Elokuun 22. päivänä vuonna 1791 suuri joukko orjia oli kokoontunut salaiseen seremoniaan Bois Caimanin metsään Ranskan siirtokunnassa Saint-Dominguessa (nyk. Haiti).
Seremoniaa johti valtavan suuri mies, voodoopappi Dutty Boukman, joka lukutaitoisena oli alkanut pohtia vapautta ja tasa-arvoa kaksi vuotta aiemmin alkaneen Ranskan vallankumouksen innoittamana.
Hänen rinnallaan oli mahtava Afrikassa syntynyt papitar.
Papitar esitti ennustuksen, että Boukman ja muut orjat nousisivat kapinaan, joka vapauttaisi kaikki mustat Saint-Dominguella orjuuden ikeestä ikuisiksi ajoiksi.
Seremonian kuluessa uhrattiin villisika, joka symboloi vapaan metsän ja esivanhempien henkiä.
Vaikka nykyaikaiset historioitsijat mielellään vähättelevät tapahtuman merkitystä, Haitissa tätä voodooseremoniaa Bois Caimanin metsässä on pidetty lähtölaukauksena yli kymmenen vuotta kestäneelle, menestyksekkäälle orjakapinalle.

Haitista voodoo levisi Yhdysvaltojen eteläosiin, Kuubaan ja Brasiliaan.
Marttyyrikuolema innosti orjia
Kapinajohtaja Boukman itse kuoli taisteluissa pian kapinan puhjettua, ja ranskalaiset esittelivät hänen päätään kaikkialla toivoen, että kapinalliset luovuttaisivat nähdessään johtajansa kuolleen. Vaikutus oli kuitenkin päinvastainen, ja Boukmanista tuli innostava marttyyri.
Orjat onnistuivat lopulta voittamaan ranskalaissotilaat, joskin asiaan vaikuttivat muutkin tekijät kuin mustien vahva usko asiaansa, esimerkiksi ranskalaisten sairastuminen trooppisiin tauteihin.
Vuonna 1804 perustettiin itsenäinen Haiti, maailman ensimmäinen musta tasavalta ja historian ainut esimerkki onnistuneesta orjakapinasta.
Siirtomaavallat eivät kuitenkaan halunneet tunnustaa orjien kansakuntaa, ja niinpä muu maailma boikotoi maata, jonka uusi johtava luokka koostui pääosin mulateista. Aina vuoteen 1860 asti Vatikaani ei myöskään lähettänyt Haitiin katolisia pappeja.
Haitista kerrottiin huhuja kannibalismista, zombeista ja seksiorgoista, ja voodoouskonto esitettiin pelkkänä mustana magiana – eikä näistä mielikuvista ole päästy vieläkään täysin eroon esimerkiksi Hollywoodin kauhuelokuvissa.
Elokuvissa ja televisiossa nähdään usein voodoonukkeja, joita pistellään neuloilla, mutta todellisuudessa nukkeja on käytetty vain joissain voodoorituaaleissa ja varsin harvoin.
Nuket menevät kuitenkin hyvin kaupaksi keräilyesineinä tai matkamuistoina, ja niistä onkin tullut suuri osa kaupallista ”turistivoodoota”.

Yleisesti tunnettu voodoonukke on voodoossa oikeasti harvoin käytetty esine.
Voodoo on Haitissa jokapäiväistä
Vaikka voodoohon kyllä sisältyy uskoa mustaan magiaan ja zombeihin, se on ennen kaikkea arkipäiväinen uskonto miljoonille ihmisille varsinkin Haitissa mutta myös Yhdysvaltojen eteläosissa.
Monet haitilaiset lähtivät vallankumouksen jälkeen Yhdysvaltoihin New Orleansin seutuville, missä he kehittivät voodoosta oman versionsa, hoodoon.
Samankaltaisia afroamerikkalaisia uskontoja on muissakin maissa, joiden väestö on pääosin taustaltaan afrikkalaisia, kuten Kuubassa (santeria) ja Brasiliassa (candomblé). Nimi voodoo – tai vodou, kuten haitilaiset sen itse kirjoittavat – tulee voodoon alkulähteiltä, nykyisen länsiafrikkalaisen Beninin fon-kansan ’henkeä’ tarkoittavasta sanasta. Haitissa voodoota kutsutaankin usein ”henkien palvelemiseksi”.
Haitilaisten mukaan maailmassa liikkuu valtavasti erilaisia henkiä, joista käytetään nimitystä loa. Kaikilla hengillä on oma luonteensa, ja monissa voodoon hengissä voidaan nähdä yhtäläisyyksiä myös samanlaisia ominaisuuksia omaaviin katolisiin pyhimyksiin.

