Elettiin kevättä aivan 1000-luvun alussa. Nälästä ja kylmästä hytisevä 15-vuotias Gudrid Torbjörnintytär istui luodolla Grönlannin eteläpuolella ja tähysti merelle. Gudrid oli ollut matkalla Atlantin yli suurella laivalla, joka kuljetti norjalaista puutavaraa viikingeille Grönlantiin, mutta pari päivää aiemmin kohdalle osunut rajuilma oli heittänyt laivan kurssiltaan matalikolle kohtalokkain seurauksin.
Yhdessä 14 muun haaksirikkoisen kanssa Gudrid yritti pitää mielialaa korkealla, vaikka moni matkatoveri oli painunut laivan mukana pohjaan eikä koskaan pääsisi perille viikinkien siirtokuntaan Etelä-Grönlantiin.
Lopulta Gudrid näki kuin näkikin pitkälaivan, joka liukui yllättäen esiin sumusta. Pelastautumisen toivon virkistämänä nääntynyt nainen alkoi huutaa ja huitoa saadakseen kiinnitettyä kapteenin huomion.
Vuoden 1000 tienoilla Leif Onnekas saapui ensimmäisenä eurooppalaisena Amerikkaan.
”Grönlantilaisten saagan” mukaan haaksirikkoutuneet pelasti Leif Onnekas, joka oli palaamassa kotiin Pohjois-Atlantin takaa löytämästään uudesta maasta Vinlandista eli nykyisestä Pohjois-Amerikasta. Gudrid ja muut haaksirikkoiset haettiin veneellä laivalle, ja he pääsivät Leifin mukana Grönlantiin. Siellä he asettuivat siirtokuntaan, mutta rankat koettelemukset olivat vaatineet veronsa ja suurin osa heistä kuoli talven aikana tauteihin.
Gudrid oli kuitenkin sitkeä, ja Leifin jännittävät kertomukset uudesta maailmasta olivat herättäneet hänessä voimakkaan seikkailunhalun ja kaukokaipuun.
Viikingit ja heidän jälkeläisensä rakensivat muun muassa kirkkoja, joiden raunioita näkee yhä Grönlannissa.
Näkijä ennusti Gudridin kohtalon
Viikingit aloittivat vuonna 925 uuden aikakauden Pohjois-Atlantilla, kun 25 laivaa purjehti Erik Punaisen johdolla Islannista länteen kohti vastikään löydettyä Grönlantia. Grönlanti eli ”vihreä maa” oli ilmeisesti Erik Punaisen keksimä nimi, jolla hän halusi houkutella saarelle lampailleen laidunmaita kaipaavia islantilaisia viikinkejä.
Samoihin aikoihin Gudrid Torbjörnintytär syntyi Islannissa Arnarstapin tilalla Snæfellsnesin niemen länsipäässä. Gudridin isä Torbjörn ei halunnut lähteä mukaan ystävänsä Erik Punaisen matkalle – erään teorian mukaan siksi, ettei hän halunnut jättää pientä tytärtään.
Gudrid Torbjörnintytär tunnetaan ”Grönlantilaisten saagasta” ja ”Erik Punaisen saagasta”. Saagoissa on pieniä eriävyyksiä, mutta ne välittävät pääpiirteissään saman tarinan Gudridista, joka tunnetaan myös lisänimellä Kaukomatkaaja.
Viikingit asettuivat Grönlantiin noin vuonna 985 ja lähtivät saarelta vasta 1400-luvun alussa.
Jo varhain oli selvää, että Gudrid kaipasi enemmän elämäänsä enemmän jännitystä kuin mitä oli tarjolla maalaistytölle Islannissa. ”Erik Punaisen saagassa” (suomennettu nimellä Viinimaan saaga) hänen kerrotaan olleen ”naisista kauneimpia ja etevä kaikissa toimissa”.
Noin 15-vuotiaana Gudrid lähti kotoaan Islannista viikinkien siirtokuntaan Grönlantiin, missä hän kuuli ihmeellisiä tarinoita Vinlandista.
Vuoden 1000 paikkeilla Erik Punaisen suurimmassa siirtokunnassa Grönlannin eteläkärjessä asui 400–500 ihmistä.
