1. Vihollista hämättiin kaikien keinoin
Jo ensimmäisen maailmansodan alussa oli selvää, että alkanut konflikti poikkesi kaikista aiemmista sodista.
Aiemmin armeijat olivat marssineet taisteluun värikkäissä univormuissa, ja sodan lopputulos oli ratkaistu lyhyillä yhteenotoilla. Konetuliaseiden keksiminen kuitenkin mullisti sodankäynnin täysin.
Saksalaiset sotataktikot olivat jo vuonna 1908 esittäneet, että tiiviinä rivistönä etenevien jalkaväensotilaiden tulittaminen johtaisi ”täydelliseen tuhoon”.
Lisäksi 1800-luvun lopun taisteluja analysoineet sotatutkijat olivat havainneet, että punaisiin univormuihin pukeutuneita sotilaita kuoli enemmän kuin vihreisiin tai ruskeisiin pukeutuneita. He olivat myös panneet merkille kaksi tieteellistä tosiasiaa.
Ensimmäinen oli se, että ihmisen näköaistia oli helppo huijata. Toinen oli peräisin luonnontieteilijä Charles Darwinilta, joka oli havainnut, että eläinten turkin tai höyhenpeitteen väritys ja kuviointi mukautuivat ajan mittaan niiden elinympäristöön.
Kokeissa selvisi, että viirut ja laikut kätkivät sotilaan tehokkaasti. Näin armeijat voisivat ottaa mallia impressionististen maalareiden epätarkoista ääriviivoista.
Naamiointi jäi kuitenkin pitkälti teorian asteelle.
Britannia ja Saksa kyllä vaihtoivat sotilaidensa univormut ruskeisiin ja harmaisiin ennen sotaa, mutta konservatiivinen Ranska piti siniset takkinsa ja punaiset housunsa, kunnes suuret tappiot saivat senkin siirtymään hillitympiin väreihin.
Miehet yrittivät sulautua ympäristöönsä. Se ei auttanut tätä brittien vangitsemaa turkkilaista sotilasta Gallipolissa.
2. Piikkikypärä oli oiva maalitaulu
Saksalaiset rakastivat piikkikypärää, jonka Preussin kuningas Fredrik Vilhelm oli ottanut käyttöön vuonna 1842.
Ensimmäisen maailmansodan alettua kävi kuitenkin pian selväksi, että kypärän päälaella sojottava piikki vaikeutti sotilaiden piiloutumista.
Vuonna 1916 Saksan joukoille alettiinkin jakaa uudentyylistä maastokuvioitua teräskypärää, jossa ei ollut komeaa piikkiä.
Saksalaisen piikkikypärän piikki vuonna 1914 oli lähes 10 sentin pituinen. Jo vuonna 1916 siirryttiin huomaamattomampaan kypärään (oik.).
3. Sotahevoset saivat uuden pintavärin
Ensimmäisessä maailmansodassa käytettiin jo moottoriajoneuvoja, mutta rintamilla oli myös miljoonia hevosia.
Vaaleat hevoset oli kuitenkin helppo erottaa liejuisella taistelukentällä, ja niinpä esimerkiksi länsirintamalla britit alkoivat maalata hevosensa vihreiksi tai ruskeiksi.
Itä-Afrikassa sotivat britit olivat vieläkin kekseliäämpiä. Heillä oli käytössään tuhansia hevosia, jotka maalattiin raidallisiksi, jotta saksalaiset luulisivat niitä seeproiksi.
Ajatus oli periaatteessa hyvä, mutta se ei toiminut käytännössä, sillä useimmat saksalaiset erottivat hevosen seeprasta.
Afrikassa britit naamioivat hevosensa seeproiksi.
4. Valehaavoittuneet olivat ovela ansa
Saksalaiset keksivät kieron juonen voidakseen houkutella britit ansaan. He pukivat nukkeja brittiunivormuihin ja veivät ne ei-kenenkään-maalle.
