24.12.1914
Olen juuri kokenut jotain niin erikoista, että sitä on vaikea uskoa todeksi. On jouluaatto, ja ilmoittauduin palvelukseen juoksuhaudoilla vartiovuorollani.
Vihollinen oli suunnannut konekiväärinsä meitä kohti ja tulitti taukoamatta. Sitä kesti noin kello seitsemään, ja sitten tulitus vaikeni.
Lueskelin lehteä, ja sitten jaettiin posti. Minulle tultiin kertomaan, että saksalaiset olivat sytyttäneet kynttilöitä juoksuhautoihinsa koko meihin päin olevan sivun pituudelta.
Olimme tuolloin jo jonkin aikaa huudelleet toisillemme, toivotelleet hyvää joulua ja sen sellaista.
Kun sitten menin ulos, he huusivat ”älkää ampuko” ja ilmapiiri oli täysin muuttunut: äkkiä kaikkialla vallitsi rauha.

Reginald John Armes
Eli:
1876–1948
Kansallisuus:
Britti
Ammatti:
Kapteeni North Staffordshire -rykmentissä, rykmentin A-komppanian komentaja
Perhe:
Vaimo ja kaksi tytärtä
Tunnetaan:
Kapteeni Armesin joulukirjeestä julkaistiin tammikuussa 1915 katkelmia useissa brittiläisissä lehdissä. Kirjoittajan henkilöllisyys paljastettiin turvallisuussyistä vasta vuosia myöhemmin. Kirjettä luetaan edelleen ääneen joulun ajan tapahtumissa Britanniassa.
Sotilaamme nousivat juoksuhaudoista ja menivät istuskelemaan rintavarustuksille. Saksalaiset tekivät samoin, ja sotilaat alkoivat jutella keskenään kuka paremmalla, kuka vähän huonommalla englannilla.
Minäkin nousin juoksuhaudan laidalle ja pyysin saksalaisia laulamaan jonkin kansanlaulun, ja niin he tekivätkin.
Sitten meidän puolemme lauloi, ja kaikki taputtivat ja kannustivat toisiaan.
Pyysin soolo-osuuden laulanutta saksalaista laulamaan jonkin Schumannin kappaleen.
Hän esitti laulun Die beiden Grenadiere todella kauniisti. Omat sotilaamme olivat loistava yleisö, ja kaikki nauttivat laulusta kovasti.
Sitten minä ja Pope lähdimme keskustelemaan komentovuorossa olevan saksalaisen upseerin kanssa. Yksi hänen miehistään hoiti virallisen esittelyn.
Hän kysyi nimeäni ja esitteli sitten minut upseerilleen.
Lupasin upseerille, että he voisivat haudata muutamia kaatuneitaan, joiden ruumiit makasivat linjojemme välissä, ja sovimme, että keskeyttäisimme ampumisen huomiseen keskiyöhön asti.
Meidän siinä puhuessamme ympärillemme kerääntyi kymmenkunta saksalaista.
Olin ehkä noin metrin päässä heidän linjoistaan.
Teimme toisillemme kunniaa, ja upseeri kiitti minua siitä, että sallin hänen haudata kuolleet.
Sovimme, kuinka monta miestä saisi hoitaa tehtävän ja että muut pysyisivät omalla puolellaan.
Sitten toivotimme toisillemme hyvää yötä, kauniita unia ja rauhallista joulua, minkä jälkeen erosimme kunniaa tehden.
Palasin juoksuhaudoillemme. Saksalaiset lauloivat Die Wacht am Rhein oikein hienosti.
Sitten meidän puolemme lauloi Christians Awake, ja toivotettuamme hyvää yötä palasimme kaikki omiin juoksuhautoihimme.
Näkymä oli varsin merkillinen: kaunis kuun valaisema ilta, kynttilöiden valot saksalaisten juoksuhaudoilla ja sotilaat kummallakin puolella kokoontuneena pieniin ryhmiin rintavarustuksille.
