Viikinkien Amerikan-matkoista on kerrottu pitkään samaa tarinaa: Leif Onnekas ja pohjanmiehet saapuivat noin vuonna 1000 Newfoundlandin saarelle Kanadan itärannikolle, ja seuraavina vuosina skandinaavit palasivat alueelle monta kertaa.
Yhteys uuteen mantereeseen ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen.
Muutaman matkan jälkeen viikinki Thorfinn Karsnefni joutui kahnauksiin paikallisten alkuasukkaiden kanssa, joita viikingit kutsuivat halventavasti ”surkimuksiksi”. Taisteluissa sai surmansa kaksi Thorfinnin miestä, ja skandinaavit palasivat kotiin – ja siihen päättyivät viikinkien Amerikan-seikkailut.
Tarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan viikingit palasivat Amerikkaan vielä useita kertoja.
Islantilaisen arkeologi Lisabet Guðmundsdóttirin hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan viikingit purjehtivat uudelle mantereelle monta kertaa seuraavien 500 vuoden aikana. Matkoilla Amerikkaan oli vieläpä aivan tietty syy: hankkia Grönlannin viikinkien eliitille hyvälaatuista puuta.
Grönlannin viikingit metsästivät muun muassa mursuja.
Puusta oli pulaa
Kun viikingit asettuivat Grönlantiin 900-luvun lopulla, saaren puusto oli vähäistä ja kitukasvuista.
Ilmasto oli tuolloin nykyistä lämpimämpi, mutta kesät olivat lyhyitä ja viileitä ja saaren kasvusto koostui lähinnä matalista pensaikoista ja hennoista puista. Paikallisesti saatava puu soveltui huonosti talojen ja laivojen rakennukseen.
Niinpä viikingit keräsivät rakennustarpeiksi rannoille huuhtoutuneita ajopuita, jotka olivat ajelehtineet Grönlantiin merivirtojen mukana.
Ajopuu osoittautui usein laadultaan paremmaksi kuin grönlantilainen puu, mutta sekään ei ollut riittävän hyvää Grönlannin noin 5 000 viikingistä koostuvan yhteisön yläluokalle.
Eliitti halusi saada taloihinsa ja laivoihinsa parasta mahdollista puutavaraa, ja sitä löytyi muun muassa Amerikasta. Näin kertoo Lisabet Guðmundsdóttirin Antiquity -lehdessä julkaistu tutkimus.
Tutkimuksessa analysoituja puun palasia viikinkien asuttamilta alueilta. Kappaleet ovat peräisin muun muassa taloista ja tarvekaluista.
Eliitti käytti parempaa puuta
Guðmundsdóttir tutki puunkappaleita, jotka olivat peräisin Grönlannin viikinkiasutusten rakennuksista ja tarvekaluista.
Tutkittu puuaines kattaa ajan ensimmäisten viikinkien Grönlantiin muutosta 900-luvulla viikinkiyhteisön hiipumiseen 1400-luvulla. Tutkituista asuinpaikoista neljässä asui tavallista väkeä ja viidennessä Gardar-nimisessä paikassa asui piispa ja muita yhteisön merkittäviä jäseniä. Gardar oli luultavasti myös ainoa asuinpaikoista, jolla oli omia laivoja.
Guðmundsdóttir analysoi puita solutasolle asti ulottuvin menetelmin ja pystyi näin päättelemään tutkituista näytteistä sekä puulajin että puun alkuperän.
Tummanvihreät alueet ovat viikinkien asuinpaikkoja Lounais-Grönlannissa, ja Gardarin piispanistuin sijaitsi ristin paikalla. Nuolet osoittavat mahdollisia reittejä muun muassa Pohjois-Amerikkaan.
Tutkimuksessa analysoitiin 8 552 puunpalasta, ja analyysien mukaan noin puolet oli peräisin ajopuista. Pieni osa puusta oli kuitenkin peräisin niin kaukaa Grönlannista, että se ei voinut olla ajopuuta vaan se on pitänyt tuoda saarelle varta vasten.
Tästä ryhmästä löytyi esimerkiksi hemlokkia ja banksinmäntyä, joita ei kasvanut viikinkiajalla Euroopassa mutta jotka olivat yleisiä Pohjois-Amerikassa.
Kaikki tuontipuuksi osoittautuneet näytteet olivat peräisin Gardarista, mistä päätellen puuta tuotiin nimenomaan eliitin tarpeisiin.
Gardarin piispanistuin kuului Grönlannin vauraimpiin tiloihin. Sillä oli muun muassa kivestä rakennettu katedraali, josta on vielä jäljellä raunioita.
Kirjalliset lähteet näyttäytyvät uudessa valossa
Tutkimustulokset ovat uraauurtavia, sillä ne mullistavat täysin historiantutkijoiden tähän astiset käsitykset viikinkien yhteyksistä Amerikkaan.
Islantilaisissa lähteissä vuodelta 1346 kerrotaan laivasta, joka oli ilmeisesti matkalla Marklandiin eli viikinkien noin vuonna 1000 Pohjois-Amerikasta löytämälle alueelle mutta ajautui pois kurssiltaan ja päätyi Islantiin.
”Purjehtiko tuo laiva ehkä säännöllisesti Marklandiin? Joka tapauksessa uudet todisteet siitä, että tällaisia matkoja on tehty niin pitkän aikaa, ovat kiinnostavia ja avaavat aivan uusia näkökulmia,” Lisabet Guðmundsdóttir sanoi Historia-lehdelle.
Löydöt vahvistavat myös sen, että skandinaavit toimivat järjestelmällisesti ja että he olivat taitavia purjehtijoita ja navigoijia.
”Tämä osoittaa, miten sitkeitä ja kekseliäitä Grönlannin skandinaavit olivat”, Guðmundsdóttir toteaa.
Arkeologit ovat löytäneet aiemmin jälkiä viikinkiasutuksesta Amerikasta esimerkiksi Newfoundlandin saaren pohjoiskärjestä L’Anse aux Meadowsista.
Guðmundsdóttirin mukaan uusien asutusten löytäminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvää.
”Pieniä, kausittain asuttuja paikkoja voi olla vaikea löytää, etenkin jos niitä on käytetty vain kerran. Mutta kuka tietää?”
Arkeologit kaivoivat 1960-luvulla esiin viikinkien asuinpaikan L’Anse aux Meadowsista Newfoundlandin pohjoiskärjestä.