Luminen maisema, Thorin vasara

Viikinkien fimbul-talvi perustuu tositapahtumiin

Viikingit pelkäsivät fimbul-talvea, joka toisi nälänhädän ja ennakoisi maailman tuhoa. Tutkijoiden mukaan ”talvien talvi” ei ollut pelkkää tarua vaan perustui vuoden 536 tositapahtumiin.

Viikingit pelkäsivät fimbul-talvea, joka toisi nälänhädän ja ennakoisi maailman tuhoa. Tutkijoiden mukaan ”talvien talvi” ei ollut pelkkää tarua vaan perustui vuoden 536 tositapahtumiin.

The Print Collector/Imageselect & Shutterstock

Jo sana ”fimbul-talvi” sai viikingit vapisemaan – se merkitsi hyytävää painajaista, joka johtaisi nälkään ja sotiin ja lopulta maailman tuhoon eli ragnarökiin, kuten Proosa-Eddassa eli Nuoremmassa Eddassa kuvataan.

Islantilaisen historioitsijan Snorri Sturlusonin noin vuonna 1220 kirjoittamaan teokseen on koottu viikinkien runoja ja tarinoita, ja sitä pidetään yhtenä merkittävimmistä viikinkiuskomusten tutkimuksen lähdeteoksista.

Proosa-Eddan mukaan pelkoon olikin syytä: ”Kolme talvea kuluu ilman kesää niiden välissä.”

Kylmää ja valotonta aikakautta kuvaillaan myös Edda-runossa ”Näkijän ennustus” ”miekkojen aikana, kilpien aikana – ennen maailman tuhoa”.

Tutkijat pitivät vuosikymmenet fimbul-talvea myyttinä – uskoivathan viikingit lohikäärmeisiin ja noitiinkin. Uusien tutkimusten mukaan rauta-ajalla saatettiin kuitenkin todella kokea poikkeuksellisen ankara talvi, joka koetteli Pohjolassa viikinkien esivanhempia.

Talvi oli ilmeisesti ollut niin tuhoisa, että siitä kertovista tarinoista tuli osa viikinkien aasauskoa Odinin, Thorin ja Maailmankäärmeen lailla.

Tulivuori käynnisti jääkauden

Katastrofi alkoi tulivuorenpurkauksesta, josta on löydetty jälkiä Alpeilta.

Kirja

Nuoremman Eddan runot juontuvat viikinkiajalta ja käsittelevät pääasiassa pohjoismaisia jumalia. Runot siirtyivät suullisesti sukupolvelta toiselle, kunnes islantilainen Snorri Sturluson kokosi ne kirjalliseen muotoon.

© Shutterstock

Vuonna 536 tulivuori Katla purkautui Islannissa ja aiheutti ilmastokatastrofin. Katla syöksi uumenistaan valtavat määrät laavaa ja kaasuja, ja savu ja sumu sumensivat taivaan aina Grönlannista Kiinaan asti.

Useat vuodelta 536 peräisin olevat kirjalliset lähteet kuvaavat aikaa yhtenevästi: sumu peitti auringon, sadot menivät pilalle ja kansa näki nälkää. Irlantilaisissa kronikoissa kerrotaan nälänhädästä, kiinalaisissa aikakirjoissa lumesta keskellä kesää.

Roomalaisen historioitsijan Cassiodoruksen (noin 490–590) mukaan auringonvaloa saatiin vain pari tuntia päivässä, silloinkin tummien pilvien lomasta. Jälkiä vuoden 536 tulivuorenpurkauksesta löytyi jo vuonna 1983, kun NASAn tutkijat tutkivat jääkerroksia Grönlannin sisämaassa.

”Kiinalaiset yrittivät ennustaa tulevaisuutta tähtikuvioista, mutta vuonna 536 niitä ei näkynyt!” Arkeologi ja kuraattori Jeanette Varberg

Epäilykset muinaisesta katastrofista saivat vahvistusta, kun asiantuntijat tutkivat vanhoja kiinalaisia kuvauksia tähtitaivaasta, arkeologi ja Tanskan kansallismuseon kuraattori, viikinkiasiantuntija Jeanette Varberg kertoo.

”Kiinalaiset yrittivät ennustaa tulevaisuutta tähtikuvioista, mutta vuonna 536 niitä ei näkynyt! Tähtiä verhosi sumu. Tämä on vahvistettu myös mesopotamialaisista lähteistä”, Varberg sanoo.

Grönlannin vuoden 1983 löydösten jälkeen tutkijat ovat yrittäneet paikantaa fimbul-talven käynnistänyttä tulivuorta. Epäilykset kohdistuivat pitkään El Salvadorin Ilopango-tulivuoreen, mutta nykyisin arvellaan kyseessä olleen todennäköisemmin Islannin Katla.

”Sveitsin Alppien jäästä löydettyjen, vuodelta 536 peräisin olevien lasinsirujen analyysi viittaa Katlaan ikään kuin kemiallinen sormenjälki”, Varberg kertoo.