Kunnianhimoisten tulokkaiden kannatti pysyä hyvissä väleissä siirtokunnan perustaneen Erikin ja hänen poikansa Leif Onnekkaan kanssa, joka johti siirtokuntaa Erikin kuoleman jälkeen.
”Tiesi vie Islantiin, ja siellä on sinusta syntyvä suuri ja hyvä suku.” Näkijän ennustus Gudrid Torbjörnintyttärelle
Ensimmäisen talven Gudrid asui Erikin serkun luona ja nousi nälänhädän aikaan merkittäväksi hahmoksi tilalla. Kun kiertävä ennustajanainen saapui tilalle, Gudrid lauloi lapsena oppimansa vanhan pakanallisen runon auttaakseen ennustajaa seuraavan vuoden sadon ennustamisessa, vaikka oli kristitty.
Kiitokseksi laulusta nainen ennusti myös Gudridille:
”Sinä saat täällä Grönlannissa kosinnan, mitä kunniakkaimpana pidetään, vaikkei se avio pitkään kestä, sillä sinun tiesi vie Islantiin, ja siellä on sinusta syntyvä suuri ja hyvä suku.”
Viikinkiyhteiskunnat arvostivat ennustajanaisia eli valoja, jotka kulkivat usein nuorten naisten seurueissa.
Elettyään vuoden Grönlannissa Gudrid solmi ennustuksen mukaisesti avioliiton Leif Onnekkaan pikkuveljen Torsteinin kanssa – ehkä toivoen, että tämä veisi hänet mukaansa Vinlandiin. Pian pitkälaivan kurssi otettiinkin länteen, mutta Torstein ei ollut yhtä kokenut suunnistaja ja Vinlandin kävijä kuin veljensä, joten laiva eksyi ja matkalaiset joutuivat viettämään kokonaisen kesän aaltojen armoilla lähellä nykyistä Nuukia.
Kun he lopulta palasivat kotiin, Torstein sairastui ja kuoli. 17-vuotias leski asettui synkeänä Erik Punaisen tilalle Brattalidiin – mutta hänen seikkailunhalunsa ei ollut kadonnut minnekään.
Aurinkokivet olivat ilmeisesti islanninsälpää (kalsiittia), joka on läpikuultava, valoa polarisoiva mineraali.
Aurinkokivi auttoi ehkä löytämään Amerikkaan
Viikingeillä ei ollut kompassia, vaan he suunnistivat avomerellä auringon aseman perusteella. Kun aurinko oli piilossa pilvien takana, pitkälaivassa saatettiin turvautua niin kutsuttuihin aurinkokiviin.
Viikinkien mystisistä aurinkokivistä puhutaan saagateksteissä. Yksi esimerkki on ”Pyhän Olavin saaga”, jossa kerrotaan norjalaisen kuningas Olavin paikantaneen auringon pilviseltä taivaalta aurinkokiven avulla. Aurinkokivet olivat ilmeisesti islanninsälpä-nimistä mineraalia. Vuonna 2011 tutkijat osoittivat, että niiden avulla auringon tosiaan voi löytää pilvisenäkin päivänä.
Aurinkokivet voivat siis olla selitys sille, että viikingit selvisivät pitkästä merimatkasta aavan Atlantin yli. Vuonna 2018 kaksi unkarilaista tutkijaa teki 36 000 tietokonesimulaatiota viikinkien matkoista erilaisten sääolosuhteiden vallitessa, ja heidän mukaansa aurinkokiviä käyttämällä viikingit pystyivät navigoimaan vähintään 92 prosentin tarkkuudella.
Näin viikinkien aurinkokivi toimi
Kun viikinkien pitkälaiva oli pilvisenä päivänä avomerellä, jossa ei näkynyt aurinkoa eikä maamerkkejä, miehistön oli lähes mahdotonta pysyä halutulla kurssilla.
Silloin otettiin esiin aurinkokivi ja nostettiin se kohti taivasta. Erään teorian mukaan aurinkokivi oli islanninsälvän kappale, jonka toiselle puolelle oli tehty musta täplä esimerkiksi tervalla.
Kun auringon valo osuu islanninsälpään, valo polarisoituu ja jakautuu kahdeksi säteeksi eli tapahtuu niin sanottu kahtaistaittuminen. Siksi kivessä näkyi ikään kuin kaksi uutta täplää.
