Voimakas tuuli ja rakennusvirheet hidastivat mongolien maailmanvalloitusta

Meriarkeologit sukelsivat tutkimaan esineistöä ensi kertaa vuonna 2002.

Rajuilma merkitsi mongoleille katastrofia ja mahtavan dynastian lopun alkua, mutta japanilaisille se oli ihme, joka pelasti maan pelätyltä miehitykseltä.

Kaani halusi hallita koko Kiinaa

Uutinen valtavan armeijan tyystin tuhonneesta myrskystä täytyi olla Kublai-kaanille käsittämätön.

1200-luvun alussa valtaosan Aasiasta valloittaneen Tšingis-kaanin pojanpoika oli ylpeä verenperinnöstään.

Mongolien valta ulottui keväällä 1241 lähes koko Aasiaan, ja mongoliarmeijan eteneminen pysähtyi Euroopassa vasta Wieniin. Valtakunta oli tuolloin maailman suurin.

Sotaretkeä ei ilmeisesti keskeytetty sotilaallisista syistä vaan mongolien sisäisten perimysriitojen takia.

Tšingis-kaanin kuoltua vuonna 1227 hänen poikansa Ögedei nousi kaaniksi, ja tämän menehdyttyä vuonna 1241 puhkesi avoin valtataistelu.

Ristiriidat jatkuivat lähes kaksi vuosikymmentä, mutta vuonna 1260 mongolien neuvosto julisti Kublai-kaanin suurkaaniksi ja mongolien valtakunnan hallitsijaksi.

Hän oli palvellut sitä ennen pienehkön kiinalaisen alueen ruhtinaana ja sotapäällikkönä.

Osa muista vallasta kamppailleista kilpailijoista ei hyväksynyt valintaa, joten valtakunta jakaantui käytännössä neljäksi erilliseksi alueeksi.

Kublai-kaani hallitsi Mongolian itäosia, Mantšuriaa, Tiibetiä ja valtaosaa Kiinasta. Se ei silti riittänyt kunnianhimoiselle johtajalle.

Hän halusi ulottaa suuren valtakuntansa aina Jaavan ja Sumatran saarille sekä Vietnamiin saakka.

Ennen kaikkea hän halusi onnistua siinä, mihin esi-isät eivät olleet kyenneet: koko Kiinan valloittamisessa.

Rahan puute murskaisi Japanin

Reitti Song-dynastian kukistamiseksi kulki kuitenkin Japanin kautta.

Suuri osa dynastian tuloista muodostui japanilaisten kanssa meriteitse käydyn kaupan verottamisesta.

Song-valtakunnalla olisi vähemmän rahaa sotimiseen, jos kaani onnistuisi tukahduttamaan kauppareitin. Silloin Kiina olisi helpompi valloittaa.

Kublai-kaani päätti hyökätä Hakatan kaupunkiin Japanin kolmanneksi suurimmalle Kyushun saarelle, joka oli kuuluisa rikkauksistaan.

Kaupunkiin oli asettunut suuri kiinalaiskauppiaiden yhteisö, ja liikenne kiinalaisten satamien ja Hakatan välillä oli paisunut 1200-luvun puoliväliin mennessä merkittäväksi.

Kiinasta laivattiin Japaniin muun muassa silkkiä, posliinia, kirjoja ja teetä, sillä ne olivat Japanissa suuressa suosiossa.

Japanista palaaviin laivoihin lastattiin lankkuja, kuparia, mineraaleja, mustepulloja, miekkoja ja viuhkoja.

Hakata oli valloitettava, ja kaani oli siihen valmis vuonna 1268.

Loistavia laivanrakentajia

Mongoliarmeija oli vahva kuivalla maalla, mutta Kublai-kaani halusi oppia uutta myös vihollisiltaan. Se päti myös Song-dynastiaan, joten kaani määräsi rakentamaan kiinalaisaluksia muistuttavia suuria laivoja.

Maailman parhaat veneenrakentajat palvelivat Song-dynastiaa.

