Viikingit lähtivät ryöstöretkille naisten takia

Pula naisista sai nuoret skandinaavit lähtemään maailmalle tappelemaan ja ryöstelemään.

Viikingit ryöstöretkellä

Pula naisista sai viikingit lähtemään ryöstöretkille.

© Shutterstock

Tuhansia viikinkejä purjehti maailmalle tappelemaan ja ryöstelemään niin sanotulla viikinkiajalla, jota kesti noin kolmesataa vuotta.

Mutta mikä oikeastaan sai niin monet nuorukaiset jättämään kotinsa ja lähtemään pitkille ryöstöretkille?

Jotkut tutkijat uskovat, että ilmaston lämpeneminen johti väestönkasvuun, joka pakotti ihmiset etsimään elantoaan muualta, toisten mielestä syynä oli laivanrakennuksen kehittyminen, jonka ansiosta viikingit pystyivät purjehtimaan entistä pidempiä matkoja.

Syynä olivat naiset

Tutkija Mark Collard Simon Fraser Universitystä uskoo, että viikinkien valloitusretkillä oli muita vaikuttimia.

Hänen mielestään syy oli yksinkertaisesti se, että nuoret viikingit lähtivät etsimään vaimoja ulkomailta.

Skandinaviassa rikkaat ja mahtavat miehet saattoivat ottaa useita vaimoja ja rakastajattaria, mutta nuoret miehet eivät aina löytäneet helposti vaimoa kotiseudultaan.

Niinpä he lähtivät ryöstöretkille tuodakseen itselleen vaimon muualta ja hankkiakseen rikkauksia ja mainetta, joista oli apua vaimon saamisessa.

Ryöstöretket veivät viikingit vieraille rannikoille uusien kulttuurien ja naisten pariin.

© Nicholas Roerich, Wikipedia

Mahtimiehet rahoittivat matkat

Teoriaa tukevat arkeologiset löydöt, jotka osoittavat, että suurin osa matkaan lähteneistä viikingeistä oli nuoria, naimaikäisiä miehiä.

Myös pappi ja historioitsija Dudo St. Quentin esitti jo noin tuhatluvulla normannien historiaa käsittelevässä teoksessaan, että viikinkiaika alkoi, koska nuoria miehiä oli niin paljon.

Tutkijoiden mukaan pula naisista sai nuoret miehet lähtemään vaarallisille matkoille maailmalle etsimään rikkauksia ja vaimoja.

Vanhemmat mahtimiehet rahoittivat auliisti näitä ryöstöretkiä, joiden saaliista he saivat osuuden itselleen ja pönkittivät näin omaa asemaansa entisestään.

Kiinnostavatko tarinat viikingeistä? Lue lisää pohjolan naissankareista täältä.