Silloin suunnistaja alkoi liikuttaa aurinkokiveä horisontin suuntaisesti seuraten samalla tarkasti kivessä näkyvien täplien värin voimakkuutta, joka vaihteli kiven asennosta ja suunnasta riippuen.
Tietyssä suunnassa täplät näyttivät yhtä mustilta, ja silloin kide osoitti auringon suuntaan. Sitten viikingit pystyivätkin taas navigoimaan auringon aseman perusteella, vaikkei aurinkoa näkynytkään.
Nainen pelotti intiaanit pakoon
Gudrid sai islantilaisesta Torfinn Karlsefnista uuden miehen, joka jakoi hänen kaukokaipuunsa. Karlsefni oli kauppias, joka oli tullut Grönlantiin todennäköisesti ostamaan mursun hampaita ja rakastunut päätä pahkaa Gudridiin. Pari avioitui, ja niin raskaana ollut Gudrid valmistautui 19-vuotiaana matkalle Vinlandiin.
Gudrid varusti Karlsefnin kanssa kolme laivaa, jotka ottivat kurssin lounaaseen heti kun meri vapautui jäistä kesäkuussa.
Heidän reitistään ei ole tarkkaa tietoa, mutta oletettavasti he pysähtyivät Leif Onnekkaan muutama vuosi aiemmin perustamaan tukikohtaan Newfoundlandiin paikalle, joka tunnetaan nykyisin L’Anse aux Meadowsina. Arkeologit ovat 1960-luvulta asti tutkineet siellä viikinkien asutusta ja löytäneet muun muassa kehruuvälineitä, joten todennäköisesti siellä on ollut ainakin yksi nainen, siis ehkä Gudrid.
Pariskunta rakensi loppukesällä jonnekin rannikolle turvetalon, jossa Gudrid synnytti pojan, ensimmäisen Amerikassa syntyneen eurooppalaisen, ja antoi tälle nimeksi Snorri.
Vuoden 1004 tienoilla Gudrid saapui lopulta Amerikkaan miehensä Torfinnin kanssa. Heidän mukanaan oli 60 miestä ja viisi naista.
Ei tiedetä, kuinka kauas etelään viikingit päätyivät Vinlandin-matkoillaan, mutta etelämpää peräisin olevien saksanpähkinöiden kuorien löytyminen L’Anse aux Meadowsista sekä saagojen luonnonkuvaukset viittaavat siihen, että Gudrid lienee nähnyt Miramichijoen nykyisessä Kanadan New Brunswickissä. Siellä viikingit kohtasivat ”skraelingeja”, todennäköisesti nykyisten mi'kmaq-intiaanien esi-isiä.
Intiaanit pelkäsivät viikinkien kirveitä, mutta kauppias Karlsefni onnistui keplottelemaan itselleen heiltä nahkoja vaihtamalla niitä punaiseen kankaaseen. Intiaanit kuitenkin palasivat kolme viikkoa myöhemmin sotajalalla, ja silloin viikinkien oli paettava Kanadan metsiin.
”Hän veti silloin rintansa vaatteista esiin ja taputti sitä paljaalla miekalla.” Viinimaan saaga
Viinimaan saagan mukaan intiaanit pelästyivät ja pakenivat lopulta viikinkinaista, joka heristi uhitellen maasta poimimaansa kuolleen miehen miekkaa:
”Hän veti silloin rintansa vaatteista esiin ja taputti sitä paljaalla miekalla. Tästä skraelingit kauhistuivat ja ryntäsivät pakoon veneilleen ja soutivat pois.”
Oletettavasti intiaanit pelästyivät ennemminkin naisen raivoa ja taistelutahtoa kuin pelkkää paljasta pintaa. Saagassa sanotaan naisen nimeksi Freydis, mutta tutkijat ovat todenneet, että Freydis ja Gudrid sekoittuvat tarinoissa ajoittain, joten villisti miekkaansa heiluttava nainen on voinut olla Gudrid.
Erik Punaisen saagan mukaan intiaanit pelästyivät Freydisin villiä käytöstä.
Amerikan alkuperäisasukkaiden ja viikinkien suhde pysyi kireänä, ja ryhmien välille kehkeytyi usein yhteenottoja. Grönlantilaisten saagassa kerrotaan, kuinka Gudridin luo tuli intiaaninainen hänen istuessaan Snorrin kehdon äärellä.
