Arabian Lawrence loi kaaosta Lähi-itään

Britannia otti vuonna 1916 uuden aseen käyttöön turkkilaisten vastaisessa sodassa – T. E. Lawrencen johtaman beduiiniarmeijan. Beduiineille lupailtiin itsenäisyyttä, mutta suurvalloilla oli muita suunnitelmia.

Britannia otti vuonna 1916 uuden aseen käyttöön turkkilaisten vastaisessa sodassa – T. E. Lawrencen johtaman beduiiniarmeijan. Beduiineille lupailtiin itsenäisyyttä, mutta suurvalloilla oli muita suunnitelmia.

Getty Images, History Archive

Beduiinipäällikkö Auda Abu Tayi vilkaisi hymyillen sinisilmäistä brittiä, joka lojui hänen vierellään mäenrinteessä luotien viuhuessa heidän ympärillään:

”No, mitä mieltä nyt olet howeitatheimosta?” Auda huusi ja katseli ylpeänä beduiinisotureitaan, jotka makasivat maassa kaksikon ympärillä ja tulittivat kiivaasti kukkulan juurella olevan Abu al-Lissalin linnakkeen turkkilaissotilaita.

”He kyllä ampuvat paljon mutta osuvat vähän”, britti tokaisi kuivasti.

Auda paiskasi raivoissaan päähineensä maahan ja huusi: ”Hae kamelisi, jos haluat nähdä vanhuksen tositoimissa!”

Hetkeä myöhemmin Auda nelisti kohti turkkilaisia 50 howeitatsoturia kannoillaan. Vähän myöhemmin britti seurasi heitä mukanaan 400 beduiinia kamelien selässä. Linnakkeen viitisensataa turkkilaissotilasta eivät olleet varautuneet rynnäkköön, ja beduiinit jyräsivät heidät.

Kun taistelu oli ohi, maassa makasi 300 kuollutta turkkilaista ja loput oli otettu vangiksi. Beduiinit olivat menettäneet vain kaksi miestä. Abu al-Lissalin voiton jälkeen Audan beduiinijoukot suuntasivat Punaisenmeren rannalla sijaitsevaan Akaban satamakaupunkiin ja valtasivat sen 6. heinäkuuta 1917.

Auda Abu Tayista tuli Lawrencen paras soturi. 60-vuotiaana hän oli surmannut jo 75 ihmistä.

© Library Of Congress

Yllätyshyökkäykseen osallistui useita beduiiniheimoja, ja sitä johti brittiupseeri Thomas Edward Lawrence, jonka nimi tunnettiin ensimmäisen maailmansodan päätyttyä kaikkialla maailmassa.

Lawrencesta, jota arabit kutsuivat nimellä ”El Aurens”, tuli symboli sissisodalle, jota arabit kävivät brittien tuella Ottomaanien valtakuntaa vastaan.

Lawrencen mainetta varjosti kuitenkin se, että sodan jälkeen Britannia petti arabeille antamansa lupaukset omasta arabivaltiosta. Petoksella oli traagiset seuraukset sekä Lawrencen että koko Lähi-idän kannalta.

Lawrence ihaili beduiinien yksinkertaista elämäntapaa ja heidän kykyään elää maailman kuumimpiin ja karuimpiin kuuluvalla aavikolla.

© Library of Congress

Turkkilaiset julistivat pyhän sodan

Akaban valtaus heinäkuussa 1917 oli Britannialle kipeästi kaivattu voitto. Britit olivat kovassa paineessa ensimmäisessä maailmansodassa, jossa Britannia, Venäjä ja Ranska taistelivat Saksaa, Itävalta-Unkaria ja Ottomaanien valtakuntaa vastaan.

Ottomaanien valtakunta oli ottanut roolin johtavana islamilaisena valtiona, jonka sulttaani oli kalifi, islamin maallinen johtaja.

Pian sodan syttymisen jälkeen maa julisti pyhän sodan vääräuskoisille vihollisilleen. Islamin johtavat uskonoppineet lupasivat, että sotaan osallistuvat muslimit saavuttaisivat maallista kunniaa ja pääsisivät paratiisiin. Ottomaanien valtakunnan liittolainen Saksa puolestaan intoili, että pyhä sota herättäisi henkiin ”islamin fanaattisuuden”.

Akaban voiton jälkeen britit tajusivat arabien potentiaalin ja antoivat Lawrencelle mm. panssariajoneuvoja. Tässä hän on niistä yhden tornissa.

