Yhdysvaltalaissotilaat harjoittelevat juoksuhaudan kaivamista ensimmäisessä maailmansodassa

Yhdysvaltalaissotilaat harjoittelivat juoksuhautojen rakentamista, ennen kuin heidät lähetettiin rintamalle.

© Library of Congress

Miksi juoksuhaudat mutkittelivat?

Ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja katsoessa voi tulla mieleen, että miksi ne eivät koskaan olleet suoria. Juoksuhaudoista tehtiin mutkittelevia hyvästä syystä.

Sanasta ’juoksuhauta’ monelle tulee ensimmäiseksi mieleen ensimmäinen maailmansota.

Juoksuhaudat olivat niin ominaisia Suurelle sodalle.

Sotaa käyvät maat alkoivat kuitenkin kaivaa maastossa mutkittelevia juoksuhautoja jo 1800-luvulla.

Mutkittelevat juoksuhaudat suojasivat sotilaita

Joku saattaa ihmetellä, miksi juoksuhaudoista tehtiin aina mutkittelevia eikä suoria.

Syy siihen on se, että mutkittelevissa juoksuhaudoissa sotilailla oli paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä.

Jos juoksuhautaan osui vihollisen tykistön ampuma kranaatti, kranaatinsirpaleet eivät levinneet satojen metrien päähän vaan haavoittivat vain puolustusrakennelmassa rajatulla alueella olevia sotilaita.

Jos vihollinen onnistui ­rynnäköimään ei-kenenkään maan yli ja hyökkäämään juoksuhautaan, ­mutkat antoivat suojaa puolustajille, jotka saattoivat paeta lähimmän kulman taakse ja siten välttää tulemasta ammutuksi.

Juoksuhautavuorot kiersivät

Ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa oli tukalat olot.

Siksi sotilaiden yhtäjaksoisesti juoksuhaudassa viettämät päivät pyrittiin pitämään minimissä.

Se tapahtui vuorottelemalla niin, että sotilaat olivat ensin X päivää juoksuhaudassa rintamalla, X päivää reservijuoksuhaudassa ja sitten X päivää leirissä, joka sijaitsi parin kilometrin päässä etulinjasta.

Ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa oli hyvin niukasti tilaa arkipäiväisille toiminnoille.

Valokuva juoksuhaudassa nukkuvista sotilaista
© John Warwick Brooke / Imperial War Museum

Sotilaat nukkuivat juoksuhaudassa

Nukkuminen oli tärkeää – myös juoksuhaudassa. Silloin kun se oli mahdollista, sotilaat asettuivat hetkeksi torkuille pitkin juoksuhautaa.

Vähintään yhden oli kuitenkin aina pidettävä vahtia. Vihollinen ei saanut päästä yllättämään miesten nukkuessa.

Valokuva juoksuhaudassa kokkaavasta sotilaasta
© National Library of Scotland

Ruokahuolto juoksuhaudassa

Ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa ei tarjoiltu gurmeeaterioita, mutta kun kyse on elämästä ja kuolemasta, vähempääkin arvostaa. Joskus riittää, että ruoka on lämmintä.

Valokuva parranajosta juoksuhaudassa
© Library of Congress

Hygienia juoksuhaudassa

Juoksuhaudassa puhtaudesta ja ulkonäöstä huolehtimiseen tarvittiin joskus toverin apua. Sotilaat muun muassa auttoivat toisiaan parranajossa ja hiustenpesussa.

Eri palveluspaikoissa vietetyn ajan määrä vaihteli.

Yleensä sotilaat joutuivat olemaan etulinjan juoksuhaudoissa noin viikon kerrallaan, mutta eritystapauksissa, esimerkiksi jos sotilaita ei ollut riittävästi käytettävissä, juoksuhaudassa vietettävä aika saattoi venyä.

Tiedetään tapauksia, joissa sotilaat ovat eläneet juoksuhaudassa yhtäjaksoisesti kuukauden tai jopa pidempään.

Näin juoksuhaudat toimivat:

  • Etumaisen juoksuhautalinjan piti olla vähintään neljä metriä syvä, jotta sotilaiden päät eivät näkyisi juoksuhaudan reunan yli.
  • Seinämät tuettiin hiekkasäkeillä ja puupalkeilla, jottei juoksuhauta sortuisi sateella tai tykistötulituksessa.
  • Kun konekiväärit sijoitettiin oikein, hyökkääjät pystyttiin vangitsemaan tappavaan ristituleen.