Song-dynastian poikkeuksellisen kookkaat laivat tehtiin puusta ja bambusta. Joustavat bambupurjeet tekivät laivoista ketteriä, ja laipioilla erillisiksi osiksi jaettu lastiruuma esti laivan täyttymisen vedellä ja uppoamisen.

Kaupankäynnin ohella Song-dynastia käytti laivoja sotimiseen. Yhteen alukseen mahtui tuhatkin sotilasta, ja ruumaan mahtui hevosiakin.

Kansille pystytettiin katapultteja, joilla vihollisen niskaan singottiin palavia esineitä tai kiinalaisia palopommeja eli ruutikranaatteja.

Laivanrakennuksen jäljittelemisen lisäksi Kublai-kaani koulutti sotilaansa tottelemaan rummuilla annettuja käskyjä Song-armeijan tapaan.

Mongolit valmistautuivat sotaan

Tuolloin 53-vuotiaalta kaanilta ei puuttunut vuonna 1268 itseluottamusta. Hän oli italialaisen tutkimusmatkailijan Marco Polon mukaan mies parhaassa iässään ja hyvässä kunnossa:

”Ei lyhyt eikä pitkä, vaan keskikokoinen.” Polo kuvaili kaanin raajoja ”lihaksikkaiksi ja sopusuhtaisiksi” ja ihoa ”terveen punertavaksi”.

Kublai-kaani aloitti sotaretkensä mahtailevalla kirjeellä japanilaisille:

”Me, suuri mongolivaltakunta, olemme saaneet taivaallisen tehtävän ja nousseet universumin herroiksi. Lukuisat valtiot kaukomailla haluavat siksi liittoutua kanssamme.”

Lisäksi kaani muistutti kirjeessään, että japanilaisilla olisi myös mahdollisuus antautua heti.

Japanilaisilla oli kuitenkin muuta ajateltavaa kuin mahtaileva mongolihallitsija.

Japanissa valta oli jaettu tuolloin keisarille, joka huolehti diplomaattisista ja uskonnollisista asioista, sekä sotilaallista ja poliittista valtaa käyttäneelle bakufulle, joka tarkoittaa japaniksi ”leirihallintoa”.

Bakufua johtivat samurait eli soturiluokka, jolla oli siis todellinen valta. Samurait olivat tuolloin sotkeutuneet klaanien veriseen valtakamppailuun, joten heillä ei ollut aikaa murehtia maan ulkopolitiikkaa.

Kublai-kaani odotti siis vastausta turhaan ja alkoi turhautuneena valmistautua sotaan Japania vastaan.

Odotellessaan sopivaa hetkeä kaani niitti voittoja muilla taistelukentillä. Vuonna 1271 hän valloitti Song-dynastialta suuria osia eteläisestä Kiinasta – valloittamatta ensin Japania.

Hän nimesi itsensä pian valloittamiensa alueiden keisariksi ja perusti valtion, joka tultiin myöhemmin tuntemaan Yuan-dynastiana.

Suurten alueiden valloittaminen Kiinasta ei kuitenkaan tyydyttänyt kaanin kunnianhimoa: seuraavaksi vuorossa olisi Japani.

Valmistellakseen tulevaa maihinnousua kaani lähetti 5 000 mongolisotilasta vasallivaltio Koreaan etujoukoksi ja määräsi Korean kuninkaan rakentamaan peräti 900 sotalaivaa sekä kutsumaan kokoon 10 000 miehen armeijan.

Kublai-kaani kokosi myös omat joukkonsa, joihin kuului kymmeniätuhansia sotilaita. Kaanin armeijaan pakotettiin myös juuri valloitetun kiinalaiskaupungin vangittuja asukkaita.

”Heidät vapautettiin kahleistaan ja säästettiin teloitukselta”, lukee lokakuulle 1273 päivätyssä virallisessa asiakirjassa. Entisten vankien piti nyt taistella mongolien rinnalla tulevassa sodassa japanilaisia vastaan.

Kohti Japanin saaria

Kublai-kaanin laivasto lähti kohti Japania 2. marraskuuta 1274 Happosta nykyisessä Etelä-Koreassa sijaitsevan Busanin läheltä.

