Iskujäljistä 30 senttiä pitkässä olkaluussa ei voi erehtyä. Miekka on katkaissut luun kolmesta kohtaa ja neljäs isku on tehnyt syvän viillon, joka ulottuu aina luuytimeen saakka.
”Taistelu on ollut raivoisa”, virolainen antropologi Raili Allmäe selittää kootessaan luunpirstaleita yhteen.
Pöydällä olkaluun vierellä lepäävät kallon jäännökset. Allmäe sivelee varovasti kallon vasemmassa laidassa näkyvää kymmensenttistä miekanjälkeä. ”Tähän hän luultavasti kuoli”, hän toteaa.
Allmäe esittelee luita Tallinnan yliopiston historian laitoksella Virossa. Luut ovat peräisin kaivauksilta, joissa on tehty Viron ehkä kaikkien aikojen erikoisin arkeologinen löytö.
Luut kuuluvat nimittäin yhdelle 41 miehestä, jotka kuolivat ankarassa taistelussa vuoden 750 tienoilla Saarenmaalla. Heidän ruumiinsa haudattiin aseiden kanssa kahteen veneeseen rannalle.
Kaikki viittaa siihen, että miehet olivat skandinaaveja. Samanlaisilla retkillä vain 50 vuotta myöhemmin käyneitä skandinaaveja nimitetään nykyisin viikingeiksi.
Tämä antaa aihetta pohtia, pitäisikö viikinkiajan käsitettä laajentaa. Ainakin kyse on ollut esiviikinkiajasta.
Asentajat törmäsivät luihin
Merkittävä löytö tehtiin syksyllä 2008, kun Saarenmaalla Salmen kylässä alettiin asentaa maahan kevyen liikenteen väylän valaistuskaapelia. Silloin maasta nousi ihmisen luita.
Paikalliset viranomaiset arvelivat luiden kuuluneen toisen maailmansodan aikana kuolleelle sotilaalle, sillä saarella oli käyty saksalaisten ja neuvostoliittolaisten joukkojen välisiä taisteluja.
Kun arkeologit hieman tämän jälkeen löysivät samasta paikasta miekan ja keihään jäännökset, kävi ilmi, että luiden täytyi olla peräisin jostain paljon vanhemmasta välienselvittelystä.
Arkeologisissa kaivauksissa paikalta löytyi seitsemän ihmisen jäännökset ja monenlaisia jälkiä veneestä. Aluksen puuosat olivat jo hajonneet, mutta niiden kohdalla maa oli värjäytynyt ja maassa oli useita satoja rautaniittejä.
Jäännösten perusteella pystyttiin päättelemään, että kyseessä oli ollut 11,5 metriä pitkä ja kapearunkoinen vene. Sitä oli soudettu, ja siinä oli ollut tilaa 12–15 miehelle.
Virolaisarkeologien mukaan vastaavaa venettä tai venehautaa ei ole aiemmin löydetty Virosta. Poikkeuksellista Salmen löydössä oli myös se, että veneessä oli niin monta vainajaa.
Kun löydettyjä esineitä, muun mussa 75:tä pelinappulaa, alettiin tutkia lähemmin, havaittiin, etteivät ne olleet virolaisia. Niiden tyyli ja muotokieli viittasivat selvästi meren taakse Skandinaviaan.
Veneen puuosien radiohiiliajoitus puolestaan paljasti, että vene oli rakennettu vuosien 650 ja 700 välillä.
Puolitoista vuotta ensimmäisen löydön jälkeen Tallinnan yliopiston arkeologi Jüri Peets löysi yllättäen lähistöltä vielä suuremman aluksen jäännökset.
Löytöpaikan Salmen kylän mukaan Salme II:ksi nimetty alus sijaitsi vain 30 metrin päässä ensimmäisestä. Se oli 17 metriä pitkä ja myös melko kapea.
”Se on ollut keskisuuri sota-alus, jossa on ollut tilaa 30–40 miehelle”, Peets kuvailee löytöä tarkastellessaan Raili Allmäen kanssa kaivaukselta otettuja kuvia ja niissä löydettyjä esineitä.
Ensimmäisen aluksen Salme I:n tavoin myös Salme II:n puuosat olivat maatuneet vuosien saatossa.
Maaperän värjäymistä Peet pystyi silti päättelemään, että alus oli rakennettu skandinaaviseen tapaan. Yllättäen virolais-arkeologeilla oli selvitettävään, miksi kaksi skandinaavista sotalaivaa oli päätynyt Saarenmaalle 1 300 vuotta sitten.
