7 historian erikoisinta asetta

Mielikuvitusta ei ole puuttunut, kun ihmiset ovat kehittäneet aseita. Jotkut aseet ovat olleet pikemminkin luovia kuin tehokkaita ja jotkut suorastaan outoja.

Mielikuvitusta ei ole puuttunut, kun ihmiset ovat kehittäneet aseita. Jotkut aseet ovat olleet pikemminkin luovia kuin tehokkaita ja jotkut suorastaan outoja.

Niin kauan kuin ihminen on taistellut olemassaolostaan, hän on käyttänyt siihen aseita. Niitä on käytetty niin sotaan kuin metsästykseenkin, lakien valvomiseen ja niiden rikkomiseen.

Kuten muukin teknologia, aseet ovat muuttuneet uusien keksintöjen myötä tai uusia hyödyllisiä materiaaleja kehitettäessä.

Nykyään harva ajattelisi käyttää metsästykseen keihästä tai sotimiseen kömpelöliikkeistä katapulttia. Esivanhemmillemme nykyiset taistelulennokit tai muut automatisoidut robottiaseet taas olisivat täysin käsittämättömiä.

Uusia aseita on luotu vastamaan sodan tai metsästyksen muuttuneisiin tarpeisiin, ja toisinaan itse menetelmiä taas on muutettu sitä myötä kun uusia aseita on keksitty. Ihmiskunta on edistynyt kivestä metalleihin, ja samalla asemallit ovat kehittyneet antiikin miekasta, keihäästä ja nuolista varhaisten ampuma-aseiden kautta konekivääreihin ja taistelurobotteihin.

Mutta välillä esiin ponnahtaa aseita, jotka eivät tähän kehitystarinaan sovi. Nämä aseet olivat joko vastauksia tiettyihin erikoistarpeisiin tai perustuivat ne luoneen yksilön visioon.

Yksi tällainen on hauta-ase, joka luotiin 1800-luvulla pysäyttämään haudanryöstäjät. Toinen on Puckle, varhainen yritys rakentaa konekivääri.

Näistä ja viidestä muusta omituisesta aseesta voit lukea seuraavilta sivuilta. l

Sotaviuhka

Gunsen oli sotaviuhkamalli, jota päälliköt usein käyttivät. Se oli keppiin kiinnitetty metallilevy, jota saattoi käyttää myös viestintään tai pienenä kilpenä.

Suojasi sekä lämmöltä että iskuilta

Missä: Japani
Milloin: 1100-luvulta

l Tämä japanilaisase tunnettiin nimellä tessen tai sotaviuhka. Feodaaliajan Japanissa sitä käyttivät ihmiset, jotka halusivat olla aseistettuja huomaamattomalla tavalla. Erityisen suosittu ase oli naispuolisten ninjasotureiden keskuudessa.

Tessen näytti tavalliselta, vaarattomalta viuhkalta, mutta se oli tehty terävästä teräksestä. Sotaviuhkaa kannettiin usein paikoissa, joissa aseet oli kielletty ja näkyvä miekka olisi takavarikoitu. Tavalliselta viuhkalta näyttävä tessen puolestaan oli helppo salakuljettaa.

Samurait kantoivat usein kuumina päivinä muutenkin viuh­koja itsensä viilentämiseen. Näin tessen oli sopiva ase yllättämään vihollinen, joka luuli uhrinsa olevan aseeton. Aseesta tuli niin suosittu, että sen käyttöä opetettiin samuraiden taistelukouluissa.

Tesseniä voitiin käyttää hyökkäykseen tai vastustajan aseen sitomiseen tai suojana nuolilta. Sitä saattoi myös käyttää heittoaseena tai jopa apuna uimisessa. Sillä saattoi myös viilentää itseään.

Myöhemmin sotaviuhkan käyttöön kehitettiin jopa kamppailulaji nimeltä tessenjutsu.

Ruoskamiekka

Sotilas ja urum.

© Svante ström

Monta pitkää tappavaa terää

Missä: Intia
Milloin: 300-luvulta

Intialainen ruoskamiekka urumi on varmaankin yksi historian vaarallisimmista käsiaseista: ei vain hyökkäyksen kohteelle, vaan myös niille, jotka sitä käyttivät.

Erittäin joustava pitkämiekka valmistettiin teräksestä tai messingistä, ja se koostui useista teristä, jotka oli kiinnitetty kahvaan. Terät saattoivat olla jopa 170 cm pitkiä. Urumi lasketaan yhdeksi vaikeimmista aseita käyttää, koska sillä oli niin helppo satuttaa itseään.

