Dronen tarina: Maalilennokista älykkääksi tappajaksi
Monet yhdistävät dronet nykyaikaiseen sodankäyntiin, mutta keksintö on lähes 90 vuotta vanha. Miehittämättömät ilma-alukset kehittyivät hyödyttömistä leluista tappaviksi aseiksi, ja jo 1980-luvulla ne ratkaisivat ensimmäisen sodan.
Amerikkalaiset testasivat jo 1950-luvulla ensimmäisiä suihkukäyttöisiä lennokkeja.
Syyrialaisjoukoista valui hiki, kun ne valmistelivat pelättyjä ilmatorjuntaohjuksiaan kesähelteellä. Pian Bekaan laakson ilmatorjuntapatterit olisivat käytössä israelilaisia lentokoneita vastaan. Syyrialla oli ollut joukkoja sisällissodan runtelemassa Libanonissa kuuden vuoden ajan, mutta kesäkuussa 1982 israelilaiset joukot ylittivät Libanonin rajan. Ilmaiskut seurasivat sitä väistämättä.
Yhtäkkiä syyrialaiset kuulivat heikon surinan yläpuolellaan, ja ilmahyökkäyssireeni soi välittömästi. Kehittyneet tutkajärjestelmät olivat havainneet heitä kohti suuntaavat lentokoneet, ja alle puoli minuuttia myöhemmin syyrialaiset laukaisivat ensimmäiset ohjukset.
Taivas näytti kuhisevan vihollisia, ja syyrialaiset ampuivat pian kaikki ohjuksensa. Mutta he olivat langenneet ansaan. Ilmatorjuntapatterit eivät olleet ampuneet hävittäjiä vaan vaarattomia kauko-ohjattavia lennokkeja, joissa oli vain kamerat. Nyt syyrialaiset olivat puolustuskyvyttömiä, sillä uusien ohjusten nostaminen paikalleen ja laukaisuvalmiiksi vei kymmenen minuuttia.
Israelilaiset olivat valmiina hyödyntämään tilanteen kylmäverisesti. Yli 50 vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen lennokit ratkaisevat ensimmäistä kertaa sodan.
Tesla viitoitti tietä droneille
Ajatus vihollisen kimppuun hyökkäämisestä ilmasta käsin – lentäjän henkeä vaarantamatta – on vuosikymmeniä vanha. Ensimmäiset varovaiset askeleet kohti miehittämättömiä sotilaslentokoneita otettiin jo vuonna 1898, kun serbialainen tiedemies Nikola Tesla tajusi, että niitä voitaisiin ohjata etäältä radioaaltojen avulla.
Wrightin veljekset tekivät ensimmäisen lennon vuonna 1903, eikä kestänyt kauaa ennen kuin kenraalit ympäri maailmaa alkoivat haaveilla näiden kahden tekniikan yhdistämisestä ja käyttämisestä sotilaallisiin tarkoituksiin.
Ensimmäisen maailmansodan aikana tehtiin ensimmäiset yritykset kehittää miehittämättömiä ilma-aluksia, mutta yksikään niistä ei edennyt vaiheeseen, jossa lennokkeja olisi voitu käyttää vihollista vastaan. Sotien välisenä aikana erityisesti britit jatkoivat konseptin työstämistä – ensisijaisesti kehittääkseen miehittämättömiä lentokoneita, joita voitaisiin käyttää liikkuvina kohteina ilmatorjuntaharjoituksissa.
"Se on kelpo tapa sotia." Yhdysvaltain laivaston upseeri Korean sodan aikaisista lennokkikokeista.
Toisen maailmansodan aikana amerikkalaiset ottivat ensimmäiset varovaiset askeleet pommeja ja torpedoja kuljettavien kauko-ohjattavien lentokoneiden kehittämisessä. Näillä varhaisilla sotilaslennokeilla kokeiltiin vuodesta 1944 alkaen hyökkäyksiä kiinteisiin kohteisiin, kuten siltoihin, rakennuksiin ja karille ajaneisiin laivoihin.
Toisen maailmansodan lennokeissa oli kuitenkin monia puutteita. Operaattorin oli esimerkiksi lennettävä aivan lennokin perässä, koska kauko-ohjauksen kantama oli rajallinen. Näin hän oli vaarassa joutua vihollisen ampumaksi alas.
Hanke hyllytettiin nopeasti, kun Yhdysvaltain ilmavoimat lannistuivat lennokkien heikosta tarkkuudesta.
