Brittisotilaat odottelivat toimintaa lasin ääressä

Arkeologit ovat löytäneet Israelista ensimmäisen maailmansodan aikaisen parakin alueelta erilaisia alkoholijuomia sisältäneitä pulloja.

Tutkijat toivovat saavansa pullot näytteille joko Britanniaan tai Israeliin.

© ASSAF PERETZ/IAA, CLARA AMIT/IAA

Ramlan kaupungista Israelista 17 kilometriä Tel Avivista kaakkoon on löytynyt satoja vanhoja lasipulloja.

Alueella sijaitsi ensimmäisen maailmansodan aikaan brittiläisten sotilaiden kasarmi, ja pullot löydettiin paikalta, jossa oli ollut kasarmin tunkio.

”Noin 70 prosenttia tunkion jätteistä oli pulloja. Vaikuttaa siltä, että sotilaat kuluttivat aikaansa Israelissa nauttimalla runsaasti alkoholia”, sanoo arkeologi Ron Toueg.

Pullot kestivät tulipalon

Kenraalimajuri Edmund Allenbyn johtamat brittijoukot elivät parakissa yhdeksän kuukauden ajan marraskuusta 1917, kunnes ne lähetettiin valtaamaan alueita pohjoisemmasta.

Kasarmi on jossain vaiheessa palanut maan tasalle, mutta paljon on silti säilynyt. Huomiota herättävin löytö olivat pullot, jotka lienevät peräisin upseerimessistä.

Juomia oli monenlaisia

Lasialan asiantuntija on tutkinut pullot ja selvittänyt, mitä ne ovat sisältäneet.

Sotilaat eivät ole olleet kovin valikoivia sen suhteen, mitä he joivat, sillä pulloissa on ollut niin virvoitusjuomia, olutta, viiniä, liköörejä kuin viinojakin.

Pullossa on ollut Dewar’s-viskiä.

© ASSAF PERETZ/IAA, CLARA AMIT/IAA