Viikinkien kehälinnat hylättiin pian

Saksalaiset valtasivat Dannevirken

Vuonna 974 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan armeija valtasi Tanskan Dannevirken puolustusvallin. Lähteissä kerrotaan, miten soturi toisensa jälkeen vyöryi vallin yli. Dannevirkeä epätoivoisesti puolustaneet viikingit tapettiin nuolilla, kirveillä ja miekoilla. Ilma täyttyi huudosta ja valituksesta, kun saksalais-roomalaisten isku passitti miehiä Valhallaan.

Verilammikot imeytyivät hitaasti turpeeseen, jolla kuningas Harald Sinihampaan käskystä vallia oli vahvistettu huolellisesti mutta turhaan. Vihollinen jyräsi Dannevirken ja Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta valtasi tärkeän Hedebyn kauppakaupungin ja vaati valtavia sotakorvauksia, jotka köyhdyttivät pahoin Tanskan valtakunnan.

Vuonna 974 Harald Sinihammas oli Tanskan kuningas. Hänen isänsä, Gorm Vanha, oli ilmeisesti hallinnut ainoastaan Jyllannin aluetta, kun taas Harald oli todistetusti nykyisen Tanskan kuningas ja hallitsi lisäksi osia Ruotsista ja Norjasta. Isänsä tavoin Haraldilla oli taitoa sekä sodassa että politiikassa, ja hän oli varhain perehtynyt Gormin hallitsemistapaan. Kun vanha kuningas kuoli vuonna 958, näytti vahvasti siltä, että kuninkaan pojasta tulisi taitava hallitsija.

Tanska oli ruutitynnyri

Gormin arvonimen lisäksi Harald kuitenkin peri myös hänen poliittiset ongelmansa. Gorm tosin oli ollut kuningas, mutta hänen asemansa ei ollut niin vakiintunut kuin arvonimi antaisi ymmärtää. 900-luvulla kuningas oli vain johtava suurmies, jota muut suurmiehet pitivät ”ensimmäisenä kaltaisistaan”. Kuninkuus ei periytynyt automaattisesti, joten Haraldin valta ei ollut itsestään selvää, vaan hänen oli taisteltava siitä. Kaikkialla Tanskan valtakunnassa vaani vihollisia, ja jokainen väärä askel saattoi koitua kuninkaan tuhoksi.

Ikään kuin sisäiset riidat eivät olisi riittäneet, Harald peri myös uhan etelästä, missä vaanivat ensin germaaniset heimot ja myöhemmin Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta. Horjuttaakseen vahvaa naapuria – joka olisi voinut hyökätä pakanallisia tanskalaisia vastaan kristillisen ristiretken varjolla – Harald kääntyi kristinuskoon. Hän lähti myös sotaretkelle rajan eteläpuolelle, mutta sen epäonnistuttua Harald oli ajettu puolustusasemiin ja Dannevirken valli oli valloitettu. Tappio Dannevirkellä vuonna 974 syöksi Harald Sinihampaan syvään ahdinkoon. Hän tiesi, että kuningas, joka ei kyennyt puolustamaan maataan ja mainettaan, istui horjuvalla valtaistuimella.

Haraldin isä, Gorm Vanha, oli alun perin ollut maan suurmiehiä, mutta toimittuaan Englannin kuninkaan neuvonantajana hän oli saanut Tanskan ensimmäisen kuninkaan arvonimen.

Kääntymyksestä ja sotaretkistä huolimatta Harald oli vuonna 974 tilanteessa, jossa Dannevirke oli mennyttä ja Tanskan suurmiehet hautoivat kapinaa, koska heidän mielestään Harald oli ehkä vain liian heikko johtamaan valtakuntaa eikä ollut ansainnut valtaansa. Kuninkaan tuli toimia heti, jotta hän ei menettäisi valtaistuintaan. Osoittaakseen mahtiaan Harald ryhtyi hankkeeseen, jonka tuli vahvistaa häntä sotilaallisesti ja tukahduttaa kapinan siemenet: hän alkoi linnoittaa Tanskaa valtavilla kehälinnoilla, jollaisia Skandinaviassa ei ennen ollut nähty.

