Christine Granville – Churchillin suosikkiagentti
"Hän flirttaili miesten ja kuoleman kanssa!" Näin kertoi sanomalehden otsikko, kun puolalais-brittiläinen agentti Christine Granville puukotettiin Lontoossa 1952. Toisessa maailmansodassa hän suoritti Saksan miehittämillä alueilla lukuisia vaarallisia tehtäviä.
Krystyna Skarbek oli Ranskan vastarintaliikkeen kuriiri 1944.
Tässä hän on vastarintamiesten ympäröimänä Kaakkois-Ranskassa.
- elokuuta 1944 brittiagentti Francis Cammaerts valmisteli kiireisesti liittoutuneiden maihinnousua Kaakkois-Ranskaan. Yhdessä kolmen muun vastarintataistelijan kanssa hän matkusti autossa kohti Dignen kaupunkia, kun Gestapon tienvarsisulku pysäytti heidät. Saksan turvallisuuspoliisin belgialainen tulkki Max Waem tarkisti miesten paperit ja huomasi jotain olevan vialla. Hän pakotti miehet ase kädessä Gestapon autoon. Seuranneissa kuulusteluissa miehiä pahoinpiteltiin, mutta he pitivät kiinni valheestaan, että olivat mustan pörssin kauppiaita. Paikallinen Gestapo-johto päätti, että heidät tuli silti varmuuden vuoksi teloittaa, ja kuljetti heidät vankilaan Dignessa.
Kuolemansellissään Cammaerts mietti Christine Granvillea, joka oli tullut laskuvarjolla Ranskaan kuukautta aiemmin työskennelläkseen hänen verkostossaan. Naisen rohkeus ja organisointikyky olivat tehneet häneen vaikutuksen.
Rohkea pelastusoperaatio
Eräänä päivänä Cammaerts yllättäen kuuli vankilan pihalta Granvillen äänen hyräilevän laulua, josta he molemmat pitivät. Cammaerts arveli Granvillen suunnittelevan pelastusoperaatiota, ja vastasi samalla melodialla.
Illalla 17. elokuuta saksalaista univormutakkia ja revolveria kantanut Waem komensi vangit seuraamaan häntä. He marssivat ulos vankila-alueelta ja luulivat olevansa menossa Dignen jalkapallokentälle, tavalliselle teloituspaikalle. Sen sijaan Waem johti heidät muualle ja käski heitä astumaan nopeasti Citroëniin. Hän sulki oven miesten perässä ja hyppäsi etuistuimelle.
Auto kiihdytti pois ja ajoi päin tiesulkua, joka johti ulos kaupungista. Auton syöksyessä maantielle Waem kurkisti ikkunasta heidän peräänsä juoksevia vartijoita.
Kun he olivat Dignen ulkopuolella, auto pysähtyi poimimaan kyytiin seinään nojailevan yksinäisen hahmon. Se oli Granville. Hän oli painostanut Waemin loikkaamaan ja pelastanut heidät kaikki.
Vankila, josta Granville pelasti Cammaertsin.
Krystyna Skarbek syntyi vuonna 1908
Yli 60 vuotta kuolemansa jälkeen Granville on edelleen arvoituksellinen hahmo. Ei vähiten siksi, että hän itse kertoi mielellään eri versioita seikkailuistaan tai pysyi salaperäisesti vaiti.
Hän syntyi 1908 ja sai nimen Krystyna Skarbek. Hänen isänsä oli puolalainen kreivi, äiti kieltenopettaja ja juutalaisen pankkiirin tytär. Isänsä kuoleman jälkeen hän nai liikemiehen, mutta avioliitto kesti vain kuusi kuukautta. Krystyna ei ollut onnellinen kotiäitinä vaan liikkui mieluummin Varsovan kerman joukossa. Hän rakasti hiihtämistä Karpaateilla Puolan-Tšekkoslovakian rajalla ja salakuljetti sen yli savukkeita.
Siellä hän tapasi toisen aviomiehensä, puolalaisdiplomaatti Jerzy Gizyckin. Tämä sai työn konsulina Etiopiassa, ja Krystyna muutti sinne hänen kanssaan. Kuultuaan Hitlerin hyökkänneen heidän kotimaahansa pari palasi kuitenkin Eurooppaan.
SOE-agentti Christine Granville
Ranskassa he päättivät lähteä omille teilleen ja Krystyna jatkoi Lontooseen, jossa tarjosi palvelujaan Ison-Britannian tiedustelupalvelun Special Operations Executive -osastolle (SOE).
Krystyna onnistui vakuuttamaan britit, ja hänet hyväksyttiin maan ensimmäiseksi naispuoliseksi agentiksi koodinimenään Christine Granville. Hän matkusti Unkariin, joka ei vielä ollut liitossa natsi-Saksan kanssa. Budapestissä hän tapasi puolalaisen sotasankari Andrzej Kowerskin, joka salanimellä Andrew Kennedy auttoi sotavankeja pakoon.
Puolatar Krystyna Skarbek oli Special Operations Executiven agentti vuosina 1940–45.