Laivasto oli koottu 23 000 mongolialaisesta, kiinalaisesta ja korealaisesta sotilaasta. Lisäksi 900 aluksessa oli 6 700 merimiestä.

Hyökkäys eteni Kublai-kaanin toiveiden ja odotusten mukaan. Kaani saapui kahdessa päivässä Japaniin Tsushiman saaren rannikolle. Kyushun ja Korean puolivälissä sijaitsevalla saarella oli vain 80 samurain pieni varuskunta sekä sotilaskuvernööri nimeltään So Sukekuni.

Kuvernööri hermostui valtavan sotalaivaston näkemisestä ja lähetti tulkin kysymään, mitä oli tekeillä.

Vastaukseksi mongolijoukkojen johtaja lähetti rantaan tuhannen miehen maihinnousujoukon, joka ampui ensi töikseen ”nuolia vimmaisesti kuin rankkasateena”. Samuraita sotilaineen kaatui kasapäin, ja japanilaiset hävisivät puolustustaistelun nopeasti.

”Vihollinen nousi ylivoimaisten aseiden turvin maihin ilman merkittäviä tappioita”, japanilaisissa lähteissä todetaan murheellisin sananvalinnoin.

Laivaston joukot sytyttivät ensin läheiset kaupungit tuleen ja tappoivat niiden asukkaat. Sitten he suuntasivat Ikin saarelle.

Ikiin oli matkaa vain 50 kilometriä, ja saaren kuvernööri Taira Kagetaka oli jo saanut tiedon Tsushiman verilöylystä.

Hänellä oli taisteluvalmiina vain hiukan yli sata samuraita, joten hän aseisti epätoivoisena paikallisia kalastajia metsästyskeihäillä, pampuilla ja kivillä täytetyillä säkeillä. Taistelu päättyi odotusten mukaan nopeasti.

Kagetaka pakotettiin pian vetäytymään linnoitukseensa, ja tappion häpeän välttääkseen hän teki perheineen harakirin eli tappoi itsensä viiltämällä lyhyellä miekalla vatsansa auki oikealta vasemmalle. Mongolit jatkoivat matkaansa lahteen, jonka rannalla vilkas kauppakaupunki Hakata sijaitsi.

Ensimmäinen myrsky pelasti Japanin

Hakatanlahden japanilaista varuskuntaa oli varoitettu mongolien hyökkäyksestä, joten rannalla odotti 6 000 samuraita, kun horisonttiin alkoi piirtyä pelottava näky: Kublai-kaanin laivasto.

Mongolijoukot soutivat pienillä veneillä maihin rummunlyöntien tahdissa, ja sitten ne kävivät saman tien japanilaisten kimppuun. Mongolit olivat samuraihin verrattuina ylivoimaisia. Heidän jousillaan oli pidempi kantomatka, ja mongolit hallitsivat suurten joukkojen organisoidut hyökkäykset siinä missä samurait olivat parhaimmillaan mies miestä vastaan kamppaillessaan.

Kublai-kaanin armeija sai kuitenkin tehdä täyden työn kokeneita samuraita vastaan. Takezaki Suenaga oli yksi heistä. ”Sotilaan pitää olla palkkionsa arvoinen”, samurai julisti ennen kuin ryntäsi viiden sotilaansa kanssa kohti suurilukuista vihollista.

Illalla mongolit keskeyttivät sotatoimet yöksi ja vetäytyivät takaisin rannalle. Aamun tullessa japanilaiset saivat nähdä jotain odottamatonta. Virallisen kiinalaisen Yuanshi-historiankirjan mukaan yöllä oli noussut valtava rajuilma, ja monet sotalaivat olivat iskeytyneet kivikkoon ja tuhoutuneet.

”Yhtäkkiä toisesta suunnasta – idästä – nousi tuuli, joka puhalsi laivaston takaisin omille mailleen”, kirjasi Japanin hovin jäsen Kadenokoji Kanenaka päiväkirjaansa 6. marraskuuta 1274. Noin viisikymmentä epäonnista mongolialaista sotilasta ja merimiestä vangittiin ja kuljetettiin Japanin pääkaupunkiin, missä heidät hovin jäsenen mukaan teloitettiin kuulustelujen jälkeen.