© Ritzau Scanpix

Pyhä sota enteili suuria vaikeuksia Brittiläiselle imperiumille. Se hallitsi 1900-luvun alussa yli puolta kaikista maailman muslimeista, joista lähes 70 miljoonaa asui Intiassa. Jos he nousisivat kapinaan, Britannia saattaisi menettää tärkeimmän siirtomaansa.

Britannia päättikin taittaa turkkilaisten uholta terän lähettämällä vuonna 1915 joukkoja Gallipolin niemimaalle päästäkseen pääkaupunkiin Istanbuliin. Turkkilaiset tekivät kuitenkin kiivasta vastarintaa, ja kuukausien veristen taistelujen jälkeen britit joutuivat vetäytymään menetettyään yli 21  000 miestä.

Voitto pönkitti Ottomaanien valtakunnan itsetuntoa ja kasvatti Britannian ahdinkoa entisestään.

Lawrence (vas.) työskenteli ennen sotaa kuuluisan arkeologin Leonard Woolleyn (oik.) kanssa.

© Pierre Perrin/Getty Images

Arkeologista sukeutui salainen agentti

Lawrence oli opiskellut historiaa Oxfordin yliopistossa ja osallistunut arkeologisiin kaivauksiin muun muassa Karkemišin muinaiskaupungissa Syyriassa. Vain 162 senttimetrin pituinen Lawrence oli liian lyhyt sotilaaksi, mutta Britannian tiedustelupalvelu värväsi hänet hänen arabiantaitonsa vuoksi.

Lawrence kartoitti mm. Negevin aavikkoa, ja tiedustelupalvelu lähetti hänet maailmansodan sytyttyä agentiksi Kairoon.

Brittien katteettomat lupaukset

Lawrence tiesi, että Ottomaanien valtakunta oli todellinen uhka. Hän oli joulukuusta 1914 lähtien työskennellyt Britannian tiedustelupalvelulle brittien hallitsemassa Egyptissä, jossa hän muun muassa raportoi sodan kulusta.

Raportit olivat briteille masentavaa luettavaa, sillä kapinapaineet Egyptissä kasvoivat ja turkkilaiset pyrkivät valtaamaan tärkeän Suezin kanavan.

Lopulta Britannian Egyptin-suurkomissaari Henry McMahon sai idean. Arabikansoissa, joita Ottomaanien valtakunta oli alistanut 400 vuoden ajan, sota ruokki koko ajan kasvamassa olleita itsenäistymistoiveita. Erityisen voimakasta liikehdintä oli ollut Arabian niemimaalla Hijazin alueella, jossa sijaitsivat islamin pyhät kaupungit Mekka ja Medina.

”Jos valtio perustetaan, meillä on monia keinoja hallita ­sitä.” Sir Reginald Wingate, Britannian Egyptin-joukkojen komentaja kommentoi, miten arabivaltiosta voisi olla hyötyä Britannialle.

Hijazin arabit olivat valinneet hasemiittien klaaniin kuuluvan Hussein ibn Alin Mekan šarifiksi eli puolustajaksi. Tämä oli jo aiemmin pyytänyt Britannialta tukea taisteluun turkkilaisia vastaan, koska pelkäsi näiden suunnittelevan hänen syrjäyttämistään.

McMahon uskoi, että uskonnollisen arvovaltansa ansiosta Hussein saattaisi hyvinkin nousta seuraavaksi kalifiksi ja että tämä jos kuka pystyisi yhdistämään arabiheimot kapinaan.

McMahon kirjoitti Husseinille heinäkuussa 1915 ja lupasi Britannian sotakabinetin suostumuksella, että sodan jälkeen tästä voisi tulla itsenäisen arabivaltion hallitsija. Hussein puolestaan lupasi koota jopa sadantuhannen soturin kapina-armeijan. Miehet allekirjoittivat liittolaissopimuksen tammikuussa 1916.

Britit eivät kuitenkaan ottaneet lupaustaan vakavasti. Britannian Egyptin-joukkojen komentaja Sir Reginald Wingate totesi, että jos kapina epäonnistuisi, Britannialla ei olisi velvollisuutta pitää kiinni lupauksestaan antaa arabeille oma valtio:

”Ja jos valtio perustetaan, meillä on monia keinoja hallita sitä. Meillä on kaikki kortit käsissämme ja meidän on pelattava ne viisaasti.”

