Kaarle Suuri

Viikingit vs. frankit: Pahaa verta ja verisiä sotia

Frankit haaveilivat luovansa Eurooppaan uuden Rooman väellä ja voimalla, mutta Pohjolan vapaat kansat kieltäytyivät alistumasta. Viikingeillä oli uusi ase taistelussa ylivaltaa vastaan.

Frankit haaveilivat luovansa Eurooppaan uuden Rooman väellä ja voimalla, mutta Pohjolan vapaat kansat kieltäytyivät alistumasta. Viikingeillä oli uusi ase taistelussa ylivaltaa vastaan.

Imageselect Heritage

Vuonna 814 frankkien hallitsijan Ludvig Hurskaan hoviin Aachenissa ilmaantui odottamaton vieras: viikinki Harald Klak.

Tapauksessa ei ollut outoa se, että Ludvig otti vastaan viikingin, vaikka viikingit olivat olleet frankkien vihollisia pitkään, vaan se, että Harald oli vielä hiljattain ollut Tanskan kuningas mutta menettänyt sitten asemansa kilpailijalleen Horikille.

Klak pyysi apua saadakseen asemansa takaisin, ja Ludvig lupasi hänelle armeijan. Haraldin piti vain odottaa kärsivällisesti, että armeija saataisiin koottua.

Keisari ei auttanut Haraldia hyvää hyvyyttään. Hänen tavoitteenaan oli tehdä Haraldista marionettinsa, joka pysäyttäisi viikinkien jatkuvat ryöstöretket frankkien valtakuntaan.

”Jopa 4 000 saatiin vangiksi, ja heidät mestattiin kuninkaan käskystä kaikki yhtenä päivänä...” Kronikoitsija Einhard verilöylystä, jossa tapettiin neljätuhatta saksia.

Vuoden päästä armeija lähti vihdoin Harald Klakin johdolla kohti Tanskaa. Harald onnistui ilmeisesti lahjomalla saamaan maanmiehensä avaamaan Dannevirken ainoan portin ja päästämään vieraan armeijan sen läpi. Dannevirke oli Jyllannin poikki kulkeva maavalli, joka suojasi Tanskaa etelästä tulevilta vihollisilta.

Frankkien aikakirjojen mukaan Harald marssi seitsemän päivää kohti pohjoista ja Horikia, mutta ilmeisesti Horik vetäytyi Fynin saarelle ja asetti kaksisataa viikinkilaivaa vartioimaan sen rantoja.

Koska ei ollut vihollista, jota vastaan taistella, frankit ryhtyivät ryöstelemään paikallisia ennen kotiinpaluutaan. Haraldin hyökkäys oli epäonnistunut. Katkerat kiistat viikinkien ja frankkien välillä jatkuivat, ja viikinkien suurin voitto oli vielä edessä.

Kaarle havitteli uutta Roomaa

Kiistoilla oli pitkät juuret. Jo kun Ludvigin isä Kaarle oli vuonna 768 kruunattu kuninkaaksi, frankit olivat alistaneet valtaansa isoja osia Länsi-Eurooppaa. Esimerkiksi nykyiset Alankomaat, Ranska, Etelä-Saksa ja Pohjois-Italia olivat osa frankkien valtakuntaa.

Pohjoisessa Kaarle oli kohdannut vastarintaa, sillä siellä hallitsivat sotaisat pakanat: saksit, friisit ja daanit. Saksit asuivat nykyisessä Pohjois-Saksassa Dannevirken eteläpuolella ja friisit Pohjanmeren rannikolla nykyisten Alankomaiden ja Tanskan alueilla.

Kaarlen edeltäjät, merovingikuninkaat, olivat joutuneet voimattomina seuraamaan pohjoisesta hyökänneiden saksien ryöstöretkiä. Kaarle ei alistunut tähän, ja muutaman onnistuneen Lombardiaan ja Itä-Eurooppaan suuntautuneen valloitusretken jälkeen hän käänsi huomionsa kohti pohjoista vuonna 777. Frankkien ylivoimainen armeija sai tuolloin saksien johtajan herttua Widukindin pakenemaan Tanskaan.

Frankkien aikakirjojen mukaan Widukind oli naimisissa daanien kuninkaan Sigfredin sisaren kanssa, ja lankokin oli huolissaan tilanteesta.

Kaarle Suuri

Frankit olivat pulassa viikinkien kanssa, mutta heidän saksinaapurinsa kokivat karun kohtalon.

