Viikingit arvostivat vedellä ja saippualla lotraamista siinä määrin, että he nimesivät yhden viikonpäivänkin sen mukaan: muinaisnorjan sana laugardagr (lauantai) tarkoittaa ”kylpypäivää”.
Kun Bysantti vuonna 907 neuvotteli rauhasta ruotsalaisten viikinkien kanssa Mustallamerellä, skandinaavien ehtona oli, että he saivat käyttää bysanttilaisten julkisia kylpylöitä niin usein kuin halusivat.
Sauna: Ensin saunottiin
Pohjanmiehet ja -naiset aloittivat usein kylpypäivänsä menemällä saunaan.
Arkeologit ovat kaivaneet nokeentuneita kiuaskiviä viikinkien asuinpaikalta L’Anse-aux-Meadowsista nykyisestä Kanadasta, ja saagojen mukaan suurilla tiloilla Islannissa oli sauna erillisessä rakennuksessa.
”Eyrbyggjan saagassa” Styr-niminen tilanomistaja virittää ansan kahdelle julkealle berserkille eli hurjalle soturille, joista toinen on vaatinut hänen tytärtään vaimokseen.
Styr kutsuu soturit puoliksi maan alle rakennettuun saunaansa, jonka katossa olevasta reiästä orjat voivat kaataa vettä kiukaalle.
Styr telkeää soturit saunaan eikä päästä näitä ulos, ennen kuin nämä ovat kuumuudesta puolikuolleita, ja tappaa nämä sen jälkeen miekallaan.
Eläinten rasvaa + tuhkaa = saippuaa. Näin viikingit valmistivat saippuaa.
Saippua: Vahva saippua valkaisi parran
Saunan jälkeen viikingit pulahtivat suureen puiseen paljuun ja saippuoivat itsensä päästä varpaisiin.
Vettä ei todennäköisesti ollut lämmitetty, jotta se viilentäisi mukavasti saunan kuumuuden jälkeen.
Koko keho kuurattiin perusteellisesti, mutta hiukset ja parta saivat vielä erikoishuomion.
Viikingit antoivat saippuan vaikuttaa hiuksissaan ja parrassaan pitkään valkaistakseen ne, sillä vaaleaa karvoitusta arvostettiin.
Saagoissa suorastaan varoitetaan henkilöistä, jotka eivät olleet riittävän vaaleita.
Skaldi Egill Kalju-Grimrinpoikaa pidettiin synkkänä ja arvaamattomana hänen tummien hiustensa vuoksi.
Arabitutkimusmatkailija Ibn Fadlan kertoi noin vuonna 921 Venäjällä Volgalla tapaamistaan viikingeistä, jotka olivat vaalentaneet partansa sahraminkeltaiseksi.
Kampaus: Parta ja tukka muodin mukaan
Kylpemisen jälkeen tukka kammattiin ja muotoiltiin, sillä hiukset olivat tärkeä osa ulkonäköä.
Lukemattomien arkeologisten saksi- ja kampalöytöjen lisäksi sellaiset kuninkaiden nimet kuin Sven Haaraparta ja Harald Kaunotukka kertovat, kuinka tärkeitä hiukset ja parta viikingeille olivat.
Hørningin kylästä Tanskasta arkeologit ovat löytäneet jopa viikinkiaikaisen ”kampauspöydän”, jolla on siihen kuuluvan pesuvadin lisäksi ehkä pidetty kampaa ja saksia käden ulottuvilla.
Viikinkiajalla oli monenlaisia hiustyylejä, joista tiedetään jonkin verran arkeologisten löytöjen perusteella.
Miehillä yleisin tyyli oli todennäköisesti hartiapituinen kuontalo, jota kammattiin päivittäin.
Lisäksi kuvaan kuului parta, joka oli myös hyvin hoidettu ja leikattu.
Likaisuus oli murheen merkki
Jos viikinki laiminlöi hiustensa pesun, se oli murheen merkki.
Kun Baldir-jumala murhattiin, hänen veljensä Vali ei viikinkien tarujen mukaan pessyt käsiään eikä hiuksiaan, ennen kuin hän oli kostanut veljensä murhan.
Meikki: Karskit viikingit ehostivat itseään
Arabi al-Tartushi kävi noin vuonna 1000 viikinkien kauppakeskuksessa Tanskan Hedebyssä ja kertoi nähneensä siellä sekä naisten että miesten käyttävän silmämeikkiä.
Al-Tartushin mukaan se nuorensi ja kaunisti ihmisiä. Arkeologisissa kaivauksissa Hedebystä ei kuitenkaan ole löydetty mitään silmämeikin käyttöön viittavaa.
Viikingeillä saattoi olla myös tatuointeja.
Toisen arabimatkaajan, Ibn Fadlanin, mukaan Volga-joen viikinkien käsivarsiin oli sormenpäistä kaulaan asti ”maalattu” tummanvihreitä puiden kuvia ja muita symboleja.
Mitkään muut lähteet eivät ole kuitenkaan vahvistaneet Ibn Fadlanin havaintoa.
Savu ja ruuan hajut levisivät tulisijasta kaikkialle taloon.
Hajut: Arkipäivän hajut ja aromit tarttuivat
Kun kylpypäivä oli ohi ja alkoi taas arkinen aherrus, saippuan tuoksu iholla vaihtui nopeasti toisenlaisiin aromeihin.
Taloissa oli avoin tulisija, josta nousevan savun haju tarttui hiuksiin, ihoon ja vaatteisiin.
Lehmät, siat ja lampaat tuotiin yöksi sisälle talon toiseen päätyyn, ja niiden löyhkä antoi oman lisänsä asukkaiden ominaistuoksuun.
Verrattuna moniin eurooppalaisiin, jotka peseytyivät kunnolla vain pari kertaa vuodessa, viikingit ovat kuitenkin tuoksuneet varsin hyvältä.
Pyykki: Arkipäivän hajut ja aromit tarttuivat
Arabien ja brittien lähteistä tiedetään, että viikingit panostivat myös pukeutumiseensa.
Koska vain harvoilla oli varaa useaan vaatekertaan, vaatteita piti pestä usein, ja se tehtiin todennäköisesti kylpypäivänä.
Viikinkimiehen lojuessa paljussa hänen orjansa tai puolisonsa pesi hänen vaatteensa ja asetti ne sitten kuivumaan.
Villaiset alusvaatteet kuivuivat hitaasti, mutta pellavapaidan ja -housut saattoi noukkia pyykkinarulta nopeammin.
Yhteiskylpy: Islannissa luonto lämmitti kylpyveden
Islannissa kylvettiin kuumissa lähteissä, jotka olivat viikinki-ajalla myös tapaamispaikkoja.
Niin naiset ja miehet kuin nuoret ja vanhatkin kokoontuivat niihin puhumaan ajankohtaisista asioista.
Lohilaaksolaisten saagassa viekas Kjartan järjestää vierailunsa paikalliseen kuumaan lähteeseen niin, että hän osuu sinne yhtä aikaa kauniin Gudrunin kanssa.
Myös Skandinaviassa oli yleisiä kylpylöitä.
”Aronin saagassa” mainitaan, että Trondheimissa oli kylpylä, jossa oli kaksi viidellekymmenelle hengelle tarkoitettua huonetta.
”Sverren saagassa” kerrotaan, että monet kuningas Sverren sotureista olivat Trondheimin kylpylässä, kun kaupunkiin hyökättiin.
Näissä saagoissa ei kerrota, oliko naisilla asiaa kylpylöihin.