Lähteissä ei mainita linnoja

Yhtäkään Tanskan kehälinnoista ei mainita aikalaislähteissä. Tutkijoiden tiedot ainutlaatuisista puolustusrakennelmista perustuvat siksi lähinnä arkeologisiin kaivauksiin. Niistä löytyneiden puukappaleiden ajoitus osoittaa, että linnat oli rakennettu vuoden 980 tienoilla kaadetuista puista. Vuosiluvun määrityksessä on hyödynnetty dendrokronologiaa eli yksinkertaista puun vuosirenkaiden laskemista.

Se on parhaita ja tarkimpia menetelmiä löytöjen ajoittamiseksi. Ennen laskettiin vain puun ikä kaatamishetkellä.

Koska vuosirenkaat kertovat myös, paljonko puu on kasvanut tiettynä vuonna, on nykyään voitu laatia tarkka taulukko, josta vuosirenkaiden ikä voidaan määrittää. Karut talvet jättävät jälkensä, samoin suuret katastrofit, kuten tulivuorenpurkaukset. Nykyään puun vuosirenkailla on maailmanlaajuinen ”profiili”, jolla puun elinaika voidaan tarkasti ajoittaa tarkastelemalla vuosirenkaiden leveyttä ja muotoa. Radiohiiliajoitukseen yhdistettynä rakennustöiden alku voidaan melko tarkasti ajoittaa vuoden 980 tienoille.

Linnojen tarkoitusta on vaikeampi selittää. Niiden sijainti on kuitenkin antanut tutkijoille vihjeitä rakennusten tehtävästä. Kaikki linnat ovat sisämaassa, kaukana rannikosta, melko kaukana maan rajoista ja ripoteltuna koko maahan.

Tutkijat arvelevat sijainnin tarkoittavan sitä, ettei linnojen ollut määrä toimia puolustusrakennelmana Dannevirken lailla pitämässä vihollisia loitolla. Todennäköisemmin linnojen tarkoitus on ollut osoittaa voimaa omille ja toimia sotilaallisena tukikohtana Harald Sinihampaalle hänen puolustautuessaan Tanskan kapinallisia suurmiehiä vastaan.

Siitä ollaan yksimielisiä, että linnat ovat aikoinaan olleet pelottavia linnakkeita kenen tahansa silmissä. Jokaisen linnan rakennuspaikka valittiin huolella, jotta linnoja oli helppo suojella hyökkäyksiä vastaan. Kolme linnaa sijaitsi jokihaarassa niin, että ne olivat suojassa kolmelta suunnalta. Ainoa linna, joka ei sijainnut joenhaarassa, oli niin vaikeapääsyinen vesiteitse, että sinne oli lähes mahdotonta hyökätä vesiltä.

Linnoihin johtavat kulkuvedet olivat myös niin kapeita, etteivät laivat voineet hyökätä muodostelmassa vaan niiden oli purjehdittava pitkässä jonossa, jolloin laivasto oli herkästi haavoittuva. Tulipa hyökkäys maalta tai vesiltä, linnojen tähystäjillä oli hyvät näkymät. He pystyivät tarkkailemaan, mitä ympäristössä tapahtui, ja kutsumaan vahvistuksia. Toisin sanoen linnat täyttivät tarkoituksensa aivan alusta alkaen.

Trelleborg vaati paljon puuta

Kun kehälinnat oli päätetty pystyttää ja oli valittu täydellinen sijainti, aloitettiin valtavien puolustusvarustusten rakennustyöt. Linnat tehtiin pääasiassa maa-aineksesta ja puusta, mutta arkeologisissa kaivauksissa on todettu, että Haraldin vaikuttavat linnat vaativat valtavia voimavaroja ja venyttivät viikinkien teknisen osaamisen äärimmilleen.

Esimerkiksi Trelleborgin rakentamiseen Tanskassa lähellä Slagelsea tarvittiin niin paljon puuta, että viikinkien oli kaadettava puolet Sjellannin tammimetsistä linnaa varten.