Korean sodan aikana vuosina 1950–1953 amerikkalaiset käynnistivät hankkeen uudelleen. Tällöin toisen maailmansodan hävittäjiä käytettiin kamikaze-lennokkeina.
Pettymys valtasi jälleen kerran ilmavoimien johdon, kun lennokki toisensa jälkeen syöksyi kohti vihollista mutta meni rysähtäen ohi.
Amerikkalaislentäjät suhtautuivat tosin myönteisesti siihen, että he pystyisivät suorittamaan vaarallisia tehtäviä turvalliselta etäisyydeltä – ilman kuoleman tai vangitsemisen riskiä.
"Se on kelpo tapa sotia", kommentoi eräs amerikkalainen upseeri.
Pohjois-Vietnam vapautti vuonna 1973 ryhmän yhdysvaltalaisia lentäjiä. Osa heistä oli ollut sotavankeina yli kuusi vuotta.
Ohjukset säikäyttivät Israelin
Kylmän sodan aikana amerikkalaiset käyttivät myös lennokkeja – tällä kertaa vihollisen vakoiluun. Vuodesta 1961 lähtien Yhdysvallat lähetti taiwanilaisten lentäjien ohjaamia U-2-koneita Kiinan ylle selvittääkseen, kuinka pitkälle kiinalaiset olivat edenneet ydinaseiden kehittämisessä.
Kourallinen nopeita ja korkealla lentäviä tiedustelukoneita ammuttiin kuitenkin alas, mikä osoitti, että kameroilla varustettuja miehittämättömiä ilma-aluksia tarvittaisiin.
Amerikkalaiset käyttivätkin Vietnamin sodan aikana – vuosina 1955–1973 – kaikkiaan 18 vuotta vakoilulennokkien kokeilemiseen. Ne osoittautuivat hyödyllisiksi myös Pohjois-Vietnamin ilmatorjunnan hämäämisessä.
Lennokkien rooli Vietnamissa oli kuitenkin minimaalinen, ja monet kenraalit epäilivät edelleen, ettei miehittämättömillä ilma-aluksilla olisi koskaan merkittävää roolia sodassa.
Tilanne muuttui äkillisesti muutamaa vuotta myöhemmin.
Israelin puolustusministeri Moshe Dayan pysähtyi 18. lokakuuta 1973 antamaan haastattelun länsimaiselle lehdistölle keskellä Siinain autiomaata. Israelin maajoukot olivat siellä antamassa arabinaapureilleen oppitunnin modernista sodankäynnistä ja voittamassa Jom kippur -sodan.
Moshe Dayan hänelle ominaisen silmälapun kanssa. Israelin ilmavoimat olivat voittaneet 19 päivää kestäneen Jom kippur -sodan, mutta niiden heikkoudet olivat paljastuneet.
Kaikki ei kuitenkaan ollut hyvin, sillä vihollisen neuvostoliittolaiset ohjukset olivat paha pulma. Yksi toimittajista kysyi Dayanilta:
"Entä amerikkalainen kalusto, onko sitä käytetty?"
Muuten itsevarma Dayan näytti empivän hetken.
Hän katsoi oikean olkapäänsä yli Yhdysvaltojen edustajaa ja kysyi:
"Mitä minun pitäisi sanoa? Kyllä vai ei? Mikä on hyödyksi suhteillemme?"
"Olemme hyvin tyytyväisiä", Dayan vastasi lopulta.
Israelilaiset eivät kuitenkaan olleet läheskään tyytyväisiä. Järkyttynyt olisi ollut lähempänä totuutta. Edellispäivinä neuvostoliittolaisten ilmatorjuntapattereiden ohjuksilla oli ammuttu alas yli 50 israelilaista hävittäjäkonetta – mukaan lukien monia amerikkalaisvalmisteisia F-4 Phantomeja ja A-4 Skyhawkeja.
Huolimatta suurista tappioista ilmassa Israelin maajoukot onnistuivat kääntämään sodan suunnan ja kukistamaan Egyptin ja Syyrian johtaman arabikoalition. Vastoin odotuksia israelilaiset eivät kuitenkaan olleet hallinneet sotaa ilmassa - ja tämä oli korjattava välittömästi.
Israelin puolustusministeriö alkoi tutkia, miten Neuvostoliiton ohjukset voitaisiin kukistaa siltä varalta, että naapurimaiden arabivaltiot hyökkäävät uudelleen.