”Tuulen suunnan muutos täytyi olla lahja jumalilta. Meidän täytyy ylistää jumalia iankaikkisesti”, hovimies lisäsi muistiinpanoihinsa.

Myrskyä, joka pelasti raivollaan japanilaiset mongolien pelätyltä maihinnousulta, alettiin sittemmin kutsua nimellä ”Kamikaze”, joka tarkoittaa japaniksi ”jumalan tuulta”.

13 500 sotilasta kuoli

Tappio ei lannistanut Kublai-kaania. Hän oli toki menettänyt 13 500 miestä ja 300 laivaa, mutta Hakata oli tuhottu, joten Song-dynastialta oli riistetty yksi sen tärkeimmistä tulonlähteistä.

Kaani jatkoikin sinnikkäästi valloitusretkiään. Song-dynastia sai viimeisen kuoliniskun vuonna 1279 lähellä nykyistä Hongkongia.

Kublai-kaani käytti sotimiseen dynastian laivastoa, jonka hän oli saanut aiemmin haltuunsa, ja vuoden loppuun mennessä mongolit olivat alistaneet koko Kiinan valtaansa. Sitten olikin aika suunnata katse takaisin Japaniin.

”Song-dynastia on kaatunut mongolien syliin, ja on olemassa ilmeinen vaara, että Japanillekin voi käydä niin.

Mielestämme nyt on tarpeen varoittaa teitä”, entisen Song-dynastian alamainen kirjoitti Japaniin samana vuonna.

Japanilaiset olivat haistaneet palaneen käryä jo aiemmin, sillä he olivat ryhtyneet jo vuonna 1276 valmistautumaan odottamaansa suurtaisteluun.

Mongolien hyökätessä edellisen kerran vuonna 1274 samurait olivat kohdanneet heidät heti rannalla, ja mongolit oli pakotettu vetäytymään.

Nyt talonpojat määrättiin rakentamaan korkea ja leveä kivimuuri 20 kilometrin matkalle Hakatanlahden rannoille.

Puolustusmuurilla viholliset voitaisiin kohdata suotuisista asemista. Samurait järjestivät sotilaansa puolustusyksiköihin, ja viranomaiset takavarikoivat kalastus- ja kauppa-aluksia, jotta mongolien uhkaa voitaisiin torjua jo vesillä. Myös Kublai-kaani varustautui taisteluun. Sotilaat saivat pienistä nahanpalasista kootut haarniskat suojaksi samuraiden nuolilta ja miekoilta.

Taisteluihin tarvittavat hevoset lähetettiin laiduntamaan, jotta ne ehtisivät syödä kunnolla ennen laivamatkaa.

Kaikki laivat koottiin yhteen, mukaan lukien valloitetun Song-dynastian alukset. Laivoja ei ollut silti riittävästi, joten kaani rakennutti niitä lisää.

Kokonaisia metsiä hakattiin paljaiksi puun saamiseksi suuriin sotalaivoihin. Sotasuunnitelma oli valmis vuoden 1280 elokuussa:

”Hyökkäyssuunnitelma punottiin yhteistyössä Korean kuninkaan ja kenraalien kanssa. 40 000 mongolista, korealaisesta ja pohjoiskiinalaisesta koostuvien joukkojen piti kohdata Ikin saaren edustalla toinen laivasto, joka toisi 100 000 miestä eteläisestä Kiinasta. Laivastot aloittaisivat sieltä Japanin valloittamisen”, mongolivirkamies kirjasi.

Mongolit hyökkäsivät uudelleen

Kaani aloitti toisen hyökkäyksensä Japaniin kesäkuussa 1281. Mongolit kohtasivat tällä kertaa paljon kiivaampaa vastarintaa, mutta Ikin ja Tsushiman saaret vallattiin silti nopeasti.