Ottomaanisulttaani menetti ennen ensimmäistä maailmansotaa suuria alueita valtakunnastaan. Vuonna 1878 Itävalta-Unkari nappasi Bosnia-Herzegovinan, ja vuonna 1908 tsaari vei Bulgarian.

© Ritzau Scanpix

Kapinalliset upseerit pitivät arabeja rautaotteessa

Harva oli uskaltanut harkita kapinaa Turkin sulttaania vastaan, kunnes joukko upseereja kaappasi vallan Istanbulissa vuonna 1908.

Ottomaanien valtakuntaa kutsuttiin ensimmäisen maailmansodan syttymisen aikaan ”Euroopan sairaaksi mieheksi”. Suurimmillaan se oli ulottunut Pohjois-Afrikasta Lähi-itään ja Arabian niemimaalta Kaakkois-Eurooppaan, mutta 1800-luvulla se oli menettänyt alueitaan.

Vuonna 1914 valtakuntaan kuului enää Turkki, Syyria, nykyisen Irakin alue ja Palestiina sekä osia Arabian niemimaasta. Turkin sulttaani ei kuitenkaan tunnustanut aluemenetyksiä ja piti edelleen muun muassa bulgarialaisia ja egyptiläisiä alamaisinaan, vaikka Bulgaria oli irrottautunut valtakunnasta osaksi jo vuonna 1878 ja Egypti vuonna 1882.

Joukko tyytymättömiä upseereita halusi välttää uudet aluemenetykset ja kaappasi vallan vuonna 1908. Sulttaani säilytti nimellisesti asemansa mutta menetti valtansa.

Kansallismieliset upseerit suosivat turkkia puhuvia muslimeja valtakunnan muiden kansojen ja uskontokuntien kustannuksella. Niinpä kristittyjä ja arabeja sorrettiin entistä enemmän. Alistetut arabit alkoivatkin hautoa kapinaa turkkilaisia sortajia vastaan.

Lawrence näki arabien kapinahengen

Varmistaakseen suunnitelman onnistumisen Britannia lähetti 27-vuotiaan luutnantti Lawrencen edustajakseen Arabian niemimaalle lokakuussa 1916. Lawrence oli menettänyt sodassa kaksi veljeään ja halusi itsekin palavasti osallistua sotaponnistuksiin.

Heti perille päästyään Lawrence näki, että arabit olivat vaikeuksissa. Hussein oli kyennyt kokoamaan vain muutaman tuhat soturia, jotka olivat onnistuneet valtaamaan kehnosti puolustetun Mekan sekä Yenbon satamakaupungin.

Kun Husseinin joukot sitten olivat lokakuussa yrittäneet vallata Medinan, ne olivat kärsineet tappion, sillä turkkilaiset olivat lähettäneet Medinaan lisäjoukkoja Lähi-itää halkovaa Hijazin rautatietä pitkin. Nyt kapinalliset olivat loukussa.

Hussein Ibn Ali nousi brittien kehotuksesta kapinaan turkkilaisia vastaan, mutta hänen poikansa Faisal johti sotaa.

© History archive

Lawrence ei juurikaan arvostanut Husseinia ja hänen poikiaan Alia, Abdallahia ja Zeidia. Neljäs poika Faisal sen sijaan oli toista maata. Lawrence kirjoittikin myöhemmin, että Faisal oli se mies, joka saattoi ”sytyttää aavikon tuleen” ja johtaa arabit kapinaan.

Keskusteltuaan Faisalin kanssa ja arvioituaan arabijoukkojen taistelukykyä Lawrence palasi Kairoon. Raportissaan hän totesi, että Britannian ei tarvinnut lähettää joukkoja arabien avuksi.

Raportti oli Britannian sodanjohdolle iloinen yllätys, sillä se oli jo ehtinyt menettää luottamuksensa arabeihin. Pian Lawrence lähetettiin takaisin Faisalin leiriin yhteysupseeriksi. Nuorelle kunnianhimoiselle upseerille se ei kuitenkaan riittänyt.

Lawrence ratsasti usein kamelilla, ja hänen karavaaninsa kantoi usein kultakolikoita maksuksi värvätyille.

© Getty Images

Kolme erikoista seikkaa Arabian Lawrencesta

Ampui vahingossa kamelinsa

Lawrencen kameli kaatui Abu al-Lissalin hyökkäyksen aikana, ja hän putosi maahan. Taistelun huumassa Lawrence oli ampunut kameliaan päähän.