Tehdas ei suostunut tekemään "leluja"
Ripeä tiedustelu oli ratkaisevan tärkeää ohjusten torjumiseksi, mutta sekä tiedustelulentokoneilta että lennokeilta kesti kauan toimittaa tarvittavat tiedot.
Ensin oli lennettävä vihollisen asemien yli, jotta kameralla voitiin ottaa kuvia. Sitten tuhlattiin tärkeää aikaa, kun lentokone lensi takaisin tukikohtaansa, ja kenraalien oli vielä odotettava, että kameran filmirullat kehitettiin.
Samaan aikaan vihollisen maasta laukaistavat ohjukset saattoivat olla lähteneet liikkeelle jo kauan sitten, koska neuvostoliittolaiset 3M9-ohjukset olivat panssaroidussa ajoneuvossa valmiina laukaisuun.
Israelilaiset tarvitsivat kipeästi uudenlaista lennokkia, joka voisi lähettää suoraa kuvaa päämajaan ja ohjata pommikoneet vihollisen asemiin.
Juuri tällaista lennokkia yhdysvaltalainen Lockheedin tehdas oli kehittämässä Yhdysvaltain ilmavoimille. Drone ei ollut kuitenkaan vielä läheskään valmis, vaikka amerikkalaiset olivat sijoittaneet miljardi dollaria niin sanottuun Aquila-hankkeeseen (nykyrahassa noin 42 miljardia euroa).
Israelilaisten oli kehitettävä itse jotain käyttökelpoista.
”Toimimme ilmailuteollisuudessa - emme leluteollisuudessa". Israelin ilmailuteollisuus kieltäytyi lennokkien valmistamisesta vuonna 1972.
Ennen Jom kippur -sotaa Israelin armeija oli yrittänyt saada maan omaa ilmailuteollisuutta kehittämään vakoilulennokin, mutta pyyntöön vastattiin ivallisesti:
"Toimimme ilmailuteollisuudessa - emme leluteollisuudessa."
Israelin ilmailuteollisuus suostui auttamaan vasta sodan jälkeen maan kenraalien painostamana.
Lennokkien kehittäminen oli kuitenkin täysin uusi ala israelilaisille insinööreille, joten edistyminen oli hidasta. Vuonna 1977 nuori insinööri David Harari määrättiin saamaan lennokki valmiiksi testattavaksi kolme vuotta myöhemmin. Tehtävä tuntui mahdottomalta, mutta kansallinen turvallisuus oli vaakalaudalla, ja Harari vetosi kollegoihinsa:
"Meidän on onnistuttava. Vaihtoehtoa ei ole".
Yksi suurimmista ongelmista oli lennokin painon pitäminen vähäisenä. Lennokin oli oltava pieni, jotta sitä olisi vaikea havaita tutkalla ja kiikareilla, ja samalla se vaikeuttaisi vihollisen osumista droneen.
Lennokkien kehittäminen kesti kauan. Lockheedin Aquila-dronen kehitystyö kesti 11 vuotta, ja sillä lennettiin ensi kertaa vuonna 1982. Muutamaa vuotta myöhemmin prototyyppi romutettiin.
Laskelmat osoittivat, että moottori saisi painaa enintään 30 kiloa, mutta Israelissa ei ollu tuolloin saatavilla niin pientä mäntämoottoria.
Hararin työryhmä yritti käyttää ruohonleikkureiden ja moottorisahojen moottoreita ennen kuin se luovutti ja kääntyi Lockheedin puoleen kysyäkseen, voisivatko he lainata Aquila-dronen pienoismoottorin.
Israelilaisten suureksi yllätykseksi lentokonevalmistaja oli suopea ja antoi käytöstä poistetut moottorit heille.
Muitakin ongelmia oli kuitenkin vino pino, sillä kaikki piti kehittää alusta alkaen. Kesti esimerkiksi kauan kehittää liikkuva ohjauskeskus, jolla lennokkia voisi ohjata kuorma-auton lavalta.
Ilma-aluksen potkurit oli säädettävä myös uudelleen aina, kun lennokin jonkin pienen laitteen painoa tai muotoa muutettiin.
Vasta maaliskuussa 1981 Hararin lennokki oli vihdoin valmis osallistumaan harjoitukseen Israelin armeijan muiden yksiköiden kanssa.