Käytännön syistä linnoitukset sijoitettiin suurten metsien välittömään läheisyyteen, jotta voitiin varmistaa puutavaran saanti laajoja rakennustöitä varten.

Historiantutkijat eivät tiedä, kuka vastasi päivittäisistä rakennustöistä, mutta joidenkin mukaan selitys piilee vanhojen kirjoitusten muuten melko merkityksettömissä osuuksissa.

Esimerkiksi Sven Aggesen, kronikoitsija 1100-luvulta, kertoo kuninkaan lähettäneen armeijan ”siirtämään valtavan kokoista kiveä”. Jotkut tutkijat uskovat, että kertomuksen väite, jonka mukaan kuningas pakotti tanskalaiset raahaamaan suurta kiveä, voi juontua hämärästä muistosta, että Harald pakotti väestön suuriin maanmuokkaustöihin, joiden hyötyä he eivät heti ymmärtäneet.

Todennäköisempää kuitenkin on, että Sven Aggesen tarkoitti valtavaa Jellingin kiveä, jonka Harald Sinihammas käski raahata mäelle Jellingin luona Jyllannissa varmistaakseen, että hänen muistonsa eläisi. On myös aivan mahdollista, että Haraldin armeija oli määrätty rakennustöihin. Ainakin tiedetään, että sotureiden parissa alkoi kyteä kapina vuoden 980 tienoilla. Ehkä he olivat tyytymättömiä joutuessaan käyttämään aikaa ja voimia maan lapiointiin taistelemisen ja ryöstelyn sijaan.

Muotoilu oli kristittyä perua

Riippumatta siitä, kuka Haraldin linnat rakensi, niiden suunnittelu ja toteutus todistavat suuresta matematiikan ja insinööritaidon tuntemuksesta. Linnat on rakennettu saman pohjapiirustuksen mukaan, ja geometrisen tarkkaan ympyrän muotoista maavallia ympäröi vallihauta.

Tutkijat uskovat, että linnojen muotoilu – ympyrä, jonka keskellä kadut leikkaavat toisensa – on alun perin lähtöisin maailmaa kuvaavista niin sanotuista ympyräkartoista. Piirtäjien mukaan maailma oli muodoltaan ympyrä, jota halkovat neljä jokea leikkasivat toisensa maailman keskikohdassa eli kristinuskon pyhimmässä kaupungissa, Jerusalemissa. Kömpelöitä karttoja ei ollut ajateltu matkailukäyttöön vaan juuri syntyneen kristillisen maailmankuvan symboliksi.

Harald – joka piti itseään tanskalaiset kristinuskoon käännyttäneenä kuninkaana – halusi muodolla ilmeisesti kuvata sitoutumistaan uuteen uskontoon ja ehkä hakea Jumalan suojelusta.

Viikingit olivat taitavia rakentajia

Kehälinnoja, joita Harald Sinihammas rakennutti Tanskaan, on vain muutamissa paikoissa maailmassa. Skånesta – joka Haraldin aikaan kuului Tanskaan – on löydetty kahden kehälinnan jälkiä, mutta iästä ja rakenteesta ei ole varmuutta. Ne voivat olla varhaisempia kuin Haraldin linnat.

Hollannissa ja Belgiassa arkeologit ovat löytäneet jäännöksiä linnoista, joiden pohja muistuttaa tanskalaisia, mutta linnat ovat noin sata vuotta vanhempia. Ne ovat voineet innoittaa Haraldin rakennusmestareita, mutta Tanskan kehälinnojen pohja on säntillisempi ja geometrisempi.

Haraldin linnat ovat arkkitehtonisia helmiä ja todisteita rakennustekniikan laajasta hallinnasta. Voidakseen pystyttää puolustusrakennelmia niin tarkasti viikinkien on täytynyt hallita monimutkaiset geometriset laskelmat ja tuntea hyvin maan ja puun ominaisuudet rakennusmateriaalina. Esimerkiksi maavalli voi romahtaa, jos sitä ei kasata oikein.

