Kostea kuumuus pelmahti miesnelikkoa vastaan, kun he avasivat kylpytuvan raskaan tammioven.
Lämpö oli tervetullutta vaihtelua hyytävälle sateelle, ja miehet huokaisivat tyytyväisinä vajotessaan hitaasti lämpimään kylpyveteen.
Kylvettyään miehet puhdistivat kyntensä ja korvansa ja kampasivat hiuksensa huolella.
Kuvatun kaltainen tilanne on ollut yleinen viikinkiaikaan, jolloin Pohjolan asukkaat kokoontuivat lauantaisin kylpemään.
Itse asiassa ruotsin kielen lauantaita tarkoittava sana lördag juontuukin muinaisskandinaavisesta ”pesupäivää” tarkoittavasta sanasta laugardagur.
Puhtaudesta ja ulkonäöstä huolehtiminen oli vain yksi esimerkki siitä, että viikingit olivat monessa suhteessa aikaansa edellä.
Yleinen käsitys viikinkisotureista ruokkoamattomina barbaareina on täysin väärä.
Moniin muihin eurooppalaisiin verrattuna pohjanmiehet olivat pikemminkin varsinaisia komistuksia siisteine vaatteineen ja suittuine kutreineen.
Anglosaksien kronikka kertoo niin aviovaimojen kuin aatelisneitojenkin joutuneen puhtoisten viikinkien pauloihin.
Skandinaavit arvostivat puhtautta
Viikingit pyrkivät aina olemaan siistejä, myös pitkillä ryöstöretkillään.
Kun ruotsalaiset viikingit solmivat vuonna 907 rauhansopimuksen Bysantin kanssa vuosikymmeniä kestäneen vihanpidon jälkeen, rauhansopimuksessa säädettiin muun muassa, että viikingeillä oli rajoittamaton pääsy bysanttilaisiin kylpylöihin aina, kun he rantautuivat laivoillaan Bysantin satamiin.
14 vuotta myöhemmin arabi Ahmad Ibn Fadlan kohtasi joukon viikinkikauppiaita Volgajoella ja kirjoitti näkemästään:
”Orjatar vei joka aamu isännälleen vadillisen vettä, jotta tämä saattoi peseytyä ja kammata hiuksensa. Lisäksi tämä niisti veteen nenänsä ja sylki siihen. Kun isäntä oli lopettanut, orjatar vei vesivadin muille, jotka tekivät samoin.”
Viikinkien aamupesu ei tehnyt vaikutusta Ibn Fadlaniin, joka kirjoitti Pohjolan miesten olevan ”luomakunnan likaisimpia”.
Muslimina Ibn Fadlan oli tottunut peseytymään puhtaassa vedessä viisi kertaa päivässä ennen rukoushetkeä.
Muihin eurooppalaisiin verrattuna muinaiset skandinaavit päivittäisine aamupesuineen olivat kuitenkin poikkeus, sillä useimmat varhaiskeskiajan eurooppalaiset kylpivät vain pari kertaa vuodessa.
“Koskaan aiemmin eivät britit ole kokeneet sellaista kauhua kuin nyt näiden pakanoiden raivotessa”, kirjoitti eräs munkki viikinkien hyökkäyksestä Lindisfarnen luostariin vuonna 793.
Munkit herjasivat viikinkejä
Monet nykyiset käsitykset viikingeistä juontuvat pitkälti englantilaismunkkien kronikoista, joissa he parjasivat skandinaaveja.
Ensimmäisinä viikingeistä kirjoittivat kristityt munkit Englannissa 700-luvun lopulla. Viikingit hyökkäsivät usein munkkien kimppuun, sillä nämä eivät yrittäneet suojella omaisuuttaan vaan joko pakenivat tai jäivät tapettaviksi.
Skandinaavien rajujen hyökkäysten vuoksi munkit pitivät heitä verenhimoisina barbaareina. Nykytiedon mukaan useimmat viikingit elivät kuitenkin rauhanomaisesti englantilaisten rinnalla.
Vaikka viikingit tekivät väkivaltaisia ryöstöretkiä, heillä oli myös kulttuuria esimerkiksi runouteen ja historiankerrontaan liittyen.
Koreat viikingit vetosivat naisiin
Kun tanskalaiset viikingit 800-luvulla valloittivat Britteinsaaret, saarten anglosaksiset asukkaat saivat pian huomata, että piinkovilla sotureilla oli turhamainenkin puolensa.
