Viitteitä ”uudesta” viikinkikuninkaasta
Britanniasta on löydetty viime aikojen merkittävin viikinkiaikainen aarre. Löydetyissä hopeakolikoissa mainitaan kuningas, jonka olemassaolosta ei ole aiemmin tiedetty.

Silverdalen aarre koostuu 201 hopeaesineestä, jotka oli haudattu maahan lyijykirstussa. Aarteen arvoksi on arvioitu noin 673 000 euroa.
Brittiläinen harrastelija-aarteenetsijä on löytänyt Silverdalesta Pohjois-Englannista hopea-aarteen, jota British Museumin asiantuntijat pitävät viime aikojen merkittävimpänä viikinkiaikaisena löytönä. Hopeaesineet on ajoitettu 900-luvulle.
Aarteeseen kuuluu noin 200 esinettä, muun muassa kolikoita, joihin kaiverrettu nimi ”Airdeconut” saattaa viitata viikinkien käyttämään Hardeknud-nimeen.
Hardeknud-nimisen viikinkikuninkaan tiedetään hallinneen Tanskaa ja Englantia vuosina 1040–42. Nyt löydetyt esineet ovat kuitenkin lähes 150 vuotta varhaisemmalta ajalta, mikä merkitsee sitä, että kolikoissa mainittu Hardeknud on luultavasti tähän saakkaa tuntematon paikallinen viikinkihallitsija.
British Museumin asiantuntija Gareth Williams kertoo, että kyseinen Hardeknud on ensimmäinen löydetty ”uusi” viikinkikuningas sitten vuoden 1840. Tutkijat arvelevat, että viikinkisoturi on haudannut
nyt löytyneet hopeaesineet kirstussa maahan ennen lähtöään taisteluun.