Jüri Peets, Raili Allmäe ja Liina Maldre tutkivat esineitä, jotka löydettiin kuolleilta sotureilta.
Luurankoja alkoi ilmestyä maasta
Muutaman päivän jälkeen Salme II:n kaivauksissa alkoi tulla esiin jotain odottamatonta. Jüri Peets oli jo aiemmin löytänyt useita miekkoja ja kilpien metalliosia, mutta sitten maasta alkoi paljastua myös luurankoja, ja niitä oli paljon.
”Ensin löysimme kaksi luurankoa, ja sitten niitä ilmestyi lisää yksi toisensa perään”, sanoo Raili Allmäe, joka johtaa luututkimuksia. Seuraavina kuukausina maasta kaivettiin 34 miehen jäännökset. Ne oli aikoinaan aseteltu veneeseen päällekkäin kuin halot pinoon. ”Kyse on selvästi soturihautauksesta”, Allmäe kuvailee asetelmaa.
Jo ensimmäisistä luurangoista Allmäe pystyi päättelemään, että miehet olivat menehtyneet ankarassa taistelussa. Yhden vainajan olkavarsi oli hakattu kappaleiksi terävällä aseella.
Toinen oli saanut päähänsä niin voimakkaan iskun, että otsaluun yläosa oli irronnut. ”Isku oli paljastanut aivot”, Allmäe selittää esitellessään pirstoutunutta kalloa.
Yhdeksällä kahden laivan 41 luurangosta oli enimmäkseen miekan aiheuttamia vammoja. Luku vaikuttaa vähäiseltä, jos miehet osallistuivat taisteluun, mutta Allmäen mukaan läheskään kaikista kuolettavista haavoista ei jää merkkejä luihin.
Nuolen ja miekan osumat vatsan alueelle ovat tappavia, mutta niistä ei jää jälkiä. Niinpä Allmäe uskoo, että veneistä löydetyt vainajat kuolivat kaikki samassa taistelussa, joka luiden radiohiilianalyysin perusteella käytiin vuoden 750 tienoilla.
Vainajat saivat mukaansa koiria
Ihmisluiden joukosta arkeologit löysivät myös ainakin kolmen koiran luut. Yksi koirista oli aseteltu yhden soturin käden alle.
Tutkimuksissa selvisi, että koiran selkäranka oli katkaistu, ja merkit viittaavat siihen, että koira oli tapettu tarkoituksella isäntänsä seuraksi tuonpuoleiseen.
Samantyyppistä menettelyä kuvasi arabidiplomaatti Ahmat ibn Fadlan, joka matkatessaan vuonna 922 Venäjän halki kohtasi viikinkejä ja todisti erään päällikön venehautausta.
”Sitten he toivat koiran, halkaisivat sen kahtia ja heittivät sen veneeseen. Sen jälkeen he toivat kaikki vainajan aseet ja asettivat ne hänen viereensä”, arabi kuvaili hautajaisten kulkua.
Ahmat ibn Fadlan pääsi todistamaan myös, miten viikingit tappoivat päällikön orjatytön ja lopuksi sytyttivät veneen tuleen.
Samalla tavalla myös Saarenmaalta löydetyt soturit ovat saaneet hautaan mukaan miekkoja, veitsiä ja kilpiä. Lisäksi vainajien päälle ladottujen kilpien jäännösten päältä löytyi muun muassa lampaiden ja nautojen luita.
Vainajille ilmeisesti oli annettu kuoleman jälkeiseen elämään mukaan myös evästä.
Löytöjen joukossa on myös arpakuutoita ja satoja hnefatafl- eli kuninkaan pöytä -lautapelin nappuloita. Peli on samantyyppinen kuin šakki. Siinä yritettiin ottaa kiinni kuninkaan nappula. Peli oli hyvin suosittu Pohjolassa viikinkiaikaan ja juuri sitä ennen.
Pohjoismaista ja muun muassa Englannista on löydetty useita venehautoja. Niihin on kuitenkin aina haudattu vain yksi vainaja. Saarenmaalainen 41 soturin hauta on siksi ainutlaatuinen.
Isossa laivassa saattoi olla purje
Salme II:n vainajien suuri lukumäärä ei ollut ainoa yllätys, joka koettiin kaivauksissa. Kun virolaisarkeologit alkoivat tutkia lähemmin veneen jäännöksiä, he havaitsivat, että siinä oli todennäköisesti ollut masto ja purje.
”Aluksessa on rakenne, joka muistuttaa köliä. Köli taas on erittäin tyypillinen purjealuksille”, Jüri Peets selittää.
