Berserkkisoturi savun keskellä

Viikinkien supersoturit: Berserkit taistelivat sokean raivon vallassa

He käyttivät päihdyttäviä aineita, tanssivat transsissa ja hyökkäsivät pelottomina viikinkiarmeijan kärjessä. Puolialastomat berserkit sotivat ilman rengaspanssaria ja saivat vihollisen vapisemaan kauhusta.

He käyttivät päihdyttäviä aineita, tanssivat transsissa ja hyökkäsivät pelottomina viikinkiarmeijan kärjessä. Puolialastomat berserkit sotivat ilman rengaspanssaria ja saivat vihollisen vapisemaan kauhusta.

Getty Images

Vuonna 937 irlantilaisten ja skotlantilaisten liittouma hyökkäsi Englannin kuninkaan Athelstanin joukkoja vastaan Pohjois-Englannissa. Hyökkääjien tavoitteena oli murskata naapurinsa, mutta Athelstanilla oli salainen ase: joukko viikinkipalkkasotureita.

Islantilainen Thorolf Skallagrímsson soti Englannin puolella Brunanburhin taistelussa Northumbriassa. Thorolf ei pelännyt kuolemaa eikä käyttänyt siksi rengaspanssaria, ja kun vihollinen oli saamassa yliotteen taistelussa, hänet valtasi hurja raivo – hänestä tuli berserkki.

”Berserkit karjuivat, taistelu raivosi/susipakanat ulvoivat ja heristivät keihäitään” Ote ”Hrafnsmál”-runoelmasta noin vuodelta 900 jaa.

1200-luvulla kirjoitetun Egillin, Kalju-Grímrin pojan, saagan mukaan Thorolf heitti kilven selkäänsä ja puhkoi skotteja ja irlantilaisia raskaalla kahden käden keihäällään. Lopulta hän kohtasi yhden vihollisen sotapäälliköistä, mahtavan jaarlin:

”Hän työnsi keihäänsä jaarlin rintaan ja survaisi sen tämän haarniskan ja ruumiin läpi niin, että se tuli ulos hartioiden välistä. Sitten hän tarttui miekkaansa ja huitoi sillä joka suuntaan; hänen miehensä seurasivat häntä ja tappoivat monia vihollisia.”

Viikinkien ansiosta Athelstan voitti taistelun. Thorolfin kaltaiset berserkit olivat supersotureita, joilla oli viikinkiaikana usein ratkaiseva merkitys taistelussa.

Berserkit olivat ikivanha ilmiö

Viikinkiajalla berserkki oli soturi, jonka valtasi taistelussa niin silmitön raivo, että hän unohti oman turvallisuutensa. Koska berserkit eivät pelänneet kuolemaa, he sotivat ilman jopa 10 kilon painoista rengaspanssaria.

Sana ”berserkki” (muinaisskandinaaviksi berserkr) tarkoittaa ”paljaspaitaista”, mikä voi viitata siihen, että berserkit taistelivat yläruumis paljaana. Jotkut kielitieteilijät tosin uskovat, että sana tarkoitti alun perin ”karhunnahkapaitaa” ja että berserkit taistelivat karhuntalja yllään.

Historioitsija Michael P. Speidelin mukaan puolialastomat, pelottomat soturit tunnettiin jo kauan ennen viikinkiaikaa. Esimerkiksi Kernosivskyista Ukrainasta löydetty 3000–4000-luvulle eaa. ajoitettu kivihahmo esittää alastonta soturia, jolla on vyö, pitkät hiukset, kolme kirvestä, nuija ja keihäs.

Viikinkien berserkit eivät olleet taistelukenttien ainoita raivopäitä. Monissa kulttuureissa on esiintynyt hurjia sotureita, jotka taistelivat kuolemaa uhmaten.

Berserkit ja intiaanit
© World History Archive/Imageselect

Asteekit tanssivat läpi yön

Quachic-soturit olivat asteekkien eliittisotilaita, jotka olivat vannoneet, etteivät he koskaan perääntyisi. Heillä oli tiettyjä etuoikeuksia, kuten lupa käyttää prostituoitujen palveluksia. Ennen taistelua quachicit lietsoivat itsensä hurmokseen tanssimalla alasti.