New Orleansissa kerrotaan Laveaun auttaneen erään tuomarin jatkokaudelle tuhannella dollarilla.
Pelätty papitar hallitsi New Orleansia
Tuhannet voodoouskon harjoittajat uskoivat Marie Laveaun maagisiin voimiin.
Marie Laveau oli historian tunnetuin voodoopapitar. Hän syntyi New Orleansissa vuoden 1801 paikkeilla valkoisen plantaasinomistajamiehen ja mustan naisen tyttärenä.
Virallisesti Laveau työskenteli kampaajana, mutta häntä pelättiin ja palvottiin salaisten voodoorituaalien papittarena.
Laveau näki jo nuorena mahdollisuuden hankkia rahaa voodoolla, ja hänen asiakkainaan oli sekä mustia että valkoisia.
Nuoret naimahaluiset naiset ostivat loitsuja saadakseen valitsemansa miehen rakastumaan itseensä, ja poliitikot saattoivat pyytää apua raivatakseen kilpailijansa pois tieltä tai voittaakseen jotkin tärkeät vaalit.
Laveaun kuoltua noin vuonna 1881 hänen samanniminen tyttärensä peri hänen asemansa.
Nämä kaksi voodookuningatarta sekoittuvat usein tarinoissa, ja New Orleansissa on lukuisia turistikohteita, joita markkinoidaan Marie Laveaun talona, temppelinä tai hautana.
Eri henget haluavat erilaisia lahjoja
Useimmat voodoon harjoittajat ovat myös katolisia, eivätkä he pidä yhdistelmää mitenkään kummallisena. Perheen kotialttarilla kristityt pyhimyskuvat ovat rinta rinnan voodooamulettien ja maagisten symbolien kanssa. Perheenjäsenet uhraavat usein päivittäin esimerkiksi hajuvettä, ruokaa tai alkoholia itselleen tärkeimmille pyhimyksille ja hengille.
Voodoomessuja pidetään erityisissä temppeleissä, jotka ovat usein yksinkertaisia maagisin symbolein koristeltuja palmunlehtimajoja. Uskotaan, että messussa laulun ja rummutuksen avulla kutsuttu henki, loa, asettuu pappiin tai papittareen ja voi siten viestiä uskovien kanssa.
Eräs naispuolinen loa, joka voi ilmaantua tällä tavalla, on vaaleaihoinen ja turhamainen Ezili Fweda. Hän ilahtuu saadessaan lahjaksi hajuvettä, samppanjaa, koruja tai makeisia. Henkimaailmassa hänen pahin vastustajansa, jonka kanssa hän kilpailee samasta miespuolisesta loasta, on musta nainen Ezili Dantò, joka haluaa mieluummin lahjaksi porsaita, mustia kanoja ja vahvaa rommia.
On olemassa myös vaarallinen miespuolinen loa Kriminèl, jonka nimikin viittaa pahantekoon. Hänellä on puukko, ja hänet voi taivutella toteuttamaan maagisia väkivallantekoja.
Eräs toinen värikäs hahmo on Baron Samedi (”Paroni Lauantai”), joka on hautausmaiden herra ja vartija. Pelottava hahmo kuvataan usein silinterihatussa, mustassa takissa, mustissa laseissa ja pumpulia sieraimissa – siis perinteisen hautausurakoitsijan hahmossa – ja hänen kasvonsa ovat pääkallon valkoiset.
James Bond -elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla (1973) pääkonnan kätyri esiintyy Baron Samedina hyödyntääkseen haitilaisten tätä loaa kohtaan tuntemaa pelkoa.

Vallankumous Haitissa vuonna 1791 vaati yli 300 000 orjan, siirtolaisen ja ranskalaissotilaan hengen.
Voodoo ei ole tuonut hyvinvointia
Mustaa magiaa, josta haitilaiset käyttävät nimeä ”vasemman käden työ”, harjoitetaan salaseuroissa, joista tunnetuin on pelätty Bizango.
Se oli olemassa jo orjakapinan aikaan 1700-luvulla, ja sen jäsenten väitetään käyttäneen mustaa magiaa taisteluissa ranskalaisia vastaan.
1900-luvulla Haitia hallinneet diktaattorit François ”Papa Doc” Duvalier ja hänen poikansa Jean-Claude ”Baby Doc” Duvalier käyttivät Bizangoa apunaan hiljentääkseen toisinajattelijat.
Voodoon ”vasemman käden työhön” sisältyy usko siihen, että toisen ihmisen sielun voi ottaa haltuunsa magialla ja hänestä voi siten tehdä zombin, tahdottoman elävän kuolleen, joka tottelee hallitsijansa pienintäkin käskyä. Uskon zombeihin sanotaan heijastelevan orjien alisteista asemaa yhteisössä.
Haitilaisten orjien vuonna 1804 voittama vapaus ei ole johtanut hyvinvointiin, vaan Haitin historiaa ovat leimanneet korruptoituneet sotilasdiktatuurit ja yhteiskunnan hauraus.
Infrastruktuurin ja hyvinvoinnin puute on tarkoittanut, että esimerkiksi sairauksien ja taloudellisten ongelmien kanssa painiessaan köyhä väestö on pitkälti pystynyt turvautumaan – ja turvautuu yhä – vain paikallisiin voodoopappeihin ja -papittariin.

François Duvalier ajoi Haitin pääkaupungin Port-au-Princen halki vuonna 1963 kivääri mukanaan.
Diktaattorit alistivat kansaa voodoon avulla
Haitin kansa pysyi julmien diktaattorien ja heidän julmien turvallisuusjoukkojensa otteessa lähes 30 vuotta.
Diktaattori François ”Papa Doc” Duvalier hallitsi Haitia vuosina 1957–1971. Hän perusti puolisotilaalliset turvallisuusjoukot terrorisoimaan vastustajansa hiljaisiksi.
Joukot tunnettiin nimellä Tonton Macoute. Nimi on peräisin Haitin voodoouskonnosta ja tarkoittaa ”Setä Juuttisäkkiä”. Se oli paha olento, joka kulki öisin kaduilla etsimässä tottelemattomia lapsia, tunki heidät säkkiinsä eikä koskaan päästänyt heitä vapaaksi.
Mielikuva sopi hyvin Duvalierin ja hänen vuosina 1971–1986 hallinneen poikansa Jean-Claude Duvalierin salaiseen poliisiin ja sen öisiin vierailuihin, joiden seurauksena heidän poliittiset vastustajansa katosivat lopullisesti.
Monet haitilaiset uskoivat, että Duvalier oli muuttanut salaisen poliisin jäseniä zombeiksi ja että siksi nämä tottelivat diktaattorien jokaista käskyä vastustelematta.