”Gudrid pyysi naista istuutumaan. ’Minä olen Gudrid’, hän sanoi. Vieras toisti hänen sanansa: ’Minä olen Gudrid.’”
Naiset yrittivät ymmärtää toisiaan, mutta keskustelu keskeytyi, kun viikinkien leirin ulkopuolelta kuului meteliä. Eräs intiaaneista oli yrittänyt varastaa viikingeiltä aseita, ja Karlsefnin miehet tappoivat hänet, mikä sai intiaaninaisen pakenemaan.
Gudrid alkoi kyllästyä elämään uudessa maailmassa, jossa piti olla jatkuvasti hälytystilassa. Kolmen vuoden kahnausten jälkeen Gudrid, Karlsefni ja Snorri saivat tarpeekseen Amerikasta ja ottivat kurssin kohti Grönlantia laiva täynnä turkiksia ja arvokasta puutavaraa.
Retkikunnan kaksi muuta laivaa katosivat merelle vaarallisella matkalla. Se oli suuri menetys pienelle Grönlannin siirtokunnalle, ja siihen päättyivät pohjanmiesten yritykset toden teolla asettua Amerikkaan.
Viikinkiajan naisten asema oli vahva
Gunhild oli pohjolan mahtavin nainen
Gunhild syntyi noin vuonna 910 ja auttoi norjalaista miestään Eerik Verikirvestä voittamaan useita tämän veljiä niin, että pari sai otettua vallan Norjassa. Saagat kertovat Gunhildin olleen ovela juonittelija, joka turvautui usein taikuuteen.
Aud Syvällinen valtasi Islantia
Kun norjalainen päällikön tytär Aud menetti vuonna 892 miehensä ja isänsä taistelussa Skotlannissa, hän pakeni lapsineen Islantiin. Hän hankki neuvokkaasti niin paljon hyvää viljelymaata, että pian hänen perheensä hallitsi saarta.
Freydis halusi Vinlandista enemmän
Toimelias Freydis rahoitti retkikunnan Amerikkaan norjalaisen veljesparin kanssa. Heidän saavuttuaan perille hän uskotteli miehelleen veljesten käyttäneen häntä hyväksi. Mies tappoi veljesten koko seurueen, ja niin Freydis sai kaiken saaliin itselleen.
Gudrid päätyi nunnaksi
Gudridin ja hänen miehensä kaukokaipuu ei kuitenkaan sammunut. He jatkoivat pian matkaa Atlantin yli Grönlannista Norjaan, missä he myivät Vinlandista tuomansa arvotavarat. Kauppa oli erittäin kannattavaa, ja pari palasi Islantiin varakkaina ylimyksinä.
Vuoden 1010 tienoilla he asettuivat Karlsefnin vanhalle kotitilalle Skagafjorddaleniin Pohjois-Islantiin, missä Gudrid synnytti heidän toisen poikansa. Karlsefni kuoli pari vuotta myöhemmin tuntemattomasta syystä, ja Gudrid jäi taas yllättäen yksin lasten ja lammaslauman kanssa. Sekään ei taltuttanut Gudridia.
Kun Gudrid oli saanut Snorrin naitettua ja saattoi jättää tilan miniänsä hoitoon, hän lähti pyhiinvaellukselle Roomaan, sillä kristinuskosta oli tullut hänelle yhä tärkeämpää. Ensin Gudrid purjehti Norjaan ja jatkoi sitten Tanskan Roskilden kautta jalan Manner-Eurooppaan ja muun muassa Alppien yli kohti Roomaa.
Gudrid eli jonkin aikaa Roomassa ja palasi sitten Islantiin poikkeuksellisen hurskaana katolilaisena. Hänen poikansa Snorri oli rakentanut tilan lähelle kirkon, ja Gudrid eli loppuelämänsä eli noin vuoteen 1050 asti nunnana. Hän oli silti aina valmis kertomaan tarinoita maailmalta lukuisille lapsenlapsilleen.
Nykyisin Gudrid Kaukomatkaajaa pidetään viikinkiajan matkanneimpana ihmisenä, joka rikkoi rohkeasti normeja ja tiesi, että myös viikinkinainen voi toteuttaa toiveensa elämässä.