© Imageselect Heritage

Daaneille saksien maa oli ollut turvavyöhyke frankkeja vastaan, eikä Sigfred vähimmässäkään määrin toivonut Kaarlea naapurikseen.

Ensin saksit antoivat periksi frankkien painostukselle. He vannoivat Kaarlelle uskollisuutta, minkä jälkeen tämä veti armeijansa pois. Pian saksit alkoivat silti uudestaan ryöstellä frankkeja.

Luodakseen varoittavan esimerkin Kaarle palasi vuonna 782 entistä suuremman armeijan kanssa. Lokakuussa samana vuonna hän antoi frankkien kronikoitsijan Einhardin mukaan teloittaa suuren määrän saksimiehiä ja -poikia:

”Jopa 4 000 saatiin vangiksi, ja heidät mestattiin kuninkaan käskystä kaikki yhtenä päivänä Allerjoen rannalla Verdenissä.”

Tämän jälkeen Kaarle vetäytyi Aacheniin, jolle hän antoi latinankielisen nimen ”Nova Roma” – Uusi Rooma. Kaarle haaveili tekevänsä imperiumistaan seuraavan Rooman valtakunnan, ja se edellytti loistokasta pääkaupunkia. Hän käynnisti suurisuuntaisia rakennushankkeita ja ympäröi itsensä oppineilla, joiden oli määrä levittää kristinuskoa.

Kaarlen aggressiiviset toimet sakseja kohtaan saivat kuitenkin aikaan ennennäkemättömän vastareaktion.

Kaarle Suuren kruunajaiset

Kaarlen kruunaamista Rooman keisariksi ei katsottu hyvällä Konstantinopolissa, missä keisarinna Irene piti itseään Rooman todellisena kruununperillisenä.

© Landtagsprojekt Bayern

Kaarle Suuri näki itsensä Rooman kruununperillisenä

Sotavoitot toivat Kaarlelle lisänimen ”Suuri”. 46 hallintovuotensa aikana hän piti sotimisesta taukoa vain vuoden verran yrittäessään tehdä frankeista muinaisen Rooman perillisiä.

Vuosi 476 – keisari syöstään vallasta

Muutama vuosikymmen germaanien hyökkäysten jälkeen heruli Odovakar syrjäytti Rooman keisarin Romulus Augustuluksen vallasta. Länsi-Rooma lakkasi olemasta, ja tärkein valtatekijä katosi Euroopasta.

Vuosi 486 – roomalaiset piestään

Frankkien kuningas Klodovig I nykyisen Belgian alueelta voitti Galliaan jääneet roomalaiset ja perusti frankkien valtakunnan. Klodovig kääntyi myöhemmin kristinuskoon.

Vuosi 534 – valtakunta laajenee

Frankit valloittivat Burgundin kuningaskunnan nykyisessä Etelä-Ranskassa. Burgundien heimo oli alun perin lähtöisin Tanskasta Bornholmista (muinaisnorjaksi Burgundarholmr).

Vuosi 732 – islam pysäytetään

Poitiers’ssa nyky-Ranskan alueella frankkien kuningas Kaarle Martel löi Iberian niemimaalta saapuneen muslimiarmeijan ja esti islamin leviämisen muualle Eurooppaan.

Vuosi 800 – uusi keisari

Paavi Leo III kruunasi frankkien kuninkaan Kaarle Suuren Rooman keisariksi. Kaarle piti laajaa valtakuntaansa Länsi-Rooman valtakunnan seuraajana.

Viikingit tekivät vastaiskun

Verdenin verilöylyn jälkeen Kaarle oletti, ettei pohjoisen pakanoista olisi enää riesaa, sillä hän oli osoittanut, mitä seuraisi, jos joku uskaltaisi nousta häntä vastaan.

Viikingit eivät silti nielleet purematta Kaarlen visiota Euroopasta. Kun he vuonna 793 ryöstivät Pohjois-Englannissa sijaitsevan Lindisfarnen luostarin, englantilaissyntyinen munkki Alkuin, joka työskenteli Kaarlen hovissa Aachenissa, ilmaisi järkytyksensä Englannin kuninkaalle Ethelredille:

”Ajatelkaa, että lähes 350 vuoden ajan me ja esi-isämme olemme asuneet tässä kauniissa maassa (Britteinsaarilla, toim.), eikä Britanniassa sinä aikana ole sattunut niin kauhistuttavaa tekoa, jonka kohteeksi jouduimme nyt ja jonka tuo pakanakansa nyt on aiheuttanut.”

