Falklands Maritime Heritage Trust
ww1 Scharnhorst sotalaiva

Kuuluisa sotalaiva löytyi Falklandinsaarilta

Meriarkeologit ovat paikantaneet saksalaisen sota-aluksen Scharnhorstin hylyn. Laiva upposi käänteentekevässä taistelussa ensimmäisessä maailmansodassa.

Saksan kuuluisimpiin kuuluvan ensimmäisen maailmansodan aikaisen sotalaivan hylky on paikannettu Falklandinsaarten edustalta.

Britit upottivat taisteluristeilijä Scharnhorstin 8. joulukuuta 1914, ja sen mukana mereen vajosi yli 800 hengen miehistö.

Maximilian Graf von Spee Scharnhorst

Scharnhorstilla ollut amiraali Maximilian Graf von Spee sekä hänen kaksi poikaansa kuolivat laivan upotessa.

© Falklands Maritime Heritage Trust

Yhdeksän sotalaivaa upotettiin

Tutkimuksia johtavan meriarkeologi Mensun Bondin mukaan hänen ryhmänsä löysi hylyn kauko-ohjatun minisukellusveneen avulla 1,6 kilometrin syvyydestä:

”Se ilmestyi yhtäkkiä esiin pimeydestä suuret tykit joka suuntaan osoittaen.”

Hieman ennen uppoamistaan Scharnhorst johti laivasto-osaston hyökkäystä Falklandinsaarilla. Britit kuitenkin yllättivät saksalaiset ja onnistuivat upottamaan yhdeksän alusta.

Silminnäkijä kertoi tragediasta

Ainoalla pakoon päässeellä saksalaisella sotalaivalla ollut lämmittäjä Christian Stöckler kertoi Scharnhorstin kohtalosta:

”Rikkiammutulla kannella liukui irtotavaraa ja miehistön vielä elossa olevia jäseniä, ja hitaasti jääkylmä vesi sulki syliinsä laivan ja sen miehistön.”

Brittien hyökkäyksessä kuoli yli 2 200 saksalaista, ja taistelu tuhosi tehokkaasti Saksan ainoan pysyvän laivasto-osaston.

Meriarkeologi Mensun Boundin mukaan hylky suojellaan nyt lailla.

Filmiyhtiö TVT Productions kuvasi hylyn löytämistä. (TVT Productions/Falklands Maritime Heritage Trust)