Sankari oli ilmeisesti ikuinen neitsyt

Yleisen käsityksen mukaan Lawrencella ei koskaan ollut seksisuhdetta. Hän tosin kirjoitti ystävälleen maksaneensa piiskatuksi tulemisesta vitsoilla.

Liittyi RAF:ään väärällä nimellä

Sodan jälkeen Lawrence kyllästyi jatkuvaan julkisuuteen ja ilmoittautui vapaaehtoisena Britannian ilmavoimiin nimellä John Hume Ross.

Arabit siirtyivät sissisotaan

Joulukuussa 1916 Lawrence saapui Faisalin leiriin Yenbon lähellä ja oppi pian tuntemaan beduiinien taistelutavat. Lawrencella ei ollut taistelukokemusta, mutta hänellä oli hyvä taktiikan ja strategian taju.

Hän näki oitis, että beduiinit olivat tehokkaita mies miestä vastaan, mutta armeijana he ”eivät tehneet vaikutusta, sillä heiltä puuttui toverihenki, kuri ja keskinäinen luottamus”.

Lawrence sai Faisalin luopumaan suunnitelmasta vallata hyvin puolustettu Medina. Hänen mielestään beduiinien kannatti hyödyntää aavikon tuntemustaan ja ratsastustaitojaan ja turvautua suoran hyökkäyksen sijasta kommandoiskuihin, jotka kohdistuisivat etenkin Hijazin rautatiehen.

Faisal johti arabien kapinaa pohjoisessa ja teki läheistä yhteistyötä Lawrencen kanssa.

© Imperial war museum

Maaliskuussa 1917 uutta strategiaa kokeiltiin ensi kertaa käytännössä, kun Faisalin joukot päättivät hyökätä turkkilaisen varuskunnan vartioimalle Abu al-Naamin rautatieasemalle. Lawrence asetti yön pimeydessä kiskojen alle miinan, mutta kun juna seuraavana aamuna ohitti aseman, mitään ei tapahtunut.

Yön kosteus oli saanut miinan vajoamaan maahan, eikä se ollut räjähtänyt. Seuraavana yönä Lawrence asetti uuden miinan, ja varhain seuraavana aamuna hän tunsi maan järähtävän. Toinen miina oli lauennut, ja aamujuna oli räjähtänyt kappaleiksi.

Lawrencen kunnianhimo vain kasvoi ­onnistumisten myötä. Punaisenmeren pohjukassa oli Akaban satamakaupunki, jonne britit voisivat lähettää kapina-armeijan tarvitsemia varusteita ja aseita, jos kaupunkia puolustavat turkkilaiset saataisiin eliminoitua.

Lawrence ehdottikin, että Faisal suuntaisi ensin pohjoiseen, jolloin turkkilaiset luulisivat hänen aikovan hyökätä Damaskokseen. Autiomaassa beduiinit kääntyisivät kuitenkin takaisin etelään ja hyökkäisivät Akabaan.

”Dynamiitin ja englantilaisten kullan avulla kaikki on mahdollista.” Howeitatheimon johtaja Auda Abu Tayi

Akaban valtaukseen tarvittiin kuitenkin lisää sotureita. Niinpä Lawrence päätti tavata howeitatheimon päällikön Auda Abu Tayin, jonka hän uskoi voivan suostutella muitakin heimoja liittymään mukaan kapinaan.

Auda asui Siinain erämaassa, ja hän oli kertomansa mukaan surmannut 75 arabia. Tappamiaan turkkilaisia hän ei kuulemma ollut vaivautunut edes laskemaan.

”Dynamiitin ja englantilaisten kullan avulla kaikki on mahdollista”, Auda totesi kuultuaan Lawrencen suunnitelman.

Merkiksi sitoutumisestaan kapinaan Auda poistui teltasta, otti Turkissa valmistetut tekohampaat suustaan ja murskasi ne kivellä.

”Söin herrani Faisalin tarjoamaa ruokaa turkkilaisilla hampailla”, Auda ilmoitti palatessaan muka häpeissään hampaattomana telttaan.

Beduiinit tekivät jatkuvia iskuja Hijazin rautatielle. Niissä tuhoutuneita junia on edelleen nähtävissä lähellä Medinaa Saudi-Arabiassa.