Berserkit ja intiaanit
© Granger/Imageselect

Intiaanit rynnistivät nuolisateeseen

Etelä-Dakotan alueella elävän oglalaheimon keskuudessa oli sotureita, jotka olivat vannoneet taistelevansa kuolemaan asti. Pelkoa tuntematta he rynnistivät kohti vihollista, ja pistivät näitä peuran sorkilla, joihin oli kiinnitetty teräviä rautapiikkejä.

Berserkki Nieuhof
© Immanuel Giel

Amok-soturit eivät tunteneet pelkoa

Hollantilainen Johan Nieuhof näki vuonna 1662 Malabarrannikolla Intiassa niin sanottuja amok-sotureita: ”He juoksevat vihollistensa miekkoja päin kuin mielipuolet, ja kaikki pelkäävät heitä.” Sana ”amok” juontuu malaijin kielestä ja tarkoittaa ”murhanhimoista raivoa”.

Speidelin mukaan berserkkejä oli palkkasotureina myös Assyrian armeijassa, kun Assyrian kuningas vuonna 1228 eaa. kukisti babylonialaiset. Voittonsa jälkeen kuningas tilasi runoilijalta sankarirunon:

”He hyökkäsivät raivoissaan ilman haarniskaa. He olivat riisuneet rintapanssarinsa ja vaatteensa, sitoneet hiuksensa ja kiillottaneet aseensa.”

Antiikin aikaan etenkin kelttien tiedettiin taistelevan alasti sotilaallisesti ylivoimaisia roomalaisia vastaan.

Ensimmäisellä vuosituhannella tapa taistella alasti kuitenkin katosi Euroopasta – paitsi Pohjolasta.

Kaunotukalla oli mukanaan berserkkejä

Vuonna 1734 maanviljelijä Erich Lassen löysi Etelä-Tanskasta pienemmän kahdesta niin sanotusta Gallehusin kultaisesta sarvesta. Sarvi ajoitettiin noin vuoteen 400 jaa., ja tutkijat tunnistivat sen kuvioiden joukosta kaksi alastonta berserkkiä, joista toisella oli miekka ja kilpi ja toisella sarvikypärä.

Vaikka viikinkien kypärissä ei ollut sarvia, rautakaudelta tunnetaan myös sarvikypäriä. Niistä monissa on kuvattuna alastomia berserkkejä ja eläinten nahkoihin pukeutuneita tanssivia miehiä. Jotkut tutkijat uskovat, että tanssi oli sotureille keino päästä transsiin ennen taistelua.

Viikinkien berserkit mainitaan lähteissä ensi kerran vuoden 900 tienoilla. Hrafnsmál- eli Haraldskvæði-runoelmassa norjalainen runonlaulaja Thorbjörn Hornklöver kuvaa Hafrsfjordin taistelua, jossa Norjan kuninkaan Harald Kaunotukan kerrotaan yhdistäneen Norjan yhdeksi valtakunnaksi.

Berserkki sarvi

Tutkijat uskovat, että kaksi pienempään Gallehusin kultaiseen sarveen (kuvassa kopio) kaiverretuista hahmoista esittää berserkkejä.

© Nationalmuseet

Runoelman mukaan berserkit lähtivät ensimmäisinä taisteluun heti, kun pitkälaivat olivat ankkuroituneet Hafrsfjordiin:

”Berserkit karjuivat, taistelu raivosi/susipakanat ulvoivat ja heristivät keihäitään.”

”Susipakanat” tai ”susiturkit” olivat sudennahkoihin pukeutuneita sotureita, jotka olivat luultavasti jonkinlaisia berserkkejä.

Egillin, Kalju-Grímrin pojan, saagan mukaan Harald Kaunotukalla oli ensimmäisessä pitkälaivassaan 12 berserkkiä, kun hän purjehti Hafrsfjordin taisteluun. Lähteiden perusteella berserkit olivat siis eliittisotilaita, joka hyökkäsivät ensimmäisinä.

Arkeologi Jeanette Varberg on esittänyt, että viikinkikuninkaat ja jaarlit saattoivat määrätä berserkit niin sanottuun svinefylking- eli ”villisian kärsä” -kiilamuodostelmaan, joka murskasi vihollisen etulinjan.

Odinin soturit purivat kilpiään

Berserkeillä oli mitä ilmeisimmin korkea asema yhteiskunnassa, ja monet heistä olivat suuria sotaherroja. Saagoissa berserkit kuvataan usein naisenryöstäjiksi. Tutkijat uskovat kuvausten olevan perua ajalta, jolloin tavallisten miesten odotettiin tarjoavan vaimoaan mahtaville sotureille näiden tullessa käymään.

