Nykykuva vanhasta Japanista vilisee virheitä, väärinymmärryksiä ja uskomuksia.

© KissCC0

5 myyttiä Japanin sotureista

Mustiin puettu varjoyhteisö ja miekkoja heiluttelevia, kunniastaan arkoja ritarimunkkeja. Muinaiseen Japaniin liittyy monia myyttejä ja väärinkäsityksiä – etenkin samuraihin. Tässä esittelemme viisi sitkeää uskomusta japanilaissotureista.

torstai 4. huhtikuuta 2019 teksti Jónas Terney Arason

1. Samurait taistelivat aina samuraimiekoilla 

On vaikea kuvitella samuraita ilman perinteistä samuraimiekkaa, katanaa. Kuva samuraista katanan kanssa on iskostunut niin tajuntaamme, että moni ei tiedä, että samurait käyttivät muitakin aseita.

Katana oli nimittäin vain yksi ase samuraiden arsenaalissa. Alun perin kaikki samurait nimittäin taistelivat ratsain jousi aseenaan. Vähitellen jalan käytävät lähitaistelut kuitenkin yleistyivät, mikä johti asevalikoiman laajenemiseen.

Keihäät ja pitkät naginatat eli eräänlaiset hilparit olivat käytössä, kun vihollinen piti surmata etäältä. Nodachi, joka oli katanan ja naginatan välimuoto, oli myös suosittu ase. Lisäksi jotkut samurait käyttivät tuliaseita.

Vuoteen 1600 mennessä samurait alkoivat suosia yhä enemmän katanaa aseenaan. Mahdollisesti sillä on jotain tekemistä samuraiden aseman korostamisen kanssa. Samurait olivat ainoa luokka, joka sai kantaa kahta miekkaa, minkä vuoksi heillä oli aina mukanaan katanansa sekä lyhyempi wakizashi-miekka yhteiskunnallisen asemansa symbolina.

Samurait taistelivat muillakin aseilla kuin miekalla.

© Rawpixel Ltd

2. Samurait noudattivat aina kunniakoodistoaan, ”bushidōa”

Samurait on populaarikulttuurissa pitkään kuvattu ”idän ritareina”. Heitä on pidetty jaloina sotureina, jotka noudattivat aina kunniakoodistoaan, joka tunnetaan nimellä ”bushidō” eli soturin tie. Samurait eivät kuitenkaan olleen aina arkoja kunniastaan, oikeamielisiä ja lojaaleja.

Historia tuntee monta tapausta, joista paljastuu, että samurait usein petkuttivat ja pettivät ystäviään, vihollisiaan ja isäntiään. Ei ollut lainkaan epätavallista, että samurait vaihtoivat puolta monta kertaa sota-aikana.

Sana ”bushidō” esiintyi ensimmäisen kerran Edo-kaudella (1600–1868), jolloin sen tarkoitus oli todennäköisesti edesauttaa rauhan säilymistä Japanissa ja sotureiden lojaliteettia. Bushidō tuli sanana yleiseen käyttöön kuitenkin vasta 1800-luvulla.

3. Samurait eivät tehneet muuta kuin sotivat

Kokonainen soturiluokka menetti tarkoituksensa rauhan aikana. Näin oli ainakin monen japanilaisen samurain kohdalla. Vuodesta 1600 lähtien runsaan 250 vuoden ajan Japanissa vallitsi yleinen rauha. Siksi monet tavalliset samurait, jotka eivät omistaneet tai hallinneet maata, olivat toimettomia.

Suuri osa heistä päätyi töihin virkakoneistoon tai ryhtyi viljelijäksi, munkiksi, lääkäriksi, filosofiksi jne. Useimmat säilyttivät asemansa samurailuokan jäsenenä ja kantoivat edelleen katanaa ja wakizashia sen osoituksena.

4. Ninjat olivat musta-asuisia varjosotureita 

Perinteinen käsitys ninjasta tai shinobista on näkymätön, päästä varpaisiin mustiin pukeutunut tappaja. Tuollaisesta asusta ei kuitenkaan ole historiallisia todisteita. Ninjat pyrkivät pukeutumaan niin, että he sulautuivat siihen ympäristöön, missä he liikkuivat – usein kaupungin vilinään. Siksi oli tarkoituksenmukaista käyttää tavallisia siviilivaatteita, munkinkapua tai viholliselta varastettua univormua.

Ninjat eivät myöskään muodostaneet mitään hämärää okkulttista ja salaista yhteisöä. He olivat sekalainen joukko isännättömiä samuraita, rikollisia, merirosvoja, munkkeja jne., jotka olivat asettuneet vuoristoiseen Igan provinssiin.

Vaikka samurailuokka halveksi ninjoja, samurait käyttivät heitä usein vakoiluun, sabotaasiin ja salamurhiin. Ninjojen suuruuden aika oli Japanin sisällissodan aikana Sengoku-kaudella, joka vallitsi 1400-luvun puolivälistä aina 1600-luvun alkuun.

Mielikuva musta-asuisista ninjoista on peräisin japanilaisesta teatterista, jossa näyttämöteknikot, jotka siirtelivät rekvisiittaa ja kulisseja, olivat usein pukeutuneet mustiin sen osoitukseksi, että he olivat “näkymättömiä” lavalla. Kuva yleistyi 1800-luvulla, jolloin ninja-ilmiö oli jo kauan ollut hiipunut Japanissa yli 200 vuotta vallinneen rauhan ajan seurauksena.

Klassinen mielikuva mustapukuisesta ninjasta on peräisin japanilaisesta teatterista.

© Wikimedia Commons

5. Rituaali-itsemurhassa oli aina kysymys kunniasta 

Seppuku, joka tunnetaan myös nimellä harakiri, oli vanhassa Japanissa tunnettu itsemurhakeino, jossa henkilö tappoi itsensä viiltämällä vatsaansa vasemmalta oikealle. Monet luulevat, että seppuku oli aina samurain viimeinen yritys pelastaa kunniansa. Monissa tapauksissa se nimenomaan olikin samurain itsemurhan syy, mutta ei aina.

Oli muitakin hetkiä, jolloin itsemurhaa pidettiin parhaana tapana päästä hengiltä. Ei ollut harvinaista, että korkea-arvoiset samurait tekivät seppukun taistelukentällä hävittyään taistelun, sillä se oli parempi tapa kuolla kuin joutua vihollisen kiduttamaksi, nöyryyttämäksi ja teloittamaksi.

Seppukua käytettiin myös kuolemantuomiona, joka oli vähemmän nöyryyttävä kuin teloitus mestaamalla tai hirtetyksi tuleminen rangaistukseksi rikoksesta. Jotkut rikolliset samurait tekivät lisäksi seppukun varmistaakseen, että heidän jälkeläisensä perivät heidät, sillä teloitetuilta vietiin kaikki omaisuus.

Seppuku eli harakiri oli rituaalinen itsemurha, jossa vatsa viillettiin auki vasemmalta oikealle.

© Wikimedia Commons

Ehkä sinua kiinnostaa...