©

Lawrence loi beduiinisissien armeijan

***Vapauttaan vaalivat beduiinit eivät sopeutuneet sotilaskuriin. Niinpä Lawrence koulutti heistä sissisodan asiantuntijoita

Britannialta saadusta tuesta ja aseista huolimatta Lawrencen kouluttamat arabit eivät pärjänneet Ottomaanien valtakunnan hyvin koulutetulle armeijalle. Niinpä Lawrence päätti unohtaa vallalla olevan kunniakäsityksen, jonka mukaan sodat ratkaistiin suurissa taisteluissa, ja turvautua sissisotaan.

Rautateihin kohdistuvat sabotaasi-iskut katkaisivat turkkilaisten huoltokuljetukset ja estivät heitä siirtelemästä joukkoja, ja pienten ratsuyksiköiden nopeat hyökkäykset synnyttivät sekasortoa turkkilaisten keskuudessa.

”Sodankäynti kapinallisia vastaan on sotkuista ja hidasta, vähän kuin söisi keittoa veitsellä”, Lawrence itse kuvaili turkkilaisten tilannetta.

Kolme vuotta kestäneen aavikkosodan aikana arabit katkaisivat toistuvasti Hijazin rautatien räjäyttämällä. Hyökkäykset olivat raakoja, ja niissä kuoli satoja ihmisiä.

Lawrence kuvaili myöhemmin erästä räjähdystä, jossa hän oli itsekin vähällä kuolla: ”Kun räjähdyksen nostattama tomu hälveni, näin, että etumaisen veturin kattila oli tuhoutunut, ja suoraan edessäni lojui savuava miehen yläruumis.”

”Saamme heidät taistelemaan valheella”

Toukokuun 9. päivä 1917 Lawrence, Auda ja beduiiniarmeija lähtivät pitkälle vaellukselle paahtavan kuuman autiomaan halki kohti Akabaa. Matkan varrella armeijaan liittyi uusia sotureita.

Lawrence ei ollut kertonut hyökkäyssuunnitelmasta briteille, sillä hän oli saanut tietää, että brittiläinen diplomaatti Mark Sykes ja tämän ranskalainen kollega François Georges-Picot olivat allekirjoittaneet salaisen sopimuksen Lähi-idän jakamisesta sodan jälkeen. Siten Britannia oli rikkonut arabeille antamansa lupauksen itsenäisestä valtiosta, ja turkkilaisherra vaihtuisi vain brittiläisiin ja ranskalaisiin.

Lawrence oli hyvin katkera joutuessaan pettämään arabit, jotka luottivat häneen. ”He taistelevat puolestamme, koska uskovat valheemme. Tilanne on minulle sietämätön”, hän sähkötti brittijoukkojen päämajaan Kairoon.

Arabišeikit olivat jatkuvasti kiistoissa keskenään. Lawrencen suuri saavutus oli, että hän pystyi ulkopuolisena yhdistämään heidät yhteiseen tavoitteeseen.

© Getty Images

Lopulta Lawrence päätti noudattaa omaa harkintaansa ja vallata arabien kapina-armeijan kanssa ensin Akaban ja sitten Damaskoksen. Hän toivoi, että voittojen jälkeen arabit pystyisivät painostamaan suurvaltoja myöntämään heille oman valtion.

Ollessaan matkalla Akabaan hän ratsasti yksin vihollisen hallitseman alueen halki noin 600 kilometrin päässä sijaitsevaan Damaskokseen. Matkan varrella hän yritti värvätä lisää sotureita kapina-armeijan riveihin: ”Olin täysin turta. Fyysinen vamma olisi ollut tervetullut, jotta olisin voinut unohtaa sisälläni vallinneen mielenkuohun”, Lawrence kirjoitti myöhemmin tuntemuksistaan.

Parin viikon kuluttua hän palasi kapina-armeijan leiriin, ylitti aavikon Auda Abu Tayin joukkojen kanssa ja valtasi Akaban 6. heinäkuuta 1917. Arabit tappoivat tai vangitsivat voittoisassa taistelussa 1  200 turkkilaista sotilasta mutta menettivät itse vain kaksi miestä.

Turkkilaisjoukot olivat alakynnessä arabikapinallisia vastaan, ja heillä oli vain vähän tykistöä ja muuta raskasta aseistusta.