Peets uskoo, että veneen ympäriltä löydetyt villan jäännökset voivat olla peräisin purjeesta. Saattaa olla, että kohtalokkaan taistelun jälkeen vainajat hautalahjoineen peitettiin purjeella.
Jos Peets on oikeassa, kyse on sensaatiosta. Viikinkien purjehdustaidot, purjeiden käyttö ja seikkailunjano olivat yksi syy siihen, että he pääsivät matkoillaan paljon pidemmälle kuin muut aikalaisensa.
800-luvun alun tienoilta vuoteen 1066 ulottuneen kauden aikana viikingit purjehtivat ainakin Pohjois-Afrikkaan, syvälle Venäjälle ja jopa Atlantin yli Amerikkaan.
Arkeologisia todisteita purjeellisista viikinkialuksista on saatu vasta niin sanotusta Osebergin laivasta. Se oli vuonna 820 Norjassa rakennettu 21 metriä pitkä alus, jossa on noin kymmenen metriä korkea masto. Laiva kaivettiin esiin hautakummusta vuonna 1904.
Peetsin mukaan moni seikka tukee käsitystä, että Salme II:ssakin on ollut masto. Siten se voi olla Itämeren vanhin tunnettu purjelaiva.
Olivatko miehet ryöstöretkellä?
Laivojen ja niiden miehistöjen päätyminen Saarenmaan multiin on iso arvoitus. Kaikki viittaa siihen, että miehet olivat peräisin Skandinaviasta.
Todennäköisesti he tulivat nykyisestä Ruotsista, joka sijaitsee vain 250 kilometrin päässä. Keski-Ruotsista purjehtii hyvissä olosuhteissa Viroon 3–4 päivässä, ja Gotlannista matka kestää vain 1–2 päivää.
Miksi miehet sitten tulivat Saarenmaahan? Jüri Peetsin mukaan miehet olivat sotureita ja luultavasti vain osa isompaa armeijaa, joka oli tullut taistelemaan tuntemattoman vihollisen kanssa.
”Täytyy vain tutkia lukuja. 41 soturia kuoli taistelussa, eikä heidän ruumiitaan otettu mukaan. Todennäköisesti haavoittuneita oli kaksin verroin. Tästä saadaan jo yhteensä 120 kuollutta ja haavoittunutta”, Peets selittää.
Hän uskoo, että sotureita on kaikkiaan ollut ehkä viisi kertaa niin pajon eli noin 600 miestä.
”Se tarkoittaa, että sinne on tullut jopa 20 laivaa.”
Viikinkiaikana oli tavallista koota iso laivasto vieraalle rannikolle hyökkäämistä ja ryöstelyä varten.
Ensimmäinen kirjallisissa lähteissä kuvattu viikinkien ryöstöretki, jota usein pidetään viikinkiajan lähtölaukauksena, tapahtui kuitenkin vasta vuonna 793, eli puoli vuosisataa Saarenmaan taistelun jälkeen.
Viikingit hyökkäsivät Pohjois-Englannissa sijaitsevalle saarelle Lindisfarnen luostariin 8. kesäkuuta 793. Munkit sekä palvelusväki perheineen tapettiin ja kaikki arvoesineet ryöstettiin. Lopuksi viikingit polttivat luostarin ja purjehtivat tiehensä.
Yksi tuon ajan suurista oppineista, Alkuin Yorkilainen kirjoitti tapahtumasta seuraavasti:
”Lähes 300 vuotta me ja meidän esi-isämme olemme asuneet tässä ihanassa maassa, eikä koskaan aiemmin Britanniassa ole sattunut mitään niin hirvittävää kuin se, mitä pakanat ovat nyt meille tehneet.”
Olivatko Saarenmaalta löydetyt miehet olleet samanlaisella ryöstöretkellä?
Peetsin mukaan sitä on mahdotonta sanoa. Jos he olivat, Saarenmaa oli huono kohde, sillä sieltä ei tunneta kaupunkeja eikä isompia asutuskeskuksia vuoden 750 tienoilta, joten rikkaasta saaliista oli siis turha haaveilla.
Islantilaisen vuonna 1225 kirjoitetun saagan mukaan ruotsalainen päällikkö Ingvar teki 600-luvulla joukkoineen Viroon ryöstöretken. Sikäläiset asukkaat keräsivät kuitenkin suuren joukon miehiä ja löivät hyökkääjät.
Ingvar surmattiin ja hänen vielä hengissä olleet miehensä pakenivat. Saagassa mainitaan Ingvarista vielä, että hänet haudattiin Viroon lähelle rannikkoa ”erään kummun alle”.