Kun nuken käteen sidotusta narusta veti, näytti kuin nukke olisi heiluttanut kättään avunpyynnöksi.
Kun britit sitten ryntäsivät apuun, he paljastivat asemansa ja joutuivat samalla tarkka-ampujien maalitauluksi.
Saksalaiset huijasivat brittejä ”haavoittuneilla” nukeilla.
5. Hevosten ruhoista oli hyvä tähystää
Sodassa kuoli yli kahdeksan miljoonaa hevosta, ja niiden mätäneviä ruhoja lojui kaikkialla. Se ei jäänyt ranskalaisilta huomaamatta.
Länsirintamalla ei juurikaan ollut kasvillisuutta, jonka sekaan sotilaat olisivat voineet piiloutua. Niinpä ranskalaiset muotoilivat paperimassasta onttoja hevosenruhoja, joiden sisältä heidän tarkkailijansa saattoivat seurata saksalaisten liikkeitä.
Sotamies Samuel Benson kuvaili sodan jälkeen, miten ovela piilo kerran paljastui:
”Vihollinen ampui kuollutta hevosta, jolloin sen sisältä pinkaisi juoksuun mies. Sitten hän kaatui kuolleena maahan.”
Ranskalaiset vakoilivat saksalaisia onttojen valehevosenruhojen suojasta.
6. Paperipäät etulinjassa
Britannian armeijan naamiointikeskuksessa Kensingtonissa tuotettiin sodan parhaimpiin kuuluvia päitä – paperimassasta.
Valepäiden tarkoitus oli houkutella saksalaisia tarkka-ampujia ampumaan ja paljastamaan siten sijaintinsa.
Valepää nostettiin kepin nenässä juoksuhaudan reunan yläpuolelle, ja kun saksalaisten aseiden suuliekki oli paljastanut heidän sijaintinsa, britit saattoivat keskittää oman tulituksensa suoraan heitä kohti.
Ensimmäiset paperimassapäät muotoili ranskalainen kuvanveistäjä Henri Bouchard, joka oli keksinyt monia nerokkaita naamiointi-ideoita.
Britit parantelivat päitä tekemällä niistä yhä realistisemman näköisiä. Pään aihio valettiin kipsistä, minkä jälkeen sille muotoiltiin paperimassasta yksilölliset kasvonpiirteet.
Aidon vaikutelman lisäämiseksi osa valepäistä jopa poltti tupakkaa. Pään suuhun vedettiin kumiletku, johon juoksuhaudassa istuva oikea sotilas puhalsi tupakansavua.
Paperimassapäiden lisäksi britit valmistivat komppaniakaupalla vanerisotilaita, joiden oli tarkoitus kiinnittää vihollisen huomio samaan aikaan kun britit hyökkäsivät toisaalla.
Parista narusta vetämällä britit saattoivat käynnistää jopa kolmensadan vanerilevystä leikatun valesotilaan ”rynnäkön”.
Britit muotoilivat paperimassasta päitä, joiden piti houkutella vihollinen hyökkäämään.
7. Laivojen kuviointi hämäsi vihollista
Brittitaiteilija Norman Wilkinson sai vuonna 1917 aivan uudenlaisen naamiointi-idean.
Laivastoon vapaaehtoisena liittynyt Wilkinson tajusi, ettei mikään naamiointi pystyisi kätkemään suuria sotalaivoja.
Niinpä hän ehdotti, että sotalaivat maalattaisiin geometrisillä kuvioilla, joiden ansiosta Saksan sukellusveneiden olisi mahdotonta arvioida luotettavasti niiden nopeutta
ja kurssia.
Wilkinson sai idean ”dazzle”-kuviointiin luultavasti kubismista, jonka taitajiin muun muassa Pablo Picasso kuului. Dazzle camouflage -naamiointia käytettiin toiseen maailmansotaan asti.
Ainakin kaksituhatta laivaa naamioitiin I maailmansodan aikana Wilkinsonin kehittämällä niin sanotulla dazzle-kuvioinnilla.