Taistelussa ruoskamiekkaa heilutettiin ilmassa ympäriinsä, ja jos sitä käsiteltiin oikein, se saattoi vahingoittaa tai tappaa useita vihollisia kerralla. Sillä oli pitkä kantama, ja pyörimäliikettä oli hyvin vaikea pysäyttää tai siltä puolustautua.

Kun urumia ei käytetty, se voitiin kääriä vartalon ympäri kuin vyö.

Hauta-ase

Gravtorpedo

Philip K. Cloverin patenttihakemus hautatorpedolle.

© U.S Patent No. 208,672

Ansan piti pysäyttää haudanryöstäjät

Missä: USA, Iso-Britannia
Milloin: 1800-luku

Englannin laki kielsi lääketieteellisiä kouluja ostamasta ruumiita tutkimus- tai opetustarkoituksiin. Laki salli vain teloitettujen rikollisten tai lääketieteelle lahjoitettujen ruumiiden käytön. Kouluilla ei ollut tarpeeksi ruumiita käytössään, ja jotkut niistä ratkaisivat ongelman kyseenalaisella tavalla – työllistämällä ruumisvarkaita.

Ruumiinryöstäjät kaivoivat hautausmailta ruumiita ylös öisin ja myivät niitä häikäilemättömille kouluille. Omaiset, jotka löysivät kuolleen sukulaisensa haudan häpäistynä ja ruumiin varastettuna, olivat tietysti suunniltaan. Tämän estämiseen kehitettiin hauta-aseita.

Haudan viereen asennettu hauta-ase aktivoitui, kun varas osui hautaa ympäröivään ansalankaan. Ase kääntyi automaattisesti varkaan suuntaan ja laukesi. Ammukset olivat useimmiten suolaa tai jotakin muuta verrattain vaaratonta ainetta, mutta aseesta valmistettiin myös tuhoisampia versioita.

Yhdysvalloissa kehitettiin "hautatorpedo", eräänlainen miina, joka räjähti, kun varas avasi haudan. Philip K. Clover rekisteröi patenttihakemuksen hautatorpedon kehittyneelle versiolle vuonna 1878.

Hauta-aseet olivat kuitenkin kalliita ja niihin oli varaa vain harvoilla rikkailla ihmisillä. Ruumiinryöstäjät iskivät muutenkin etupäässä köyhien hautoihin.

Englannissa hautavarkaat lähettivät usein surupukuun puetun naisen hautausmaille päiväaikaan tutkiskelemaan, mitkä haudat oli varustettu aseilla. Kun hautausmaan henkilökunta huomasi tämän, aseita alettiin asentaa haudoille vain öiden ajaksi. Lopulta hautojen varustaminen aseansoilla kuitenkin kiellettiin lailla.

Konekivääri

Verdens første maskingevær

Puckle-konekiväärin kopio.

© Wikimedia Commons

Halusi todistaa kristittyjen paremmuuden

Missä: Iso-Britannia
Milloin: 1718

James Puckle patentoi vuonna 1718 aseen, jota kutsutaan nykyään "maailman ensimmäiseksi konekivääriksi". Todellisuudessa ase oli kuitenkin melko alkeellinen, käytännössä valtava jalustaan kiinnitetty revolveri.

Konekiväärillä tarkoitetaan nykyään automaattiasetta, mutta Pucklen keksintö oli mitä suurimmassa määrin manuaalinen: käyttäjä kiersi ammussylinteriä, ja jokaista laukausta varten piti painaa liipaisinta erikseen.

Sillä voitiin ampua vain yhdeksän ammusta minuutissa, mikä oli silti vaikuttavaa verrattuna tavallisiin kivääreihin, joilla voitiin tuolloin ampua vain kolme kertaa minuutissa.

Vaikka laite oli innovatiivinen, asetta oli hyvin vaikea käyttää. Sotilasviranomaiset hylkäsivät sen useita kertoja liian monimutkaisena ja tehottomana. James Puckle yritti lopulta myydä sitä puolustusaseeksi meritaisteluihin, mutta siinäkään hän ei onnistunut.

Puckle rakensi aseen niin, että sillä saattoi ampua sekä pyöreitä että nelikulmaisia ammuksia. Pucklen sunnitelman mukaan pyöreitä kuulia käytettäisiin kristittyjä vihollisia vastaan ja nelikulmaisia – koska ne tekivät enemmän vahinkoa – muslimeita vastaan.

Patenttihakemuksessaan Puckle kirjoitti, että aseen on määrä "todistaa turkkilaisille kristillisen sivilisaation ylivoimaisuus". Pucklen ase ei koskaan päässyt tuotantoon, ja sitä on jäljellä vain kaksi kappaletta.

Räpylä­pistooli

Eri suuntaan osoittavilla piipuilla voi ampua monta hyökkääjää samanaikaisesti, ainakin teoriassa.