Menestys oli kuitenkin heikompaa, kun mongolit yrittivät nousta maihin Hakatanlahden luoteisosassa.

Heitä vastassa oli huolella valmisteltu japanilaisten puolustusjärjestelmä, johon kuului vankka puolustusmuuri sekä paljon pieniä aluksia, joiden miehistöt uhmasivat mongolien suuria sotalaivoja.

Japanilainen kapteeni Kusano-Jiro purjehti ”läpi nuolisateen, vaikka nuoli oli repiä hänen kätensä irti”. Kapteeni kykeni jatkamaan taistelua.

Hän katkaisi laivansa maston niin, että se kaatui mongolilaivan kannelle ja hänen miehensä pääsivät sitä pitkin vihollisen laivaan.

Muut mongolialukset eivät ehtineet avuksi ennen kuin ”urheat hyökkääjät sytyttivät laivan tuleen ja poistuivat sitten mukanaan 21 vihollisen päätä”, kertoo japanilainen tarina tapahtumasta.

Japanilaisten alukset olivat helpommin navigoitavia, mutta kaanin joukkojen katapulteilla viskelemät kivet ja pommit upottivat niistä useita. Hyökkäyksen rajuus ei kuitenkaan saanut japanilaisia perääntymään.

Päinvastoin japanilaisten vastarinta hermostutti mongolien päälliköitä niin, että he köyttivät aluksensa yhteen estääkseen japanilaisia saartamasta niitä yksitellen.

Japanilaiset vastasivat törmäämällä mongolialuksiin palavalla heinällä täytetyillä veneillä.

Saadakseen hengähdystauon mongolit kokosivat lopulta aluksensa Shigan ja Nokon saarten läheisyyteen Hakatanlahden suulle.

Silloin japanilaiset iskivät taas, ja joka puolelta tulvi samuraita ankkurissa olleisiin mongolialuksiin.

Japanilaislähteessä väitetään, että samurait ehtivät kerätä yli 2 000 päätä ennen kuin mongolit vetäytyivät aiemmin valloittamalleen Ikin saarelle.

Toinen kamikaze pelasti Japanin

Mongolit olivat toistaiseksi taistelleet japanilaisia vastaan vain korealaisten tuella, sillä sadantuhannen sotilaan ja 3 500 aluksen Song-laivasto ei ollut vielä saapunut Kiinasta.

Laivastot yhdistyivät lopulta 12. elokuuta 1281, ja ne kävivät yhdessä Japanin kimppuun.

Kamppailuja käytiin tällä kertaa Takashiman saaren edustalla, joka oli paljon Hakatanlahtea heikommin suojattu.

Hyökkäys jatkui koko yön, ja japanilaiset hyödynsivät aiempaan tapaansa pieniä ja nopeita veneitä, joilla he syöksyivät mongolien kimppuun.

Mongolikapteenit sitoivat taas kerran aluksensa köysillä yhteen, mutta puolustusjärjestely osoittautui heille kohtalokkaaksi.

Mereltä nousi taas rajuilma, joka murskasi lyhyessä hetkessä mongolien alukset kappaleiksi. ”Taifuuni upotti useimmat ulkomaisten merirosvojen aluksista kapteeneineen. Tuhansia vihollisia vangittiin tai surmattiin.

Yhtään vihollisen alusta ei jäänyt Ikin tai Tsushiman saarten lähistölle”, hovin jäsen Kadenokoji Kanenaka kirjoitti päiväkirjaansa.

Kublai-kaani menetti tuona yönä ohikiitävänä hetkenä koko jättimäisen laivastonsa, ja sää vaikutti pelastaneen japanilaiset jo toisen kerran perätysten.

Mongoleille selitys hurjasta luonnonilmiöstä sopi toki paremmin kuin syytökset velttoilusta ja epäpätevyydestä.

Japanilaiset puolestaan katsoivat rajuilman todistaneen, että jumalat olivat aina heidän puolellaan.

Tutkijat kokosivat tarinat yhteen

Japanilaisissa tai mongolialaisissa aikalaiskertomuksissa ei edellä mainituista syistä epäilty koskaan sitä, etteikö voimakas myrsky olisi johtanut Kublai-kaanin ennennäkemättömän suuren laivaston tuhoon.