Annoin parille miehellemme luvan mennä tapaamaan saksalaisia puoliväliin.
He vaihtoivat sikareita ja polttelivat ja juttelivat keskenään.
Upseeri, jonka kanssa olin keskustellut, esitti toiveen, että voisimme viettää uudenvuoden samaan tapaan.
”Sopii, jos vain olen täällä silloin”, vastasin.
Halusin kirjoittaa kaikesta tästä vielä ennen kuin vetäydyn levolle. Tietenkin olemme varuillamme ja valppaina, mutta uskon, että saksalaiset pitävät sopimuksemme.
Toisaalta luulen, että pysyttelen hereillä koko yön, ihan vain varmuuden vuoksi.
Tuntuu omituiselta, että huomisillan jälkeen tappelemme taas täysillä.
Jos tästä sirkuksesta selviän, tätä joulua en kyllä unohda koskaan.
Lähden nyt tekemään vielä kierroksen ja tarkistamaan, että kaikki on hyvin.
25.12.1914
Yö sujui rauhallisesti, mitä nyt oikealta ja vasemmalta kuului yksittäisiä laukauksia.
Meidän juoksuhaudoissamme ja vastapäätä saksalaisten juoksuhaudoissa näkyi vain nuotioiden loimotusta, ja välillä kuulimme keskustelua ja laulua.
Aamulla herätyksen kaikuessa saksalaiset alkoivat haudata kaatuneita, ja meidän miehiämme meni auttamaan.
Sitten kaikki kokoontuivat ei-kenenkään-maalle ja vaihtoivat keskenään lahjoja, kuten tupakkaa.
Olemme kaveeranneet näin koko aamun ja laulaneet yhdessä.
”Huomenna totta kai kaikki palaa ennalleen ja tapamme taas toisiamme.” R .J. Armes
Saksalaiset ovat Saksista, komeita kavereita, jotka toivovat vain kunniakasta rauhaa. Heillä ei näytä olevan mitään hätää.
Hämmästelin, miten hyvin meidän miehemme ja he tulivat toimeen keskenään.
Sovimme, että vietämme aikaa yhdessä kello 21:een, jolloin sota taas alkaa.
Kukakohan ampuu ensimmäisen laukauksen? Saksalaiset sanovat ”Ampukaa ilmaan, niin mekin ammumme”, mutta totta kai huomenna kaikki palaa ennalleen ja tapamme taas toisiamme.
Muuan saksalainen, naimisissa itsekin, pyysi minulta Bettyn ja Nancyn kuvaa. Annoin, sillä minulla oli niitä kaksi.
Vastalahjaksi sain kuvan hänestä ja hänen perheestään.
Nyt täytyy lopettaa, jotta saan kirjeen postiin. Olemme juuri syöneet: siankyljyksiä, joulukakkua ja hedelmäpiiraita.
Lisäksi minulla oli inkivääriolutta, pullo viiniä ja sikari. Skoolasin kaikille siellä kotona, ja etenkin sinulle, rakkaani.
Nyt minun täytyy mennä ulos valvomaan meidän poikiemme ja saksalaisten kohtaamista. Yritän kirjoittaa pian lisää.
Tuntui todella oudolta kävellä yksin kohti vihollisen linjoja sopimaan joulurauhasta.
Se oli kyllä ikimuistoinen kokemus. Anna lapsille suukko puolestani ja kerro rakkaita terveisiä.
Kirjoita oikein pitkä kirje ja kerro kaikki uutiset.
Sinun Jakesi
Jälkikirjoitus
Jouluaselepo vuonna 1914 jäi sodan ainoaksi, sillä sodanjohto kielsi vastaavan toistumisen.
Kapteeni Armes selvisi sodasta hengissä.
Sodan jälkeen hän oli muun muassa mukana perustamassa lentoyhtiötä Etelä-Afrikkaan vuonna 1919.