”... eikä Britanniassa sinä aikana ole sattunut niin kauhistuttavaa tekoa, jonka kohteeksi jouduimme nyt ja jonka tuo pakanakansa nyt on aiheuttanut.” Alkuin, Kaarle Suuren palveluksessa ollut munkki

Isku oli ilmeisesti yllätys myös Kaarlelle. Vaikka hänellä oli sotilaallinen ylivoima maalla, siitä ei ollut hyötyä skandinaavien uutta superasetta, pitkävenettä, vastaan.

Seuraavina vuosina viikingit hyökkäilivät Kaarlen vaikutusalueen ulkopuolelle Englantiin, Skotlantiin ja Irlantiin. Ja kun ryhmä viikinkejä vuonna 799 iski Pyhän Philibertin luostariin Noirmoutierin saaressa Loirejoen suulla, frankitkaan eivät olleet enää turvassa, sillä maan rannikot ja jokisuut olivat viikingeille kuin runsas noutopöytä.

Keisari testasi uutta strategiaa

Usea nykyhistorioitsija on sitä mieltä, että viikinkien ryöstöretket olivat suora reaktio frankkien vaikutusvallan kasvuun Euroopassa. Viikingit pystyivät tekemään yllätysiskuja muuten vahvaa vihollista vastaan matalapohjaisilla pitkäveneillään, jotka kulkivat sekä purjeilla että airoilla.

Kaarle ei kuitenkaan antanut lannistaa itsenään, ja hänen unelmansa uuden Rooman valtakunnan johtamisesta näytti olevan toteutumassa, kun paavi kruunasi hänet vuonna 800 Roomassa keisariksi. Nyt Kaarlen valtakunta ulottui Pohjanmereltä Välimerelle, ja hänellä oli jopa diplomaattisuhteet Bagdadin mahtavaan kalifiin, joka lähetti hänelle Aacheniin lahjaksi ihkaelävän norsun.

Täynnä itseluottamusta Kaarle päätti jälleen yrittää alistaa saksit. Tällä välin Widukind oli palannut kotiin maanpaosta Tanskasta, ja Kaarle painosti saksiherttuan vaihtamaan puolta.

Kaarle Suuren rintakuva

Aachenin katedraalissa on Kaarle Suuren rintakuva, jonka kerrotaan sisältävän kappaleen Kaarlen kalloa.

© Beckstet

Välttääkseen Kaarlen vihan Widukind antoi kastaa itsensä, ja tämän painostuksesta hän alkoi myös sotia omia maanmiehiään vastaan.

Kaarlen sotilaat ja Widukindin tiedot Saksista olivat tehokas yhdistelmä. Vuonna 804 vastarinta oli nujerrettu, ja Kaarle saattoi ylittää Elben mukanaan armeija, joka aikakirjojen mukaan pakotti kaikki saksit joen pohjoispuolelta muuttamaan etelään frankkien valtakuntaan.

Sitten Kaarle antoi oboriittien asettua Elben pohjoispuoliselle alueelle valvomaan raja-aluetta frankkien puolesta.

Kuningas pakkosiirsi kauppiaat

Saksien alistaminen oli Kaarlelle suuri voitto, mutta viikingeille hän ei voinut mitään. Daanien kuningas Godfred yritti taivutella keisarin luovuttamaan viikingeille Elben pohjoispuolisen alueen läänitykseksi, jotta nämä luopuisivat ryöstelystä. Kaarle ei suostunut, vaan obotriitit saivat jäädä aloilleen.

Päätös raivostutti Godfredin, ja vuonna 808 hän otti oikeuden omiin käsiinsä. Hän hyökkäsi obotriittien maille ja pakkosiirsi Rerikin satamakaupungin kauppiaat viikinkien kauppakaupunkiin Hedebyhyn Slienvuonon suulle.

Kaarle vaati Godfredia luovuttamaan kauppiaat frankeille. Kun Godfred kieltäytyi, Kaarle perusti Elben pohjoispuolelle Esesfelthin linnoituksen. Godfred puolestaan vahvisti Dannevirken vallituksia.

Sotaisuudet jatkuivat, ja vuonna 810 Godfred lähetti miehiä Rerikiin, missä he murhasivat obotriittiruhtinas Thraskon. Sen jälkeen Godfred suuntasi kronikoitsija Einhardin mukaan etelään kahdensadan viikinkiveneen voimin.