© Shootinguk.co.uk

»Sorsanjalka» ampui moneen suuntaan

Missä: USA
Milloin: 1700-luku

Tämä ampuma-ase sai nimensä siitä, että sen piiput muistuttavat sorsan räpylää. Sillä oli tarkoitus ampua montaa kohdetta samanaikaisesti. Tätä pidettiin hyödyllisenä vartijoille, vankilahenkilöstölle ja merikapteeneille, joita vastaan saatettiin hyökätä useasta suunnasta yhtä aikaa.

Räpyläpistooli oli erityisen suosittu laivoissa sellaisilla vesillä, joissa pelättiin merirosvohyökkäystä, mutta sitä kannettiin myös miehistön kapinoinnin varalta.

Ase kehitettiin 1700-luvulla, ja siinä oli kolmesta kuuteen eri suuntiin osoittavaa piippua. Yhdessä mallissa oli piippu osoittamassa myös ylöspäin. Nelipiippuiset mallit saattoivat pystyä ampumaan myös suoraan sivuille.

Pistoolilla tähdättiin keskimmäistä hyökkääjää, ja se osui toivon mukaan samalla muihin hyökkääjiin. Ase ei kuitenkaan ollut kovin tehokas. Laukaukset haavoittivat yleensä vain yhtä hyökkääjää. Joskus luodit ottivat yllättäviä kimmokkeita ja osuivat ampujaan itseensä.

Vyöpistooli

Sodan jälkeen valmistettiin paljon vyöaseita, joita myytiin amerikkalaissotilaille "aitoina" matkamuistoina.

© Alamy/Imageselect

SS-johtaja tilasi salaisen lähitaisteluaseen

Missä: Saksa
Milloin: 1910-luku

Insinööri ja keksijä Louis Marquis kehitti vyöpistoolin ollessaan sotavankina ensimmäisen maailmansodan aikana. Vuonna 1943 hän vastaanotti tilauksen SS-johtaja Heinrich Himmleriltä, joka halusi varustaa tuntemattoman määrän SS-upseereja huomaamattomalla aseella, jota he voisivat käyttää jäädessään vihollisen vangiksi.

Asetta oli helppo käyttää. Kun vyön solki avattiin (samalla periaatteella kuin lentokoneen turvavyö), aseen piippu tuli näkyviin, ja laukaus voitiin ampua nappia painamalla. Ase oli kuitenkin pieni, ja vihollisen täytyi seistä aivan edessä, että laukaus voisi osua ja haavoittaa.

Vyöaseesta oli kaksi muunnelmaa, joista toisessa oli kaksi piippua ja toisessa neljä. Ensimmäisissä prototyypeissä ei ollut liipaisinta, vaan ase laukesi automaattisesti, kun solki avattiin. Myöhemmissä malleissa jokaisella luodilla oli oma laukaisumekanismi.

Ei tiedetä, kuinka monta vyönsolkipistoolia valmistettiin, mutta massatuotantoon se ei koskaan tullut.

Asetta tiedetään säilyneen vain kymmenen kappaletta, ja se on nykyään haluttu keräilyesine. Yhdysvalloissa myytiin SS-joukkojen vyön­solkipistooli äskettäin huutokaupassa noin 20 000
dollarin hinnalla.

Ihmis- kaappari

Ihmiskaappari ei ollut yhtä tappava kuin mitä sen ulkonäkö antaa olettaa. Sillä vangittiin vihollisia.

© Wellcome

Piikitetyt kaulukset aatelisille

Missä: Eurooppa
Milloin: 1700-luvulle

Ihmiskaappari oli metallista valmistettu pitkävartinen ase, jossa oli kepin päässä kaksi puolikuun muotoista metalliosaa, jotka yhdessä muodostivat ympyrän. Metalliosissa oli jousimekanismit, jotka saivat puolikuut sulkeutumaan, kun ne oli saatu kierrettyä uhrin kaulan ympärille. Kauluksen sisäpuolella oli teräviä piikkejä.

Kysessä oli vangitsemisase, joka ei ollut suoranaisen tappava: jalkasotilaat käyttivät sitä kaatamaan ratsastajia alas hevosen selästä ja pitämään nämä maassa vankina. Aseen kaulukseen kiinnitetyt piikit varmistivat, että vangiksi joutunut ei pystynyt liikkumaan.

Kaapparia käytettiin keskiajalla aatelisritareiden vangitsemiseen elävänä. Vangeiksi ritareita otettiin, koska heidän suvultaan voitiin saada heistä arvokkaat lunnaat.

Hyökkääjien ei tarvinnut pelätä, että piikit puhkoisivat uhrin kaulan, koska ratsastavat aatelisritarit liikkuivat taistelukentällä yleensä täydessä haarniskassa.