Viikinkiajan skandinaavit olivat taitavia merenkulkijoita, karskeja sotureita ja yritteliäitä kauppiaita. Viikingit vaihtoivat kuitenkin muutakin kuin kauppatavaraa ja miekaniskuja.
Tukholman yliopiston tutkijoiden johdolla tehty uusi tutkimus osoittaa, että viikinkiajan yhteiskunnan avoimuus vaikutti selvästi skandinaavien geeniperimään, joka oli paljon monimuotoisempi kuin tähän asti on oletettu.
Etenkin yksi tietty tulijajoukko jätti jälkensä viikinkien perimään – ja katosi sitten salaperäisesti.
Viikingit lisääntyivät mieluiten länsieurooppalaisten kanssa
Ruotsalaiset ja islantilaiset tutkijat analysoivat lähes kolmensadan Skandinaviassa viimeisten 2 000 vuoden aikana eläneen ihmisen geeniperimää. Sitten he vertasivat dna-löydöksiä 16 000:n nykyskandinaavin ja yli 9 000:n sellaisen henkilön geeneihin, joiden esi-isät olivat kotoisin muualta Euroopasta.
Sandby Borgissa tapahtui vuoden 450 tienoilla verilöyly, jossa kuoli ainakin 26 miestä, naista ja lasta. Tuoreessa tutkimuksessa hyödynnetään osaksi myös heidän geeniperimäänsä.
Analyysi vahvisti tutkijoiden epäilyn siitä, että skandinaavien perimä sekoittui viikinkiaikana eli noin vuosina 750–1050 muun muassa brittien ja irlantilaisten sekä itäisen Itämeren alueen asukkaiden ja eteläeurooppalaisten geeneihin.
Yksi nyt tehdyn analyysin hämmästyttävimmistä löydöistä oli kuitenkin se, että idästä Skandinaviaan muuttivat pääasiassa naiset ja että itäistä alkuperää olevat geenit katosivat Pohjolan asukkaiden perimästä nopeasti viikinkiajan jälkeen, kun taas läntisten maahanmuuttajien perimä näkyy skandinaavien geeneissä vielä nykyäänkin.
Tästä tutkijat päättelivät, että viikingit hankkivat todennäköisemmin lapsia lännestä, esimerkiksi Britteinsaarilta tulleiden muukalaisten kanssa – ja vähemmän idästä tulleiden tulijoiden kanssa.
Toinen suuri yllätys on muuttoliikkeen laajuus etenkin verrattuna viikinkiaikaa edeltäviin ja seuranneisiin vuosisatoihin. Tutkijoiden ensisijainen vertailuaineisto viikinkiaikaa edeltävältä ajalta oli Sandby Borgin verilöylyssä Öölannissa noin vuonna 450 kuolleiden vainajien luurangoista eristetty dna.
Viikinkiaikana Skandinaviaan virtasi geenejä useista suunnista (vas.). Nykyskandinaaveilta (oik.) niistä löytyy vain vähän jälkiä.
Kun Sandby Borgin dataa täydennettiin kaivauksissa löydetyllä saman aikakauden dna:lla, selvisi, että rautakaudella – vain muutama vuosisata ennen viikinkiajan alkua – skandinaavien perimä oli vielä huomattavan homogeeninen. Tutkimus osoittaa myös, että tuon ajan ihmisten dna oli hämmästyttävän samankaltainen kuin nykyruotsalaisten geeniperimä.
Tutkijat löysivät yhtenäistä geneettistä ainesta myös Öölannin edustalla vuonna 1676 kaatuneessa ja räjähtäneessä ruotsalaisessa Kronan-sotalaivassa olleista luurangoista. Vaikka vainajien elinaikojen välillä oli 1200 vuotta, luurankojen dna oli hyvin samankaltaista kuin Sandby Borgin vainajien ja nykyruotsalaisten geeniaines.
Muuttoliikkeen loppumisen syytä ei tiedetä
Historioitsijat ja arkeologit ovat yhtä mieltä siitä, että viikinkiajan moninainen geeniperimä oli seurausta merenkulun kehittymisestä sekä kaupankäynnin ja yleisen kansainvälisen vuorovaikutuksen lisääntymisestä.
Uponneesta ruotsalaisesta Kronan-laivasta löydettyjen luurankojen dna:lla on ollut tärkeä rooli tutkimuksessa. Luurangot ovat säilyneet erittäin hyvin Itämeren kylmässä vedessä.
”Maailma laajeni merkittävästi viikinkiaikana. Esimerkiksi kauppakaupungeissa saattoi tavata ihmisiä, jotka olivat hyvin erilaisia kuin itse”, arkeologi Søren Michael Sindbæk toteaa HISTORIA-lehdelle.
Tutkijat eivät kuitenkaan tiedä, miksi muutama vuosisata viikinkiajan jälkeen eläneiden ihmisten perimässä on vain vähän merkkejä aiempien vuosisatojen maahanmuuttajista.
Tutkijoiden mukaan yksi selitys voi olla se, että matkalaiset olivat kauppiaita, jotka palasivat jonkin ajan kuluttua kotiinsa, tai munkkeja, jotka elivät selibaatissa eivätkä siksi siirtäneet perimäänsä jälkipolville. Joukossa saattoi olla myös muualta tuotuja orjia, jotka eivät saaneet hankkia lapsia.
”On jännittävää käydä museossa, kun joskus tulevaisuudessa voimme tavata vaikka jyllantilaisen maanviljelijän pojan, jolla on englantilainen esi-isä, tai bornholmilaisen orjan tyttären, jonka juuret ovat Suomessa.” Arkeologi Søren Sindbæk
Sindbæk nostaa esiin toisenkin mahdollisuuden. Keskiajalta lähtien luurankoja ja siten myös dna:ta on säilynyt hautaustapojen muuttumisen ansiosta aiempia aikakausia enemmän.
”Emme tiedä, ovatko nämä muinaiset haudat tyypillisiä vai ovatko löydetyt haudat jollakin tavalla poikkeuksellisia”, Sindbæk toteaa.
Sindbækin mukaan tutkimus lisää ymmärrystämme rautakaudesta ja viikinkiajasta, ja lisäksi dna-analyysit avaavat täysin uusia näkökulmia, jotka syventävät käsityksiämme menneisyydestä ja sen ihmisistä. Kehittyneet analyysivälineet mahdollistavat yhä paremmin yksilöiden suku- ja elämänhistorian määrittämisen dna:n avulla.
Se taas mahdollistaa jatkossa kaukaisessakin menneisyydessä eläneiden tavallisten ihmisten perimän ja taustan tutkimisen.
”Tulevaisuudessa on jännittävää käydä museossa, kun voimme tutustua siellä vaikka jyllantilaiseen maanviljelijän poikaan, jolla on englantilainen esi-isä, tai bornholmilaiseen orjan tyttäreen, jonka juuret ovat Suomessa.”