Tapahtumien kulku ei ole tarkkaan selvillä, mutta ilmeisesti Godfred aikoi hyökätä Aacheniin. Kun suunnitelma kantautui keisari Kaarlen korviin, hän käski koota suuren talonpoikaisarmeijan ja varustautui taisteluun.

Hauta, viikinki Rollo

Kun Rollo kuoli, hänet haudattiin Rouenin katedraaliin ja valta Normandiassa siirtyi hänen pojalleen Vilhelm Pitkämiekalle.

© Raimond Spekking

Viikinkejä muutti frankkien valtakuntaan

Kun viikingit 900-luvulla hyökkäsivät Länsi-Frankiaan, tapahtui jotain yllättävää: frankit antoivat heille maata. Se ei ollut anteliasta vaan järkevää turvallisuuspolitiikkaa.

Perimyskiistan jälkeen frankkien valtakunta jakautui vuonna 843 kolmeen osaan. Kaarle II Kaljupää sai länsiosan, josta myöhemmin muodostui Ranska. Hänen lapsenlapsensa Kaarle III Yksinkertaisen aikana vuonna 911 viikinki Rollo piinasi valtakuntaa.

Kuningas tarjosi Rollolle maa-alueen Rouenin kaupungin ja Englannin kanaalin väliltä. Rollon piti kuitenkin luvata suojella frankkeja muilta viikingeiltä. Rollosta tulikin alueen herttua. Pian hän alkoi laajentaa aluettaan, jolle muutti lisää viikinkejä ja jota alettiin kutsua Normandiaksi – pohjanmiesten maaksi.

Rollon henkilöllisyydestä on kiistelty. Historioitsija Dudo St. Quentinista piti vuonna 1015 häntä tanskalaisena, mutta saagoissa häntä pidetään norjalaisena Kävelijä-Rolfina, joka oli liian kookas ratsastaakseen hevosella ja joutui siksi aina kävelemään.

Rollon jälkeläiset pysyivät Normandian vallankahvassa, ja vuonna 1066 hänen lapsenlapsenlapsenlapsenlapsensa Vilhelm, myöhemmin Valloittajana tunnettu, valloitti Englannin.

Murha päätti sotaisuudet

Kaarle ja Godfred eivät päässeet ottamaan yhteen. Matkalla Aacheniin Godfred murhattiin, ja asialla olivat luultavasti hänen omat miehensä, joita arvelutti sotiminen voimakasta naapuria vastaan. Iso laivasto kääntyi takaisin Tanskaan, missä yksi Godfredin veljenpojista, Hemming, valittiin uudeksi kuninkaaksi.

Hemming suhtautui frankkeihin myötämielisemmin kuin edeltäjänsä, ja hän solmi vuonna 811 Kaarlen kanssa rauhansopimuksen. Sen mukaan daanien ja frankkien välinen raja kulki Eiderjoella. Vuotta myöhemmin Hemming kuoli, ja Tanskassa koettiin levoton jakso, kun Godfredin pojat, muun muassa Horik, taistelivat vallasta Harald Klakin kanssa.

Daanien valtataistelu antoi Kaarlelle tilaisuuden päättää konfliktin, mutta sitä hän ei koskaan ehtinyt tehdä.

Viikingit valtaavat Pariisin

Kaarle Suuren kuoltua viikingit valtasivat Pariisin vuonna 845. Heidät lahjottiin lähtemään noin 2 500 kilolla kultaa ja hopeaa.

© Photo Josse/Bridgeman Images

Kaarle kuoli vuonna 814, ja hänen poikansa Ludvig Hurskas nousi valtaan. Hänkään ei saanut viikinkejä kuriin, ja vuonna 843 frankkien valtakunta jakautui kolmeen osaan, mikä heikensi sitä merkittävästi.

Ryöstöretket jatkuivat siksi vuoteen 911, jolloin Länsi-Frankian hallitsija päätti luovuttaa viikinkipäällikkö Rollolle Normandian läänitykseksi. Rollo puolestaan lupasi suojella aluetta maanmiehiään vastaan.

Näin vanhoista vihollisista tuli lopulta liittolaisia, ja ironista kyllä viikinkiajan katsotaan päättyvän Rollon normannisyntyisen jälkeläisen, Vilhelm Valloittajan, hyökkäykseen Englantiin vuonna 1066.

LUE LISÄÄ FRANKKIEN JA VIIKINKIEN SODISTA

  • Jeanette Varberg, Viking, Gyldendal, 2019
  • Janet L. Nelson: King and Emperor: A New Life of Charlemagne, University of California Press, 2019