"Hyttynen" pilasi sotaharjoituksen
Miehittämättömän ja kauko-ohjattavan ilma-aluksen nimi oli IAI Scout, ja se painoi 135 kiloa. Lennokki oli 3,7 metriä pitkä, ja sen siipiväli oli 2,8 metriä.
Lennokin huippunopeus oli vain 176 kilometriä tunnissa. IAI Scoutiin suhtauduttiin alusta alkaen epäilevästi. Yksi pahimmista arvostelijoista sattui olemaan harjoituksen johtaja.
IAI Scout koelennolla. Lennokki kykeni pysymään siivillään 7,5 tuntia ja lentämään jopa 4,6 kilometrin korkeudessa.
Hararin saapuessa harjoituksen päämajaan hänet kutsuttiin komentajana toimineen kenraali Ehud Barakin luo. Israelin tuleva pääministeri sanoi suoraan:
"Minut on määrätty päästämään teidät lentämään lelujenne kanssa. Mutta teidän pitäisi tietää, etten usko niihin."
Hararille myönnettiin seuraavana päivänä lupa vain puolen tunnin lentoon kenraalin vakuuttamiseksi.
"Älkää vaivatko minua sen jälkeen", Barak lisäsi tuimasti.
Seuraavana aamuna IAI Scout oli ilmassa. Harjoituksessa israelilaisen yksikön tehtävänä oli tunkeutua sillalle ja ylittää se. Mutta Ehud Barakilla oli yllätys hihassaan.
Yön aikana kenraali oli purattanut sillan ja odotti nyt innolla, osaisivatko hyökkäävät joukot improvisoida.
Hararin lennokki pilasi kuitenkin yllätyksen. Heti kun IAI Scout pääsi alueelle, jossa sillan olisi pitänyt olla, se lähetti suoraa kuvaa hyökkäysjoukoille. Ne huomasivat välittömästi, että jotain puuttui.
Yksikön upseerit saattoivat nyt laatia rauhassa suunnitelmia siitä, miten sotilaat ylittäisivät kuivan joenuoman.
Ehud Barakista tuli myöhemmin puolustusvoimien päällikkö ja puolustusministeri. Vuosina 1999–2001 hän oli Israelin pääministeri.
"Ota tuo hyttynen alas taivaalta. Se pilaa harjoituksemme", yksi Barakin esikuntaupseereista huusi ärtyneenä.
Barak puolestaan käveli Hararin luokse ja myönsi, että hänen epäilyksensä olivat hälvenneet täysin:
"Nyt minä ymmärrän. Tämä on tietoa, joka saadaan suorana, ja sillä voi voittaa sotia. Sinun pieni lelusi voi vaikuttaa sodan lopputulokseen."
Barak tai Harari eivät kumpikaan tässä vaiheessa tienneet, että seuraavaan sotaan olisi enää reilu vuosi aikaa.
Lennokit huijasivat Syyriaa
Kesään 1982 mennessä Libanonin sisällissota oli jatkunut seitsemän vuotta. Israelin pohjoisrajalla sijaitsevan pienen maan kansallinen armeija ja kristityt miliisijoukot taistelivat Palestiinan vapautusjärjestöä (PLO) vastaan, jota libanonilaiset muslimit tukivat.
PLO käytti maan sekasortoisia oloja hyväkseen myös pommittaakseen Israelin rajakaupunkeja taistelussaan menetetyn maansa takaisin saamiseksi.
Israelin joukot hyökkäsivät Libanoniin karkottaakseen PLO:n sieltä. Kaksi kuukautta kestäneen Beirutin piirityksen jälkeen Jasser Arafatin oli komennettava 12 000 aseistettua kannattajaansa poistumaan maasta.
Israelin hallitus määräsi 6. kesäkuuta 60 000 sotilasta ja 500 panssarivaunua rajan yli Libanoniin. Yhden Israelin kolmesta hyökkäyskolonnasta oli määrä tunkeutua Bekaan laaksoon ja karkottaa sieltä Syyrian joukot, jotka olivat miehittäneet Libanonin pohjoisosaa kuuden vuoden ajan.
Syyrialaiset olivat sijoittaneet Bekaan laaksoon neuvostoliittolaisia pintatorjuntaohjuksia, jotka olivat käyneet Israelille kalliiksi Jom kippur -sodassa. Tällä kertaa israelilaiset olivat kuitenkin varautuneet uhkaan.