Skarbek pakeni Gestapoa
Granville teki useita vaarallisia matkoja Puolaan yli Karpaattien vuoriston lumimyrskyjä ja saksalaispartioita uhaten. Hän salakuljetti tarvikkeita ja opasti sotavankeja ja vastarintataistelijoita vuorten yli ja sai näiltä tärkeää tietoa natsien liikkeistä. Gestapon päämaja Budapestissa alkoi epäillä Granvillen ja Kennedyn useita vierailuja Englannin lähetystöön. Tammikuun lopulla 1941 Unkarin poliisi pidätti heidät ja luovutti Gestapon kuulusteluihin. Granville puri kieleensä niin, että siitä vuosi verta, ja väitti, että hänellä oli tuberkuloosi. Saksalaiset pelkäsivät infektiota ja asettivat parin kotiarestiin. Sieltä he pakenivat Britannian suurlähettilään luo, joka auttoi heidät rajan yli Jugoslaviaan.
Paljasti operaatio Barbarossan
Belgradissa Granville sai puolalaiselta vastarintamieheltä mikrofilmirullan, jonka hän vei SOE:n pääkonttoriin Kairossa. Filmi sisälsi tietoja siitä, miten Saksa keräsi joukkoja ja sotatarvikkeita Neuvostoliiton rajalle. Kun filmi saavutti Lontoon, tiedot kuljetettiin Neuvostoliittoon, joka ei ehtinyt kuitenkaan valmistautua ennen kuin operaatio Barbarossa vuonna 1941 käynnistettiin.
Kairossa Granvillea ja Kennedyä epäiltiin kaksoisagenteiksi, jotka työskentelivät saksalaisille. SOE:n mielestä heidän pakonsa Unkarista oli ollut liian helppo, ja kesti kaksi vuotta ennen kuin he pääsivät taas töihin.
Laskuvarjolla miehitettyyn Ranskaan
- heinäkuuta 1944, Normandian maihinnousun jälkeisenä päivänä, Granville laskeutui laskuvarjolla Kaakkois-Ranskaan. Hänen oli määrä auttaa agenttikollega Francis Cammaertsia, kun liittoutuneet valmistautuivat maihinnousuun etelärannikolla. Tavoitteena oli saada Wehrmachtiin rekrytoidut ei-saksalaiset loikkaamaan.
Cammaertsin tukikohta oli Vercorin tasanko Ranskan Alpeilla, jonne vastarintaliike keräsi suuria voimia. Vastarintamiehet olivat huonosti aseistettuja eivätkä voineet pysäyttää 18. heinäkuuta alkanutta Saksan laajamittaista hyökkäystä. Cammaertsin oli annettava perääntymiskäsky, ja hän pakeni Granvillen kanssa etelään turvaan.
The Daily Express 15.6.1952. "Kaikki tunsivat naisen, jonka hän murhasi – kukaan ei tuntenut häntä", kertoo alaotsikko.
Bluffi auttoi vapauttamaan Cammaertsin
Granville alkoi luoda yhteyksiä Ranskan–Italian Alpeilla toimiviin partisaaneihin ja kannustaa Saksan ulkomaisia apujoukkoja vaihtamaan puolta. Se onnistui yli odotusten, kun hän sai Puolan sotilaiden miehittämän strategisesti tärkeän varuskunnan Col-de-Larchen rajanylityspaikalla antautumaan.
Granville sai tietää, että Cammaerts oli pidätetty ja että tätä pidettiin vangittuna Dignessä. Käytyään vankilan pihalla ja Cammaertsin vastattua hänen lauluunsa hän otti yhteyttä Max Waemiin, belgialaiseen yhteistoimintamieheen, joka oli vanginnut Cammaertsin.
Granville esitti olevansa sukua korkeille brittiupseereille ja poliitikoille ja olevansa suorassa yhteydessä liittoutuneiden ylimpään komentoon. Hän kuvaili viileästi kohtaloa, joka sodan jälkeen odotti saksalaisten kanssa yhteistyötä tehneitä. Hän tarjosi Waemille liittoutuneiden suojelusta, jos tämä auttaisi vapauttamaan Cammaertsin. Waem uhkasi Granvillea ensin pistoolilla, mutta kaksi tuntia ennen Cammaertsin teloitusta hän murtui ja lupasi tehdä kaiken voitavansa vapauttaakseen vangit.
Hylätty rakastaja kosti
Granvillesta tuli yksi Ison-Britannian palkituimmista agenteista. Sanotaan, että hän oli Churchillin suosikkivakooja ja että tämä henkilökohtaisesti kiitti häntä hänen suorituksistaan sodan aikana. Maineesta huolimatta hänen oli kuitenkin tultava toimeen hanttihommilla Englannissa, koska hän ei voinut palata Neuvostoliiton hallitseman Puolaan. Lopulta hän sai työtä matkustajaveneellä. Siellä hänellä oli lyhyt suhde kollegansa George Muldowneyn kanssa. Hän kyllästyi tähän pian ja palasi Andrew Kennedyn luo.
Muldowney ei voinut hyväksyä hylkäämistään, vaan vainosi Granvillea pitkään. Kesäkuussa 1952 Muldowney tunkeutui Granvillen luokse Kennedyn ollessa poissa ja vaati takaisin kirjeet, joita oli kirjoittanut hänelle. Kun Granville vastasi polttaneensa ne, Muldowney iski veitsen hänen rintaansa.
Sodan aikana niin monia vaaroja uhmannut Christine Granville joutui lopulta vainoojan uhriksi. Hänet haudattiin Lontooseen sotilaallisin kunnianosoituksin. Haudalle ripoteltiin Puolan multaa.