Berserkit yhdistettiin läheisesti Odin-jumalaan, jonka nimi tarkoitti alun perin ”raivokasta”. Ynglingien saagassa noin vuodelta 1225 islantilainen historioitsija Snorri Sturluson kuvaileekin berserkkejä Odinin sotureiksi:

”Odin pystyi taistelussa sokeuttamaan tai kuurouttamaan vihollisensa ja lamauttamaan heidät kauhusta, ja heidän aseistaan tuli kuin puukeppejä, kun taas hänen oma väkensä raivosi rinta paljaana purren kilpiään kuin koirat tai sudet, ja heillä oli karhun tai härän voimat; he tappoivat muita miehiä, eivätkä tuli tai rauta pysäyttäneet heitä – heidän sanottiin muuttuneen berserkeiksi.”

Lewisin saarelta Skotlannista löydetty 1100-luvulle ajoitettu šakkinappula esittää todennäköisesti berserkkiä, joka on upottanut hampaansa kilpensä yläreunaan. Historioitsija Speidelin mukaan outo tapa viittasi yritykseen jäljitellä karhuja:

”Puremalla kilpeä nopeaan tahtiin voi jäljitellä ääntä, jonka karhu päästää louskuttamalla hampaitaan juuri ennen hyökkäystä.”

Berserkki šakkinappula

Yksi kuuluisista Lewisin šakkinappuloista saattaa kuvata kilpeään purevaa berserkkiä.

© British Museum

Tutkijat yrittävät edelleen selvittää, mistä berserkkien raivo ja pelottomuus kumpusivat. Berserkkiraivo on tulkittu milloin hulluudeksi, milloin epileptisiksi kohtauksiksi tai jopa kärpässienen aiheuttamaksi myrkytykseksi.

Kasvitieteilijä Karsten Faturin mukaan berserkit eivät syöneet kärpässientä vaan myrkyllisen hullukaalin siemeniä. Hullukaalin vaikutukset vastaavat muinaisia kuvauksia berserkeistä, jotka tärisivät ja joiden kasvot muuttuivat punaisiksi, ja ”berserkkikohtauksen” jälkeen he usein oksensivat ja näkivät harhoja.

Fatur esittää, että hullukaali paransi berserkkien kivunsietokykyä ja alensi heidän verenpainettaan, mikä vähensi haavoittuneiden verenhukkaa – ja vahvisti huhuja berserkkien haavoittumattomuudesta.

Tanskalaisen Fyrkatin viikinkiaikaisen kehälinnoituksen lähelle haudatun valan eli ennustajattaren haudasta on löydetty hullukaalia. Löytö osoittaa, että viikingit olivat luultavasti perillä kasvin hallusinogeenisestä vaikutuksesta.

Toistaiseksi ei kuitenkaan ole löydetty pitäviä todisteita siitä, että berserkit olisivat syöneet hullukaalia tai kärpässientä päästäkseen taisteluhurmokseen.

Berserkki Rolfin viimeinen taistelu

Berserkkisoturit on yhdistetty karhuihin ainakin keskiajalta lähtien.

© Dansk Skolemuseum

Berserkki otti karhun hahmon

Viikinkiajan jälkeen kertomukset berserkeistä saivat usein sadunomaisia ja seikkailullisia piirteitä. Esimerkiksi berserkki Bödvar Bjarki pystyi ottamaan taistelussa raivoisan karhun hahmon.

Bödvar Bjarkin kerrotaan eläneen Tanskan tarunomaisen kuninkaan Rolf Kraken aikana 400-luvulla jaa. Kertomus Bödvar Bjarkista on peräisin historioitsija Saxon teoksesta Gesta Danorum (Tanskalaisten teot) noin vuodelta 1200 sekä myöhemmästä keskiaikaisesta islantilaisesta ”Rolf Kraken saagasta”.

Tarinassa nuori soturi Hjalti herättää nukkuvalta vaikuttaneen berserkki Bödvar Bjarkin taistelun aikana. Herätetty soturi raivostuu: hänen henkensä oli taistellut kuningas Rolfin puolesta suuren karhun hahmossa ja tappanut monia tämän vihollisia. Kun transsi oli rikottu, berserkki ei välttämättä kyennyt taistelemaan yhtä raivoisasti ihmishahmossaan.