Islanti

Tulivuori Katla sijaitsee osittain Mýrdalsjökullin jäätikön alla Etelä-Islannissa. Katla oli pitkään hyvin aktiivinen, ja vuosina 930–1918 se purkautui ainakin 20 kertaa – ei tosin koskaan niin rajusti kuin vuonna 536.

© Shutterstock

Katlan purkaus verhosi pohjoisen pallonpuoliskon sumuun, ja seuraavina kuukausina kesälämpötila laski 3–4 astetta. Lopputuloksena oli Varbergin mukaan ilmaston ”jyrkin viileneminen kahteentuhanteen vuoteen”.

Neljä astetta ei kuulosta ehkä kovin merkittävältä, mutta historiotsijan, Harvardin yliopiston professorin Michael McCormickin mukaan lämpötilan muutos riitti tekemään vuodesta 536 ”pahimman vuoden olla elossa”.

Varberg korostaa lisäksi, että vaikutus tuntui ankarimmin juuri pohjoisessa, viikinkien esivanhempien asuinseuduilla:

“Kylmyyttä kesti kolme vuotta Irlannissa mutta lähes kymmenen vuotta pohjoisessa Skandinaviassa. Etelä-Euroopassa lämpötilan vaihtelu ei ollut niin kohtalokasta, mutta pohjoisessa Skandinaviassa kansa eli tuhon partaalla.”

Kun auringonvaloa ei riittänyt, sadot eivät kypsyneet vaan mätänivät pelloille. Epäonnistuneet sadot aiheuttivat nälänhätää etenkin Norjassa, missä arkeologit ovat löytäneet todisteita merkittävistä asutuksen muutoksista 500-luvulla.

Jeanette Varberg

Jeanette Varberg käsittelee fimbul-talvesta kerättyä tutkimustietoa kirjassaan Viking.

© Mogens Engelund, engelund.dk

Nälänhädästä on löydetty merkkejä esimerkiksi Landan kylästä Lounais-Norjasta. Alueella oli asuttu kaksituhatta vuotta, mutta noin vuonna 536 kylä oli hylätty. Pohjoisempana arkeologisten löytöjen puuttuminen 500-luvulta viittaa siihen, että asutus oli vähentynyt jyrkästi.

”Arkeologien olisi kuulunut löytää jotain, mutta siellä ei ole mitään! On siis tilastollisesti perusteltua sanoa, että jotain epätavallista on täytynyt tapahtua”, Varberg toteaa.

Siitepölyanalyysit kertovat samaa. Viljellyillä alueilla esiintyy runsaasti viljojen ja ruohojen siitepölyä, mutta Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa 500-luvun puolivälistä peräisin olevassa turpeessa ei ole juurikaan ruohokasvien siitepölyä – maa oli jäänyt valtaosin viljelemättä, ja fimbul-talven jälkeen pellot olivat metsittyneet.

Ruotsalaiset arkeologit arvelevat, että Mälardalenissa lähellä Tukholmaa puolet asutuksista hylättiin 500-luvulla, samoin Öölannissa ja Gotlannissa. Jotkut lähtivät etelämpään, toiset kuolivat. Tutkijat arvelevatkin Pohjois-Skandinavian väestön vähentyneen puoleen vuoden 536 jälkeisinä vuosina.

Lammas, ruohoa, mökki

Lampaista saatiin villaa ja lihaa.

© Shutterstock

Auringon säteily oli viikinkien esi-isille elinehto

Maanviljely oli 500-luvulla Pohjolan asukkaille keskeinen ravinnon lähde, ja vuoden lämpimät kesäkuukaudet olivat kansalle elinehto.

Viikinkien esivanhempien elämä muistutti monelta osin heidän kuuluisien jälkeläistensä elämäntapaa – he kävivät 500-luvulla kauppaa muiden maiden kanssa, viljelivät maata elättääkseen perheensä ja elivät paikallisen hallitsijan alaisuudessa.

He pitivät myös lampaita, vuohia, sikoja ja lehmiä, jotka laidunsivat valtaosan vuodesta niityillä tilan lähellä. Talven tullessa useimmat eläimet teurastettiin ja liha säilöttiin savustamalla, kuivaamalla tai suolaamalla.

Vain siitoseläimet talvehtivat talleissa, mutta nekin tarvitsivat runsaasti heinää. Kylmät kesät olivatkin katastrofaalisia, kun rehukasvien kasvu jäi kituliaaksi eikä talven varalle saatu tarpeeksi heinää säilöön.

Kylmät kesät verottivat myös ohra-, vehnä- ja kaurasatoja, ja niistä saatiin niukemmin viljaa puuroon ja leipään, jotka olivat keskeinen osa jokapäiväistä ruokavaliota.

Vaikka tutkijat ovat pitäneet Nuoremman Eddan kuvauksia pitkittyneestä kylmyydestä liioitteluna, dendrokronologia eli puiden vuosirenkaiden tutkimus osoittaa, että kyseessä todella oli ilmastokatastrofi.

Vuoden 536 jälkeisinä vuosikymmeninä kaadetuista puista tehdyt analyysit osoittavat selvästi auringonvalon vähentyneen.