Peetsin mukaan tämä taistelu käytiin kuitenkin aivan toisella puolella Viroa, jos se ylipäänsä on totta.
Taistelu saattoi alkaa merellä
Yksi vaihtoehto on, että taistelua ei käytykään skandinaavien ja virolaisten välillä. Jüri Peetsin mukaan osapuolet ovat saattaneet olla myös keskenään kilpailevia skandinaaveja, jotka tieten tahtoen tai sattumalta kohtasivat toisensa Saarenmaan lähistöllä.
Kaivauksissa on löytynyt nuolenkärkiä myös Salme I:n rungon ulkopuolelta. Ne saattavat olla peräisin aikoinaan laivan kylkiin uponneista vihollisen nuolista. Peetsin mukaan taistelu onkin saattanut alkaa merellä.
Virolaisarkeologin yhden teorian mukaan kaksi skandinaavista joukkoa törmäsi toisiinsa Saarenmaan edustalla.
Taistelua käytiin ensin pitkään vedessä, mutta sitten toisen joukon miehet nousivat maihin ja muodostivat aluksista eteensä suojamuurin.
Peetsin mukaan tästä tulee mieleen kronikoitsija Saxo Grammaticuksen kuvailema taistelu, jossa tanskalaiset ja virolaiset ottivat yhteen Öölannissa vuonna 1170:
”He rakensivat itselleen linnoituksen omista ja valloittamistaan tanskalaisista laivoista sekä puunrungoista.”
Sama on voinut tapahtua Saarenmaalla. Taistelun jälkeen henkiinjääneet – joko voittaneet tai hävinneet – kokosivat vainajat yhteen ja laittoivat heidät kahteen veneeseen.
Vaikka hautaus on tehty silminnähden kiireellä, virolaisarkeologien mukaan siitä näkyy silti selvästi, että eloonjääneet halusivat haudata vainajat asianmukaisesti.
Salme II:ssa kunkin vainajan viereen on asetettu huolellisesti ase ja ruumiit on peitetty kilvillä. Lopuksi päälle on ehkä kannettu hiekkaa rannalta. Sitten eloonjääneet ovat purjehtineet pois.
Lopullista totuutta skandinaavisotureiden retkestä saadaan tuskin koskaan selville. Löytö antaa kuitenkin tutkijoille merkittävää uutta tietoa.
Skandinaaveilla näyttää olleen jo vuosikymmeniä ennen Lindisfarnen luostarin retkeä soveltuvat varusteet, järjestäytynyt organisaatio ja kylliksi miehiä kohotakseen Euroopan pelätyimmiksi sotureiksi.
”Verraton tapaus”
Oslon yliopiston professori ja viikinkiasiantuntija Jan Bill uskoo, että Saarenmaan mullistavat ruumis- ja venelöydöt puhuttavat pitkään.
Miksi Viron löydöt ovat tärkeitä?
”Ne ovat ainutlaatuisia. Saagoissa ja kronikoitsija Saxo Grammaticuksen kirjoituksissa kuvataan, miten kuolleet soturit haudattiin taistelun jälkeen juuri tällä tavalla. Kuvausten todenperäisyyttä ei ole voitu osoittaa, mutta nyt on saatu todisteet siitä, että ne pitävät paikkansa.”
Mitä löydöt kertovat?
”Ne osoittavat, että skandinaavit lähtivät aseellisille ryöstöretkille itään jo 700-luvun puolivälissä. Aiempien löytöjen perusteella tiedetään, että skandinaavit kävivät siellä kauppaa. Salmen löydöt antavat aihetta pohtia, milloin viikinkiaika – jos se ymmärretään aseellisina ryöstöretkinä – alkoi.”
Jos Salme II:ssa oli purje, miten se muuttaa käsitystä viikinkialuksista?
”Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että Osebergin laiva vuodelta 820 ei ole ensimmäinen purjealus, koska muun muassa gotlantilaisissa 700-luvun kivipiirroksissa esitetään purjelaivoja. Salme II on tästä kuitenkin ensimmäinen kunnon todiste.”
Menevätkö historiankirjat nyt uusiksi?
”Voivat mennä. Nyt ainakin on varmaa, että Saxo Grammaticuksen kuvaukset soturihautauksista ja -ideologiasta perustuvat todellisuuteen eivätkä ole sepitettä. Jos Salme II:ssa voidaan osoittaa olleen masto, se antaa viitteitä siitä, millainen viikinkien vaikutusalue oli jo 700-luvulla.”
Viron löydöt vastaavat vanhoja kirjallisia kuvauksia viikinkien hautausmenoista.
