalo. Miehistö tiesi, että laiva uppoaisi, mutta jatkoi silti taistelua. Viittä lukuun ottamatta Frauenlobin ­koko 329-jäseninen miehistö upposi laivansa mukana Pohjanmeren syövereihin.

Iron Dukella Jellicoe kuuli tulitusta ja näki tykkien suuliekkien leimahduksia mutta ei reagoinut hälytykseen.

Hän sai tiedon saksalaislaivaston kurssista myös sähkeitse, mutta virheelliset raportit Scheerin pysymisestä satamassa olivat vieneet hänen luottamuksensa merivoimien tiedustelupalveluun.

Jellicoe päätti luottaa vaistoihinsa, ja niinpä Saksan ja Britannian laivastot ohittivat ­toisensa huomaamatta vain muutaman merimailin ­etäisyydeltä.

Nuorukainen oli taistelun sankari

16-årig helt fra Slaget ved Jylland.

John Travers Cornwell gjorde tjeneste ved en af HMS Chesters kanoner under Slaget ved Jylland og afventede til det sidste ordrer fra sine befalingsmænd.

© Mary evans picture library

Viktorian risti kuoleman jälkeen

Kuka voitti Skagerrakin taistelun?

John Jellicoe - sejrherren i Slaget ved Jylland.

John Jellicoe - det nærmeste man kan komme til en sejrherre i Slaget ved Jylland. Her som søkaptajn, inden han blev viceadmiral.

© Library of Congress

Varhain seuraavana aamuna Jellicoe sai sähkeen, jossa kerrottiin Scheerin ohittaneen Hornin särkän ja päässeen livahtamaan pakoon.

Tonneissa ­mitattuna historian suurin meritaistelu oli ohi, mutta taistelun voittajaa oli mahdoton nimetä. Sen molemmat osapuolet olivat kärsineet valtavia tappioita: Britannia menetti 14 sotalaivaa ja Saksa 11.

Scheeriä ja hänen miehiään juhlittiin Saksassa suurina sankareina. ”Britannia on lyöty. Olette aloittaneet uuden luvun maailmanhistoriassa”, keisari julisti palkitessaan sankareita.

Britit puolestaan järkyttyivät suuresti kuullessaan tappiosta, mutta pian heille selvisi, ettei tilanne todellisuudessa ­ollutkaan aivan niin synkkä.

Saksalaiset olivat toki osoittaneet Skagerrakin taistelussa voimansa, mutta heidän voittonsa oli vain näennäinen.

Britannia hallitsi yhä yksinvaltiaan ottein meriä, eikä Saksan vastainen laivastosaarto ollut murtunut, vaikka se oli ollut yksi Saksan keskeisistä tavoitteista.

Scheerin suuri unelma oli murskana.

Hochseeflotten uljaista sotalaivoista tehtiin tukialuksia, ja niistä tuli Scheerin ­sanoin ”sen aseen kädensija, jonka viiltävä terä ovat sukellusveneet”.