”Puun leveä vuosirengas kertoo hyvästä kasvuvuodesta, mutta fimbul-talven aikaiset vuosirenkaat ovat lähes näkymättömiä”, Varberg selittää.

Fimbul-talven jäljet näkyvät selkeästi Norjassa ja Ruotsissa mutta eivät niinkään Tanskassa. Varbergin mukaan syynä on se, että eteläisen Skandinavian ilmasto oli leudompi ja siellä toivuttiin nopeammin kylmästä kaudesta.

Tanskalaisetkin saivat silti osansa – tutkijoiden löytämät 500-luvulla haudatut kultakätköt viittaavat siihen, että Tanskassa uhrattiin omaisuuksia jumalille valon ja lämmön toivossa.

Ilmaston kylmeneminen aiheutti 530-luvun puolivälissä Pohjolassa niin suurta kärsimystä, että tutkijoiden mukaan tarinat koettelemuksista kulkivat sukupolvelta toiselle.

Sudet söivät auringon

Viikinkiajan alkaessa 200–250 vuotta myöhemmin esivanhempien kärsimyksistä kerrottiin koettelemuksena, joka toistuisi vielä tulevaisuudessa – hirvittävä fimbulvetr eli ”talvien talvi” koettaisiin vielä uudestaan.

”Lunta tuiskuaa kaikista suunnista. Pakkanen on ankara ja tuulet purevia. Aurinko ei lämmitä”, Nuoremmassa Eddassa kuvaillaan.

Tuomiopäivän profetiassa ei varoitettu ainoastaan kylmyydestä, vaan puute johtaisi myös ”taisteluihin kaikkialla maailmassa, jolloin veljet tappavat toisiaan ahneudesta, eikä isiä tai poikia säästetä murhilta”.

”Tähdet katoavat taivaalta. Silloin myös koko maailma ja vuoret järisevät...” Viikinkiruno fimbul-talvesta

Lisäksi sudet nielaisisivat auringon ja kuun ja maan peittäisi pimeys.

”Tähdet katoavat taivaalta. Sitten koko maa ja vuoret järisevät niin, että puut irtoavat maasta ja vuoret romahtavat, ja kaikki kahleet ja ketjut murtuvat. Silloin Fenrir-susi pääsee vapaaksi”, Nuoremmassa Eddassa kuvaillaan.

Kun Fenrir oli päässyt irti, alkoi myytin mukaan varsinainen ragnarök – jumalten ja jättiläisten taistelu – joka päättyisi maailmanloppuun.

Nuoremman Eddan mukaan ainoat fimbul-talvesta ja ragnarökistä selviävät ihmiset ovat pariskunta Lif ja Lifthrasir, joiden – kuin Raamatun Eevan ja Aatamin – jälkeläisistä kasvaa uusi ihmiskunta parempaan maailmaan.

Thor, Thorin vasara, salama

Viikinkien mukaan jumalatkaan eivät selviäisi ragnarökistä. Thor tappaisi Maailmankäärmeen, mutta ukkosen jumala ehtisi ottaa vain yhdeksän askelta, ennen kuin käärmeen myrkky tappaisi hänet.

© Heritage Images/Getty Images

Viikingeiltä ei ole säilynyt pidempiä tekstejä. Ainoat viikinkiajalta säilyneet kirjoitukset, jotka eivät ole siirtyneet jälkipolville kristittyjen munkkien muokkaamina ja tulkitsemina, ovat riimukivien riimut.

Riimukiviä onkin tutkittu tarkoin kautta aikojen, ja yksi vaikuttaisi tukevan oletusta, että myytti fimbul-talvesta perustuu vuoden 536 tapahtumiin.

800-luvun alussa viikingit pystyttivät Ruotsissa riimukiven Vätternjärven lähelle. Niin sanottuun Rökin kiveen on kaiverrettu Pohjolan pisin riimuteksti, ja siinä mainitaan muun muassa dramaattiset tapahtumat ”yhdeksän sukupolvea sitten”.

Monet historioitsijat ovat yhdistäneet riimuissa mainitun katastrofin 400-luvun tapahtumiin, mutta muun muassa ruotsalainen tutkija Bo Gräslund uskoo riimujen viittavan vuoden 536 talveen.

Riimukivi

Jos viikingit tarkoittivat yhdellä sukupolvella 25–30 vuotta, Rökin kivessä mainittu yhdeksän polven takainen katastrofi voisi tarkoittaa fimbul-talvea.

© Arkland

Vuoden 536 ilmastokatastrofista ja sen jälkeisistä vuosista tiedetään suhteellisen paljon, mutta fimbul-talveen liittyneisiin taisteluihin ei ole saatu kuitenkaan valaistusta.

“Meillä ei ole mitään todisteita sodasta”, Varberg myöntää.

Tarinat fimbul-talven verisistä taisteluista onkin saatettu sepittää kertomuksen täytteeksi 800–900-luvulla, jotta hyytävä profetia istuisi paremmin viikinkien sotaisaan tarinaperinteeseen.