Viikingit rakensivat kehävallin vaaka- ja pystysuorista puukepeistä pystytetyn kehikon päälle, jolloin vallin maa-aines pysyi tehokkaasti paikoillaan eikä valunut pois.

Kehikko tehtiin 1 800 saarnipuusta

Kestävän vallin rakentaminen on vaatinut käsittämättömän paljon työtunteja. Pelkästään täyttömaan siirtäminen on varmasti hengästyttänyt vahvimmankin viikingin. Trelleborgissa on käytetty yli 20 000 kuutiometriä maata, mikä vastaa 1 600 nykyaikaisen kuorma-auton täyttä lastia.

Jotta maa pysyi paikoillaan, työläiset punoivat ensin 1 800 nuoresta saarnipuusta kehikon vallin sisään. Vaakasuorat rungot kulkivat vallin poikki yhdistäen ulko- ja sisäpinnan. Sitten vallin ulkopinta verhoiltiin tammilankuilla. Kaikkiaan käytettiin noin 8 000 suurta tammea paaluaitojen, talojen ja teiden rakentamiseen.

Useimmat tammet olivat olleet noin 200 vuotta vanhoja kaadettaessa, ja niiden halkaisija oli ollut 120–130 senttiä ja korkeus 8–10 metriä. Vanhat puut olivat osaltaan muodostamassa valleja, joiden avulla voitiin tehokkaasti pitää vihollinen ulkopuolella. Ainoa reitti, jota pitkin vierailija pääsi linnaan, oli jokin kehälinnan neljästä portista. Portit oli tehty jopa kuusi metriä leveistä kivijaloista ja lankuista. Kivijalat viittaavat siihen, että niiden päällä on ollut puinen torni tai porttirakennus.

Linnojen eteen työläiset olivat kaivaneet vallihaudat, ja vallihaudan yli johtanut silta oli sijoitettu keskelle kahden pääportin väliin niin, että hyökkäävä vihollinen sai niskaansa kiviä, keihäitä ja nuolia mahdollisimman pitkään, ennen kuin hän pääsi portille. Tarkalleen neljään ilmansuuntaan sijoitetuilta porteilta lähti kaksi lankuilla päällystettyä katua linnan sisäalueen halki.

Juuri porttien erittäin tarkkaa sijoittelua tutkijat ovat pitkään käyttäneet mittapuuna määritellessään, onko kyseessä kehälinna. Tanskan neljä kehälinnaa, Fyrkat, Trelleborg, Aggersborg ja Nonneborg, on rakennettu niin, että portit osoittavat suoraan etelään, pohjoiseen, itään ja länteen. Kolmessa muussa kehälinnassa, Tanskan Borgringissä ja Ruotsin Trelleborgissa ja Borgebyssä, portit ovat pari astetta sivussa ilmansuuntiin nähden.

Muun muassa siksi tutkijat ovat pitkään epäröineet, voidaanko kolme viimeksi mainittua laskea kehälinnoiksi. Nykyään useimmat uskovat, että poikkeamalla on esteettinen syy ja että kaikki kolme voidaan laskea viikinkien kehälinnoiksi. Pikemminkin tulee epäillä, rakennuttiko Harald Sinihammas Ruotsin linnat, sillä tutkimusten mukaan ne ovat vanhempia kuin vuodelta 980.

Muukin oli tarkkaa kuin porttien sijoittelu. Linnan sisäpuolella kadut leikkasivat toisensa tarkalleen ympyrän keskipisteessä kuten joet kristittyjen ympyräkartoissa. Vankaksi rakennetun katuverkon tuli kestää linnassa asuneiden 500–800 ihmisen jatkuva liikenne. Ei tiedetä, keitä asukkaat olivat, mutta heidän arvellaan olleen Harald Sinihampaan henkilökohtaista lähipiiriä eli uskottuja miehiä perheineen.