Kesäkuun 9. päivänä kello 10 aamulla Israelin ilmavoimien päällikkö David Ivry sai viestin. Hyökkäys syyrialaisia pattereita vastaan Bekaan laaksossa oli hyväksytty, ja ensimmäiset lennokit nousivat ilmaan muutamaa tuntia myöhemmin.
Yksikään syyrialainen lentokone ei ollut ilmassa Libanonin yllä, sillä ilmatorjuntapattereilla piti olla avoin taivas ampuakseen kaikkea ilmassa liikkuvaa.
"Syyrialaiset olivat varmoja niin vahvasta ilmapuolustuksestaan, ettei heidän mielestään tarvinnut vaarantaa hävittäjiä." David Ivry, Israelin ilmavoimien päällikkö vuonna 1982.
Jom kippur -sodan menestys osoittautuisi Syyrian armeijalle kohtalokkaaksi.
"Syyrialaiset olivat varmoja niin vahvasta ilmapuolustuksestaan, ettei heidän mielestään tarvinnut vaarantaa hävittäjiä", David Ivry selitti myöhemmin.
Lentokoneiden sijaan Israelin ensimmäinen hyökkäysaalto koostui lennokeista. Osa niistä oli varustettu lähettimillä, jotka häiritsivät syyrialaisia tutkia ja estivät niitä lukittumasta kohteisiinsa. Toiset toimivat harhautuksina, jotta syyrialaiset saatiin ampumaan ohjuksia niitä kohti.
Lennokkien parvi sai odotetusti syyrialaiset ampumaan kaikki ohjuksensa, mutta vain muutama osui kohteisiinsa. Samaan aikaan lennokit lähettivät tiedustelutietoja takaisin Israeliin.
"Tiesimme, missä jokainen niistä lensi", Ivry sanoi myöhemmin.
Lähes sata israelilaista hävittäjää kierteli jo ilmassa turvallisen välimatkan päässä, ja kun ohjusten laukaisut Bekaan laaksossa loppuivat, niitä käskettiin hyökkäämään. Syyrialaiset olisivat seuraavat minuutit puolustuskyvyttömiä.
Israelin lennokit huijasivat vihollista
Israelin hyökätessä Libanoniin vuonna 1982 sen piti tuhota ohjuspattereita Syyrian miehittämässä Bekaan laaksossa. Siellä syyrialaiset menivät päätä pahkaa lennokkien asettamaan ansaan.
Neljä minuuttia lennokkien häirinnän jälkeen 96 israelilaista F-15- ja F-16-hävittäjää jatkoi hyökkäystä. Niiden ohjuksia ja pommeja satoi syyrialaisten niskaan.
Pian sen jälkeen seurasi toinen hävittäjien aalto. Pattereihin pudotettiin rypälepommeja, jotka osuivat niiden erikoiskoulutettuihin joukkoihin.
Lennokit jatkoivat kiertelyään Bekaan laakson yllä paikantaakseen kohteet, joihin ei vielä ollut osuttu. Taistelukentältä otetun suoran videokuvan ansiosta israelilaiset kykenivät tyhjentämään laakson kokonaan syyrialaisista. Kun kolmas hävittäjien aalto lensi takaisin Israeliin kello 14.35 – kaksi tuntia sen jälkeen, kun lennokit olivat käynnistäneet hyökkäyksen – 29 syyrialaispatteria 30:stä oli tuhottu.
Syyrialaiset kävivät vastahyökkäykseen
Vasta tällöin Syyrian ylijohto ymmärsi tilanteen vakavuuden ja lähetti MiG-hävittäjiä Bekaan laakson taisteluun.
Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto toimitti Syyrialle, Kuuballe ja useille muille maille 2K12 Kub -ilmatorjuntapattereita.
Ensimmäiset 60 MiG-hävittäjää valmistautuivat lentoonlähtöön, mutta israelilaiset lennokit lensivät huomaamatta niiden tukikohtien läheisyydessä. Lennokit hälyttivät ilmavoimat, joten israelilaiset pystyivät jatkuvasti lähettämään omat hävittäjänsä ilmaan ajoissa.
Häirintälaitteilla varustetut lennokit lamauttivat myös vihollisia niin, että MiG-hävittäjät taistelivat lähes sokkoina. Syyrialainen lentäjä kertoi myöhemmin:
”Tutkamme pimeni, emmekä nähneet vihollisia enää lainkaan, kun pääsimme 10–15 kilometrin päähän heistä. Voimakas häirintä ei kohdistunut ainoastaan tutkaamme vaan myös viestintäyhteyteen päämajan kanssa".