© Library Of Congress

Suurvallat jakoivat Lähi-idän

Lawrence toivoi sodan hankkivan arabeille itsenäisyyden, mutta sen tuloksena Ranska ja Britannia ottivat lopulta vankan jalansijan Lähi-idässä.

Lawrence beduiiniarmeijoineen taisteli turkkilaisia vastaan kolme vuotta. Toiveena oli, että jos he saavuttaisivat taisteluissa selkeän voiton, Britannia ei voisi luistaa lupauksestaan antaa heille oma itsenäinen valtionsa. Lawrence tiesi, että Britannia ja Ranska olivat salaa solmineet niin sanotun Sykes-Picot-sopimuksen, jossa muun muassa Palestiina määriteltiin kansainväliseksi vyöhykkeeksi.

Sodan aikana Britannia kuitenkin hylkäsi sopimuksen ja pyrki saamaan Palestiinan itselleen. Sodan päätyttyä vuonna 1918 voittajavaltiot käynnistivät Pariisissa uudet neuvottelut Lähi-idän aluejaosta. Britannian ja Ranskan valtionpäämiehet kiistelivät alueista, jotka olivat heille tuttuja lähinnä Raamatusta.

Lähi-itä jaettiin Pariisissa Britannian ja Ranskan hallitsemiin mandaattialueisiin. Ideana oli valmistella arabikansoja itsenäisyyteen, mutta todellisuudessa mandaattialueet olivat lähinnä siirtomaita vailla itsemääräämisoikeutta. Maat itsenäistyivät vasta seuraavien 30 vuoden aikana.

Damaskoksen piti varmistaa arabivaltio

Akaban valtauksen jälkeen Lawrence matkusti Siinain poikki Kairoon, jonne hän saapui 10. heinäkuuta. Yhä arabien vaateparteen pukeutuneena hän meni tapaamaan Britannian Egyptin-siirtoarmeijan päällikköä kenraali Allenbya.

”Hän istui tuolissaan ja katsoi minua ihmeissään – ei suoraan vaan sivusilmällä”, Lawrence kirjoitti myöhemmin.

Allenby tiesi, että arabit eivät olleet mitään tyhjänpäiväisiä ryysyläisiä vaan he voisivat auttaa brittijoukkoja valtaamaan Jerusalemin. Niinpä Allenby sopi Lawrencen kanssa, että beduiiniarmeija lähestyisi pyhää kaupunkia rinnan Allenbyn brittijoukkojen kanssa ja sabotoisi edetessään Hijazin rataa.

Lawrence lähti oitis toteuttamaan uutta suunnitelmaa, ja seuraavien parin kuukauden aikana arabit tekivätkin lukuisia sabotaasi-iskuja Hijazin radalla. Iskut estivät turkkilaisia kuljettamasta joukkoja Jerusalemiin, ja 11. joulukuuta 1917 Allenby joukkoineen marssi kaupunkiin. Hänen rinnallaan oli Lawrence vaihteeksi lainattuun brittiunivormuun pukeutuneena.

”Minulle se oli koko sodan kohokohta”, Lawrence kirjoitti myöhemmin.

Arabit valtasivat suuren osan turkkilaisten tykeistä ja käänsivät ne turkkilaisia vastaan.

© Pierre Perrin/Getty Images

Seuraava kohde oli Damaskos, jota oli vuosisatojen ajan pidetty arabimaailman poliittisena keskuksena. Suunnitelman mukaan brittijoukot etenisivät pohjoiseen, kun taas Lawrence arabeineen yrittäisi viivyttää turkkilaisia niin paljon kuin mahdollista. Lawrence oli kuitenkin päättänyt ehtiä beduiinien kanssa Damaskokseen ennen brittejä.

Damaskoksen sotaretki alkoi 19. syyskuuta 1918, ja paria päivää myöhemmin tuhat beduiinisoturia valtasi Syyriassa sijaitsevan Deraan. Matkalla he joutuivat todistamaan kauheaa näkyä Tafasin kaupungissa, jossa 2 000 turkkilaista sotilasta Deraasta olivat riehuneet.

Asukkaat oli murhattu, ja Lawrence kuvaili muiden ruumiiden joukossa näkemäänsä raskaana ollutta naista: ”Hänet oli naulattu maahan pistimellä, joka sojotti kohti ilmaa hänen jalkojensa välistä.”

”Hulluuden vallassa ammuimme niin haavoittuneita kuin eläimiäkin, aivan kuin verenvuodatus olisi voinut lievittää suruamme.” T. E. Lawrence verenvuodatuksesta, johon hän osallistui.

