Viikingit saivat lapsia intiaanien kanssa
80 islantilaisen dna:sta löytyi viitteitä siitä, että viikingit kävivät Amerikassa ja toivat mukanaan ainakin yhden intiaaninaisen.

Dna-tutkimus tukee saagojen kertomusta siitä, että viikingit kävivät Pohjois-Amerikassa.
Viikingit toivat Islantiin yhden tai useamman intiaanin tuhatkunta vuotta sitten. Tähän tulokseen ovat tulleet espanjalaiset ja islantilaiset tutkijat, jotka ovat löytäneet 80 islantilaiselta yleensä vain intiaaneilla ja itäaasialaisilla tavattua dna:ta.
Aluksi tutkijat luulivat, että eksoottinen dna on peräisin Islantiin muuttaneilta nykyaasialaisilta. Tarkemmissa tutkimuksissa kuitenkin ilmeni, että kaikkien juuret olivat samalla alueella Etelä-Islannissa ja että heidän erikoinen dna-profiilinsa periytyy vähintään 300 vuoden takaa.
”Islanti oli 900-luvulta alkaen eristäytynyt muusta maailmasta. On todennäköistä, että erikoiset geenit ovat peräisin intiaaninaiselta, joka on tullut Amerikasta viikinkien mukana noin vuonna tuhat”, kertoo tutkijaryhmän jäsen, dna-asiantuntija Carles Lalueza-Fox.
Tutkimus on innostanut erityisesti niitä historioitsijoita, joiden mukaan viikingit ennättivät Amerikkaan 500 vuotta ennen Kolumbusta.