Asukkaat olivat nuoria ja rikkaita

Elämä linnoissa ei liene ollut vain sotaa ja puolustusta, koska pienillä yhteisöillä oli omia verstaita, joissa valmistettiin muutakin kuin sotilasvarusteita. Muun muassa Fyrkatista arkeologit ovat löytäneet jälkiä sepistä, jotka työstivät kultaa ja hopeaa. Myös muista linnoista on kaivettu esiin koruja ja vastaavia jälkiä vauraasta väestöstä.

Etenkin kaksi hautaa, jotka tutkijat ovat kaivaneet esiin Trelleborgissa, vahvistavat asukkaiden vaurauden. Toisessa haudassa oli hopeoitu kirves vierellään haudatun miehen jäännökset, toiseen haudattu nainen oli puolestaan saanut mukaansa kalliita lasihelmiä ja kultaa. Pariskunnalla oli todennäköisesti ollut merkittävä rooli linnan arjessa, ehkä jopa johtamassa yhtä maatiloista.

Linnojen hautausmailta löytyneitä luita tutkineet arkeologit toteavat, että monet haudatuista olivat nuoria miehiä, jotka selvästi olivat vahvoja ja terveitä. Heidän hampaissaan ei ollut juurikaan reikiä, ja siten he olivat paljon paremmassa kunnossa kuin viikinkiajan ihmiset yleensä. Uusimmat luurankotutkimukset osoittavat, että soturit olivat varttuneet Tanskan ulkopuolella, ja nyt uskotaankin, että kyse on Itämeren eteläpuolisilta alueilta tulleista slaavilaisista palkkasotureista.

Tätä tukevat kehälinnojen monet yhtäläisyydet Itämeren etelärannikolla sijaitsevien linnojen kanssa. Tutkijoiden mukaan löydöt vahvistavat oletusta, että linnojen miehistöt olivat Haraldia suojelemaan määrättyjä valiojoukkoja. Siksi heidät pidettiin fyysisesti huippukunnossa.

Linnojen piti pelottaa

Suurten kehälinnojen pelkkä olemassaolo on varmasti herättänyt kunnioitusta ja pelottanut alueen asukkaita. Linnoista käsin Haraldin joukot pitivät yllä rauhaa ja järjestystä ja pystyivät veroja periessään valvomaan, oliko vireillä kapinoita. Verot maksettiin hopeana, lihana ja viljana, joilla muun muassa ruokittiin Haraldin uskottuja.

Jellingissä Etelä-Jyllannissa asuneen kuninkaan ja hänen seurueensa vieraillessa seudulla asukkaat ilmeisesti myös majoittivat Haraldin. Linnat toimivat tutkijoiden mukaan myös kauppapaikkoina. Käsityöläiset ja kauppiaat tulivat myymään tavaroita kuninkaan ostokykyiselle väelle, ja linnojen lukuisat verstaat osoittavat Haraldin miesten ahkeroineen niin paljon, että ympäristöstä tultiin linnaan käymään kauppaa.

Kun linnat vähitellen alettiin tuntea valtakeskuksina ja kauppapaikkoina, yhä enemmän väkeä asettui niiden liepeille. Näin syntyi monia paikallisyhteisöjä, joista kehittyi pieniä kaupunkeja. Esimerkiksi Hobron kaupunki Tanskassa kehittyi ilmeisesti Fyrkatin viereisestä asutuksesta. Kun Harald rakensi linnojaan, pinnan alla kiehui kaikkialla Tanskassa tyytymättömyys, jota ehkä lietsoivat lukuisat rakennustyöt, niiden valtavat kulut sekä todennäköisesti nousseet verot.

Haraldin poika nousi kapinaan

Keskittyneenä valtansa vahvistamiseen Tanskan sisällä Harald ei osannut ennustaa, että suurin uhka tulisi perhepiiristä. Sinihampaan poika Sven oli tavan mukaan saanut soturiopin isältään. Vuonna 983 Harald lähetti nuoren Svenin – joka sai myöhemmin lisänimen Haaraparta – Hedebyhyn valloittamaan rajalinnaketta, jonka Saksan keisari Otto II oli pystyttänyt Dannevirken taistelun jälkeen. Kuninkaan poika hoiti tehtävän ja palasi kotiin sankarina.