Vetäytyvä turkkilaisrykmentti näkyi vielä etäällä, ja Auda ja muut beduiinišeikit halusivat kostaa heille Tafasin verilöylyn. Lawrence antoi periksi verenhimolle.

”Hulluuden vallassa ammuimme niin haavoittuneita kuin eläimiäkin, aivan kuin verenvuodatus olisi voinut lievittää suruamme”, Lawrence kuvasi myöhemmin.

Lokakuun 1. päivä 1918 Lawrence saapui Damaskokseen, mutta brittiläinen komppania oli ehtinyt kaupunkiin ensin ja lähtenyt jo matkoihinsa. Turkkilaisten vallasta vapautetun Damaskoksen asukkaat juhlivat kuitenkin beduiiniarmeijaa ja ”El Aurensia” vapauttajinaan.

Illalla uupunut Lawrence kuunteli, miten kadut vaikenivat ihmisten ”antautuessa rukoukseen ensimmäisenä vapauden yönään”. Vähän myöhemmin Lawrence palasi Britanniaan. Hänen tehtävänsä Lähi-idässä oli suoritettu.

Monien Lähi-idän konfliktien juuret juontuvat suurvaltojen toimista alueella ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

©

Ranska karkotti kuningas Faisalin

Syyria – itsenäistyi vuonna 1946

Faisal ibn Hussein, joka oli taistellut sodan aikana Lawrencen rinnalla, kruunautti itsensä Syyrian kuninkaaksi vuonna 1920. Syyria kuitenkin kuului Sykes-Picot-sopimuksen nojalla Ranskalle, joka lähetti joukkonsa maahan ja syöksi Faisalin vallasta. Voidakseen paremmin hallita Syyriaa Ranska usutti maan uskonnolliset ryhmät toisiaan vastaan. Shiialaiset alaviitit saivat erityisaseman sunnienemmistön kustannuksella, ja he hallitsevat maata yhä.

©

Kristityt saivat oman pikkuvaltion

Libanon – itsenäistyi vuonna 1943

Muutama kuukausi Syyrian miehityksen jälkeen vuonna 1920 Ranska erotti maasta erillisen pikkuvaltion, Libanonin. Alueella eli ristiretkien seurauksena runsaasti kristittyjä, joiden Ranska uskoi tukevan sen valta-asemaa alueella. Ranskan toiminta synnytti runsaasti jännitteitä Libanonin kristittyjen ja muslimien välille. Uskontokuntien välit pysyivät kireinä myös Libanonin itsenäistymisen jälkeen ja kärjistyivät sisällissodaksi vuonna 1975.

©

Ryöväribeduiini sai Arabian öljyn

Saudi-Arabia – yhdistyi vuonna 1932

Beduiinipäällikkö Ibn Saud oli valloittanut suuren osan nykyistä Saudi-Arabiaa brittien tuella ennen ensimmäistä maailman­sotaa. Hän ryösteli surutta myös arabinaapureitaan, ja vuonna 1924 hän valloitti Hijazin alueen ja karkotti sieltä brittien entisen liittolaisen, Mekan emiiri Husseinin. Ibn Saudin onneksi vallatut alueet olivat niin karuja, etteivät suurvallat olleet niistä kiinnostuneita. Alueen öljyvarat löydettiin vasta vuonna 1938.

©

Britit lupasivat juutalaisille kodin

Palestiina – Israel perustettiin 1948

Sykes-Picot-sopimuksen nojalla Palestiinasta piti tulla sodan jälkeen kansainvälinen vyöhyke. Britannia kuitenkin lupasi juutalaisille alueelta ”kansallisen kodin”, ja Palestiinasta tuli sodan päätyttyä Britannian mandaattialue. Alueen muslimit ja juutalaiset eivät hyväksyneet tilannetta ja hyökkäilivät brittien kimppuun. Juutalaiset joukot karkottivat britit alueelta Ranskan tuella vuonna 1948, ja Israelin valtio perustettiin toukokuussa 1948.