Bödvar Bjarkilla on tiettyjä yhtäläisyyksiä tarusankari Beowulfin kanssa. Molemmat esimerkiksi matkustivat Ruotsin Götanmaalta Lejreen Sjellantiin palvelemaan Tanskan kuningasta. Tämän vuoksi jotkut tutkijat ovatkin esittäneet, että Beowulfin ja Bödvar Bjarkin tarinoilla oli alun perin yhteinen, joskin nykyään tuntematon, alkuperä.

Berserkeistä tuli tarujen sankareita

Kun Islannin suurkäräjät eli Allting teki kristinuskosta saaren virallisen uskonnon vuonna 1000, berserkkien aika alkoi olla ohi. Berserkkinä taisteleminen tuomittiin pakanallisena tapana ja kiellettiin lailla.

Viikingit eivät silti täysin unohtaneet perinteitään. Kun intiaanit hyökkäsivät Grönlannin viikinkien kimppuun Vinlandissa Pohjois-Amerikassa vuonna 1020, viikinkinainen Freydís näytti naistenkin voivan taistella berserkkinä.

”Erik Punaisen saagan” mukaan hän sieppasi kuolleelta mieheltä miekan, paljasti rintansa ja löi niitä raivoissaan miekan terällä. Intiaanit eivät tienneet mitä tehdä, ja saagan mukaan he perääntyivät.

”[Kuningas] rynnisti joukkojensa edellä ja hakkasi miekallaan molemmin puolin niin, että kypärät ja panssarit halkesivat hänen iskuistaan.” Kuvaus viikinkiajan viimeisestä berserkkitaistelijasta

Kristinuskon levitessä berserkeistä tuli vähitellen jännittäviä menneisyyden taruhahmoja. Alastomat soturit ja karhun- ja sudennahkoihin pukeutuneet taistelijat sulautuivat suullisessa perinteessä yhteen ja heille annettiin taianomaisia kykyjä.

Kun tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus kirjoitti suurteoksensa Gesta Danorumin noin vuonna 1200, hän kuvasi berserkkejä eräänlaisiksi jättiläisiksi, joka voitiin tappaa vain nuijalla.

Saxon mukaan tarukuningas Halfdan taisteli 4,5 metriä pitkän berserkin kanssa. Kun Halfdan haastoi Hardbeniksi kutsutun berserkin, tämän kerrotaan raivostuneen niin, että hän puri palasia kilvestään ja tappoi kuusi omaa miestään.

Kuningas berserkkinä

Vaikka keskiaikaa leimasivat lukemattomat sodat, berserkkejä ei Speidelin mukaan enää tarvittu taisteluissa. Armeijoista tuli kurinalaisempia ja paremmin aseistettuja, ja yksittäiset soturit ilman panssaria oli helppo kukistaa.

”Harald Ankaran saagan” mukaan viikinkiaika päättyi osuvasti berserkkien rynnäkköön Norjan kuninkaan Harald Ankaran viikinkiarmeijan hyökättyä Englantiin vuonna 1066.

Berserkkisoturi savun keskellä

Jotkut tutkijat uskovat, että berserkit taistelivat karhuntaljaan pukeutuneena.

© Getty Images

Ratkaiseva taistelu käytiin Stamford Bridgen lähellä, ja saaga kertoo, että taistelun aikana hurjistunut kuningas ”rynnisti joukkojensa edellä ja hakkasi miekallaan molemmin puolin niin, että kypärät ja panssarit halkesivat hänen iskuistaan, ja kun hän kulki vihollisjoukon läpi, kaikki hänen tielleen sattuneet lensivät sivuun kuin akanat tuuleen”.

Kuningas Harald kuitenkin kuoli saatuaan nuolen kurkkuunsa, ja norjalaiset hävisivät taistelun. Haraldin epäonnistunutta valloitusretkeä pidetään usein viikinkiajan loppuna, ja sen myötä berserkkien aika taistelukentällä oli käytännössä ohi.

Tarinat berserkeistä säilyivät kuitenkin saagoissa, ja niiden ansiosta viikinkiajan pelottomat supersoturit muistetaan vielä nykyäänkin.

LUE LISÄÄ BERSERKEISTÄ

  • Jeanette Varberg: Viking – ran, ild og sværd, Gyldendal, 2019
  • Michael P. Speidel: Ancient Germanic Warriors: Warrior Styles from Trajan’s Column to Icelandic Sagas, Taylor and Francis, 2002