Tutkijat ovat kuitenkin pohtineet selityksen todenperäisyyttä vuosisatoja, sillä heidän on ollut vaikea uskoa, että myrsky yksin olisi voinut saada aikaan niin mittavan tuhon.

Historioitsijat ja meriarkeologit ovatkin tutkineet hylkyjen jäänteitä sitä mukaa kuin niitä on tarttunut paikallisten kalastajien verkkoihin.

Varsinainen arkeologinen tutkimus aloitettiin Takashiman etelärannikolla kuitenkin vasta vuonna 1981.

Meriarkeologit ovatkin tutkineet merenpohjaa löydöksien toivossa jo yli kaksikymmentä vuotta sukellusretkillä, jollaisen James Delgado järjesti vuonna 2002.

Niinpä nykytutkijoilla on ollut mahdollisuus luoda oma käsityksensä siitä kaikesta, mitä Japanin rannikon edustalla tapahtui 12. elokuuta 1281.

Kaikki viittaa siihen, että valtava taifuuni runteli rannikon edustalle yhteen koottuja aluksia. Kauimpana rannasta olleet laivat irrottivat ankkuriköytensä ja lähtivät oletettavasti avomerellä pyrkien pois rajuilman alta.

Lähellä rantaa olleet laivat jäivät oman onnensa nojaan. Merimiehet ja sotilaat joutuivat katsomaan avuttomina, kuinka myrskyaallot viskelivät valtavia aluksia puolelta toiselle, kunnes ne lopulta murskaantuivat toisiaan vasten tai rantakivikkoon.

Jossakin huutojen, hevosten hirnunnan ja murskaantuvien lankkujen sekasorron keskellä sotapäällikkö Wang vajosi aluksineen pohjaan.

Tutkijat eivät tiedä, oliko Wang elossa vai kuollut laivansa upotessa, mutta varmaa on, että hän vajosi syvyyksiin pukeutuneena punaiseen nahkahaarniskaansa sekä kypäräänsä ennen kuin päätyi merenpohjaan.

Siellä Wangin jäännökset makasivat, kunnes James Delgado yli 700 vuotta myöhemmin havaitsi kypärän.

Lankut kätkivät salaisuuden

Arkeologeja kiinnostivat kaikkein eniten laudankappaleet, joita Delgado kollegoineen oli löytänyt merenpohjasta.

Lankut olivat levinneet merenpohjaan laajalle, ja se vahvisti tutkijoille myytin alueella todennäköisesti riehuneesta myrskystä. Puutavara paljasti muutakin.

Lankkujen lähempi tutkiminen osoitti, että monissa lankuissa oli paljon naulanreikiä. Se paljasti, että laivoja oli korjattu kiireessä ja epäjärjestelmällisesti.

Jopa laivojen tärkeimpiä osia, kuten mastojen painoa laajemmalle levittäviä jalustoja, oli korjattu hätäisesti hutiloiden.

Delgado ja muut arkeologit pitivät heikkolaatuista timpurintyötä osoituksena siitä, että Song-laivasto oli koottu kiireesti ennen kuin se halkoi pahasti myöhästyneenä aaltoja kesällä 1281.

Merimiehet ja käsityöläiset olivat luultavasti olleet joko lopen uupuneita ja lannistuneita – tai sitten vain niin turhautuneita Kublai-kaaniin ja siihen työtahtiin, johon sotaretki heidät pakotti, että he sabotoivat kaanin sota-aluksia tieten tahtoen.

Yhtäkkinen rajuilma ei siis selitä yksin koko katastrofia.

Hutilointi huoltamisessa sekä laivojen rakentamisessa ja mahdollinen sabotaasi johtivat osaltaan siihen, että mongoleille kävi Japanissa kalpaten.

Paremmassa kunnossa mongolien laivat olisivat ehkä selvinneet myrskystä, ja silloin Japanin historia olisi muotoutunut aivan toisenlaiseksi.