©

Husseinin poika sai kuningaskunnan

Jordania – itsenäistyi vuonna 1946

Transjordania eli nykyinen Jordania oli alun perin Itä-Palestiinaa, ja se joutui Britannian vallan alle vuonna 1921. Transjordania irrotettiin Palestiinasta ja sen kuvernööriksi nimitettiin Mekan emiirin Husseinin poika Abdallah. Kun Britannian mandaattiaika umpeutui vuonna 1946, Abdallah valittiin Transjordanian kuninkaaksi. Israelin perustamisen jälkeen Jordaniaan pakeni noin satatuhatta palestiinalaista, ja nykyään siellä on noin 410  000 palestiinalaispakolaista.

©

Sunnimuslimit nousivat valtaan

Irak – itsenäistyi vuonna 1932

Vuonna 1920 Irakista tuli Britannian hallitsema Kansainliiton mandaattialue, ja seurauksena oli väkivaltainen kansan­nousu. Kun britit lopulta saivat kapinan kukistettua, he nostivat vuonna 1921 Irakin hallitsijaksi kuningas Faisalin, jonka Ranska oli edellisenä vuonna karkottanut Syyriasta. Britit nimittivät shiiaenemmistöisen Irakin johtotehtäviin sunnimuslimeja, jotka hallitsivat maata vuonna 2003 syttyneeseen Irakin sotaan saakka.

Arabit saivat tähteet rikkaiden pöydästä

Arabit eivät saaneet nauttia vapaudesta pitkään. Kun Ottomaanien valtakunnan rippeitä jaettiin, Britannian hallitus kutsui Lawrencen neuvonantajakseen. Hän katkeroitui nähdessään, että arabeille annettiin vain sellaisia alueita, joita suurvallat eivät halunneet

Marraskuussa hän kieltäytyi ottamasta vastaan mitalia, jonka Britannian kuningas Yrjö V oli hänelle myöntänyt.

Faisal I johti arabidelegaatiota Pariisin rauhankonferenssissa. Arabit eivät saaneet itsenäistä valtiota Palestiinaan.

© Imperial War Museum

Seuranneessa rauhankokouksessa, joka alkoi 19. tammikuuta 1919, Lawrence esitti vetoomuksen arabivaltion puolesta, mutta se kaikui kuuroille korville. Suurvaltajohtajat jakoivat Lähi-idän arabeille annetuista lupauksista piittaamatta. Faisal kruunattiin tosin Syyrian kuninkaaksi vuonna 1920, mutta neljä kuukautta myöhemmin Ranska suisti hänet vallasta ja karkotti maasta.

Lähi-itä vapautui Euroopan otteesta vasta toisen maailmansodan jälkeen, mutta Lawrence ei ollut sitä näkemässä. Palveltuaan jonkin aikaa Britannian ­ilmavoimissa hän vetäytyi julkisuudesta vuonna 1935. Vähän sen jälkeen hän joutui moottoripyöräonnettomuuteen ja kuoli vain 46 vuoden ikäisenä.

Presidentti Wilson oli eri mieltä Britannian pääministerin Lloyd Georgen ja Ranskan pääministerin Clemenceaun kanssa rauhankonferenssissa sodan jälkeen.

© Ritzau Scanpix

Yhdysvallat toivoi itsenäistä arabivaltiota

Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson kannatti ainoana suurvaltajohtajana itsenäisen arabivaltion perustamista.

Vuonna 1918 Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson laati 14 kohdan luettelon asioista, joita hän piti tärkeinä ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Yksi luettelon kohdista oli ristiriidassa Britannian ja Ranskan kantojen kanssa: Wilson näet esitti, että kaikilla Ottomaanien valtakunnan eri kansoilla, myös arabeilla, oli oikeus omaan valtioon.

Wilson ei hyväksynyt Britannian ja Ranskan imperialismia ja pelkäsi, että jos rauha solmittaisiin epäoikeudenmukaisilla ehdoilla, seurauksena olisi pian uusi sota.

”Jos rauha solmitaan toisessa muodossa, aion paeta ja piiloutua, sillä seurauksena ei ole vain uusi konflikti vaan katastrofi”, Wilson totesi.

Wilsonin mielestä taisteluissa koetut valtavat ihmishenkien menetykset olivat riittävä uhri ja edellyttivät rauhaa ilman aluevaatimuksia, mutta Britannia ja Ranska vaativat maa-alueita. Wilson vastusti Pariisin rauhanneuvotteluissa kiivaasti Britannian ja Ranskan suunnitelmia ottaa hallintaansa alueita Lähi-idästä, mutta hän joutui lopulta taipumaan sodanaikaisten liittolaistensa vaatimusten edessä.