Valtakunnan suurmiehet näkivät Svenissä nuoren, älykkään ja tarmokkaan soturin ja päättivät asettaa hänet valtaistuimelle Haraldin tilalle. Ei tiedetä, miksi Sven suostui ideaan. Ehkä hän oli samaa mieltä isäänsä kohdistetusta arvostelusta, tai ehkä isän ja pojan välillä oli henkilökohtaista kitkaa. Noin 60 vuotta myöhemmin kirjoitetussa Gesta Cnutonis -kronikassa kerrotaan:

”Kun hän (Sven, toim.) oli saavuttanut nuorukaisen iän, kansan rakkaus häntä kohtaan kasvoi kasvamistaan; sen seurauksena isän epäsuopeus poikaansa kohtaan lisääntyi.” Lähdeaineisto on liian vähäistä ja epävarmaa, jotta Svenin vaikuttimista voitaisiin päätellä mitään pitävää. Varmaa kuitenkin on, että Svenin johtama armeija kääntyi Haraldia vastaan, ja tämä pakeni Sjellantiin.

Sjellannissa kuningas kohtasi kapinalliset avoimessa taistelussa. Harald hävisi ja pakeni. Maanpaossa Harald kokosi laivaston, joka 986 oli valmis lähtemään Svenin laivaston perään. Perimätiedon mukaan taistelu käytiin Molsin Helgenæsissä. Harald sai Jomsborgista mukaansa jomsviikingit, ja he suuntasivat yhdessä kohti Sven Haarapartaa.

Helgenæsissä käytiin verinen taistelu, jonka Harald Sinihammas hävisi. Hän myös haavoittui pahoin. Jomsviikingit veivät hänet Jomsborgiin Oderjoen suulle. Siellä Harald Sinihammas kuoli noin vuonna 986. Hänet vietiin haudattavaksi Roskildeen rakennuttamaansa Pyhän kolminaisuuden kirkkoon.

”Harald toi ensimmäisenä kristinuskon tanskalaisille ja täytti Pohjolan papeilla ja kirkoilla, ja totisesti sanon, että viattomana hän haavoittui ja joutui Kristuksen tähden jahdatuksi, mutta toivon hänen saaneen marttyyrin kruunun”, saksalainen kronikoitsija Adam Bremeniläinen kirjoitti myöhemmin Tanskan kuninkaan kuolemasta.

Haraldin kuoleman jälkeen suosittu Sven nousi kuninkaaksi, ja sekä uskonnolliset että poliittiset ristiriidat hälvenivät nopeasti. Sven yhdisti tanskalaiset yksinkertaisella mutta toimivalla keinolla: sodalla ulkoista vihollista vastaan. Vuonna 990 hänen kiinnostuksensa Englantia kohtaan kasvoi, ja neljän vuoden kuluttua Sven oli itse johtamassa mittavaa laivastohyökkäystä Lontooseen.

Seikkailut ulkomailla antoivat muuta ajateltavaa kapinallisille suurmiehille ja muille, jotka olisivat muutoin ehkä voineet arvostella Svenin hallintoa. Menestys Englannissa vahvisti nuoren kuninkaan suosion. Kehälinnat menettivät melko pian merkityksensä. Heti Lontooseen tehdyn hyökkäyksen jälkeen kehälinnat poistettiin käytöstä ja tyhjennettiin. Rauhan aikaan palanneelle valtakunnalle oli kerta kaikkiaan liian kallista pitää yllä linnojen miehistöjä ja rakennuksia.

Linnoista tehtyjen löytöjen perusteella tyhjennys oli suunniteltu ja sujui rauhaisasti. Esimerkiksi aseet otettiin mukaan. Fyrkatista arkeologit ovat löytäneet peräti 150 hiomakiveä mutta eivät yhtään miekkaa. Ajan myötä linnat sulautuivat osaksi maisemaa, kunnes ne ilmestyivät esiin noin tuhat vuotta myöhemmin arkeologien paljastettua niiden rakenteet turvemättäiden alta.