Esimerkiksi munkki John Wallingfordilainen kirjoitti kronikassaan 1200-luvun alussa, että ”tanskalaiset kampasivat maansa tavan mukaan hiuksensa joka päivä, kylpivät joka lauantai, vaihtoivat usein vaatteita ja korostivat monin tavoin ulkonäköään”.
Turhamaiset tanskalaiset herättivät anglosaksien keskuudessa närää, ja he olivat kronikoitsijan mukaan syypäitä moniin riitoihin ja sotiin.
Jotkut vihaiset anglosaksit valittivat jopa kuninkaalleen koreista viikingeistä, jotka kiinnittivät miesten mielestä liiaksi heidän jalosyntyisten naistensa huomion.
”He saivat aviovaimot unohtamaan hyveen ja viettelivät tyttäret”, John Wallingfordilainen kirjoitti tuohtuneena.
Arkeologiset löydöt ovat osoittaneet, että miellyttävää ulkonäköä arvostivat myös ruotsalaiset, norjalaiset ja islantilaiset viikingit.
Monista viikinkihaudoista eri puolilta Pohjois-Eurooppaa on löydetty muun muassa hammastikkuja, pinsettejä ja kynsienpuhdistustikkuja, mikä viittaa siihen, että ne olivat Pohjolassa verrattain yleisiä tarvekaluja.
Tukka hyvin, kaikki hyvin
Yleisimpiä viikinkiaikaisisia esinelöytöjä ovat puiset tai luiset kammat.
Viikingit säilyttivät kampaansa yleensä rasiassa, jotta sen piikit eivät katkeaisi, mistä tutkijat ovat päätelleet kampojen olleen arvokkaita esineitä.
Viikingit olivat kaikin puolin tarkkoja hiuksistaan. Jotkut vaalensivat kutrejaan vahvalla saippualla, ja jossakin vaiheessa muotia oli kampaus, jossa otsatukka oli pitkä ja niskatukka lyhyt.
Hiusmalli mainitaan muun muassa muinaisenglanniksi kirjoitetussa kirjeessä, jonka kirjoittaja torui veljeään siitä, että tämä piti hiuksiaan anglosaksiseen tyyliin eikä noudattanut ”tanskalaista muotia”.
Kaikki itseään kunnioittavat viikingit pitivät myös partansa siistinä. Viikinkiaikaisista puukaiverroksista on löytynyt monenlaisia partamalleja kokoparrasta viiksiin ja pieneen leukapartaan.
Siisti kampaus ja tuoksuva puhdas keho kruunattiin puhtailla ja kauniilla vaatteilla. 900-luvulla Pohjolassa matkustanut arabi kirjoittaa yllättyneensä Pohjolan asukkaiden vaatteiden laadukkuudesta.
Myös Ahmad Ibn Rustah kirjoitti vuoden 1000 tienoilla, että viikingit pukeutuivat laadukkaisiin ja puhtaisiin vaatteisiin.
Viikinkiaikana muoti vaihteli ajan myötä ja alueittain aivan kuten nykyäänkin.
Joskus muotia olivat punaiset, joskus taas siniset pussihousut. Viikingit käyttivät myös erilaisia asusteita, kuten silkkivöitä ja hopeisia tai kultaisia käätyjä.
Suosittuja koristeita olivat myös käsirenkaat, kaulaketjut ja erilaiset amuletit, etenkin jos ne oli tehty kullasta tai meripihkasta.
Viikingit hurmasivat naisväkeä muun muassa koruilla ja siististi kammatuilla kutreillaan.
Liasta rangaistiin
Monista aikalaisista viikinkien turhamaisuus lähtenteli jo pakkomiellettä.
Puhtausvillitys meni jopa niin pitkälle, että Pohjolassa säädettiin laki, joka otti kantaa ihmisten puhtauteen liittyvään käyttäytymiseen.
Keskiaikaisen islantilaisen Grágás-lakikokoelman mukaan oli nimittäin kiellettyä heittää törkyä toisen päälle tätä pilkatakseen.
Laki kielsi myös toisen paiskaamisen ”veteen, virtsaan, ruokaan tai liejuun” riippumatta siitä, mistä moinen nöyryyttävä teko johtui.
Viikinkiajan päätyttyä Pohjolan tiukat hygieniakäsitykset vähitellen unohtuivat, ja 1500-luvun alussa eurooppalaiset lääkärit jopa uskoivat ruton leviävän veden välityksellä.
Tämä virheellinen käsitys oli vallalla noin 300 vuotta, mutta huoliteltujen viikinkien perintö ei silti kokonaan kadonnut: rikkaat ja ylhäiset koreilivat yhä taidokkailla kampauksilla ja kauniilla vaatteilla.