Sitten Korean sodan ja 1950-luvun näin monta hävittäjää ilmassa ei ollut ollut ilmassa samassa taistelussa, josta tuli tällä kertaa sotahistorian yksipuolisimpia.
David Ivry pystyi seuraamaan päämajassaan ilmataisteluita kuuntelemalla niitä radiosta. Hän kuuli yhä uudelleen israelilaislentäjien hurraahuutoja, kun he ampuivat alas syyrialaisia koneita.
"Joskus jopa kaksi tai kolme neljän koneen parvesta", Ivry kertoi myöhemmin.
Pakistanilaiset osoittivat marraskuussa 2013 mieltään Yhdysvaltojen lennokki-iskuja vastaan.
Siviiliuhrit pilasivat dronen maineen
World Trade Centeriin vuonna 2001 tehdyn iskun jälkeen lennokkeja käytettiin terroristeja vastaan käytävässä taistelussa. Se ei sujunut ongelmitta.
Yhdysvallat on tehnyt viimeisten 20 vuoden aikana tuhansia lennokki-iskuja al-Qaidan, Islamilaisen valtion, Talebanin ja al-Shababin terroristeja vastaan. Iskuja on kuitenkin kritisoitu siitä, että ne ovat vaatineet liian monta viattomien siviilien henkeä.
Yhdysvaltain ilmavoimat teki pelkästään Pakistanissa 430 lennokki-iskua vuosina 2004-2020. Yhdysvaltain lukujen mukaan dronejen ampumat ohjukset johtivat 969 siviiliuhriin, joista noin 200 oli lapsia.
Lennokki-iskujen kannattajat väittävät, että kauko-ohjatut droneohjukset ovat estäneet monia terrori-iskuja länsimaita vastaan – ja että dronet tekevät työnsä hyvin. He viittaavat muun muassa kirjeeseen, joka löytyi al-Qaidan johtajan Osama bin Ladenin papereista vuonna 2011. Kirjeessä eräs korkea-arvoinen jäsen valittaa, että dronet tappavat hänen upseereitaan nopeammin kuin hän ehtii korvata heitä.
Vastustajat väittävät, että dronejen liian innokas käyttö voi itse asiassa johtaa terrorismin lisääntymiseen, sillä iskujen suuri siviiliuhrien määrä helpottaa terroristiliikkeiden paikallisväestön rekrytointia. Lennokki-iskut johtavat usein suuriin mielenosoituksiin maissa, joissa niitä tehdään toistuvasti.
Verilöyly jatkui loppupäivän ajan, ja syyrialaiset menettivät 85 lentokonetta. Israelin viralliset uhriluvut olivat vain kaksi vaurioitunutta hävittäjää ja yksi pudonnut lennokki.
Syyria pystytti sitten uusia ilmatorjuntapattereita Bekaan laaksoon, ja Israel pommitti niitä. Kaikkiaan 29 Syyrian 30:stä Libanonissa sijaitsevasta it-patterista tuhoutui sodan aikana lennokkien ja lentokoneiden hyökkäyksissä.
Israelilaisten ylivoimainen menestys herätti maailman sotilasjohtajien huomion, ja sen jälkeen yhä edistyneempien lennokkien kehittämiseen on investoitu miljardeja. 1990-luvulla dronet varustettiin ensi kertaa ohjuksilla, ja niitä voitiin kauko-ohjata täsmäiskuja varten.
Yhä useammat maat kehittivät 2000-luvulla omia sotilaslennokkejaan, ja vuoteen 2020 mennessä niitä oli tehty lähes 20 000. Niitä käyttivät useat eri maat, kuten suurvallat Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä, mutta myös pienemmät valtiot, kuten Iran ja Taiwan.
Yhdysvallat kouluttaa nykyään enemmän dronejen käyttäjiä kuin lentäjiä, ja maa rakentaa lennokkeja, jotka voivat nousta ilmaan lentotukialuksilta ja pysyä ilmassa kuukausia ilman tankkausta. Kirjailija ja droneasiantuntija Seth Frantzmanin mukaan tulevaisuuden armeijat käyttävät enemmän rahaa lentäviin, purjehtiviin ja ajaviin droneihin kuin panssarivaunuihin ja sotalaivoihin.