Viikingit veivät hamppua Pohjois-Amerikkaan
Kanadalaisella saarella sijaitsevan viikinkien asuinpaikan uusissa kaivauksissa saatiin viitteitä siitä, että viikingit veivät kannabista Pohjois-Amerikkaan. Hiiliajoituksen perusteella viikingit ovat myös saattaneet elää Pohjois-Amerikassa yli sata vuotta kauemmin kuin tähän asti on oletettu.

Viikinkien tiedetään viljelleen hamppua.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt hampun siitepölyä läheltä viikinkien asuinpaikkaa Kanadasta Newfoundlandin saaresta. Lisäksi löytyi todisteita siitä, että viikingit oleskelivat Kanadassa pidempään kuin on tähän asti oletettu.
Viikingit viettivät Kanadassa satoja vuosia
Löydöt tehtiin suosta läheltä viikinkien asuinsijaa L’Anse aux Meadowsia, joka perustettiin noin vuonna 1000. 30 metrin syvyydessä suossa oli kerros orgaanista materiaalia, joka ajoitettiin radiohiiliajoituksella 1100–1200-luvuille.
Aiemmin tutkijat ovat uskoneet, että viikingit asuivat paikalla vajaat 100 vuotta. Löydetty kerros muistuttaa arkeologien mukaan ”muita Pohjois-Atlantilla olevia viikinkien kulttuurisia kerroksia”. He löysivät muun muassa jäännöksiä kahdesta kuoriaisesta, joita esiintyy Grönlannissa ja Arktiksella, sekä alueella luontaisesti kasvamattomien kasvien, saksanpähkinän ja hampun, siitepölyä.